Kärsin ajoittain flegmaattisuudesta. Ei huvita tehdä siis niin mitään, vaan maata sohvalla. Unelmoin lottovoitosta ja vapaaherrattaruudesta. Tosin tämä ongelma katoaa, kun rupean tekemään jotain..
Etenkin kun kärsin em. ongelmasta, rupean miettimään, olenko oikealla alalla. En kyllä helposti keksi mitään muutakaan alaa tai keksin oikeastaan miljoona, mutta en kyllä jaksaisi ainakaan heti esim. opiskella, kun ensin pitää tehdä edellinen tutkinto valmiiksi (ihme ja kumma, tämä ei ahdista!). Välillä mietin, josko vain teen työtä, joka luonnistuu helpoiten ja jota minun odotetaan tekevän. Mietin, olenko vanhimpana lapsena vähän arka pyrkimään joihinkin tiettyihin töihin ja toteutanko vain sellaisia suht konservatiisia pyrkimyksiäni.
Välillä makaan yöllä ja murehdin työasioitani. Kohta työsopimukseni loppuu, mistä olen iloinen, mutta välillä murehdin, etenkin iltasella ja yöllä, että jos en saakaan töitä. Välillä pelkään, että minusta tulee syrjäytynyt luuseri. Huvittavaa tässä on se, että kuvittelisin syrjäytyneen luuserin olevan edes jonkin matkan päässä omasta todellisuudestani. Mua välillä ahdistaa se sellainen itsensä myyminen, mutta toisaalta esim. juuri nyt se ei ahdista. Onneksi minulla on pullamössölapsen äiti, joka kyllä tarvittaessa auttaa taloudellisesti.. T. Ja ikää oli 33.
Välillä kaipaan miestä vierelleni. Joskus olen pikkasen huolestunut siitä, saanko koskaan lapsia, koska olen jo 33, eikä unelmien pikkumiehestä ole nyt tietoa. Tosin mahdollinen lapsensaantikin minua voi vähän ahdistaa.
Yleisestikin ottaen mua ahdistaa melkein aina vähän ja kärsin turvattomuuden tunteesta ja peloista usein jossain määrin. Välillä kun pelottaa, tuntuu olevan ihan jossain muualla kuin tässä maailmassa. Luulisin näiden tunteiden liittyvän ADD:henkin. Terapisti on nyt löytynyt, joten jossain vaiheessa tätä kevättä alkanee pään kaivelu.
Olen urheillut viime aikoina vähemmän kuin ennen, joten palaaminen atleetin elämään auttanee myös osaltaan.
Nonniin, kityläiset, antakee palautetta.
Vittu, kun pystyisi edes olemaan hetken tyytyväinen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että en pysty... Paikoillaan oleminen ilman fyysistä tekemistä aiheuttaa tuskallisia ongelmia, jos ei ole niin väsynyt, että nukkuu... tai pystyy olemaan paikoillaankin, mutta mietteitä riittää, mutta onneksi ei aina.
En edes muista, koska olisin viimeksi ollut täysin rentoutunut?
