Lyöntitekniikoita ja siinä välillä sykettä etunojahypyillä otetttiin. Sparrausta 3*3 minuuttia. Seuraavaksi pari pitää potkutyynyä toinen tekee minuutin ajan etunojahyppyjä ja siitä sitten käskystä alakoukkulyöntiä voimalla minuutin ajan sitten taas hypyt ja toisella kädellä lyönnit. Tätä 2 kierrosta ja vuoron vaihto. Loppuun vatsalihasliikeitä, jokainen sanoo vuorollaan mitä liikettä tehdään kymmenen kappaletta. Liikkeitä tuli tehtyä yht. n. 250 kpl
Rullikset täyshuollettu ja eka lenkki takana. Hapotti heti alussa, mut tykitin loppuun asti kovaa. Ei tainnut ottaa juurikaan hengityselimille. Hitto, on vaikea tietää oma tasonsa, eka lenkki on aina hakuammuntaa laji kuin laji.
Tunti hoelkkaeae kuntolenkillä jonka varrella voi myös nostella telineillä olevia hirsiä ja vetää leukoja rekillä. Vedin ekalla yrityksellä huimat 5 leukaa, myöhemmillä kierroksilla määrä tippui kolmeen, kahteen... no, jos otan tällaiset lenkit säännölliseksi tavaksi niin eiköhän noi lukemat lähde nousemaan. Ja minähän tietenkin vedin ne leuat oikein, eli en potkinut jaloilla vauhtia yhtään. En.
Ja loppukiriksi portaat ylös seitsemänteen kerrokseen juoksuaskelin. Ja hien pyyhkäisy otsalta sukalla. Ei, en harrasta joogaa. Otin sukan ensin pois jalasta.
Piakkoin joudunkin kyllä ottamaan nämä lenkit tavaksi, uinnin tilalle, sillä uimahallit suljetaan yleensä kesäksi.
Toinen rullalenkki takana. Nyt kulki jo paremmin, tosin pari kertaa olin jäädä auton alle, kun ei viitsinyt millään jarrutella, ja autoilijat eivät edelleenkään tunne liikennesääntöjä. Vaarallinen harrastus, pitäisi opetella suojiakin käyttämään.
Dodiin, taas ruodussa. Aamulla salilla:
5min soutulaiteessa hikoilua, "allit", hauikset, yläselkä, kyljet ja vatsat. Ja loppuun vie 5min soutaen. Hyvä fiilis! Reeniin meni n.45min.
Aamureeni vedetty kunnialla läpi. Soutaen ekat 5min.
Takareidet ja pakarat, ulko-ja sisäreidet, kyljet, selkä ja vatsat. Ja loppuun 5min soutua.
Pohkeet ja etureidet jää aina jotenkin huomioimatta
Perinteinen "idiootti salilla" -treeni. Jalkakyykkyä 80 kg, kertoja 15 ja sarjoja 8. Taisin tehdä jotain muutakin, mutta onnistuin keskittymään Rosetta Stoned -kappaleeseen ja unohtamaan itseni. Unohdin myös pyyhkeeni.
Pyörällä aamulla töihin. Pyörällä töistä salille. Salilla jalkatreeni. Pyörällä salilta kotiin. Kohta pyörällä pelaamaan säbää. Säbän jälkeen suihkuun. Sieltä poljen polkemaan. Polkemasta päästyäni polkaisen takaisin himaan. Sitten käyn taas suihkussa. *pyörällä päästään siitä miten hyvin pyörällä päästään*
SikaMika kirjoitti:Pyörällä aamulla töihin. Pyörällä töistä salille. Salilla jalkatreeni. Pyörällä salilta kotiin. Kohta pyörällä pelaamaan säbää. Säbän jälkeen suihkuun. Sieltä poljen polkemaan. Polkemasta päästyäni polkaisen takaisin himaan. Sitten käyn taas suihkussa. *pyörällä päästään siitä miten hyvin pyörällä päästään*
"Hullut tykkää pyörivästä", meillä päin sanottiin.
SikaMika kirjoitti:Pyörällä aamulla töihin. Pyörällä töistä salille. Salilla jalkatreeni. Pyörällä salilta kotiin. Kohta pyörällä pelaamaan säbää. Säbän jälkeen suihkuun. Sieltä poljen polkemaan. Polkemasta päästyäni polkaisen takaisin himaan. Sitten käyn taas suihkussa. *pyörällä päästään siitä miten hyvin pyörällä päästään*
"Hullut tykkää pyörivästä", meillä päin sanottiin.
Sanonnassa ei ole mitään, minkä voisin kiistää! *rotating stone gathers no mosH*
Kävelyä n. 15 km yhteensä, äsken 10 min hullua juoksua ja ojien yli hyppimistä. Eiköhän tuo käy yhden päivän liikunnasta + yhden veneen metsästys n. 5 metriä rannassa 22m/s tuulessa. Olin märkä.
The great club outshines the individual, always and forever.
Takana tunti ja viisi minuuttia juoksua sillä lenkillä jonka varrella on myös tilaisuus nostella pölkkyjä ja vedellä leukoja. Edelleen leuanvetojen maksimimäärä oli 5 leukaa ennen kuin rukiit loppuivat rantehista. Mutta kai toi lukema lähtee nousemaan jos jatkan tähän tahtiin... *koputtaa puuta*
Lopuksi tietty loppukiriksi portaat ylös juosten. Lääh, puuh. Ehkäpä ne eiliset talkoogrillimakkaraläskit paloivat tässä touhussa...