Lähdettäisiinkö tänä iltana eli pe 26.8. istuskelemaan?

Info tulevista miiteistä
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Lähdettäisiinkö tänä iltana eli pe 26.8. istuskelemaan?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Siinä se aihe onkin. Eli nähtäisiinkö jossain baarissa, vaikka Bakersissa, kun siellä viimeksikin oli niin hauskaa ja mulla on ollut vähän ikävä Aarnea, Mylwiniä, Lolitaa, Annia, Ninniä, Hemulia ja monia monituisia muitakin.. Mulle sopisi vaikka kahdeksan, yhdeksän maissa.

Paikka on sitten Oiva Kalliossa ja tapaamme kahdeksan, yhdeksän maissa siellä!
Viimeksi muokannut Keikaus, 26.08.2005 15:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Hyvä idea! Harmi vain, että mie olen lappeenrannassa päättämässä ensimmäistä opiskeluvuotta. =P
Palailen syyskuun alussa, silloin voisi kyllä pitää pienimuotoisen randevuun.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mylwin kirjoitti:Hyvä idea! Harmi vain, että mie olen lappeenrannassa päättämässä ensimmäistä opiskeluvuotta. =P
Palailen syyskuun alussa, silloin voisi kyllä pitää pienimuotoisen randevuun.
Joo, ja me teipataan sut sitten seinään taas niinkuin aikoinaan Myltsinkatsojaisissa 8)
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Voihan muna.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 21779
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Onnistunee tämän osalta vaikkei kukaan kaipaisikaan, häiriköin silti.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Bluntly kirjoitti:Onnistunee tämän osalta vaikkei kukaan kaipaisikaan, häiriköin silti.
No kiva. Ainakin me kaksi nähdään siellä.
Kikkelis kokkelis.
Hebuli

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

No kun nimeni mainittiin, niin tänä iltana eikä viikonloppuna muutenkaan sovi oikein mikään eikä kukaan missään.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Näistäkin vois tietysti ilmoittaa aikaisemminkin :evil:

Jos tarpeeksi populaa lähtee, niin toki tahtoisin olla paikalla mutta mutta....
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

ninnithequeen kirjoitti:Näistäkin vois tietysti ilmoittaa aikaisemminkin :evil:

Jos tarpeeksi populaa lähtee, niin toki tahtoisin olla paikalla mutta mutta....
Ei voi ilmoittaa aikaisemmin, kun ei tiedä! :) Elän katsos hetkessä.
Kikkelis kokkelis.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Voishan sitä vaikka tullakin. :D
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Hebuli kirjoitti:No kun nimeni mainittiin, niin tänä iltana eikä viikonloppuna muutenkaan sovi oikein mikään eikä kukaan missään.
Sinä senkin leijonamies. Lähetä edes kalsarisi paikalle.
Kikkelis kokkelis.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

AarneAnkka kirjoitti:Voishan sitä vaikka tullakin. :D
Ihanaa, minä ja kaksi miestä jo lupautunut!
Kikkelis kokkelis.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Noh, missä on Lolita, Melnais, Melnaisin mies, Slämäri, Manala, Pikkuego, Dumari, Alja ja muut ahkerat miiteissä kävijät... On kulunut jo noin 15 min. idean lanseeramisesta. Alan huolestua.

:?
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

ninnithequeen kirjoitti:Joo, ja me teipataan sut sitten seinään taas niinkuin aikoinaan Myltsinkatsojaisissa 8)
Ette uskalla, senkin nöösiset! Teipatkaa Anna mielummin, se on pienempikin.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Ilman veristä yhteenottoa: mie saan tulla tänään. Mutta osanottajia saapi olla enemmän, ja oisko joku halvempi paikka kuin Bakers mitään, joutuu köyhäilee ennen vikaa päivää :roll:

Myltsille: :perse:
Mida

Viesti Kirjoittaja Mida »

joo, mä voin hyvinkin lähteä istuskelemaan. Luonnon ääressä ihan rauhassa oleskelu on viime aikoina jäänyt lähelle nollaa. Tai, no. Jos vihmoo pahasti ni sit en oo varma lähenkö.

Mä olin eilen Helsingissä, miksette tullu tiiraamaan? XD
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 21779
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Mida kirjoitti:
Mä olin eilen Helsingissä, miksette tullu tiiraamaan? XD
Olisit itse tullut kulttuurin kehtoon, hevikaraokeen.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Edith

Viesti Kirjoittaja Edith »

Tuskinpa. Kun ette ees kai oo Töölös.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Noh?
Onko muita ehdotuksia kuin se yyberkallis Bakers?

EDIT: Niin ja niitä uusia naamoja olisi hurjan kiva nähdä...
sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi »

Vaikka kukaan ei mua kutsunutkaan, voisin mahdollisesti joskus myöhemmin illalla tulla piipahtamaan näkemään runkkareita. Oon jokatapauksessa keskustassa viettämässä frendin synttäreitä.
Siis riippuen tietty siitä että miten myöhään jaksatte olla liikkeellä.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
slam

Viesti Kirjoittaja slam »

Keikaus kirjoitti:Slämäri

:?
Vielä kait sitä sinnekin ehtisi, vaikka on tullut rampattua hesassa ihan tarpeeksi.

Tosin bakersin portsarit saisi siirtää jonkkekin jänkhälle puhumaan, että ei tänne saa tulla flanelipaidassa....
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

ninnithequeen kirjoitti:Mutta osanottajia saapi olla enemmän, ja oisko joku halvempi paikka kuin Bakers mitään, joutuu köyhäilee ennen vikaa päivää :roll:
Olisko Botta mitään? Kiinnostais nähdä se paikka.
Viimeksi muokannut AarneAnkka, 26.08.2005 15:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

sipsi kirjoitti:Vaikka kukaan ei mua kutsunutkaan, voisin mahdollisesti joskus myöhemmin illalla tulla piipahtamaan näkemään runkkareita. Oon jokatapauksessa keskustassa viettämässä frendin synttäreitä.
Siis riippuen tietty siitä että miten myöhään jaksatte olla liikkeellä.
Jaahas, sä taas lupaat vaan vai :twisted:
Sulle tossa jo meinasinkin soittaa, mutta ehdit postailla tänne ensin.
Avatar
nexie
Kitisijä
Viestit: 1398
Liittynyt: 14.08.2005 19:24
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nexie »

ninnithequeen kirjoitti:Noh?
Onko muita ehdotuksia kuin se yyberkallis Bakers?
No hevikarate tiätty :twisted:
Don't Panic!
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

AarneAnkka kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:Mutta osanottajia saapi olla enemmän, ja oisko joku halvempi paikka kuin Bakers mitään, joutuu köyhäilee ennen vikaa päivää :roll:
Olisko Botta mitään? Kiinnostais nähdä se paikka.
Are you joking?
Vastaa Viestiin