Kerro vaivasta

[Kreitsu]

Itse kyllä olisin mieluummin yksin kuin surkeassa parisuhteessa.

Oletettaisin toimivani samoin. Ei täyttä varmuutta, koska ei kokemusta surkeasta parisuhteesta, mutta noin yleisesti mulla on tapana luovuttaa helposti, jos meno ei maistu. Jos on paha olla, ei ole pakko olla.

Mulla on kokemusta. Siis että alkuun hyvä suhde on vaan lörpsähtänyt hiljaksiin kasaan. Silloin olen nostanut kytkintä (kun olen tajunnut, että ei enää kiinnosta tmv.) enkä jäänyt odottelemaan, että yhtäkkiä jokin muuttuu. Ei ne tunteet aina kanna eikä niitä takaisin saa. Ei kaduta nuo suhteet, mutta varmasti kaduttaisi jos olisi jäänyt niihin kitumaan.

[Haemaeraemies]

Mä en vaan saa yhtään mitään tästä suhteesta ihmisen kanssa, jonka kanssa ei oikeasti ole mitään muuta yhteistä kuin asuntolaina ja kakarat.

Kuvasit juuri 75% keski-ikäisten avioliitoista.

Juu. Imho on aivan epärealistista olettaa jotain muuta. Tietysti toivoa saa, mutta ei pidä olettaa.

Mistä tämä mahtaa johtua? Lapset? Asuntolaina? Kyllästyminen?

Nyt näin tänä vuonna 40v täyttäneenä ja 10v saman naisen kanssa elämää jakaneena on onneksi tunnista mitään noista, mistä puhutte. Ei myöskään kyllä ole ainuttakaan noista, mitä itse arvelin syyksi.

Osaatteko vanhemmat ja viisaat kertoa että miten tuohon tilaan päädytään teidän mielestä?

[So Hard]

Kuvasit juuri 75% keski-ikäisten avioliitoista.

Juu. Imho on aivan epärealistista olettaa jotain muuta. Tietysti toivoa saa, mutta ei pidä olettaa.

Mistä tämä mahtaa johtua? Lapset? Asuntolaina? Kyllästyminen?

Nyt näin tänä vuonna 40v täyttäneenä ja 10v saman naisen kanssa elämää jakaneena on onneksi tunnista mitään noista, mistä puhutte. Ei myöskään kyllä ole ainuttakaan noista, mitä itse arvelin syyksi.

Osaatteko vanhemmat ja viisaat kertoa että miten tuohon tilaan päädytään teidän mielestä?

Kuulut varmaan siihen 25%.

[Vagabondo]

Osaatteko vanhemmat ja viisaat kertoa että miten tuohon tilaan päädytään teidän mielestä?

Mä veikkaan, että niitä yhteisiä mielenkiinnonkohteita ei alunperinkään ole hirveästi ollu, vaan ollaan enempi yhdessä seksin ja toisen ihmisen läheisyyden takia. Tai sitten ainakin toinen muuttaa elintapojaan ja/tai mielenkiinnon kohteitaan suhteen kuluessa.

[Ylermi Ylihankala]

Mä veikkaan, että niitä yhteisiä mielenkiinnonkohteita ei alunperinkään ole hirveästi ollu, vaan ollaan enempi yhdessä seksin ja toisen ihmisen läheisyyden takia. Tai sitten ainakin toinen muuttaa elintapojaan ja/tai mielenkiinnon kohteitaan suhteen kuluessa.

+1 Ollaan yhdessä tavan vuoksi. On käytönnöllisempää pysyä perheenä yhdessä. Myös taloudellisesti. Yhteisten mielenkiinnonkohteiden ossalta totean, että riittää, kun on muutama sama. On höttöä olettaa tosi monen asian olevan mielenkiintoista kummallekin, ja nämäkin tietenkin ajan saatossa vaihtelevat.

[Ylermi Ylihankala]

Mullahan todettiin vajaa 10 vuotta sitten selässä kliininen instabiliteetti. 3/4 nikamien välissä hermoa painava kieleke. Oireillessa koko lonkka tulessa.

Nyt kuukauden aikana hiipinyt sama vaiva, en tiedä miksi, koska mtn erikoisia muutoksia ei ole ollut. Selkäjumpat oli aiemmin tehonneet hyvin. Lähinnä syviä coren lihaksia ja kierotoliikkeitä.

Uutuutena akuutissa vain oikealla puolella alaselässä viiltävä kipu. Aamuisin selkä krampissa, eikä suoristu. Päivän aikana lämpenee ja voi vaikka jumppailla.

Varasin huomiselle lääkäriajan, vaikka olen skeptinen avusta. Usein ennen vaiva mennyt itsekseen hiljaiselo-moodiin, kun välttänyt ärsyttäviä liikkeitä. Nyt vain pahenee.

[Bluntly]

Onkohan joku suolenpätkä karannut pussukasta. Pahimpien ilmavaivojen aikana tuntuu ikävyyksiä rinnassa, varsinkin pumppua vähän ahdistaa. Kunnon pieru lopettaa tuskan.

[Bluntly]

Onkohan joku suolenpätkä karannut pussukasta. Pahimpien ilmavaivojen aikana tuntuu ikävyyksiä rinnassa, varsinkin pumppua vähän ahdistaa. Kunnon pieru lopettaa tuskan.

No eipä koskaan ennen tämä ole kestänyt vuorokautta. Viime yö oli jo varsin epämukava ja tänään ei saanut oikein mitään aikaiseksi. Loppui megalomaaniseen röyhtäykseen.

[KKK]

Kontrollin tulokset: primäärikasvain kasvanut ollen nyt n. 25mm. Jakautuvia soluja kasvainmassasta 16%. Kolmiasteisella ärhäkkyysportaikolla keskimmäinen eli gradus2. Ei tiedossa olevia etäpesäkkeitä. Eikä edelleenkään voi leikata. Eikä tietenkään parantua.

Ollaan vähän tienhaarassa. Tähän astiset doupit ei ole merkittävästi hidastaneet. Saan alkuviikosta toivottavasti tietää annetaanko tuolle säteilyä vai vaihdetaanko varsinaisiin sytostaatteihin (pillereitä).

Ilmaisin jo suoraan että ekalla kiekalla suoneen saamaani karboplatiinia ette minuun pistä. Se meinaan melkein tappoi minut eikä kasvain ollut moksiskaan. Joka hoitokerran jälkeen olin viikon täysin oikeustoimikelvottomana kykenemättä syömään, juomaan, paskantamaan tai nukkumaan, jatkuvissa kivuissa. Lutetium-hoito kannattaa varmaan pitää ässänä hihassa sitä hetkeä varten että se paska alkaa kehitellä etäpesäkkeitä ja kasvaa agressiivisemmin.

Töissä olen päivää lukuunottamatta jaksanut käydä, mutten oikein sitten juuri mitään muuta.

Kello käy.

On aika musertava tunne, kun joskus on hetki aikaa istua paikoillaan rauhassa - ja sitten se paska ilmaisee vihlaisemalla olemassaolostaan. Ihan kuin siellä olisi Alien-frankusta tuttu kauhu "chest-burster" kasvamassa - ja jonain kauniina päivänä se on tarpeeksi iso ja syö itsensä rintakehästä läpi ja kuolen kirkuen ja sätkien.

Pahaa pelkään että loppusuora tulee olemaan vähemmän graafinen ja huomattavasti synkeämpi ja ankeampi, joskaan ei välttämättä vähemmän kivulias.

[KKK]

Valvonut miettimässä paljonko minulla on aikaa ja miten haluan sen käyttää.
Mitään elokuvamaista "Bucket List"-road-trippiä ei taida pystyä - vaikka helvetin kiehtova ajatus se olisikin. Likvidoida kaikki, lähteä reissulle, tehdä juttuja ja jäädä sille tielleen. Ottaa vaikka jumbo-yliannos lääkkeitä jonkin paratiisisaaren rannalla kun tuntee että vihollinen on voittanut eikä enää jaksa.

Olisihan siinä tarina kerrottavaksi mutta lapset ei ehkä välttämättä tuota osaisi arvostaa.

Mutta kirjataan tuokin yhtenä vaihtoehtona.

Arjen kurimuksessa kodin ja työpaikan väliä perkelöidessä aika kuluu vaan niin tuhottoman nopeasti.

[nokkaelain]

Valvonut miettimässä paljonko minulla on aikaa ja miten haluan sen käyttää.
Mitään elokuvamaista "Bucket List"-road-trippiä ei taida pystyä - vaikka helvetin kiehtova ajatus se olisikin. Likvidoida kaikki, lähteä reissulle, tehdä juttuja ja jäädä sille tielleen. Ottaa vaikka jumbo-yliannos lääkkeitä jonkin paratiisisaaren rannalla kun tuntee että vihollinen on voittanut eikä enää jaksa.

Olisihan siinä tarina kerrottavaksi mutta lapset ei ehkä välttämättä tuota osaisi arvostaa.

Mutta kirjataan tuokin yhtenä vaihtoehtona.

Arjen kurimuksessa kodin ja työpaikan väliä perkelöidessä aika kuluu vaan niin tuhottoman nopeasti.

Vähän harmi lukea, ettei bucket listiä voi toteuttaa. Aiemmin kerroit viimeisestä kohdasta, ja silloin jo mietin että sinulla on kuitenkin perhe.

Itse olen (pitkällä kaavalla) lopettamassa alkoholistista alkoholin käyttöä. Lopettamatta kuolen ennen kuin sinä. On käyttämättä vielä myrkkypilleri ex-suhteen suhteen. Viimeksi olin 9 kk juomatta kertomatta asiasta. Mutta sen siis voi käyttää vain kerran.

[KKK]

^ Oi saatana.

No, one alan mies to another. En tiedä miten pitkällä sinulla sairaus on minuun verrattuna, mutta usko pois. Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Tiedän tasan tarkkaan että "se ei ole tahdosta kiinni.". Viinapiru kun on saanut tahmaisilla näpeillään kunnolla kiinni ni se on sitten vähän saatanan lujassa.

En yritä jeesustella. Ilman syöpää en olisi varmaan itsekään omin voimin saanut putkea poikki.

Mutta. Se ON tehtävissä. Alussa se voi olla vaikeaa ja takapakkia tulee mielitekojen muodossa. Ensin usein mutta mitä pisemmälle pysyt raittiina, sen harvemmin. Minulla on täynnä kuusi vuotta ja rapiat. Ekana vuonna tuli vähän väliä mieleen. Tokana harvemmin. Neljäntenä, viidentenä vuonna ei oikeastaan koskaan ja nykyään en ajattele edes koko asiaa, vaikka miten kamalia asioita sattuisi.

Juomisen lopettamalla en menettänyt yhtään mitään. Pullo joi miehestä eikä mies pullosta, ei siinä mitään iloa ollut ollut enää aikoihin.

Vastalahjaksi saa minuutensa ja päänsä takaisin. Kropasta lähtee hurja määrä nestettä ja selkärepusta tonni kiviä.

Pidän peukkuja!

[nokkaelain]

^ Oi saatana.

No, one alan mies to another. En tiedä miten pitkällä sinulla sairaus on minuun verrattuna, mutta usko pois. Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Tiedän tasan tarkkaan että "se ei ole tahdosta kiinni.". Viinapiru kun on saanut tahmaisilla näpeillään kunnolla kiinni ni se on sitten vähän saatanan lujassa.

En yritä jeesustella. Ilman syöpää en olisi varmaan itsekään omin voimin saanut putkea poikki.

Mutta. Se ON tehtävissä. Alussa se voi olla vaikeaa ja takapakkia tulee mielitekojen muodossa. Ensin usein mutta mitä pisemmälle pysyt raittiina, sen harvemmin.
...
Pidän peukkuja!

Toissavuonna aloitin lokakuussa korkin kiinni pidon, ja sitä kesti seuraavaan juhannukseen. Oikeastaan juominen ei tullut edes päivittäin mieleenn ja olisi ollut aluksi mahdoton ajatus, mutta kun oli muita ongelmakohtia joista en halunnut kertoa, oli helpompi ottaa muitten mukana ja sitten vähän lisää.

Nyt ei ole vastaavaa motivaattoria, mutta asiat menevät vähitellen päin ***** jos ei lopeta. Kitinään varmasti dokumentoin, kun >>10v sitten ryyppäsin päivittäin (ja kaaduin pimeät kerrostalon rappuset 3 promillen kännissä (mitattu ambulanssissa), kun baarituttu juotti jatkoilla - olisi voinut henki lähteä.)

Vasta myöhemmin olin tärisevä raunio. Sitten taas nykyään: kaadan lähinnä vain viikonloppuisin, enkä mietoja väkevämpää. Siis 1-3 kertaa viikossa 12-30 annosta kerralla. Ehkei siihen heti kuole, mutta sattuu ainakin.

[Kreitsu]

^12-30 annosta kerralla on kyllä melkoisen paljon, vaikka ei joka päivä vetäiskään. Eipä ole mitään järkevää sanottavaa. Omat vanhempani (alkoholisteja molemmat) lopettivat juomisen about viitisen vuotta sitten vai onkohan siitä jo enemmänkin. Ovat tietysti vanhempia kuin sinä, mutta luulen että täysraitistumisen syy oli nimenomaan äitini terveysongelmat. Oli kai pakko lopettaa tai kuolo korjaa. Ei varmaan kannata odottaa sellaista wake up -callia…

Olen itsekin helposti addiktoituva persoonallisuus, joten suunnilleen joka asian kanssa on vaikeaa, kun lähtee kaikki lapasesta. Ilmeisesti en osaa olla ilman “pakkomielteitä”, joten olen pidemmän aikaa kanavoinut pakot liikuntaan. Tosin sen takia ilmenee sitten rasitusvammoja vähän turhan tiuhaan, mutta toistaiseksi ei mitään peruuttamatonta. Eli minun vinkki: korvaa riippuvuus jollain toisella (mielellään terveemmällä) riippuvuudella. Ja joo, helppo sanoa.

[exsu]

Olin viime viikon elämäni karmeimmassa päänsäryssä, tai oikeastaan kahdessa sellaisessa peräkkäin. Taustalla oli sellainen surkeiden sattumusten sarja, että vähän erikoisesti näköhäiriöillä oireillutta päänsärkyä alettiin tutkia aivoverenvuotona, jonka vuoksi pään CT- kuvien lisäksi napattiin selkäydinnestenäyte. Jälkimmäinen tutkimus käynnisti kammottavan postspinaalisäryn, jota en kuitenkaan sellaiseksi tunnistanut, vaan kuvittelin sen olevan sitä samaa päänsärkyä kun se, jonka vuoksi alunperin tutkittiin. Em. syistä en tajunnut heti hakea mitään veripaikkaa, ja sitten kun asian hoksasin, niin olin jo kitunut niin monta päivää, että ajattelin olevan yksi ja sama vaikka vaan odottelisi kivun menevän ohi. Ja se meni, noin 5 päivän päästä.

Mutta en siis suosittele selkäydinnesteen valuttelua, ei tee hyvää ihmiselle se.

Hyvät puolet: Olen ilmeisesti tosi terve. Kaikki mahdolliset labrat, varjoainekuvaus, sydänfilmi, verensokerit, kaikki priimaa.

[nokkaelain]

Omat vanhempani (alkoholisteja molemmat) lopettivat juomisen about viitisen vuotta sitten vai onkohan siitä jo enemmänkin. Ovat tietysti vanhempia kuin sinä, mutta luulen että täysraitistumisen syy oli nimenomaan äitini terveysongelmat. Oli kai pakko lopettaa tai kuolo korjaa. Ei varmaan kannata odottaa sellaista wake up -callia…

Olen itsekin helposti addiktoituva persoonallisuus, joten suunnilleen joka asian kanssa on vaikeaa, kun lähtee kaikki lapasesta. Ilmeisesti en osaa olla ilman “pakkomielteitä”, joten olen pidemmän aikaa kanavoinut pakot liikuntaan. Tosin sen takia ilmenee sitten rasitusvammoja vähän turhan tiuhaan, mutta toistaiseksi ei mitään peruuttamatonta. Eli minun vinkki: korvaa riippuvuus jollain toisella (mielellään terveemmällä) riippuvuudella. Ja joo, helppo sanoa.

Omat vanhempani ovat aina olleet hyvin kohtuullisia alkoholinkäytössä. Äitini ainakin inhoaa ryyppääviä miehiä, ja siinä saattaa olla takana juttuja joista ei juuri ole puhuttu suoraan: mummuni oli "töissä" maatilalla väkivaltaisella alkoholistilla. Setäni kuoli viime vuonna 70v:nä alkoholismiin, mutta hän sentään joi lomat ja eläkeiän tiukkaa viinaa joka päivä.

[Bluntly]

Lekuri antoi puoli vuotta aikaa tehdä asioille jotakin tai statiinit.

[KKK]

Olen itsekin helposti addiktoituva persoonallisuus, joten suunnilleen joka asian kanssa on vaikeaa, kun lähtee kaikki lapasesta. Ilmeisesti en osaa olla ilman “pakkomielteitä”

Tutulta kuulostaa. Anoreksia, bulimia, ortoreksia, urheilu, liikkumattomuus, dokaaminen, työnteko, ruutuaika, seksi ja huoraaminen, masturbointi, jonkun bändin fanittaminen, elokuvat, sarjakuvat ja jopa lukeminen. Kaiken voi vetää yli. PITÄÄ vetää yli. Aina kaasu pohjassa ja kiitävän auton pitävät tiellä vain kaiteet. Metalli kirskuu ja valitttaa, kipinäsuihkua vuoroin oikealta tai vasemmalta ja Motörhead raikaa täysillä. Koska "mikään ei tunnu miltään ja silti kaikki sattuu!" mutta leuka pystyssä ja demoninen nauru sitä peittämään.

Roikkuvuuksista puhuttaessa vain uhkapelaamiselta ja varastelulta olen säästynyt. Ja huimausaineilta. Muuten oikeastaan ainoa F-tautiluokitettu harraste jota en ehtinyt vetää överiks asti oli alkoholin ja ryynien sekokäyttö, koska syöpä. Mutta hyvällä alulla sekin oli, ristus sentään. Siinä oltiin nuoruuden ensikännien veroisesti jännän äärellä kun kokeili paljonko vaikka kodeiinia voi tissutella viskin kanssa työmatkalla hotellihuoneessa niin että on jotenkin työkykyinen seuraavana aamuna. Tunnesäätelymekanismit täysin vituillaan eikä pahaa oloa osannut purkaa mitenkään muuten kuin.

Selvinä vuosina olen prosessoinut näitä sekä yksin, kirjoittamalla että muutamalle ammattikuuntelijallekin. Jonkinlainen taudinkuva alkaa muotoutua ja juurisyyt kaiken irtopaskan alta löytyä.

Hyväksynnän puute faijalta ja hänen jatkuva poissaolonsa, koulukiusaukset. Vanhempien pakkoavioliitto ja vuosikausia kestänyt asemasota. Siihen kun yhdistetään vähän arka ja herkkä luonne niin asiat alkavat kasautua. Vahvempi yksilö oli ammentanut noista voimaa menestyäkseen, minä en sitä osannut tehdä.

Vanhemmat eivät puuttuneet teini-iän kipuiluihin mitenkään vaikka vuoroin ahmin ja oksentelin, tulin kotiin - silloin kuin ylipäätään tulin - milloin missäkin kunnossa. Huutoa ja haukkuja välillä mutta en muista että yhtään-vitun-kertaa kumpikaan olisi kysynyt "poika, mikä sinua painaa, voimmeko auttaa?"

Toisaalta - heillä oli omat paskansa joiden kanssa rämpiä ja molemmat juuri sodan jälkeen syntyneinä olivat kokeneet pulan ja saaneet taatusti vielä vähemmän huomiota omilta vanhemmiltaan kuin minä. Rikkinäisen sukupolven rikkinäisiä lapsia, joiden kaikki jaksaminen oli kiinni maan jälleenrakentamisessa. Näin minä olen sen funtsinut.

Onneksi tämän kierteen voi katkaista.

Luoja tietää etten ole tätä omilla teoillani ansainnut, mutta se että voin istua samassa illallispöydässä joka ilta perheeni kanssa, puhua heidän kanssaan kuin sivistyneet ihmiset, että lapseni kysyvät joskus mielipidettä ja neuvoa enkä (enää) ratkaise kaikkia konflikteja faijalta opitulla management-by-perkele -metodilla (vaikka vieläkin välillä läikkyy yli joskus)... eivätkä lapset joudu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen joudu kuuntelemaan vanhempiensa jatkuvaa nälvimistä, riitelyä ja vittuilua. Ei ollut niin pientä asiaa ettei sitä voinut 10 vuotta myöhemmin kaivaa riidassa lyämäaseeksi. Siihen päälle bysanttilaisia sukulaissäätöjä ja vääntöjä... ette uskoisi.

Vaikka arki on välillä raskasta kun on tämä iso C taas niskassa ja puolison kanssa omat haasteensa, niin SIITÄKIN HUOLIMATTA addiktioton arki on - hienoa.

Enää ei tarvitse päivästä ja viikosta toiseen elää siinä valheiden, rikottujen lupausten, itsepetoksen ja itsesyytösten makaaberissa teatterissa jossa "en juo enää ikinä"... "no olipa tyhmästi tehty mutta nyt on paremp olo jo"... "oikeastaan yhdet voisi maistua"... "no kyllä minä tänään voin ottaa koska X, Y tai Z"... ohikiitävän hetken "RAI RAI!" ja aloita taas kaikki alusta. Keräile itsesi sieltä ihan itse kaivetun paskakuopan pohjalta joka jokaisen dokauskerran jälkeen on vähän syvempi.

Päihdeaddiktiossa alkoholiin riippuvuuden liima kuivuu hitaammin kuin monen muun aineen kanssa hämmentäessä mutta ai perkele että se liima on lujasti kiinni kunhan se on ehtinyt kunnolla kuivua.

34 vuotta ehti. Irrottautumista on tehty kuusi vuotta eikä se vieläkään ole valmis. Tätä vihollista ei parane aliarvioida eikä unohtaa mistä on päässyt irti ja mikä odottaa jos antaa kontrollin herpaantua.

[nokkaelain]

^
Olispa tuo kyky ja energia kirjoittaa elämästään. Teini-iän pääsin läpi varmaan tavallaan helpolla, koska olen jotenkin myöhään kypsynyt, siis omalta kannalta. Ihmissushteissa toki ehti kokea "suurta draamaa" ilman villoja.

Olen kai näennäisesti harkitseva ja rauhallinen ihminen. Uhkapeliaddiktiota kokeilin työttömänä ja sitten töissä. Lopulta järkeilin, että jos voitan joskus RAY:ltä 500 euroa (voitin useamman kerran), ei se tunnu enää missään, kun töitä tekemällä tulee rahaa tilille kuin itsestään. Rehellisesti sanoen, pelasin kymppitonnin.

Koulukiusaaminen jatkui esikoulusta Espoossa ... peruskoulun loppuun asti, eikä kukaan varmaan tajunnut introvertistä, vaikka minua kerran kutsuttiin "lähes psykoottiseksi". Tavallaan taas jatkui armeijassa mutta "väkivalta" lopetti vittuilun. Kun reagoin edes jotenkin, tupakaveri sanoi tappavansa kun päästään varuskunnan ulkopuolelle. (Katui rauhoituttuaan.)

Varmasti ole vanhemmilleni aiheuttanut paljon stressiä ryyppäämisellä aikoinaan; parempi siis lopettaa salaa - eli aiheuttaa uutta stressiä kun mokaa.