Shrink

[nokkaelain]

Yksi asia joka minua ei lakkaa ihmetyttämästä. Ihminen on valjastanut ydinfission ja fuusio on vuorossa seuraavana. Matkannut toiselle taivaankappaleelle ja suunnittelee toisen planeetan asuttamista.

Miksi ei vieläkään ole mahdollista osoittaa ihmisen omille valkosoluille että "syöpäkasvain on vihollinen, hyökkää sen kimppuun ja tuhoa se!" Vähäisen ymmärrykseni mukaan ihmisen immuunipuolustus on täysin sokea syöpäkasvaimille.

Tällä tavalla syöpää voitaisiin torjua luonnollisesti. Varmastikin murto-osalla niistä sivuvaikutuksista jotka nykyiset sytot aiheuttavat.

Olen alun perin fyyskko, jadda jadda. Fissio on hyvin tunnettu ja teknisesti aika yksinkertainen juttu.

Onham syövän täsmähoitooon ties miten paljon projekekteja, esim geenisiirto jolla juuri valkosolut tunnisavat syöpäsolut:
https://www.duodecimlehti.fi/duo14476

Esim. levinnyttä melanoomaa hoidetaan kai nykyään muulla kuin sytostaateilla.

[nokkaelain]

Esim. veljeni tutki Tanskassa teknillisen fysiikan post-docina syövän havaitsemista elävästä kudoksesta. Edistyminen voi olla tuskallisen hidasta. Nykyään hän on kuvantamisen labrainssi HY:llä.

[James Potkukelkka]

Yksi asia joka minua ei lakkaa ihmetyttämästä. Ihminen on valjastanut ydinfission ja fuusio on vuorossa seuraavana. Matkannut toiselle taivaankappaleelle ja suunnittelee toisen planeetan asuttamista.

Miksi ei vieläkään ole mahdollista osoittaa ihmisen omille valkosoluille että "syöpäkasvain on vihollinen, hyökkää sen kimppuun ja tuhoa se!" Vähäisen ymmärrykseni mukaan ihmisen immuunipuolustus on täysin sokea syöpäkasvaimille.

Tällä tavalla syöpää voitaisiin torjua luonnollisesti. Varmastikin murto-osalla niistä sivuvaikutuksista jotka nykyiset sytot aiheuttavat.

Mun käsittääkseni ihmisen oma immuniteetti kyllä tappaa suurimman osan syöpäsoluista ennen kuin aiheuttavat vahinkoa. Eli suurin osa syöpäsoluista tapetaan heti alkuunsa ja kliinistä tautia ei koskaan kehity. Eli varsinainen tauti kehittyy sitten niistä soluista, jotka osaavat naamioitua.

[KKK]

Paha, PAHA riita.

Pariterapia on viimeinen kortti tai tää oli tässä.

Juuri nyt olen niin kuohuksissani ja vihainen itselleni että tuntuu kuin halkeaisin.

Hauskinta tässä on että 2000-luvun alussa kun tavattiin - oli varsin hullu elämänjakso takana - sisäien ääni sanoi kolmansien jälkeen "ei taida olla kuitenkaan sun tyyppiäs". Nyt reilut 20v myöhemmin, tässä sitä ollaan. Kaksi vihaista ja onnetonta ihmistä, vitunmoisissa stresseissä, minulla syöpä ja yyteet, hänellä omat ristinsä. Kommunikaatio-ongelmia on yritetty N kertaa ratkoa mutta ei pysyiä tuloksia.

Oliis pitänyt uskoa vaistoa eikä tyytyä "ihan jees". Mutta tuolloin olin niin rikki siihen älyttömään deittirumpaan ja mitä sekalaisempaan seurakuntaan että haksahdin.

[Ylermi Ylihankala]

^ Veikkaan, et iltanuotionkin jälkeen jatkatte yhdessä.

[Kerberos I]

Mm, mun mielestä 20 vuotta yhdessä on sen verran upea saavutus, että on turha sanoa 'olisi pitänyt arvata, että'. Varsinkin kun olette olleet niin onnellisia yhdessä, että lapsiakin on useampi (?). Jos lapsia olisi vain yksi, yhdessäolovuosia vain muutamia tai max. kymmenen, voisi sanoa että 'olisi pitänyt väistää luoti'. Mut noin pitkä aika yleensäkin muuttaa ihmisiä, joskus ihminen kasvaa samaan suuntaan, joskus eri suuntiin ja se on vain hyväksyttävä. Kuitenkaan KUKAAN ei ole yhdessä vuosikymmeniä, jollei mitään hyvää ole, tai jollei se hyvä ole se päälimmäinen tunne tai keskiarvo suhteessa. Taaskaan, en tunne sua tai puolisoasi KKK, mutta vaikuttaa aika... tylyltä lytätä koko suhteenne sen vuoksi, että olette viime vuosina kasvaneet erilleen. Ja edelleenkin, kuten sanoin n. vuosi sitten kommentoidessani purkaustasi - kannattaa erota jos on noin vittumaista. Antaa paskan kuvan lapsille parisuhteesta ja toisen ihmisen kohtelemisesta, kun näkevät riitoja ja halveksuntaa ilmassa, vaikkette heidän edessä riitelisikään.

[KKK]

Töissä jälleen yyteet. Vaimon kanssa pariterapeutin ensimmäinen tapaaminen ensi viikolla.
En tiedä mitä tästä tulee. Olis varmaan ollut liikaa pyydettyä että syöpä-ykkösen jälkeen olis sitä helppoa taivalta ollut vähän pisempään.
No, harvat meistä saavat mitä haluavat ja vielä harvemmat sitä mitä ansaitsevat.

[Kreitsu]

Varsinkin kun olette olleet niin onnellisia yhdessä, että lapsiakin on useampi (?).

No onhan niitäkin, jotka vaan lisääntyy vaikka suhde korisee viimeisillään. Ehkä sen lapsen saamisen jotenkin ajatellaan mystisesti parantavan suhdetta, mutta aika usein tulos on päinvastainen. Ottamatta nyt kantaa kenenkään suhteisiin.

[KKK]

Yksi viaton FB-viesti ja siihen liittyvä valokuvakansio suistivat maailmani totaalisesti radallaan.

taustaa: ruma avioero millenniumin aattona. Poltetun maan taktiikalla tuhosin kaikki muistoesineet, hääkuvat ja bilepotretit. Kumpikin jatkoi tahoillaan pari vuosikymmentä. Kaikki hyvin.

Kunnes jostain tarve löytää historiankirjoituksen puuttuvat sivut. Kutsuin hänet ravintolaan syömään. Näkeminen on iloinen molemminpuolin. En voinut muuta kuin katsoa suu auki "jumalauta, tuo ei ole ikääntynyt päivääkään" Kotiintuomisina iso kansio kymppikuvia häistä, polttareista ja arjesta.

Niiden katlelu murskasi sydämeni. Se itseinhon ja katumuksen määrä joka noihin muistoihin liittyi, oli ihan käsittämätön. Eipä sillä, ei yksi kivi jauhoja tee. Molemmat olivat silloin kaikkea muita kuin valmiita, tunne-elämältään arpeutuneita. Kyvyttömiä tasapainoiseen ihmissuhteeseen. Minä pidin omalta osaltani huolta että kaikki meni eritoisen päin vittua.

Pari päivää tapaamisen jälkeen elin täydessä sumussa. Olin rakastunut - mutta en häneen vaan rakastumisen tunteeseen. Siihen puhtaaseen nuoruudenlähteeseen, jossa on viattomuutta, lupauksia, unohtumattomia hetkiä. Oma arki on Trent Reznoria mukaellen "Copy of A Copy Of A Copy" josta on romantiikka kaukana. Omalla kömpelöllä tavalla olen sitä alunperinkin järkiliitosta puuttuvaa rakkautta yrittänyt manifestoida. Kumppanin tarpeet eroavat omistani kuin yö ja päivä. Ja kun se verbittäminen on täysin yksipuolista, aloite- ja vetovastuu on 100% minulla niin syöhän se perkele miehisen itsetunnon rippeetkin. En minä nyt yhtäkkiä ole VOINUT noin tumpulaksi rakastajaksi muuttua?

Tientekään en lähde hämmentämään tai pommittamaan exää millään tavalla. Tarjosin ystävyyttäni ja olen onnellinen jos joskus kutsu käy ja se otetaan vastaan. Jos en kuule hänestä koskaan, se on varmaan tarkoitettu niin. Mutta yön pimeinä tunteina fantasioin kohtaamisesta yökerhosta, tanssiinkutsusta joka pyyhkäisee kadoneet vuosikymmenet olemattomiin... villistä, alkuvoimaisesta kohtaamisesta tuon eksoottisen kaunottaren kanssa. Hänellä on edelleen sydämeni taskussaan, tiesi sitä tai ei.

On ihan mahdollista etten ole henkisesti tasapainossa. Tuska päihdevuosiin hukatuista vuosista ja mahdollisuuksista jäytää. Kun tuntee sairauden etenevän, tietää että peliaikaa on koko ajan vähemmän. Ajatus, että makaan saattohoitovuoteessa syöpätaistelun hävinneenä on yksinkertaiseti täysin sietämätön ajalteltavaksi.

On todennäköistä että nostan kissan pöydälle. Arkemme sujuu moitteetta. Mutta kun halu puuttuu - puuttuu kaikki. Onnellisia ovat ne, jotka valitsivat kumppaninsa oikein kriteerein ja saavat häneltä kaiken haluamansa.

Pähdeusvan ja harmaan haamun nujerrettua sisälläni on kokonainen kaunis ihmiselämä odottamassa vastinparia jonka kanssa jaksaa se. Ihmisen kanssa, joka spontaanisti kosketttaa, katsoo, kuuntelee, nauraa kanssasi. Eikä seksi ole outlook-kalenteriin aikataulutettu suoritus, jonka jälkeen kumpikin ryntää omiin töihinsä.

Olen elänyt niin huonon elämän, että olisi varmaan ansaittua ettei mikään näistä unelmistani toteudu. Mutta pelkkä ajatuskin edes osittaisesta toteutumisesta saa sieluni laulamaan. Olisi helpompaa jos ei olisi vertailukohtaa. Kumppanikavalkadi vuosien varrella on laaja ulottuen raa'asta punaviinistä hienoimpaan sampanjaan. Näiden rinnalla taskulämmin Pirkka-Olut on juurisellaista miltä se kuulostaakin. Saattaa sillä jano lähteä, mutta kitkerä on jälkimaku.

[James Potkukelkka]

^

Kävin päivillesää X-vaimon kanssa...

Mukava kuulla. Varmaan aika harvinaista, että nyksät ymmärtävät eksän tapaamista.

Ehkä nyksät ovat oikeassa.

[So Hard]

Ehkä nyksät ovat oikeassa.

Toiset jutun on loppuun taputeltu jo aikanaan, toisia ei. Mutta sanoisin, että heikossa hapessa olevassa parisuhteessa exän tapaaminen on riskipaikka. Kaikenlainen kakka unohtuu usein.

[KKK]

^ Kun tapahtunutta ehti vähän sulatella niin tottakai se täytyy myöntää - aika kultaa muistot. En muista ekasta liitosta yhtään riitaa, vain niitä kuuluisia hyviä hetkiä. Kymppikuvathan eivät kykene kuvantamaan kipua, kuten ei RTG tai MRI:kään.

Se mikä tapahtuneessa eniten sotki oli se, miten voimakkaita tunteita tapaaminen triggeröi. Kaiken piti olla jo käsitelty. Olen jokseenkin ylpeä siitä, minulla on nykyään intuitio ja tunneälyä. Tiedän ja tunnen itseni. Osaan analysoida motiivejani ja käyttäytymistäni, jonkin verran myös toisten ihmisten motiiveja ja käyttäytymistä. Aikaisemmassa viestissä kuvailtu tapahtuma oli kuitenkin voimakkuudeltaan maatajärisyttävä. Se muistutti, että "kuules poika, sinä et ohjaa tätä autoa. Siinä pelkääjän paikalla on kauhukahva, josta kannattaa ottaa kiinni, kohta mennään."

Kuin olisin nukkunut pitkää, pitkää ruususen unta ja joku nakkaisi ämpärillisen jäävettä naamalle. Yhtäkkiä suomukset putoavat silmiltäsi, ja näet elämäsi sellaisena kuin se oikeasti on, matrix-lumeen sijasta.

Vanha minä olisi suhdekriisitilanteessa aloittanut rallin uudelleen, juossut yöhön. "Minä 2.0" ei siihen paskaan enää lähde. Asiat täytyy selvittää eikä juosta haamujen perässä. Haluan jatkossakin pystyä katsomaan peilikuvaani ja pysyä selvänä. Ei säätämistä, valheita eikä sekoilua.

Pelkään ennenaikaista kuolemaa. Pelkään, että minulta jää kokematta se ihana rakastumisen alkuhuuma, jolla "normaalit ihmissuhteet" alkavat. Tämä nykyinen suhden on ollut koko ajan "järkiliitto". Se riitti minulle erinomaisesti, kun lilluin vuosia ja vuosikymmeniä masennuksen usvassa, joko kännissä tai krapulassa. Nyt "ihan kiva" ei enää tunnu riittävän. Kello tikittää. Ovet ja aikaikkunat sulkeutuvat. Vaihtoehdot tipahtevat yksi kerrallaan pois.

Arjessamme ei ole mitään vikaa. Mutta kun jokainen päivä on toisensa kaltainen, suorittamista ilman huippukohtia. Joka ikinen päivä on torstai, hernekeittoa ilman väkevää sinappia. Samppanjaa tai ruusuja ei tarjoilla juhlapyhinäkään.

Sielu näivettyy ja sydän kuolee. Haluan elää, tuntea, huutaa, tanssia, rakastaa ja saada vastarakkautta. Olen kokenut sen. Olen kyennyt siihen. Minua on haluttu, himoittu. Olen onnistunut viemään toisen ihmisen arjen yläpuolelle. Mikään ei olisi mieluisampaa, kuin että kaikki edellälistattu onnistuisi oman nykyisen kumppanin kanssa. Puolen vuosikymmenen rimpuilun jälkeen lienee syytä tunnustaa tosiasiat.

Minä olen muuttunut.

Päihderiippuvuus on aisoissa. Ylipaino karistettu. Paskamaha puuttuu, lihaskunto joiltain osin parempi kuin parikymppisenä. En ole ruma taikka tyhmä. Omaan kohtuullisen laajan yleissivistyksen, osaan keskustella ja tarvittaessa flirttaillakin. Sinkkumarkkinoilla olisin ikäluokassani keskivertoa parempi saalis. Mutta eipä näitä ominaisuuksia tunnu kukaan kotona arvostavan.

Minä olen muuttunut. Hän ei. Eikä tulekaan muuttumaan.

Ehkä olen seonnut. Tai sitten Keksi-ikän Kirsi kiusaa. The bitch.

Antaa osaavamman kiteyttää tämä oravanpyörä näin. Biisi on muuten yksinkertaisuudessaan nerokas.