Frederik Krueger kirjoitti:Tyyppi väitti itse joutuneensa testaamaan tuota Israelissa ampumaradalla ja käsi on edelleen tallella, ja päinvastoin sanoi että tiukka ote aseen päältä laukauksen aikana aiheuttaa sen että pistoolille joutuu tekemään manuaalisen latausliikkeen jos sillä haluaa ampua uudestaan. Päättelin tämän johtuvan siitä etteivät liikkuvat pääse käden takia tekemään latausliikettä automaattisesti.
Onko Ylermi asia näin?
Pistoolin ollessa kyseessä vaarallisin paikka piipun etuosan jälkeen lienee tarttua luistin taakse. Maallikollehan teroitetaan heti alussa, kuinka ampumaotteen tulee olla tukevasti kahvassa, ei yhtää milliä luistin takana, koska luisti on siis se taakse liikkuva osa ammuttaessa.
Saatanan pyrymäthaias. Vittu, kummittelet edelleen sisäänkirjautumisvaiheessa ensimmäisenä. Ehkä mä vielä opin kuka oikeasti olen. Ashiaaan...Kuusi päivää liikuntaa putkeen plus muuttohommat päälle. Tein säbäkauden avausmaalini ja syötin toisen, jalat alkavat olemaan tutun nopeat. On huomattavasti kivempi pelata, kun suurin osa on hitaampia, ei tule kiire ja voi katsella rauhassa syöttölinjoja. Huomenna vois veljen kanssa käydä Kaupissa potkimassa ei mummoja vaan jalkapallia, niih.
Uimasillaan Itiksen hallissa 30 minuuttia, tuloksena 1000m rintaa+vapaata nestehukka peri 400grammaa kehon massasta, riittää kuntokauden tässä vaiheessa, noh päälle 48 minuutin aerobinen kävely omronin askelmittarin perusteella, 4630 askelta ja 3,5 kilometriä()kokonaisaskelmäärä 10350. Täytyy hankkia se sykemittari kans joskus, eikä kehta halpaakaan ostaa, Polarin pitää vähintään olla! (luonnontieteilijä, mittaamisen pakko) Elämä on suuri mittari. Elämässä on paljon muutakin mitattavaa kuin luodin paino. Lepopulssi nyt 56, joskus muinoin käväisi alle 40nen.
Ei terve mikä salitreeni. Yksi kaapin kokoinen ukkeli seurasi koko ajan perässä ja yritti väen väkisin jutella. Meinasi mennä totaalisesti hermot kun yksi seuraa perässä kuin joku koiranpentu. Ihan hyvännäköinen ei siinä mitään, mutta halua keskittyä salilla lihasten kurittamiseen, enkä mihinkään small talkiin, varsinkaan jos on kiire. Harkitsen vakavasti takaisin vain naisille suunnatulle salille siirtymistä.
Sählyä jee. Tein jopa kaksi maalia. Ottelu päättyi ikävä kyllä siihen että kaveri kompastui jalkaani ja nyrjäytti nilkkansa. Kello oli sen verran että peli päätettiin lopettaa siihen. Kaveri sanoi että johtui kengästä, ei minusta, joten syyllisyystaakkani keveni hieman.
Niin mutku mutku...Haluaisin olla vain ja töpsötellä omiani salilla. Laittaa mp3:n kuulokkeet korviin, vaipua omiin ajatuksiini ja leikkiä, että olen näkymätön. Minulla taitaa tosiaan olla pahemman luokan asenneongelma
Jee jee olen iloinen. Olkapää ei juurikaan oireillut vääntölajissa käynnistä, olin aika yllättynyt. Huomasi kuitenkin kuinka arkailin kaikenlaisia kaatumisia, peläten tulevani jälleen saman olkapään päälle. Valmentaja vaikutti olevan tyytyväinen kun saavuin paikalle ja kyseli kovasti vointiani, mahdollisesti pelkäsi minun vittuuntuneen häneen täysin haaverin takia ja lopettavan lajin kokonaan. Sehän soittikin mulle haaveria seuraavana päivänä kysellen vointiani. Meillä on kuitenkin ihan vaan platoninen harjoittelusuhde.
Maanantaina uskaltanen jopa punttisalille, ja jos se sen kestää ärtymättä, alkaa tästä taas Elämä. Tälle päivälle voisi miettiä uintia.
Mitenkäs Swirlin olkapää jaksaa? Oletko jaksanut pitää sitä täydellisessä levossa?
Meinasin uida kaiken varalta 2100m kun en ollut satavarma meninkö sekaisin laskuissa 1700m kohdalla, mutta keho oli toista mieltä. Sain vikan viiskytmetrisen alkuponkaisussa aivan hervottoman erektion eli suonenvedon oikean reiden alaosaan, just polven yläpuolelle.
Olin varmaan aika koominen näky kun alkuliu'un jälkeen räpiköin koiraa hengenhädässä kuin, no, koiranpentu, ja vielä syvässä päässä. Ihme etteivät hengenpelastajat hypänneet niskaan, mutta kauhoin 2000m loppuun toinen jalka puujalkana, lähinnä käsillä. Jätin ylimääräisen 100m suosiolla väliin, ei se olisi ollut hukkumisen arvoista.
Olkapää arasteli pikkaisen aluksi mutta kesti lopulta hyvin, kiitos kysymästä.
Maanantai.. ..öh . ei voi muistaa enää
Tiistai: juoksulenkki
Keskiviikko: paljon kävelyä Tallinnassa
Torstai: jos siwailu lasketaan liikunnaksi
Perjantai: kävellen töihin ja takaisin + juoksulenkki illalla
Lauantai: juoksulenkki
Sunnuntaina vähän vajaa pari tuntia frisbeegolffissa
Tänään: kävellen töihin .. ja tod näk takaisin kans.
Tympii pikkasen ko ei pääse normaalisti kävelyille kun on tuolla tyttökoirulilla juoksu, eikä kannata tiedottaa sitä kaikille kylän poikakoirille, joten ollaan omalla tontilla vaan pyöritty nyt jokunen päivä.
Eipähän tuo kauaa kestä mutta kummasti sitä vaan on tottunut siihen että kiertelee tuolla koirien kanssa käppäilemässä päivittäin ja nyt ahistaa kun ei pääse.
Uin 1500 metriä. Tai 1600, taisin seota laskuissa. Uidessa kaikki sujui mutkattomasti, mutta jostain syystä sekä hallille tulo että meno olivat täynnä omituisen täsmällisiä tielletulentoja. Tuntuivat melkein varta vasten minua varten järjestetyiltä, niissä oli jotain peräti systemaattista.
Kävin punttiksella piiiitkästä aikaa kun flunssa on kiusannut. Oli niin ehanaa ettei tehnyt lainkaan mieli lähteä pois, mut oli pakko kun olis vaan vetänyt lihakset kipeiks ja ittensä niin piippuun ettei huomenna voi käydä palauttelemassa.
Eilen iltasella pistivät Itiksessä taas radan poikki joten 900m naurettavan vähään jäi, toisaalta meni vain reilu 20 minuuttia, vapaata uin pari allasmittaa silleen 4 vetoa ja hengitys välillä jopa 6 vetoa ja hengitys veto tarkoittaa nyt uimaliikettä, ilmeisesti tekniikassa parantamisen varaa kun hapenotto toimii niinkuin se voi vain toimia 20 vuoden polttamattomuuden jälkeen!
(luonnontieteilijä, mittaamisen pakko) Elämä on suuri mittari. Elämässä on paljon muutakin mitattavaa kuin luodin paino. Lepopulssi nyt 56, joskus muinoin käväisi alle 40nen.
