EW, niinhän mä just yritin sanoa. Mut kiitti tiivistyksestä anyway.
AarneAnkka kirjoitti:Kiitos kommenteistasi, Mida. Ehkä ongelmanani ei niinkään ole itseeni kohdistettu kritiikki, vaan haluni ajatella muista ihmisistä kriittisesti. Takana on turhautuneisuus siitä että he saavat jatkaa tavalliseen tapaansa vain siksi että tekevät sen itsevarmasti. Olen täynnä katkeraa kateutta toisten itsevarmuutta, onnellisuutta, karismaa, ylempiarvoisuutta kohtaan. Mieleni tekee vetää kaikki itseään minua parempana pitävät ihmiset lokaan, omalle alhaiselle tasolleni.
Ehkäpä ongelmanasi ovat juuri nuo kuvitellut paremmuussuhteet. Että tuo toinen on minua parempi ihmisenä tai ainakin luulee niin ja mikä siis aiheuttaa sen, että minä olen huonompi. Hyvin hyvin yleistä tämä, että sidotaan oma itsetunto ja omanarvontunto muihin ihmisiin, kun paras perusta itsetunnolle olisi sitoa se omaan itseen ja lakata välittämästä noista typeristä arvojärjestyksistä.
Suvinen ehdotti tällaista ajattelutapaa:
Suvinen kirjoitti:
Tunteen suora ilmaisu ko. henkilölle tuskin parantaa asiaa. Se, että mielessäsi luet itsesi "paremmaksi" kuin hän, on tehokkaampi buusteri.
Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Oma-aloitteista itsetunnon kohotusta.
Ehkä aikaa myöten sitten tunnet itsesi ylpeäksi, ettet lähtenyt mukaan räksytykseen vaan olit arvokkasti hiljaa, itseksesi viisaasti hymyillen...
Tuollainen ajattelu kyllä johtaa hyvään käytökseen, mutta se ei irroita sinua oravanpyörästä. Hyvä alku tällainen ajattelu tosin voi olla. Opit niitä parempia tapoja toimia ja myöhemmin on ehkä helpompi kyseenalaistaa toimintansa syyt. Onko tämä arvohierarkia-asetelmassa mukana roikkuminen sittenkään paras mahdollinen tapa pitää yllä itsetuntoani?
Eikö sittenkin olisi paras pitää tuollaiset mölyt sisällään sen takia, että niiden julkituonti on tyhmää, harkitsematonta ja johtaa varsin ikäviin seurauksiin, eli A_J mahtollisesti pahoittaa mielensä, eikä oma mielialasikaan todennäköisesti valivalista kohoa. Kun toinen vaihtoehto on alun alkaenkin unohtaa nämä paremmuus-huonommuuslataukset ja kas, A_J:n kommentit eivät enää ärsytäkään samalla tavalla.
Vittuuntuminen on ollut varmaan jonkinasteista kapinaa. Saamastani kritiikistä huolimatta haluan edelleen kuitenkin toimia sillä omalla tavallani. Vitutus johtuu lähinnä siitä etten ole pystynyt perustelemaan omaa kantaani yhtä hyvin kuin joku toinen, vaikka omasta mielestäni olisinkin oikeassa (omassa arvomaailmassani). Tunnen kärsineeni vääryyttä ja suutun sisäisesti, mutta tukahdutan sen koska oman kantani esittämisestä rangaistaisiin.
Siis pidät yhteiskuntaa ja läheisiä ihmisiäsi tuomareinasi, jotka rankaisevat sinua? Ja toisaalta sinua harmittaa se, että ne perkeleet saivat väärän käsityksen ja siksi epäoikeudenmukaisesti tuli piiskaa.
Paljon väliä oikeasti mitä ne ajattelevat, jos sinä kaiken jälkeen koet olleesi oikeassa ja tehneesi joka suhteessa oikein. Anna niitten mutista. Ole tyytyväinen tekoihisi. Mitä turhaan tuhlata aikaansa ja voimavarojaan aggressioon niinkin turhan asian vuoksi. Juu, ymmärrän, että haluaisit niin maan perhanasti oikaista niiden väärät käsitykset ja turhauttaa, jos et osaa. Mutta mitä väliä sillä on, vaikka ne ajattelisivatkin väärin. Jos sinä seisot tekojesi takana ja olet kritiikistä huolimatta tyytyväinen itseesi, kyllä nekin alkavat epäröimään. Ettei se nyt sittenkään taida ihan surkea tapaus olla. Hyvä itsetunto antaa anteeksi paljon, olet sen itsekin huomannut. Ja mää täs ny kovasti koitan riiputtaa nenäs eres omast miälestäni parhaita avaimia muuttaa ajattelua niin, että saisit oikein hyvällä perustalla seisovan itsetunnon.
Sen lauseen olen ainakin tietoisella tasolla sisäistänyt, että jos yrittää miellyttää kaikkia, ei lopulta miellytä ketään. Siinä sinäkin olet oikeassa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa niiden oikeasti kaikkia miellyttävien tapausten kanssa. Jotenkin he (ja ne) siinä vain onnistuvat. Kaikki tykkäävät heistä / niistä, kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Miksen minä onnistu? Olenko huonompi yksilö kuin he, onko tuotokseni huonompi kuin heidän?
Ensinnäkin ei pidä paikkaansa, että aivan kaikki pitäisivät näistä pidetyistä. Varmasti moni jotain hapanta ajattelee mielessään, muttei välttämättä pue sanoiksi. Itse en ole ainuttakaan sellaista ihmistä elämäni aikana kohdannut, josta kaikki pitäisivät ja joka ei ketään millään tavoin vähääkään ärsyttäisi.
Mutta luulen kyllä, että kyse on taas siitä itsetunnosta. Ei niille ihmisille kannata pahasti urputtaa, joihin turha urputus ei vaikuta. Ja hyvä itsetunto viehättää.Tosin hyvä itsetuntokaan ei salli aivan kaikenlaista käytöstä, mutta monesti karismaattiset itsetunnokkaat tapaukset saavat peräänsä perskärpästelijöitä palvomaan ja se helposti luo kuvan siitä, että tolle sallitaan kaikki. Mitään alemmuudentunnetta ei kannata kehitellä siksi, ettei sinulla vielä ole heitä vastaava itsetunto. Sellainen alemmuuden funtsiminen vain estää omaa itsetuntoa kohoamasta.
Muista myös se, että ainoastaan omaa itseäsi voit aidosti muuttaa. Voit kiukutella maailmalle vaikka kuinka, mutta se ei ala pomppia mielesi mukaan. Siksi on ihan turha katkeroitua muille ihmisille siksi, koska ne saavat sut itsesi tuntemaan olosi huonoksi. Pohjaa mieluummin itsearvostuksesi itseesi ja omiin mielipiteisiisi itsestäsi. Jos muut puhuvat sinulle caccaa, leiki sorsaa ja anna sen valua selästäsi jättämättä jälkiä. Ei oo helppoo, ei, mutta äärettömän kannattavaa.
Toisaalta; lienee aika pahaa ahneutta jos ei ole onnellinen muussa tapauksessa kuin jos on paras.
No tässä olet aivan oikeassa. Ja vielä täytyy sanoa, että tuo on aivan epärealistinen uskomus. Eivät maailmanmestaritkaan tule voittonsa myötä loppuiäkseen onnelliseksi, eivät välttämättä edes siksi aikaa kun ovat huipulla. Ei parhaus tuo onnea. Se tulee asenteista ja ajatusmalleista, siitä, mihin voi tyytyä.
