Hesarissa oli taannoin hyvä henkilökuva uransa päättäneestä Perttu Hyvärisestä, jossa hän mielestäni aika osuvasti tiivisti urheilun ytimen:urpiainen kirjoitti: 01.07.2026 10:15 Mun päivän kukkahattutäti-saarnani olisi sellainen, että jotenkin sieppaa, kun suomalainen lehdistö sanallistaa urheilutappiot yleisesti, ja tuntuu että näissä kisoissa erityisesti, häpeällisyyden ja nöyryytyksen rekisterissä. Ei ole häpeällistä eikä nöyryyttävää hävitä mm-kisoissa. Voittaja ei nöyryytä häviäjä. Sietämätöntä. Antaa koko hommalle ikävän sävyn. Kaipaisin ihan erilaista lähestymiskulmaa.
"Hän sanoo puoliksi vitsillä, että yksilöurheilijat ovat häviämisen ammattilaisia: yhtä onnistumista seuraa kymmenet pienet ja vähän isommat epäonnistumiset, joista on päästävä nopeasti yli."
Periaatteessa yhtä lukuunottamatta kaikki muut häviävät. Joukkuelajeissa toki hetkellisiä voittoja tulee useammalle joukkueelle turnausrakenteen seurauksena, mutta vain yksi joukkue lopulta nostaa kannua ja kaikki muut on hävinneet.
Häviäminen on oleellinen osa urheilua eikä sitä pidä ottaa häpeällisenä tai nöyryyttävänä. Itsekin vielä näin vanhoilla päivillä kierrän kilpailuja ajatuksella, että kilpailuihin tarvitaan myös se viimeinen. Jos kaikki haluaa vain voittaa, niin lajista loppuu nopeasti kilpailijat. Tarvitaan myös niitä jotka kilpailevat kehittyäkseen, nähdäkseen kuin korkealle omat kyvyt riittää tai ihan vaan rakkaudesta lajiin.
Häviäminen on ikävää, mutta sitä ei tosiaan pitäisi kohdella häpeällisenä tai noyryyttävänä. Juhlitaan voittoja. Niellään pettymykset, otetaan opiksi ja koitetaan olla seuraavalla kerralla parempia. Cap Verde on yksi näiden kisojen suuria voittajia jo tässä vaiheessa. Tappioitta alkulohkosta kolmella tasapelillä jatkoon. Huikea saavutus pieneltä maalta ensimmäisissä MM kisoissaan.