Ylermi Ylihankala kirjoitti:Lähes aina taitaa mennä niin, että missä on hyvä, siitä pitää. Tykkäsin liikunnasta ja osittain maantiedosta ja tilastomatikastakin vähän. Ylipäätään koulunkäynti oli puuduttavaa, koska ei vaan kiinnostanut riittävästi.
Lukiossa varsinkin, kun olisi tarvinnut jo oikeasti lukea, niin joku kemia, biologia...melkein mikä vaan reaaliaine tökki ja ahdisti. Jotenkin perseeestä, että joutui pakon edessä lukemaan vain sen vuoksi, että se näyttää paperilla hienolta. En ole koskaan motivoitunut lukemaan vain lukemisen vuoksi. Täytyy ensiksi olla motivaatio, joka syntyy esmes omasta kiinnostuksesta tai tiedon hyödyllisyydestä juuri minulle. En voi käsittää kuinka kuuluaisesti moni lukee vain sen vuoksi, että saa esmes laudaturin vain unohtaakseen oppimansa, kun sitä ei tarvinnutkaan missään.
Edit: Koko viestisi ylle.
(Tilastomatikan kyll sai jo Casion laskimesta

)
Allekiroilen.
Minulla on sellainen rajoite, että mikä minua ei kiinnosta, sitä en opi.
Aiemmin puhut kyllä liikunnastakin. Ja minua kun ei koskaan ole kiinostaneet mitkään pallopelit tai kepinheitot. Lopulta vain hyötykäyttö, eli ihmisten tappaminen ja vuorille kiipeäminen.
Olen fyysisesti aina ollut rääpäles, ja kyvytön motorisesti. Liikuntatunnit oli yhtä helvettä, kuin Goldingin "Kärpästen Herrasta". Jo alkuun kansakoulussa sain traumat siitäkin, että kaikki muut osasi pesäpallon (turhista turhin peli) säännöt, minä en edes tiennyt mihin juosta. Enkä osunut mailalla palloon. Sikäli jännä, että kun kiinnostusta oli, osasi tehdä tarpeellista, kuten lyödä/potkia ihmisiä tai osua niihin miekalla.
Isäni nuoruudessa kuulemma koulussa oikeasti opetettiin liikuntaa, jopa nyrkkeilyä. Meillä liikunnanopettaja pisti pojat keskenään pelaamaan ja meni itse koppiin lukemaan Jallua.
Peruskoulun lopulla oli vuosi, jolloin minä ja muut liikunnallisesti heikommat pojat saimme pelata keskenämme potkupalloa. Silloin kai kasilla liikuntatunnit oli minusta parhautta. Ysillä saimme kävellä kirjoittamaan nimemme lenkkipolun vieraskirjaan. Meitä epäiltiin homoiksi.
Lukiossa sain erikoisluvan juosta kun muut pelasivat palloa. Saavutin sillai lukion parhaan juoksukunnon ja löysin oman kroppani (muutenkin kuin runkilla).
O.K. Joskus talvella kävin kirjoittamassa nimeni isän autolla
Vieläkin näen unia, että olen lintsannut koko vuoden liikuntatunneilta
elco kirjoitti:Matematiikka, englanti ja maantieto putosivat.
Matematiikka oli aina helppoa, poislukien notkahdus kolmoskurssissa, kun hommaan tulivat vektorit ja avaruusgeometria. Englanti on ainoa vieras kieli, joka on koskaan ollut minulle helppoa. Maantieto toimi, kun skidinä tykkäsin lukea karttakirjaa..
Enkun ja maantieteen suhteen sama. Maantiede oli yliopistossa (pari kurssia sekä biologiassa että historiassa) cool. koulussa vanhaan aikaan liikaa sitä tuotteiden ulkoaopettelua.
Mutta voisiko joku selittää, miten koulumatematiikka oli monille se helpoin aine? Mihin tosimaailmaan se silloin muka liittyi? Miksi kiinnosti? Ja miten muistinne riitti opetella ne kaavat ulkoa, kun muka ei riittänyt reaaliaineisiin?
Sen (koulutasolla kun sovellutuksista ei ollut tietoa) yleinen merkityksettömyys, tylsyys, liika tiiviys siinä merkityksettömyydessä ja kaavojen mieleen jäänti ovat asioita, jotka saavat osaltaan minut pelkäämään, että muut ihmiset ovatkin jonkinlaisia robotteja, eivät (hädintuskin) eläviä olentoja kuten tunnen.