Oikeastaan olen HellBellin kannalla sikäli, että ei tällaisia jyvien erottelu akanoista -ketjuja pitäisi harrastaa ollenkaan, ei pahassa eikä näennäisesti hyvässäkään. Mutta eihän sitä malta olla vastaamatta! Ja onhan tämä vaikeata sikäli, että oikeastaan pidän kaikista - enhän täällä muuten roikkuisi.
Huomautettakoon vielä, että ketään en ole irl tavannut, eli mielikuvani ovat todellakin vain mielikuvia - kertonevat enemmän minusta kuin kenestäkään muusta. Ja nämä ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä.
No, aloitetaan vaikka paljastamalla jakomielisyyteni: jotenkin onnistun pitämään kolmesta viimeiaikoina lähinnä keskenään kinailleesta tyypistä: Ninni on jotenkin niin aidon tuntuinen ihminen (ja siksi varmaan ottaa asioita itsennsä silloinkin kun ei ehkä pitäisi), ja selvästi nauttii perhe-elämästään hienosti. Minusta tällainen on erityisen hienoa nykyaikana, kun suurin osa ihmisistä virittää kyynisyyden ja ironian hunnun suojakseen - silloin on toki helppo olla ottamatta itseensä, kun ei koskaan pane persoonaansa peliin. Nojoojust ei ole kirjoittanut kovin paljon minua lähellä olevista aiheista, mutta jotenkin hän on myös onnistunut voittamaan sympatiani puolelleen. Aito_Johannan taas koen olevan tietyissä asioissa kovin lähellä omaa maailmaani, ja lukisin mieluusti enemmän esimerkiksi hänen juttujaan kulttuurista. Sitä paitsi AJ:n piilohuumori on usein tosi hauskaa.
Sitten tämä usein lyhyitä vitsejä tai peräti one-linereita suosiva ryhmä. Omia suosikkejani täältä ovat ainakin Nexie, Martha, Ann ja Mylwin. Kaikki ovat kovin hauskoja, mutta hauskuttelunsa takana selvästi ihmisiä, jotka ovat ilmeisen fiksuja ja joilla on sydän paikallaan. Arvostan.
Sitten on ryhmä hahmoja, joista vain jostain syystä pidän vaikka en ole heidän kanssaan koskaan ihmeemmin palstakommunikoinut. Tällaisia ovat esim. Bedlam, Irmelianneli, Nypari, AarneAnkka, Bloom, Kyyppo, Kesseli, Geetzu, Angita, HellBell, Vaola ja Keikaus (kunhan jättäisi sen evoluutiopsykologia-höpöhöpön vähemmälle

).
Oikeasti eniten palstalla kiinnostaa ehkä kulttuurialue, ja siellä toivon aina näkeväni Aimohaikun, RolloTomasin ja FagHagin juttuja. FagHag on sikälikin mainio, että onnistuu varmaan ainoana koko foorumilla olevaan yhtäaikaa räväkkä ja aikuinen. Sitä jos jotain hiekkalaatikkomme kaipaisi.
Ei varmaan ole sellaista keskustelua, johon ei tulisi rutkasti lisää järkeä heti, kun Chap, T3000, Pertzi-eps tai Nokkaeläin päätää hommaan osallistua. Ja sitten on näitä, jotka kiehtovat sillä arvaamattomuudellaan, että koskaan ei tiedä onko heidän kontribuutionsa järkevä vai esimerkki mopon karkaamisesta käsistä - Gattaca ja Manala nyt tulevat heti mieleen. Ja eihän Jouden-zankaan verbaliikkaa voi kuin ihailla.
Herminen viestit ovat aina paitsi fiksuja ja kiinnostavia, niin myös ja ennen kaikkea erittäin omaäänisiä. Arvostan suuresti.
EveryWoman on tietysti myös suosikkejani, koska hän jaksaa jankuttaa ihme asioista vielä pidempään kuin minä. Harvoinpa törmää sellaisiinkaan hahmoihin.
Suuria suosikkihahmojani ovat myös Vadim ja Turbohaltija, jotka sekoittavat hienosti sivistynyttä älyllisyyttä ja huumoria.
Palstasankareitani on myös Suvinen. Hän kirjoittaa niin mukavasti lukemistaan kirjoista ja näkemistään leffoista ja on vaan jotenkin niin ihana. Tosin Suvinen-intoiluni ei ole ehkä puhtaasti myönteisenä koettavaa. Jos tuntisin hänet irl, haluaisin viedä miehensä vaikka kalaretkelle varmistaakseni, että kyseessä on kunnon mies ja tehdäkseni miehelle selväksi, että jos ikinä loukkaa Suvista otan hänet uudelleen kalaretkelle mukaan - ankkurina. Vaikka tarkoitan vilpittömästi hyvää, englanniksi tähän vastattaisiin kai "don't you patronize me!" Tällainen isoveliasenne on siis kai ainakin puoliksi vähättelevää, vaikka en sitä ollenkaan sellaiseksi tarkoitakaan! Ehkä pääsisin tästä yli, jos Suvinen riisuisi Ghostbuster-haarniskansa?
Ja kauniiksi lopuksi: Edith. Edithin palstapersoona on hämmästyttävän hauska, fiksu, yllättävä ja näkemyksellään ihastuttava. Sitä paitsi Edith jaksaa aina välillä kehua minua - ja on luvannut pusun, jos joskus johonkin miittiin menisin. Kuinka en voisi tykätä?
No, moni varmasti unohtui, mutta jääköön toiseen kertaan. Kiittämättömyys on maailman palkka.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."