Kymmenen käskyä ovat loistava yhteiskunnallinen perusta ainakin minun mielestän, koska suurimman osan ajastani haluan vain hyvää toiselle ihmiselle. Näyttivät lumipallot ikkunaani heittäneet nuoret hauskat vesselitkin olevan toisilleen hyväntahtoisia. Vanhempi poika huusi; nuoremmalle, että "älä mene sinne, kun heitin yhden panoksen parvekkeella ja paikallinen asukas viskasi sen lumihankeen, mutta ei savunnut kunnolla, joten tapauksessa vanhempi pahuuteen villitsijä toimi myöskin suojelevana osapuolena. "Noh, on uusivuosi, enkä lue heidän lumipalloiluaan heille synniksi"
Mitä tapahtuu ihmiselle, kun hänet valetaan tiettyyn muottiin? Tai palautetaan takaisin alkuperäiseen oletusarvoon, josta hän luullaan saavan todellinen "tyydytyksensä". Uskonto esittelee valinnan ottaa takaisin ihmisen paratiisissa epäilemän systeemin. Hyvän ja pahan tiedon puulle marssiessaan ihmisen kiusaksi mukaan matkalle saapui kiusaaja. "Onko Jumala todella sanonut, niin että paratiisin keskeisestä puusta ei saisi syödä?" Ihmisen todellinen minuus paljastuu ja hän menee tietäen tekevänsä väärin omaa sisäistä systeemiään vastaan.
Kun ihminen ei kasva lapsuudessaan kohden uskontoa, joka todella on Petri FB;een ja muiden mielestä ihmisen hyvinvoinnille ja yhteiskunnalliselle jaksamiselle loistava vaihtoehto. Ihminen, joka ei synny uskonnon sisälle, Uskovaiset määrittelevät hänet maailmalliseksi ja pyrkivät pelastamaan ja tekemään hänen silmiensä taakse muodostuvasta rakenteesta uskovaisuuden perikuvan. Eli ihminen saadaan epäilemaan maallistuneeksi osoitettua minuuttaan huonoksi ja vastaan ottamaan rakkaudellisemman systeemin. "Ne tykkää toisistaan, voidaan todeta tosiuskovaisesta" He ovat kuin teinitytöt, jotka joskus suuttuvat toisilleen ja repivät toisiaan sanoilla "hiuksista" tai paremminkin niiden alta.
Epäileminen ei olekkaan enää suuri synti, jos se tehdään toiseen suuntaan eli takaisin Jumalan hyvyyden huomaan suuntaumalla. Silloin ihminen epäilee itseään tai maailman kuvaansa ja suhtautumista muihin heidän suhtautuessaan häneen katkerasti ja pettyneen oloisesti. Hän luopuu synnillisistä toimistaan ja alkaa luottamaan Jumalaan. Sen jälkeen monet uskovaiset kaipaavat epäilyksilleen vahvistusta ja käyvät kirkoissa ja seurakunta saleissa pyhittäytymässä + saavat voimaa muidenkin uskoessa täysillä samaan juttuun. Voidaan puhua jatkuvasta epäilyksen, toteamuksen ja vastaanottamisen kierteestä, joka on tieteisesti valitettava osuus ihmisen minuutta. Itse otan ehkä liiankin raskaasti nuo kolme elämäämme rasittavaa systeemiä. Ne ovat meidän havainnointimme taakse muodostuvia syteemejä, joiden avulla seilataan todellisuudessa.
Elämän ympyrät sulkeutuvat ja ihminen lähestyy mystistä kuoleman ajankohtaa. Siihen tapahtumaan liittyvät uskomukset ja selittämättömyydet tulevat vaivaamaa ihmistä, niin kauan kunnes hän hyväksyy kuoleman olevan lopullinen, koska toinen todellakin hajoaa atomeiksi tai muutoin pystytään todistamaan oikeaksi.
"Usko, usko, niin kirkkaamman, kruunun saat!" Raamatussa on sellaisia viisauksia, kuten "ymmärys lähtee kuulemisesta". "Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Uskovat, vaikka eivät kuule" Miten näin käsittämätön asia voi olla mahdollista ellei ihminen itsestään löydä, jotakin uskomisen arvoista? Kysymys saattaa pelkästään olla vain itseensä uskomisesta ja luottamisesta. Epäilemme toisinaan olevamme väärässä, mutta koko todellisuuden kaataminen ei onnistu omin avuin. Nukahtaminenkin tapahtuu itsestään.
Nykyään on rakastettava itseään ja muita + matkata todellisuudessa kohtuullisen voimattomana ihmettelijänä. Minä olen, minä. Muut asiat ovat olemassa minulle, vain sen tähden, että saan ihmetellä niitä. Pohjalla on täydellinen kaaos ilman minkäänlaisia säädöksiä. Valitettavan robottimaisesti käyttäytymään joutuva ihminen, pystyy toimimaan vain sääntöjen ja normistojen puitteissa. Jos tuhoat toisen säännön eli havaitset sen rakenteet, pian huomaat toimineesi tapauksessa, jonkun muun säännön mukaisesti eli ajatukset vain sattuvat kulkemaan tiettyjen sääntöjen mukaan. Ihmisestä voidaan realisoida monia säännön mukaisuuksia. Ihmisen käyttäytyminen kertoo, mitä tapahtuu pään sisällä. 10 vuoteen sisältyvät muutokset tapahtuvat myös sääntöjen puitteissa.
Ei ihminen pysty ajattelemaan ilman, että asialle ei olisi olemassa kaavaa. Ihmisen rakenteellinen olemus sattuu olemaan virittäytynyt tietylle taajuudelle ääreisyyden sisälle. Kaavamaisessa olemassa olossamme voimme käsittää, että on olemassa ruumiista riippumattomuus eli ääreinen riippumattomuus ihmistä hallitsevista kaavamaisuuksista. Ei ainetta, ei tyhjyyttä. Täydellinen nollapiste, joka heittelee mahdollisuuksien kaavoja ulos, koska vain täydellisestä mitättömyydestä voi todella syntyä jotakin uutta.
Täydessä mitättömyydessä uuden syntymisen mahdollisuus kasvaa, niin suureksi, että voila pompsahtaa ihminen. Mitättömyys luotuaan, jotakin "laskeutuu" alemmaksi. Se ei jää elämään tekemäänsä rakennekaavaan kokonaisuutena, vaan kaava jää leilujumaan nollapisteen rakentamaan kenttään. Uuden muodostumisen paine nollapisteessä todellakin kasvaa, niin suureksi, että siitä muodostuu uutta. Se luo, jotta voi olla entistä nollempi, vielä enemmän NOLLA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KAIKKI LÄHTEE NOLLASTA! Se vaan rakentaa, sille ette voi mitään viisaat seuralaiset
XD; mutta senhän he/te jo tiesivätkin... naur* Nollissa on voimaa, mitä alempaa alkaa miettiminen, sen viisaampi on ihminen.
olisko noin? nolla ei ole koskaan voinut "levätä todisteluistaan" ollakseen enemmän nolla. Mutta silti se on aina voinut olla jo "määrän päässään" koska se voi olla kaikkialla yhtä aikaa alimpana voimana, viisauden alimpana lenkkinä... sitä lähestyessä se juoksee karkuun ja luo näkökenttään uutta mennessään pakoon, sitä ei voida koskaan saavuttaa edes. Mielenkiinto ei loppuisi ikuisilta ihmisnollilta eli uskovaisilta, jos nollan kohdatessaan voisivat vaihtua uudenlaiseen kaavoitukseen.
Olisi todella ihmeellistä, jos todistelupiste erhetyisi tai päästyään tiettyyn pakomatkalle rakentamaan, niin voimakkaan nollaperimän, että se meinaa kaataa paikallisen maailman. Että näitä lähelle nollaa päätyineitä ihmisiä pitäisi lepytellä nollan omalla "pojalla".
Ihmiset voisivat voittaa nollan, jos he eivät kuolisi? Ihminen ymmärtää ääreisyyttä siksi hänen ei annettu elää iankaikkisesti. Näin me voidaan todellakin ihmisinä ajatella. Meissä kaikissa ihmissä jatkuisi oma paikallinen pienempi nolla piste, mutta yhdessä pystymme muodostamaan suuremman nollapisteen? Kuolema on ainoa, mikä kaataa meidän ääreiset pyrkimykset? Kuolema sammuttaa pahuuden eli synnin palkka on kuolema.
himura toi uskonto tulee messiin
onhan se ikiaikainen pohja varmasti xd 
Jälleen voidaan palata näkemykseen, että ihminen on itse luonut oman kirouksensa. Mutta jos on olemassa ihminen kaavoissaan, on olemassa myös kaavattomuus, ja nolla. Ihminen on tiukasti kaavassa, sen tiukemmin hän ei enää voi olla, että uskonnollistaminen on vain toiseen kaavaan siirtymistä, joka koostuu myös miljoonista henkilökohtaisista olemassa olevista piste kohdista, jotka rakentavat ihmiselle sen oman uskonnollisen kokemuksen.