James Potkukelkka kirjoitti: 05.03.2024 12:33
Itsemurha luonnollisesti on laillista, mutta en ole kyllä ollenkaan varma siitä, ettei kuvaamassani tapauksessa laitteen operaattori ja omaiset saisi heitteillejättösyytettä, jos ovat paikalla nappia painettaessa.
Puhutaanko me nyt mittaamattoman arvokkaasta asiasta, vai jostain, jonka arvo on rajallinen? Meinaan minä olen valmis istumaan linnassa vaikka vuoden, jos saan mittaamattoman omaisuuden.
Jos olet koneen operaattori, ethän sinä saa kuin jonkin edellä sovitun palkkion (ellet sitten toimi pro bono). Mahdollinen rahapalkkiokin varmasti konfiskoitaisiin. Operaattorin ei siis kannata olla paikalla.
Omaisten suhteen toki voisin ajatella, että ainakin itse ottaisin pienen tuomion, jos voisin sillä kärsivää läheistä auttaa.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
^
"Kun 250 gramman paketti härkäpapumuhennosta maksaa saman verran kuin puoli kiloa jauhelihaa, etenkin moni säästöjä havitteleva sekasyöjä on palannut vanhoihin ruokatottumuksiin. "
Tuossa kai se oleellinen. Sen lisäksi proteiinia kannattaa imuroida DIAAS-arvon mukaan eikä tunteella. Vegaanit pthyi.
Mitä So Hard arvioit, olisiko Suomen lain mukaista vuokrata tuollaista siten, että vuokraa vastaan tuotaisiin paikalle, laitettaisiin käyttökuntoon ja myöhemmin haettaisiin pois?
Maallikkojuristina näen ongelma lähinnä siinä, että käsittääkseni kukaan ei saisi olla paikalla, kun eutanasiaa haluava painaa nappia?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
James Potkukelkka kirjoitti: 08.03.2024 8:26Mitä So Hard arvioit, olisiko Suomen lain mukaista vuokrata tuollaista siten, että vuokraa vastaan tuotaisiin paikalle, laitettaisiin käyttökuntoon ja myöhemmin haettaisiin pois?
Unohdat sääntösuomen. Tukes toteasi että vaarallinen laite ja laittaisi myyntikieltoon. Ei siinä eettisiä pohdittaisi.
Onhan tää Dave nyt vain älyllis-yhteiskunnallisesti kiinnostava teoreettinen pähkinä, etkä ole esimerkiksi jo tilailemassa varusteita eutanasia-woltiisi? Sulla kun välillä uhkaa vauhti kiihtyä paskanjauhannasta toteuttamiseen vähän turhankin sujuvasti, oli kyse sitten kerrostaloista jönsesterissä tai harrastekioskeista (johon toki tää kotiin tilattava eutanasiapalvelu sopisi kivasti).
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
urpiainen kirjoitti: 08.03.2024 9:10

En ole (vielä!) perustamassa firmaa
Tuollaista tarjoavalle tulisi valtava määrä vihapostia ja varmasti aivan todellista uhkailua.
Päivätyökin voisi kärsiä, kun naama olisi julkisuudessa suicide booth -Woltin pyörittäjänä
Viimeksi muokannut James Potkukelkka, 08.03.2024 9:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
James Potkukelkka kirjoitti: 08.03.2024 8:26Mitä So Hard arvioit, olisiko Suomen lain mukaista vuokrata tuollaista siten, että vuokraa vastaan tuotaisiin paikalle, laitettaisiin käyttökuntoon ja myöhemmin haettaisiin pois?
Unohdat sääntösuomen. Tukes toteasi että vaarallinen laite ja laittaisi myyntikieltoon. Ei siinä eettisiä pohdittaisi.
Totta.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
^ tollasia, joilla on massia, on kyllä turhan vähän. Toisaalta, eihän sitä montaa tollasta asiakasta tarvitsisi. Pari sataa tonnia per laaki. Tässä lepää alakäyrä.
Twitterissä joku kirjoitti (ei tähän caseen liittyen), että jos organisaatiolla on rahaa, niin se mielellään maksaa jollekin ulkopuoliselle omien töidensä tekemisestä. Sopii mielestäni tähän.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
sivustahuutaja kirjoitti: 05.03.2024 10:01
^ Etkös sinä juuri ole sitä mieltä, että hallitukseen ei tartte mennä osallistumaan sekoiluun, esim. persujen kanssa?
Olet ymmärtänyt väärin. Länsimaiden valtalinja, jossa kieltäydytään hallitusyhteistyöstä avoimen rasistisen, fasismiin taipuvaisen äärioikeiston kanssa, ei ole yksi "esimerkki" siitä, että ei "tartte mennä osallistumaan sekoiluun", vaan aika ainulaatuinen ja raju liberaalin demokratian viimeinen itsepuolustus. Sille on hyvin vaikea keksiä analogiaa poliittisesta todellisuudestamme, niin erityislaatuinen juttu se on.
Kyllähän tää näyttää siltä, että koko Eurooppa on menossa pilalle. Ja keskeisessä roolissa tässä hirveässä kehityksessä on Orpo.
Ei kai sitä enää voi pitää saamattomana lapasena, kun on pilaamassa länsi-eurooppalaista, sosiaaliliberaalia konsensusta. Aika saavutus. Orpo ei vain normalisoi persuja Suomessa ja johda kokoomuksen persuuntumista, vaan toimii tämän saman kehityksen keihäänkärkenä ja mallina koko Euroopassa.
Se, mikä hetki sitten oli fasistisesta historiastaan tietoiselle Euroopalle mahdotonta, on tulossa paitsi mahdolliseksi myös maltillisen oikeiston avoimesti toivomaksi kehitykseksi, jonka kärjessä ratsastaa meidän Orpomme.
^ tuohon jollain assosiaatiolla melkein liittyen, ilmeisesti Vaasassa on saatu kiinni joku kouluammuskelua suunnitellut sekopää, ja ainakin somen möykkäoikeisto tulkitsee, että tämä olisi nyt sellainen kauan kaivattu yksisarvinen, ei-perussuomalainen terroristi. Onko näin?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
urpiainen kirjoitti: 16.03.2024 9:31