Valehtelin aiemmin paskanjauhantatopicissa meneväni sporalla salille, eikä kyseinen seikka moraalini venyvyyden vuoksi minua edes erityisemmin haittaa! Kohta täytyy testata myös kinttujeni venyvyys, melko jäykät ovat. Olisi mulla muutakin jäykkää venyteltävää...
Mutta asiaan: poljin siis salille ja takaisin välillä kirjastossa poiketen, matkaa ei kertynyt kuin 5 km ja senkin poljin niin rauhallisesti kuin vain osasin. Mä olen aivan helvetin huono polkemaan ns. iisisti, vasta pitkä matkoja suhaillessa tulee jokin tolkku hommaan mukaan. Niillä on pakko hieman rajoittaa intoansa, jotta jaksaa perille asti. Mutta nää kaupunkipyrähdykset on aina sitä samaa repimistä, tämä seikka yhdistettynä venyvään moraaliini myös liikennesääntöjen suhteen tuottaa sivustaseuraajan silmin varmasti hauskan näköisiä tilanteita. Mulla on vain kaksi sääntöä, joita noudatan polkiessani: en aja kenenkään päälle enkä jää kenenkään alle. Muulla jonninjoutavalla (kuten liikennevaloilla tai oikeilla ajosuunnilla) en itseäni rasita, siirrän senkin rasituksen fyysiselle puolelle.
Eihän tuossa ollutkaan yhtään asiaa, vaikka niin lupasin. Oma mokanne, ei olisi ollut pakko lukea. Salitreeni kesti liian pitkään (melkein 1,5h), mutta oli tehokas. Olkapää-ojentajatreeni vedettiin täysillä loppuun asti, sain jopa viimein taas lisättyä dipin ohjelmaan mukaan, kun ei enää tarvitse antaa niin paljon muille tasoitusta nostelemalla keskikehon "lisäpainoja" hennoilla pikkupikku ojentaja-paroillani.