Urheiluosasto

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
Manaaja

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

SikaMika kirjoitti:Sulle tuntuu toimivan kaikki lisäravinteet mitä vain jaksat naamaasi kiskoa.

Kävin huvikseni läpi tutkimuksia liittyen karnitiiniin, kreatiiniin ja glutamiiniin. Läpikäymieni linkkien - lääketieteellisten instanssien suorittamien testien - yhteenveto on selkeä: kaikkia noita saa tavallisesta perusruoasta tarpeeksi eikä ylimääräisellä ainemäärällä ole elimistöön huomattavaa tai ollenkaan vaikutusta.
Mulla ei ole perusruokavalio voimassa vaan erittäin vähäenerginen 1000-1500kcal ruokavalio. Tollasella päivävaliolla jos tän kokonen kaveri jaksaa heilua kolme tuntia hangessa, niin se ei ole huonosti.

En ole sinäänsä asiasta eri mieltä. En mä noita erikoistököttejä napaani vedä silloin kun syön normaalisti, ellei palautusjuomaa sellaiseksi lasketa. Palautusjuomaakin juon vain ja ainoastaan voimailutreenien jälkeen ja suositelluista annoksista ~puolikkaita, enkä ollenkaan esimerkiksi lenkkien jälkeen. Mutta tän hyvin vähäenergisen dieetin kanssa olen huomaavinani, että joistain lisäravinteista on ihan oikeasti huomattavaa hyötyä. Se onko se sitten pelkkää placeboa, on loppupeleissä aika yhdentekevää. Jos on, niin ajaudun kohta sitä suuremmalla syyllä jonkinlaiseen henkiseen masturbaatiopalvontaan yli-inhimilliseksi osoittautuvaa koneistoani kohtaan!

Luulen, että todellisuudessa kyse on kuitenkin siitä, että kaikkea tarvitsemaani en ihan oikeasti saa riittävästi näin vähäenergisellä dieetillä ilman järkevää lisäravinteiden ja vitamiinien käyttöä.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Manaaja kirjoitti:
Luulen, että todellisuudessa kyse on kuitenkin siitä, että kaikkea tarvitsemaani en ihan oikeasti saa riittävästi näin vähäenergisellä dieetillä ilman järkevää lisäravinteiden ja vitamiinien käyttöä.
Voipi hyvinkin pitää paikkansa, eli tässä valossa homma tekee enemmän järkeä.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Viime viikon treenit:

- pe & la: tiukka lähemmäs 1000km autolla-ajo, perslihakset huusivat hoosiannaa

- su 6h laskettelua, aloitin hissukseen lähinnä helpoissa sinisissä mäissä

- ma 7h laskettelua, siirryin punaisiin keskivaikeisiin mäkiin, vaativat jo vähän kanttaamista paikoitellen.

- ti 5h rinteessä kun tuli muuallakin käyntiä. Reidet olivat kipeät maanantailta, vasen polvikin hieman muistutti olemassaolostaan.

- ke välipäivä, eli Kemijärven uimahalliin uimaan, uin valehtelematta ainakin 250m kyseisen parituntisen aikana. Lopuksi terapia-altaan vesihieronnassa löllöttelyä.

- to tiukka mäkipäivä, jälleen punaisissa mäissä. Keskityin nopeisiin ja teräviin käännöksiin pelkän sunnuntailaskettelun puolesta.

- pe samaa kuin edellä. Tällä kertaa kävin jopa mustan rinteen laella, mutta sukset veivät takaisin keskivaikeisiin. Ehkä ensi talvena ylitän itseni, en halunnut kuolla ihan vielä.

- la & su ajo takaisin hieman pidennettynä Kemin kautta. Taisi tulla oma kauden kärkitulos ja rataennätys, olin kotosalla pari tuntia aiottua aiemmin vaikka sää oli Jyväskylän pohjoispuolella karmaisevan lumimyrskyinen, näkyvyys nollassa.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14946
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Voi lolleroinen. Keskiviikkona on Suomen Cupin peli Pirkkahallissa klo 22:15 :shock: Vastassa kolmosdivarin FJK. Hyytävän kylymää kyytin luvassa... Kyseessä siis jalkapallo.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Dumis

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Dumis »

Tänään kevyt punttaus ilman fillaria, mutta lämmittelyksi kolmisen tuntia semiraskasta työtä.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Olkapää-ojentajatreeni + 7,7km pyöräilyä.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

3,7km pyöräilyä. Oli tarkoitus heittää isompi lenkki, mutta heti ovesta ulostauduttuani totesin moisen mahdottomaksi ja tyydyin pelkkään pakolliseen kuvioon.
Manaaja

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Vatsa- ja habareeni.

Salin nurkissa on pyörinyt vajaan vuoden verran siskoltani saama, kissojen rikki raatelema wanha TV-shop -vehjes nimeltään ab king pro. Päätin kaivaa vehkeen varastohuoneesta, lyödä läjään ja kokeilla ihan huvikseni tätä naurettavaa TV-shop -vehjestä.

Jumalauta. Sain kyllä pakin sellaseen poltteeseen notta olin hetken aikaa ihan että WTF OMG LOL! Kuitenkin tullut tehtyä vatsarutistuksia sekä maassa että tavallisilla vatsapenkeillä joita mulla on kaksi + niskan takana olevalla ylätaljalla. Mutta mikään noista ei ole saanut samanlaista efektiä aikaan. Eikä lihasten pitäisi ihan kylmät tai karaisemattomat olla.

Hieno ja toimiva vehjes, suosittelen! Tulee ehdottomasti osaksi omaa reeniohjelmaa.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14946
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Manaaja kirjoitti:Vatsa- ja habareeni.
Syötkö sä muuten päivässä 1500 kaloria ja reenaat punttia?
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Bhven

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Vatsa- ja habareeni.
Syötkö sä muuten päivässä 1500 kaloria ja reenaat punttia?
Tätä mäkin oon miettinny. Eikö haba kasva vaan plussakaloreilla, vai onko vanhaa tietoa?
Manaaja

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Vatsa- ja habareeni.
Syötkö sä muuten päivässä 1500 kaloria ja reenaat punttia?
About joo. Mennään aika pitkälti TKD:llä. Punttipäivinä syödään vähän enemmän, noin 2000-2300 kcal edestä.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Tunti sählyä ja 7,2km pyöräilyä.

Viime viikolla tein selät samana päivänä sählyjen kanssa. Jalat eivät toimineet jälkimmäisessä laisinkaan. Tällä viikolla en ole tehnyt jaloilla mitään muutaman kilsan pyöräilyä raskaampaa sunnuntain jälkeen, jalat eivät toimineet sählyssä laisinkaan. Kiva homma, lisäksi vasen takareisi vittuilee ikäänkuin olisi revähtämäisillään tai vähän jo revähtänytkin. Vasen polvi keljuilee myös. Pitäisi vaihtaa viinan juontiin kaikki nää hötkyilyt niin eläisin pidempään ja terveempänä.
Manaaja

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Viis ja puol tuntia lumitöitä.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Selkä-hartiatreeni + pakolliset muutama km pyöräilyä.

Takareisi ei enää vittuillut, vasen polvi hieman. Rautaa nousi kuitenkin mukavasti witch vas nise.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Rinta-hauistreeni + 6,4km pyöräilyä.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Metsätöitä lumimaassa.
2h41min, keskisyke 121, TE 3.0, 968kcal.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

3,2km pyöräilyä.

Vko 8: 29km pyöräilyä.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14946
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Flunssa jatkuu. Viisi päivää sammaloitumista. Suoritteitta. Tänään on ollut eka päivä, kun en ole edes kaivannut liikuntaa. Ehkä se vaatii viisi päivää, kunnes tajuaa, että ei ole pakko, jos ei pysty.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Elppis »

< 2 km kahlaamista sohjossa rattaita työntäen. Tästä 400m kauppakassin ja vaippapaketin kera. Pari kirosanaa vatsalihaksista ja muutama katkennut verisuoni kun jälkikasvu huutaa "POIS".

Miten ihmeessä voi vajaa kaksvee haluta leikkimään lumeen, kun räntää sataa vaakasuorassa ja jätkä on muutenkin litimärkä? Eivoijummartaa! Ilkee mutsi raahas väkisin sisälle.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Metsätöitä rauhallisen tappavasti: 3h26min, keskisyke 120, TE 2.5, 1781kcal.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6691
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja aasi »

Olipas hankalaa aamuhomostella spinnningpyörän kanssa, kun silmäkulmasta näkyi niin pantava naaras. Uh.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Verkot jään alle pyyntiin:
3h45min, keskisyke 117, TE 2.1, 1856kcal.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Jalkatreeni + 24,5km pyöräilyä.

Meinasin ettei varmaan paljoa jalka tai rauta nouse, kun painelin suoraan töistä n. yllä olevat kilometrit poljettuani. Vetäisin kaffiossa lasin hartsporttia ja lähdin kyykkimään. Lämmittelypainot tuntuivat hankalilta, mutta sarjapainoihin päästyäni homma pelitti taas hienosti. Viime viikolla tein parhaimmillani 1xNx3-sarjan, nyt meni helpohkosti 3x(N+5)x3, jossa N = sarjapaino.
Säätila ei paljon pyöräilijää suosi. Tänään sävelsin lumessa/sohjossa/vedessä kahlatessani "Kolme vuodenaikaa"-polkupyörämarssin, kun polkaisin töihin kirpeässä pakkassäässä ja palasin sieltä lumisateisessa sohjossa. Ajovermeet ovat esinahanlämmitintä myöten märät, pistäisi nyt vaan sen lämpötilan lukkoon apaut viiteen asteeseen, aivan sama kummalle puolelle nollaa.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14946
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

SikaMika kirjoitti:jossa N = sarjapaino.
Pistä rohkeesti mineraalipitoisuuksia esille, niin muutkin saa motivatsuunia biitata sut 8) Mä olen lisäksi aidosti utelias tässä.

Mut viikon totaaliurheilutauon jälkeen tänään 17km hiihtoa suht matalalla sykkeellä. Vielä nuha vähän vaivaa, mut kulki ihan ok.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
SikaMika

Re: Urheiluosasto

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:
SikaMika kirjoitti:jossa N = sarjapaino.
Pistä rohkeesti mineraalipitoisuuksia esille, niin muutkin saa motivatsuunia biitata sut
En mä halua masentaa ketään! Katellaan nyt milloin tuloksista alkaa olla ilmat poissa ja joutuu oikeasti tappelemaan lisärautojen eteen, nythän tää on ollut tällaista vuoden tauon jälkeistä uutta nousua.
Vastaa Viestiin