Sappee reenit ohitse...
52 kertaa sappeeta ja vain 7 kertaa Mustavuorta.
Aamulla paipissa oli keskellä korkea polanne. Lauta pomppi siitä ihan holtittomasti ja meinasi flätillä kaatua, jos keskittyi ponnistukseen eikä laskemiseen...
Kaaret olivat hyvät! Fluorivoide luisti aivan samperisti aamulla ja meinaisi tulla kunnon pannut. Laskin ihan rauhallisesti kaareen ja yritin hillitä aireja, koska keskellä oli se vaikea polanne. Lähti vahingossa noin 2m tai ainakin yx äijä totesi korkeuden sellaiseksi... enivei lauta tuli hieman hyllylle ja meinasin lentää siitä kovettuneeseen kaareen suoraan mahalleni. Sain juuri ja juuri homman takaisin pakettiin kaaren päältä... huhu... oli todella lähellä kunnon ruoska bannu...
Yritin tasoitella polannetta pohjalla, ja vedin kahvia koneeseen, mutta ponnistus oli ihan kateissa pitkän aikaa. Ponnistus löytyi taas uudelleen ennen kello 13.00. Tosin tänään käytin myös lähtötelinettä. Eilen aamusta oli hauska ajaa hiljaa ekaan päkkiin ja survaista jaloilla ilmaa alle...
Ennen ponnistuksen löytymistä vitutteli saamaristi (joten lähdin kiireellä relaamaan tauolle), kun lauta lähti koko ajan käsistä, vaikka paippi oli loistava kuntoinen. 13.00 maissa paipille liukui tytön palleroisia, niin alkoi löytymään itseltäkin jo hieman lisää vauhtia asioihin.

Muutama bs-kolppa fronakaaresta oli nautinnollisen letkeen tuntuinen... pyörähti "pehmeesti" ilmassa. Aluksi ne meni ihan viduiksi...
Tempaisin fronttikaaresta kunnolla hyllylle korkeelta, mutta onneksi jaloilleni. Seuraavissa "raneissa" jouduin hakemaan lähes pelkällä ponnistuksella seuraavan bs-ilman, kun ei vain uskaltanut vetää fronaan vauhdilla, mutta olipahan hyvää pomppureeniä... vetää "ilman" vauhteja.
Mukava kausi kaikenkaikkiaan. Rentoa porukkaa ja iloista touhua
Oli aivan sairas väsymyshumala ennen kello neljää... kaikki asiat naurattivat... Nälkiintyneenä viime tiistaista lähtien tullut putkeen vedettyä rinteellä... Alkoi jo hieman heikottaakin... naur* Vetelin muutamia leikkaavia käännöksiä ja hyvästelin rinteen niillä. rok on... (mahd. hieman yli kuntoa) tyhjennysharjoituksia xD
Vielä ehkä sellainen viimeinen silaus puuttuu ponnistuksesta... toivoen se joskus vielä löytyy...