James Potkukelkka kirjoitti:Yrjö Rautio ennustaa, että hallitus perääntyy, kuten Ahon hallitus teki.
http://www.hs.fi/politiikka/a1442455481 ... s-fprio-A4
En tiedä. Ahon hallituksen aikaan devalvaatio oli mahdollinen ja molemmat osapuolet tiesivät sen. Nyt molemmat osapuolet tietävät, että se ei ole.
Nyt Rautio maalaa kyllä aika isolla pensselillä. Mut ei se mitään, sehän on aina mukavaa, ja minäkin lähden mukaan keittiöpsykologisoimaan kansakunnan psyyken tilaa!
Olen sinänsä samaa mieltä, että tilanne on aika lailla erilainen Ahon aikaan verrattuna. Tuon devalvaation, joka toki se merkittävä tekijä onkin, lisäksi kuitenkin Ahon aikaan iso osa kansasta varmaankin hahmotti vielä Suomen talouden laajemminkin jonkinlaisena bilateraaliseen neukkukauppaan nojaavana puitetaloutena. Nyt vallitseva kuva lienee avoin talous osana globaalia ja eurooppalaista markkinaa. Luulen, että suomalaisia oikeasti pelottaa vajoaminen rasistissävyisesti halveksimiensa vetelä-eurooppalaisten talousongelmiin. Uskoisin, että halu pärjätä globaalissa kilpailussa sen kilpailun säännöillä on erilainen kuin iloisella 90-luvulla. En tunne ollenkaan ay-järjestöjen henkistä tilaa, mutta itse olin ajatellut, että tuo kompromissi, jossa hallitus vetää pois pakkolakejaan ja ay-liike suostuu työvoimakustannuksen tasaisemmin jakautuvaan alennukseen, on se todennäköisin lopputulos tässä. Rautio varmaan kuitenkin tietää paremmin. Pahalta siis näyttää.
Mielestäni muuten Raution analyysi ei ole täysin vakuuttava tai johdonmukainen rakentaessaan niille havainnoille, että (i) kaikki puolueet ovat nykyisin palkansaajapuolueita ja täten SDP ei voi edustaa palkansaajapuolen yleistä ääntä ja (ii) että tämänpäiväisessä mielenilmauksessa vasemmiston hallitsemien SAK-laisten rinnalla on yhtä lailla kokoomuslaisia akavan liittoja. Rautio tuntuu ajattelevan, että tästä seuraa, että vasemmiston epätodennäköisen mutta mahdollisen uuden nousun tulisi rakentaa joillekin talouspolitiikasta pitkästi irrallisille kansainvälisen solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden teemoille. Minusta taas tässä olisi SDP:lle paikka auki: ilmiselvästi aika laajasti ajatellaan, että yritysjohtaja-insinööri Sipilä menee nyt liikaa EK:n askelmerkkien mukaan. Jopa Hajllis, jumankekka,
kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että kun Sipilä vetoaa Saksan ja Ruotsin esimerkkeihin vastakkainasettelun purkamisessa ja isänmaallisessa yhteen hiileen puhaltamisessa, niin sitten pitäisi ihan esityksen uskottavuuden kannaltakin vaatia myös työnantajilta näiden maiden kaltaisia vastaantuloja (tuo Hjalliksen valitsema esimerkki, työntekijöiden hallituspaikat, olisi muuten sikäli hyvä valinta, että keittiöpsykologisella anturillani tunnistan kansan psyykessä vaikuttavan tällä hetkellä sellaisen tendenssin, että - oikein tai väärin - yritysten hallituspaikat ovat yksi pahiten kollektiivista yhteenkuuluvuutta rasittavia tekijöitä: ne koetaan nepotistisiksi sulle-mulle-kerhoiksi, joissa yritysjohtajat jakavat toisilleen aivan suhteettomia etuja, kun muiden vyötä kiristetään ja selkäänahkaa kaivellaan (lisäksi työntekijöiden suora näköala hallitukseen epäilemättä lisäisi myös ymmärrystä yritystalouden ongelmille)).
Toisin sanoen, tässä olisi SDP:llä aivan mainio paikka nousta takaisin merkittäväksi tekijäksi aivan perinteiselllä alueellaan, eli palkansaajapuolueena. Jopa kokoomuslaiset akavalaiset olisivat nyt poikkeuksellisen vastaanottavaisia tälle. Toki tämä merkitsisi paluuta sille linjalle, jota Urpilainen yritti SDP.ssä vetää, eikä hirttäytymistä paperimiehen ja ahtaajan menneeseen maailmaan kuuluvien etujen suojelijaksi. Jos SDP voisi nyt vetää hihastaan sen etukäteen rummuttamansa vaihtoehtoisen taloustilanteen pelastavan yhteiskuntasopimuksensa, niin sekä hallitus että ay-liike voisivat siihen tarttuakin, ja SDP olisi Suomen pelastaja. Erityisesti, jos onnistuisivat vähän Pekka Kuusen esimerkin mukaisesti yhdistämään visiossaan sosiaalipoliittista ymmärrystä kansantaloudelliseen näkökulmaan (ehkä 2015-luvulla tämä on liikaa yhdelle henkilölle, ja keskiössä voisivat olla vaikka Heikki Hiilamo, Juho Saari, Sixten Korkman ja miksei vaikka Juhana VAártiainenkin (
pahoittelut)). Siinä jäisi Sipilän yritystaloudellinen näkökulma toiseksi.
Harmi vain, että en millään jaksa uskoa SDP:n tähän tai mihinkään lähellekään riittävään kykenevän. Itse asiassa, jos Raution yksi analyysi on oiekassa, ja SDP pidättäytyy kannanotoista turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa sen takia, että aikovat kalastella persujen äänestäjiä myös breivikistisillä pyydyksillä, niin SDP on menossa vain entistä syvemmälle aivan väärään suuntaan. Aina vain tilanne on sama: SDP:n pitäisi olla Suomen paras ja merkittävin puolue, mutta tosiasiassa ne ovat aivan mahdottomia kannattaa. Maa huutaa Kitinä Unga Socialistereja.
Muuten, edelliseen kappaleeseen vähän liittyen, päivän Urpiaisennuste on se, että tämän Eurooppaan suuntautuvan kansainvaelluksen ja Lähi-Idässä vellovan kestämättömän pakolaistilanteen myötä, näennäisen paradoksaalisesti, typerään breivikistiseen ksenofobiaan perustuvan poliittisen liikehdinnän aika alkaa ainakin suremmassa mittakaavssa olla ohi. Humanitäärinen maahanmuutto ei pian ole niin marginaalinen ilmiö Suomessakaan, että sen äärellä politikoiminen voidaan jättää populistisille ja toistaitoisille urpoille, vaan myös ihan vakavasti otettavat tahot joutuvat tarttumaan aihepiiriin isommalla vaihteella. Tätä myötä esimerkiksi klovnikavalkadi tullee jäämään kyvyttömyyttään tässä asiassa ihan yleisesti yhtä turistiksi kuin hallituspolitiikassa muutenkin. Persut nuivasiipineen palannevat marginaaliin pöhisemään, minne kuuluvatkin.