NuoriDaavid kirjoitti:Lisäksi pelkäsin, että G:n mies tulee kohta.
Ois tullu naamalles.
Tää menee osittain offina, unia kuitenkin hipoen;
Eilen illalla mies lähti kuuluisalle parille frendiensä kanssa, jäin sohvalle pötköttämään kirjan ja suklaalevyn kanssa. Olin simahtanu varmaan aika pian, koska suklaata oli jäljellä liikaa ja kirjasta en muista mitään. Heräsin yöllä (myöhempi tsekkaus: ennen yhtä) kun mies pussas poskelle. Olin hetkessä silmät auki ja muka skarppina, olin miehen mukaan kattonu jonnekin sen ohi ja naama iloisen pelottavaan virneeseen vääntyneenä tokassu: "Kato nyt Manala, mun A tuli kotiin eikä menny panemaan sitä blondia!"
Fcuk kirjoitti:Olin hetkessä silmät auki ja muka skarppina, olin miehen mukaan kattonu jonnekin sen ohi ja naama iloisen pelottavaan virneeseen vääntyneenä tokassu: "Kato nyt Manala, mun A tuli kotiin eikä menny panemaan sitä blondia!"
Mun unessa Vaola perheineen oli muuttanut ihan _käsittämättömän_ hienoon kaksikerroksiseen omakotitaloon, jossa oli pihaa ja puutarhaa suunnilleen Tapiolan urheilupuiston verran. Talo pihoineen sijaitsi kuitenkin samalla paikalla missä nykyinenkin asuntonsa...
852 vastausta, tähän asti. En olisi kirveelläkään uskonut että näette niin paljon unia muista kitinäläisistä, kun aloitin tämän ketjun reilu 3 vuotta sitten.
Ehkä joidenkin pitäisi mennä nettivieroitukseen tai jotain. Sillä ei kai tämä muuta indikoi kuin liikaa elämää IVL?
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Tossa joku yö sitte vuosisadan rakkaustarina by me and 1108, siveellinen toki mutta ah niin täynnä tunteen paloa. Romeo ja Juliakin kalpenee tälle.
Loppuviimeks julma maailma voitti ja traagisesti erotti nuoret rakastavaiset toisistaan. *kyynel*
Loppukohtauksena hirvittävä luonnonkatastrofi. Aah tätä draamaa.
Unessa vieraili useita yksitäisiä Kitinän naisia.
Aina nukkumassa, tai no, melkein.
Paikat vaihtelivat lapin erämaamökistä tropiikin puumajaan. Joka kerta naisen vaihtuessa *tzzzapp* vaihtui myös paikka.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Nukuit? Se kyl taisi olla teidän kaikkien kohdalla:
Pulkannaru kirjoitti:Aina nukkumassa, tai no, melkein.
Ja tarkkaa sijaintia niiqu maapallolla en muista. Ois varmaan pitäny kirjoittaa heti herättyäni muistiinPanot. Mutta missään tapauksessa ja kellään unen sijaintipaikka(kaan) ei ollut millään muotoa epämielyttävä.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Ai nii! (ja löysin vihdoin tän ketjun, kandeis ehkä joskusvälillä selvitä ees vähä =P ... paitsi et selvinpäi tänne kirjottelu kiinnostaa ko kilo paskaa)! Lainauksena tualta jostai vknpväketjusta (jassa näitä monen kertaan kirjottaa). Ninnillehän tämä oli:
Lapitii kirjoitti:Näin muuten susta unta viime yönä. =) Siin oli Bliss sua kamalasti haukkumassa ja arvostelemassa (tapansa mukaan) ja sä vaan olit, aikalailla sanomatta mitään (tossa kohtaa varmaan tajuaa et se on vaan unta =), vain tosi surullisena, olit muuten tosi kaaniskin, sit blissin argumenteilta meni täysin pohjat ja se alko kuihtumaan ja käpristy vanhaksi akaksi rusinaksi pois. Haha!
Sit oli sellane et mä olin jossai 4 hengen lesbosolussa, siä oli tooood hyvännkönen tyttöpari ja tsiikailin siin vähän niinq kolmantena pyöränä, tai siis suorastaan ulkopuolisena, niitten tosi hottii tyttörakkautta.
Ja venasin Geetzuu, ko se oli niinq se neljäs asukas ja mulle tarkotettu. =) Kävin aika kuumana, mut kuten aina tämmösis unis, just sillon soitti herätys. Vtun arkipvät!
Lapitii kirjoitti:-- Ja venasin Geetzuu, ko se oli niinq se neljäs asukas ja mulle tarkotettu. =) Kävin aika kuumana, mut kuten aina tämmösis unis, just sillon soitti herätys. Vtun arkipvät!
Pus! Voidaan uusia ens yönä, kiitos. Pillunkaipuuni on taas m e l k o v a l t a v a, aiheuttaa jopa masennusta tässä varsin heterossa perheenäidin roolissani. Unilisät ah.
Olen arkaillut tämän kertomista kolme päivää.
Ehkä nyt olen tarpeeksi päissäni tunnustaakseni.
Niin kuin minä olen toivonut seksiunia KitinäMïsuista, vain tämän minä Sain:
Unessani oli järjestetty Kitinämiitti. Minäkin mukana.
Haaveideni mukaan kyseessä oli nudisti-eli naturistiteeman miitti, jotta näkisin Nakuja Kitinämisuja. Kuitenkin miitin alkuun järjestimme Kitinän Juhlaparaatin. Jossa kitinäläiset ajoivat kaupungin halki kuorma-auton lavalla penkkarityyliin. Lava tosin näytti roskalaatikolta. Mutta harmikseni sen julkisuuden takia kitinäMisut eivät olleetkaan paraatin aikaan kokonakuna, vaan Yläosattomissa. Tissejä sentään näin! Ja Kitinäpossen läpiajamilla kaduilla kansanjoukot riemuitsivat!
Sitten kuorma-automme kuljetti meidät varsinaiseen bilepaikkaan. Joka oli valtavan iso ja korkea varasto- tai teollisuushalli. Siellä kaikki KitinäMisut heittivät kokonaan nakuksi!
Hallissa oli myös kitinäläisten harrastenäyttely, kuten jotkut messut. Itse, avaruusharrastajana, kiinnitin huomiota pienoisrakettien pöytään. Jossa näteimmät ja isoimmat miniraketit olivat Nasan logolla, ja niiden alempaan osaan oli liitetty kaksi pyöreää polttoainesäiliötä. Joku unisymboli?
Sitten oli vuorossa parhaille unilleni tyypillinen LEVITAATIOosuus! Minä ja muut levitoimme siinä hallin sisällä, kitinämisut ihan alasti! Sitä lentämisen riemua!!
Sitten päätettiin lähteä jatkoille, jossa oli luvassa Seksiorgiat!!
KImppakivasessioon lähdimme tietysti lentäen.
Ainoa joka ei päässyt mukaan oli Homeboy.
Koska oli ihan liian painava levitoidakseen ja lisäksi liian kännissä. Sitä Homie minulle valitteli, onneksi vaatteet päällä.
Minä taas lähdin muun porukan perään orgiapaikkaan. Tietenkin levitoiden. Supermanin tyyliin toinen nyrkki edessä ja lisäksi laulaen Indiana Jonesin tunnussäveltä tyyliin: "TÄTTÄTÄÄ, TÄTTÄ TÄÄ, TÄTTÄTTÄÄ, TÄTTÄTÄTTÄTTÄÄ!"
No sitten tietysti HERÄSIN!!
Siis uni oli huono koska:
-En ainakaan valveilla pysty muistamaan, ketkä kaikki Kitinämisut näin alastomina
-Heräsin, kun olin just pääsemässä Kitinän ryhmäseksiorgioihin!! Tämä on niin väärin, niin hanurista!
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Gat kirjoitti:
Sitten päätettiin lähteä jatkoille, jossa oli luvassa Seksiorgiat!!
KImppakivasessioon lähdimme tietysti lentäen.
Ainoa joka ei päässyt mukaan oli Homeboy.
Koska oli ihan liian painava levitoidakseen ja lisäksi liian kännissä. Sitä Homie minulle valitteli, onneksi vaatteet päällä.
Ei voi mitään, nauroin ääneen...
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Gat kirjoitti:
Sitten päätettiin lähteä jatkoille, jossa oli luvassa Seksiorgiat!!
KImppakivasessioon lähdimme tietysti lentäen.
Ainoa joka ei päässyt mukaan oli Homeboy.
Koska oli ihan liian painava levitoidakseen ja lisäksi liian kännissä. Sitä Homie minulle valitteli, onneksi vaatteet päällä.
Ei voi mitään, nauroin ääneen...
Tuo ei ollut keksitty juttu, vaan totta. Unet ovat tosia.
Harmillisen vähän tunnistin kitinäläisiä, en edes niitä alastomia naisia.
Sinun lisäksesi tunnistettava hahmo oli Hämärämies. Hän se oli askarrellut harrastenäyttelyyn niitä dildonnnäköisiä pienoisraketteja, joiden alavarteen oli kiinnitetty kaksi soikeaa ulkoista polttoainesäiliötä.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB