on aika uhkarohkeaa laittaa kyseinen mamma tuohon sarjaan, varsinkin kun kyseessä on suomessa ensimmäinen kotimainen tuotantokausi. muissakin maissa julkkiksia on bb:ssä ollut, mutta yleensä vasta toisen tai kolmannen tuotantokauden jälkeen.
marika fingerroos on kyllä mun mielestä subilta mahdollisimman huono veto. suurin osa suomalaisista on täyteellisen kyllääntynyt kyseiseen ämmään ja mukahieno mainoskikka saattaa kääntyä itseään vastaan.
olen itse bb:fani, ja se johtuu siitä että olen asunut vuosia ulkomailla ja seurannut esim. saksan ekan ja tokan tuotantokauden 2000-luvun alussa alusta loppuun, samoin olen seurannut sveitsin ja brittien bb:t aikanaan kyseisissä maissa asuessani.
nyt kuitenkin marikan mukana olo on mulle sellainen punainen vaate ja osoitus subin mauttomasta politiikasta että melkein harkitsen sarjan dissaamista, ainakin kunnes marika on tippunut. mikä tuleekin varmaan tapahtumaan heti ekassa äänestyksessä.
![Offtopic :off:](./images/smilies/offtopic.gif)
(olen jotenkin nauttinut siitä että seiskapäivää on alkanut tehdä marikalle vittua, eli ei ole enää puffannut sen juttuja kanteen. tyhmyydestä sakotetaan ja marikalle on mun mielestä tehty tietyissä medioissa hauskat hyväksikäyttötemput. voin kuvitella miten se pienipäinen, isotissinen akanretale istuu kotona ja miettii että mikä meni vikaan kun seiska ei enää elätäkään)