Katsoin leffan

[KKK]

Nosferatu

Aikanaan Bram Stokerin "Draculaa" melkoisen häpeämättömästi ripannut FW Murnau-mykkäfilmi on saanut ansaitun kunnianpalautuksen. Voi veljet. En yleensä erityisemmin fanittele kauhuelementtejä sisältäviä elokuvia, mutta nyt sattui eteen niin kaunis pala cinemaa, ettei voi muuta kuin huokailla onnesta.

Tarinahan on tuttuakin tutumpi. Painajaisista kärsivän neitosen tuore sulho lennätetään vahvistamaan kiinteistökauppaa jonnekin Karpaasien hevonpersiiseen eksentrisen kreivin pelottavaan linnaan, jossa elämästään tulee enemmän tai vähemmän painajaista. Epäpyhään maahan haudattu epäkuollut kreivi lähetetään kuppaisesta linnastaan Postin LäheltäPiti-paketissa sivistyksen pariin raidaamaan böndejen vastapainoksi kaupunkilaispellein hemoglobiinireservejä. Tällä välin vangittu kaupanvahvistaja//veripankki onnistuu pakenemaan ja rientää pelastamaan morsiantaan lähestyvän hirviön koukkuisista kynsistä. Puolustustaistelua johtaa eksentrinen vanhempi tiedemies, jonka sukunimi on joko van Helsing tai Von Franz - riippuen kumpaa tulkintaa tarinasta mennään.

Valaisu on keskimääräistä huomattavasti tyylikkäämpää kynttiläepookkia jonka vastapainoksi vain vähän kalpeaa sinistä luonnonvaloa eikä aurinkoa (tietenkään) oikein niinku missään. Siinä missä Coppolan "Draculan" pääantagonisti oli traaginen, vähän sankarillinenkin hahmo, Eggersin arkkiperkele on kuvottava, painajaismainen ja aidosti häiritsevä viktoriaaninen hirviö, joka on ehdottomasti vangitsevimmillaan ensimmäisissä kohtauksissaan jossa esiintyy enimmäkseen varjoissa tai out-of-focuksessa. Kuvan tarkentaminen vie hieman magiaa pedosta, mutta aika pysäyttävä ilmestys kreivi koko komeudessaan kaikkiaan on.

Tärkeimmät avainroolit on roolitettu nappiin. Bill Skarsgardin Orlokin aksentti on tosin välillä borderline-hilarious, mutta pysyy onneksi suurimman osan ajasta parodian paremmalla puolella. Ohjaaja Eggers toimii aivan oikein, kun annostelee antagonistia säästeliäästi. Useimmiten uhkaava kreivi on läsnä pahaenteisenä äänenä, varjona tai koukkusormisena kätenä. Nicholas Houltin nuori sulhasmies Hutter kaupanvahvistaja kituu ja kärsii koko rahan edestä ja erinomainen Lily-Rose Depp pääroolissa on samaan aikaan sekä ajattoman kaunis että häiritsevän riivattu. Willem Dafoe täydentää rosteria proffa Von Franzina ja Aaron Taylor-Johnson uskollisena perheystävänä täydentää kaartin tyylikkäästi.

Osa kuvista on todella, todella kauniita - erityisesti tummansinisen duotone-yökuvat ovat upeita. Välillä viktoriaanisen uhkaavan fiilistelyn väliin heitellään moderneja jump-scareja jotka oikeasti toimivat. Tunnelma on koko ajan painostava, uhkaava, jopa musertava.

Katso ihmeessä! Hienoimpia teoksia mitä olen hetkeen nähnyt. Uskoni elokuvaan taidemuotona alkaa elpyä. Ihanaa!

[Homeboy65]

Tänään Subilla kello 21.00. Lällärit lakoon.

Too much monkey business...

[Homeboy65]

Matti tänään Subilla kello 21.00. Hyvä leffa.

[KKK]

The Gorge
AppleTV

Reissussa rähjääntynyt merijalkaväen mestari-sniper ottaa yksityispuolelta vähän erilaisen keikan. Vuoden tinki vartioimassa salaperäistä rotkoa yksinäisessä vartiotornissa. Se mitä rotkossa on, ei kerrota. Rotkon toisella puolella on toinen samanlainen vartiotorni, jossa puolestaan päivystää säpäkän näköinen slaavi-sniperitär. Lähtötilanteessa heillä ei ole lupa olla missään tekemisissä, mutta viestittelyksihän se menee.

Ensimmäiset 60 min olin varsin myyty, mutta siinä vaiheessa kun mysteeri osoitautui varsin keskinkertaiseksi CGI:ksi ja hommaa lähdettiin viemään "Aliensin" ja bodyhorrorin suuntaan, jännite lätsähti pahasti. Jos homma olisi maltettu pitää paria pykälää pienemmällä, kehitellä jännitystä tarkastelemalla päähenkilöiden eristyksen vaikutuksia psyykeeseen ja rotkon mysteeriä maltettu varjella huollesesti kolmanteen näytökseen saakka, tämä olisi noussut lentoon ihan eri tavalla. Nyt lopputulema oli "vain" keskiverto suoratoistotuotanto. Harvinaisen kalliilla castilla tosin (Miles Teller, Anya Taylor-Joy ja Sig Weaver). Telleriä ja Taylor-Joyta katsoo aina mielellään ja nätistihän tässä yhteen soittelevatkin.

[KKK]

Musta kapuamerikka ja punainen CGI-pressa perseilevät

Muutama ihan ok toimintajakso, mutta kun juoni on ennalta-arvattava, kliseinen, tylsä ja pitkäveteinen niin vaikea tästä on innostua. Traileri yritti maalailla jonkinlaista salaliittojännäriä, mutta "Winter Soldier" klaarasi senkin sata kertaa paremmin. Pientä ajankohtaisuuttahan tähän on kirjoitettu, Valkoisessa talossahan on oikeastikin arvaamaton, punasävynaamainen kiukkuinen vanha ukko, jolla on imperialistisia ambitioita ja taipumus diilien tekoon.

Pahiksilla (Serpent Societyn Giancarlo Esposito ja gamma-neropatti "Johtaja" Tim Blake Nelson) oli sentään kivasti karismaa, mutta Anthony Mackien kapu ei vaan toimi. Eikä tämä ole mikään rotujuttu. Minulla on useita afrikanamerikkalaisia suosikkinäyttelijöitä (Elba, Washington x 2) mutta minulle on vain yksi oikea Kapu ja se oli Chris Evans. Sillä hahmolla oli kunnollinen taustatarina, moniulotteinen ja kiinnostava hahmo. Nykyinen kapu on vaan joku joka sattui paikalle kun edellinen halusi lopettaa.

Harrison Ford Red Hulk-pressana on tavallaan ymmärrettävä roolitus edesmenneen Bill Hurtin paikkaajana, mutta ukkoa ei selvästi kiinnosta koko rooli vittuakaan vaan lähinnä horisee ja ärisee sen läpi, epäilemättä kelpo korvausta vastaan. Adamantium sentään selitetään MCU:hun sisään, aikaisemminhan tuo Wolverinen skeletiaalinen dopingmetalli kuului X-Men-universeen joka oli Foxin omistuksessa.

Kaksi tähteä. Tai ehkä puolitoista. Ja miksi niitä kirsikankukkia piti olla jokaisessa ulkokohtauksessa?

[KKK]

Anora

Tämä spoiled-brat-boy-meets-whoring-stripper-girl -indie putsasi tämän vuoden Oscareissa pöytää isosti, eikä setä tajua miksi. Ikinä ennen en ole ollut Akatemian jäsenten kanssa näin eri mieltä. Ei mitään samaistumispintaa henkilöihin. Tarina ei koskettanut millään tavalla. Ei mitään mieleenjäävää dialogin, kuvauksen, leikkauksen tai minkään muun suhteen. Itse asiassa ihan älyttömän keskinkertainen tekele.

Miten ja millä lihaksilla tämä on vuoden paras elokuva?

Jos olisin Demi Moore (hävisi parhaan naisnäyttelijän palkinnon tälle tähtöselle), kävisin kotona hakemassa automaattikiväärin ja kannun bensaa ja alkaisin panna "best actress"-äänestänyttä jengiä kylmäksi. "The Substance" oli sekä elokuvana että miss Mooren roolisuorituksella gaziljoona kertaa parempi filmi kuin tämä aneeminen arthousu.

No okei, Anoran pimulla oli paremmat tissit. Mutta ei kai Oscareita tissien mukaan jaeta?

[KKK]

Presence

Viime aikoina ilmassa on ollut lupaavia merkkejä siitä, että cinéma tulee takaisin. Enkä tarkoita bobcorn-plokpustereita (typot tarkoituksellisia) vaan oikeaa Elokuvaa. A24-studion menestys, "Anoran" tapainen indie voittaa parhaan elokuvan Oscarin... sehän on ilmiselvää. Nyt kohdalle osui sen verran kiinnostava pitchi, että olin myyty yhdellä lauseella: "Kummitustalo, mutta kerrottuna aaveen näkökulmasta". Jumalauta. Miksen minä tuota itse keksinyt?

Nelihenkinen perhe muuttaa uuteen kotiin. Ydinperhettä on kohdannut trauma eikä perheenjäsenten keskinäisessä vuorovaikutuksessakaan asiat ole balanssissa. Perheen teini-ikäisen tyttären vaatekomerosta tapahtumia tarkkailee fps-kamera - henkiolento - jonka näkökulmasta koko tarina kerrotaan. Tytär on hieman herkistynyt henkimaailmalle ja on - vähemmän yllättäen - ainoa perheenjäsen joka yliluonnollisen läsnäolon aistii. Lajityyppiin perinteenä kuuluvasta jumpscare-säikyttelystä ei voi puhua, vaikka pientä poltergeismiä ajoittain tarjoillaakin.

Tunnelma rakennetaan periteisin keinoin. Osaavat näyttelijät, hyvin kirjoitettu teksti, "vähemmän on enemmän" ja lopun yllättävä twisti - lähestymistapa toimii. Olen jo pitkään sanonut, että noin 90 minuuttia on ihan hyvä mitta elokuvalle, ei ole mitään syytä turvottaa, venyttää ja vanuttaa tarinaa tarpeettomasti. Minimalistiset tapahmat saavat hienon huipennuksen, kun pahuus asuukin yllättämmässä mahdollisessa hahmossa...

David Koeppin kirjoittama (ja osatuottama) ja Steven Soderberghin kokonaan ambient-valossa ja käsivarakameralla kuvattu indie on erittäin miellyttävä puolitoistatuntinen. Jos digauttelet enemmän splatteria tai Homelite-hurmaajia, et ehkä osaa arvostaa tätä nokkelaa pikku helmeä. Havahduin suunnilleen puolivälissä että "ei vittu, tämähän on kuvattu vallitsevassa valossa. Käytetyn optiikan polttoväli oli melkein laajakulma - ylimääräisiä valonlähteita tai heijastimia ei kertakaikkiaan piiloteta mitenkään - etenkään kun kamera liikkuu käsivaralta koko ajan".

****

[KKK]

The Electric State

Kaikesta sitä elokuva voi ideansa saada. Kuten kuvataiteesta. Simon Stalenhagin metkoista scifi-kuvituksista on joku tykännyt niin paljon, että 300 miljoona USD:tä myöhemmin Netflixiltä voi katsoa niistä innoituksen saanutta koko illan elokuvaa.

Kovasti Spielberg-henkisessä road moviessa eletään vaihtoehtoisessa menneisyydessä. Retrorobotit kääntyivät isäntiään vastaan ja kipakan sodan jälkeen joutuivat kaatopaikalle - tai ainakin eristykseen autiomaahan. Päähenkilö lähtee etsimään kadonnutta veljeään yhdessä vähän höppänää hansoloa muistuttavan luukuttajan ja parin sympaattisen robotin kanssa.

Innostuin aikanaan elokuvan visuaalisesta ilmeestä kovasti ensimmmäiset trailerit nähtyäni. Valmis tuote ei todellakaan tuota silmänamun suhteen pettymystä mutta itse juoni on valitettavan keskinkertainen ja kliseisyydessään jokseenkin ennalta-arvattava. Ei enteile hyvää tulevista MCU-pätkistä (Doomsday, Secret Wars), samat käsikirjoittajat ja Russon ohjaajaveljekset ovat olleen tätä kasaan juonimassa. Liidaava Millie Bobby Brown on loistava, kuten aina. Chris Pratt osaa näytellä näitä sympaattisia starlordimaisia-melkein-sankareita rutiinilla vaikka silmät ummessa ja tulitukena substanssiosaamista tarjoilevat sivuosissa veteraanit Giancarlo Esposito ja The Tucciman (Stanley Tucci).

CGI on erinomaista. Robottihahmoissa on massan tuntua ja ne näyttävät "oikeilta".

[KKK]

The Monkey

Luin tämän Stephen King -novellin jo kasarilla - olisiko ollut "Yön Äänet"-antologiasta - tykkäsin perustarinasta. Näennäisen viaton, mutta oudolla tavalla karmiva arkinen esine omaa yliluonnollisia voimia ja kykenee surmaamaan ihmisiä. Sinänsä kauhufolkloren peruskauraa, mutta näppärä stoori, hyvin kerrottu. Tehoa ehkä lisäsi se, että tuolloin lastenhuoneessani oli vieterillä vedettäjä leluapina joka paukutti symbaaleja.

Anyhoo - Osgood Perkins-niminen outolintu näkyi tykänneen tarinasta niin paljon, että sovitti siitä reilut 40 vuotta myöhemmin ihan säpäkän, persoonallisen ja erittäin vinksahtaneen komediallisen "kauhu"pläjäyksen. Kiinnostus makaaberiin näemmä periytyy. Tekihän isänsä näyttelijä Anthony Perkins ehkä mieleenjäävimmän roolinsa Al Hitchcockin "Psykon" Norman Batesina.

Elokuvalla on ongelmansa. Tietty halpahintaisuus, kerronnan nykivä rytmi (toisessa näytöksessä kerronta halvaantuu lähes täysin, kunnes syke kiihtyy taas loppua kohti) ja osittain aika puisevat näyttelijäsuoritukset. Tatjana "She-Hulk" Maslanylle annan vapautuksen, hän hoisi pienen roolinsa hyvin.

Plussapuolelle nostaisin herkullisen kekseliäät tavat millä ihmisiä päästellään päiviltä ja vaikeasti sanoitettavalla tavalla häiritsevän tunnelman. Tämä on ohjaajan ensimmäinen tekele joka ei tuota persnettoa, joten luultavasti miehelle on töitä jatkossakin. Toivon, että Perkins onnistuu löytämään oman äänensä tarinankertojana, potentiaalia tässä kyllä on. Mutta ihan yhtä todennäköistä on, että tämä ei johda uramielessä yhtään mihinkään ja Perkins päätyy kulttimatineoiden ikuiseksi lupaukseksi. Pidetään kuitenkin peukkuja. Nyt kun David Lynchkin on joukosta poissa, maailmaan mahtuisi uusi auteur.

[KKK]

Fight of Flight

Juuri sopivaa perjantai-illan aivot-narikkaan komedia-action-viihdepläjäys, vähän kuin "Bullet Train" tai "Smoking Aces", mutta lentokoneessa.

Häpäisy salainen agentti Josh Hartnett patistetaan maanpaosta Bangkokissa kesken krapula-unien jahtaamaan tunnistamatonta kyberterroristia, jota tuntuu jahtaavat aika moni muukin taho. Lento Bangkokista Friscoon muuttuu hillittömäksi taistelutantereeksi, jossa rähjääntynyt sankari joutuu niittaamaan pahiksia mitä kekseliäimmillä ja verisimmillä tavoilla.

Ei millään mittapuulla klassikko, mutta riemukas romuralli. Josh Hartnettia katselee aina mielellään. Ukkohan lähti kesken parhaan uranosteen litomaan hollywoodista jonnekin böndelle lehmiä kasvattamaan ja on vasta kypsemmällä iällä taas aktivoitunut. Korkeimman profiilin tuotanto taisi olla "Oppenheimerin" dr Lawrence-Livermoren rooli.

[Bluntly]

Real steel

Otetaan rockyn käsikirjoitus, vaihdetaan tilalle robo ja imaistaan vielä joku pikkupenska mukaan.

Tykkäsin siltikin.

[KKK]

Heat

Olisko kymmenes kerta. Aina tästä saa jotain uutta irti. Tällä kertaa yritin keskittyä päähenkilöiden taustoihin ja ns metatekstiin.

Yksi teemahan tässä on se, miten me miehet olemme velvollisuudentunteidemme vietävissä. Neil ottaa sinänsä typerän riskin pankin kanssa, vaikka on tavannut juuri Elämänsä Naisen. Cherrittolla on riittävästi pesämunaa mutta haluaa viimeiselle vaaralliselle keikalle mukaan, koska "to me the action is the juice!" Etsivä Hanna on tuhonnut jo kaksi avioliittoa ja kolmaskin on menossa viemäriin, koska on niin pakkomielteinen konnajahdissaan - ja epäsuorasti annetaan viitteitä siitä, että Hannalla on kokaiiniongelma. Jauhavat leuat, spontaanit odottamattomat raivonpurkaukset.

Elokuvan naiset - sekä poliisien että konnien - naisystävät ja vaimot joutuvat kärsimään miestensä pakkomielteistä eivätkä pysty rakkaudellaan kääntämään yhdenkään elämänvalintojen suuntaa.

On upeaa, miten erilaisella tavalla DeNiro ja Pacino tekevät roolinsa. McCauley on yleensä jäätävän rauhallinen ja kylmän harkitseva ammattilainen. Pacinon Hanna räjähtelevä, arvaamaton, eksentrinen. Oikeastaan olisi odottanut että luonteenpiirteet jakautuisivat juuri toisinpäin.

Kahvilakohtauksessa McCauley ja Hanna ymmärtävät, että ovat oikeastaan saman kolikon kaksi eri puolta. Kumpikaan ei ole valmis antamaan tuumaakaan periksi, mutta vastentahtoisesti arvostavat ja kunnoittavat toisiaan. Loppuhuipentumassa Hanna ampuu McCauleyn hengiltä koska on pakko. Silti hän reagoi tämän kaatuneen saaliinsa kuolintuskissaan ojentamaan käteen tarttumalla siihen. Koska kaiken työssään kokemansa ja näkemänsä kyynistäneen pahan jälkeekin hänessä on vielä jäljellä inhimillisyyttä. Ettei toisen tarvitse kuolla yksin.

Suosikkikohtaukseni elokuvassa on Hanna seuraamassa McCauleytä ensin helikopterissa ja sitten freewayllä autolla Mobyn "New Day Rising"in jylistessä komeasti. "Miami Vice"-teeveesarjasta alkunsa saanut rockvideoestetiikkaa kauneimmillaan.

Elokuvan toimintakohtauksien äänisuunnittelu on eriomainen. Lopun suuri pankkiryöstö on mukaansatempaava ja aseiden pauke on niin rajua, että kotisohvallakin meinaa kyyristyä suojaan. Sen vähän mitä minä jalkaväen sodankäynnistä ymmärrän, McCauleyn posse toimii lähes sotilaallisella kurinalaisuudella tulitaistelussa. Ei myöskään pidä vähätellä elokuvan vaikutusta tosielämän rikollisiin.

Kaiken kaikkiaan "Heat" on yksi hienoimmista moderneista rikoselokuvista miesmuistiin. Ohjaaja Michael Mann itse asiassa filmasi tarinan kahdesti. Ensimmäinen varsin vaatimattomilla resursseilla toteutettu jäi ilmeisesti kaihertamaan ja onneksi teki tämän filmin.

[James Potkukelkka]

Sata litraa sahtia

Taas tuli todistettua, että suomalaiset leffat saavat suomalaisilta arvostelijoilta liikaa pisteitä. Tämäkin arvioitu neljän tähden komediaksi. 2/5 olisi oikea.

Onneksi anniskelunäytös, niin viiniä juodessa meni. Sahtia kyllä olisi kiinnostava maistaa.

[KKK]

Snake Eyes

Brian De Palman ysärijännäri. Bokrauksen tittelifight Atlantic Cityn kasinolla muuttuu poliittisen salamurhan myötä juonittelun ja hengenvaarallisen takaa-ajon tyyssijaksi.

Brian "Tahdon olla Alfred" De Palma on George Lucasin, Coppolan ja Spielbergin koulukavereita elokuvakoulusta. Kundin tyyliä ei voi sanoa täysin omintakeiseksi, koska Hitchcock-homagesta tässäkin on kyse, musiikkia myöten.

Vaikket Cagesta tai vainoharhajännäreistä välittäisikään, tämä kannattaa katsoa jo yksin cinéman temisen teknisenä taidonnäytteenä. Alun one-shot-kamera-ajo ympäri areenaa on vedetty komeasti yhdellä otolla 12 minuuttia (!) Samanlainen mammuttiajo löytyy myös de Palman "Bonfire of Vanitiesistä" joka tosin oli "vain" 5 1/2 min pitkä.

Tarinankerronta on tiivistä ja hyvärytmistä, reippaat 90 min oli juuri sopiva tämän stoorin kertomiseen. Älytöntä, miten nykyään joka leffa on kaksituntinen, vaikka eväitä olisi vain puoleentoista.

[KKK]

The Rule Of Jenny Pen

Tällaiselle filmihullulle tulee aina vain harvemmin vastaan aidosti alkuperäisiä, originaaleja ja virkistävän vinksahtaneita elokuvaideoita. Tässä uusseelaintilaistuotannossa on sellainen.

Päähenkilö (Geoffrey Rush) on aivoverenkiertohäiriöstä toipuva käräjätuomari, joka yrittää kuntoutua keskiluokkaisessa hoitokodissa. Henkilökunta on ihan kivaa ja alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvat vanhushoidokit ovat myös siedettäviä, mutta joukon laitamilla lymyilee Dave (upea John Lithgow), tosielämän mr Garrison omituinen tyhjäsilmäinen "Jenny Pen" -nukke kädessään, joka häikäilemättä terrorisoi hoidokkeja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla - eikä duunaritaustainen hoitohenkilökunta tietenkään usko sanaakaan snobin tuomarin syytöksistä.

Elokuvan viehätys tulee pitchin originaaliudesta. Aikaisemmassa elämässään mahtava, lähes jumalaista valtaa tottumaan käyttänyt tuomari on onnettoman stroken takia vankina oikuttelevassa kehossaan eikä kykene puolustamaan itseään, ei virka-asemansa turvin eikä fyysisesti vainoajaansa vastaan. Pystyn - ehkä omasta sairaushistoriastani johtuen - samaistumaan täydellisesti siihen epätoivoon, joka seuraa väistämättä kun itsenäiseltä pystyvältä aikuiselta viedään kehonsa hallinta ja voima.

Kyseesä on aika pienen budjetin arthouse-tuotanto, mutta cinéman ystäville sitruunankirpeä herkkupala. Maestrot näyttelevät hienosti. Molemmilla on takanaan pitkä ja monipuolinen ura ja hienoa nähdä, että virtaa ja vitaliteettiä löytyy vielä kultaisilla vuosillakin. Voin kuvitella, että tämän ikäisille näyttelijöille on harvoin tarjolla muuta kuin isoisärooleja, käytännöissä statisteja.

Rushilta löytyy ainakin yksi pääosa-Oscar ("Loisto") ja Lithgowlla kaksi miessivuosa-ehdokkuutta ("Garpin maailma" ja "Hellyyden Ehdoilla"). Kun ottaa huomioon, että ukkojen rosterista löytyy isoja hollywood-blockbustereita, taide-elokuvaa, teatteria sekä jopa sitcomia ja "Saturday Night Liveä" (jossa Lithgow on aivan ässä "Master Thespian"-sketsissä), niin ei näiden herrojen ammattimaisuutta voi kuin ihailla. Lithgow on muuten yksi harvoja SNL -hosteja joka oikeasti opettelee vuorosanansa, eikä vedä niitä lunttilapuista.

Yksi hienoimmista Lithgown kohtauksista elokuvassa oli tanssisalikohtaus, jossa Dave ilmestyi tönimään kömpelösti tanssivia vanhuksia. Jotenkin hän onnistui tuomaan vihattavaan vainoajahahmoon inhiimllisyyttä ajan katoavaisuudesta kertovaan tanssiin - myös antagonisti on samojen voimien uhri, jotka voittavat lopulta meistä vahvimmankin. Hän nauttii synkästä vallastaan, mutta tiedostaa samalla myös oman uhriasemansa aikaan nähden.

Kun elokuvan taika tapahtuu, minulla se ilmenee niin että minä "kuulen päässäni" kommenttiraidan elokuvan metatekstistä, pystyn analisoimaan teknistä toteutusta ja samalla nauttimaan kokemuksesta ihan peruskatsojana. Kuulostaa ehkä skitsolta, mutta niin cinéma parhaimmillaan minulla toimii. Harvinaista nykyisin kokea tällaista, mutta kun taika tapahtuu, se tuntuu aina yhtä ihanalta. Pidän edelleen enemmän elokuvasta kuin useimmista ihmisistä.

Neljä tähteä.

[Homeboy65]

Lauantaina Teemalla kello 21.00. Nuoret leijonat. Pituus 167 minuuttia (!)

[KKK]

M-I:8 - The Tomppa Juoksee Taas

Mission Impossible-frankku alkaa olla miehen iässä. Kolmisenkymmentä vuotta sitten Tomppa ethanhunttasi ensimmäisen kerran, tuolloin vielä aika perinteisessä vakoilujännärissä. Kakkos-osassa homma oli vähän hakusellaan mutta kolmosen JJ Abrams oikeastaan speksasi sen, mistä tämän leffa-frankku nykyään tunnetaan. Tomppa juoksee, toiminta on isoa, naamareita vaihdetaan, maailman tuho on lähellä, suuria tunteita lähikuvissa ja maisema vaihtuu koko ajan. Mielestäni touhu saavutti huippuhetkensä kuudennessa installmentissa "Mission Impossible - Fallout" jossa kaikki keitoksen osaset olivat täydellisessä tasapainossa.

Mutta sitten kävi niin kuin valitettavan usein käy ja avainhenkilöt rupesivat oikeasti uskomaan omaan pressiinsä. Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttiisesti. Ei kellään ole Paramountilla enää kanttia sanoa tuottaja-tähti Cruiselle ja tämän uudelle parhaalle kaverille, ohjaaja Chris MsQuarrielle, että "maadoitutaanpas pojat nyt vähän".

Edellisen osan "Entity" tekoäly on nyt napannut binääripihteihinsä ydinasevaltioiden nuke-arsenaalista merkittävän osan ja defcon-kello tikittää. Eikä kukaan muu voi auttaa, kuin skientologiakirkon lempi-posteripoika Ja tästä päästään elokuvan ongelmiin ja puutteisiin.

Juoni on niin saatanan päätön ja logiikassa on niin merkittävän kokoisia aukkoja, että pienimmästäkin voisi ajaa Ohio-luokan SSBN:n poikittain läpi, ohjusluukut auki. Toimintakohtausten liimaksi kyhätty juoni on niin dorka, että päähenkilöiltä kuluu koko aika sen selittämiseen, mitä juuri tehtiin, mitä seuraavaksi pitää tehdä ja miksi taas on hirvee kiire.

Hyväksyn sen, että elokuvassa voidaan taivuttaa tunnetun universumin fysiikan lakeja - jossain määrin. Mutta älkää nyt jumalauta tulko selittämään noin paksua paskaa seoskaasu-sukeltamisesta ja siitä, että sub-100m keikalta korkittavan väistämätön hengenvaarallinen sukeltajantauti voidaan hoitaa jossain helvetin puhallettavassa painekammiossa napajäätiköllä.

150m syvyydessä, johon "Sevastopol"sukellusvene edellisosassa vajosi, vallitsee 16 barin paine. Sukeltajantautia voidaan hoitaa, jos potilas voidaan paineistaa liki samaan tai mielellään vähän suurempaan paineeseen, jonka jälkeen kammio tuodaan hallitusti, hitaasti "pintaan". Mut ehei, näillä perkeleillä on koirarekeen pakattava taikapönttö, joka kestää ilmeisesti 10-15 barin sisäpaineen. Se, että millä helvetillä se tarvittava hoitopaine sinne tehdään jäi samaten "hieman" epäselväksi. Samaten se, mitä ovat ne "taikakaasut", jolla hyberbaric treatment hoidetaan päivien sijasta tunneissa. Minä olin kahdeksan tuntia alle 40m sukelluksen jälkeen enkä saanut kuin happea (ja pitsan). Ja tietenkin tässä taikapöntössä oli ikkuna ja sinne mahtui naistähti puolialastomana keikistelemään. Mulla oli vaan miespuolinen sairaanhoitaja valvomassa, etten saa happimyrkytystä.

Räntätäänpä sukellusveneistä sitten hieman. Ei ole millään mittapuulla loogista, että hyökkäysveneelle annetaan nimeksi "Ohio", koska Ohio on ohjussukellusveneluokka. Samaten sukellusvenesodankäyntidoktriiniin tuskin kuuluu, että leikitään propellit kavitoiden takaa-ajoa niin, että molempien välillä on nippa nappa veneenmitta. Tuommoiseen perseilyyn syyllistyvä kippari nostetaan seinälle kuivumaan.

Rantit sikseen.

MI8 ottaa itsensä aivan liian vakavasti. Käsikirjoitus on pompöösi ja sisältää typerää metafyysistä jaarittelua valinnasta, ihan kuin Matrixien jatko-osissa konsanaan. Tomppa juoksee neljä kertaa.

Plussapuoleltakin löytyy jotain. Kaksi avaintoimintakohtausta olivat omaperäisiä ja vaikuttavia [ kokonaisuutena sanoisin että seiska- ja kasi ovat koko sarjan melkein huonoimmat installmentit, jos niitä arvioi elokuvana. Jos taas hakee huvipuistomaista valkokangastoiminta-ajelua, kokee ehkä saaneensa popcorninsyöntiinsä sopivaa tausta-ajankulua.] Diggasin Pom Klementjieffin toimintanäyttelyä ja Hailey Atwell oli muuten vaan ihana kokonaisuus. Hauska nyökkäys oli poimia yksi sivuosahahmo ihan ekasta MI:stä mukaan - enkä tarkoita nyt Kittridgeä.

[Penix-lintu]

^katoin tänään, Helsingin Yrittäjien sponssaamana.

Päällimmäisenä jäi mieleen, että Tomboy teki hyvän Viimeisen Samurain ja heti perään tämän, joka oli toki just niin överi kun pitikin.

Tykkäsin.

[James Potkukelkka]

. Ei ole millään mittapuulla loogista, että hyökkäysveneelle annetaan nimeksi "Ohio", koska Ohio on ohjussukellusveneluokka.

https://en.wikipedia.org/wiki/USS_Ohio_(SSGN-726)

[James Potkukelkka]

Sexbotin jailbreakkaus aiheuttaa odottamattomia ongelmia

3/5

[KKK]

The Island

Kvasifuturistisessa wokeutopiassa elävä jokamies (Evan McGregor) tuntee, että jotain on maailmassa pielessä. Erinäisiä johtolankoja seuraamalla tyyppi kokee matrixmaisen herätyksen - hän ja yhteisön kanssa-asukkaat ovatkin rikkaille ja mahtaville elinsiirtoja varten kasvatettavia klooneja. Seuraa pako, takaa-ajoja, nopeita autoja, helikoptereita, kirurgisen tarkasti annosteltua humööriä ja lopussa Paha Korporaatio tietysti haukkaa cacaa ja tavan tallaajalla kaikki hyvin - eli juuri päinvastoin kuin IRL.

Taattua Michael Bay-laatua eli liikkeestä-liikkeeseen salamaleikkauksia, pinnallista MTV-silmäkarkkia, käsivarakameraa, tupakanvärinen sivuvaloa, geneerinen adrenaliinia pumppaava tänt-tänt-tänttänt-tänt-tänt -soundtrack. Ajokortti-iän ohittaneen kesähämpän rainan tehostepuoli on kestänyt aikaa oikeastaan yllättävän hyvin, mutta kerronnan tiivistämisestä tämäkin olisi hyötynyt. Kesäinen guilty-pleasureni ovat hömpät blockbusterit, mitä korninpaa, sen parempaa.

[Homeboy65]

Tänään Nelosella kello 21.00. Elät vain kahdesti. Pikanttia eskapismia.

[Homeboy65]

Tänään Nelosella kello 21.00. Elät vain kahdesti. Pikanttia eskapismia.

Kuka on mielestänne paras Bond? Mielestäni se on Roger Moore.

[urpiainen]

Tänään Nelosella kello 21.00. Elät vain kahdesti. Pikanttia eskapismia.

Kuka on mielestänne paras Bond? Mielestäni se on Roger Moore.

Aikanaan olisin sanonut epäröimättä Sean Connery. Ja voi olla, että sanon yhä. Tuntuu kuitenkin, että vanhoista Bondeista on aika vähän jättänyt. Mooren ironinen ote toimii ehkä kestävämmin, ja muutenkin olen ehkä vanhemmiten vastaanottavaisempi Mooren leikittelylle. Sinänsä ehkä näyttelijäsuorituksena Daniel Craig on kuitenkin monitasoisin ja kiinnostavin.

[Homeboy65]

Tänään Nelosella kello 21.00. Elät vain kahdesti. Pikanttia eskapismia.

Kuka on mielestänne paras Bond? Mielestäni se on Roger Moore.

Aikanaan olisin sanonut epäröimättä Sean Connery. Ja voi olla, että sanon yhä. Tuntuu kuitenkin, että vanhoista Bondeista on aika vähän jättänyt. Mooren ironinen ote toimii ehkä kestävämmin, ja muutenkin olen ehkä vanhemmiten vastaanottavaisempi Mooren leikittelylle. Sinänsä ehkä näyttelijäsuorituksena Daniel Craig on kuitenkin monitasoisin ja kiinnostavin.

Tänään Nelosella kello 21.00. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa. Bond-filmi parhaasta päästä.