Gat kirjoitti: ↑14.10.2018 17:44
Onko täällä nyt joku Niban nostama arty-farty pikkurilli pystyssä-kisa?
En ole ainakaan huomanut,
Mutta olen BTW kateellinen tuosta musiikintuntemuksestasi. Varmaan 99% ihmisistä kuuntelee musiikkia. Itse en, ja tuo tuo on oikea ongelma pariutumisen kannalta. (Ja on lausunto, jonka mukaan itselläni ei lähes varmasti ole Aspergeria, olen vain epämusikaalinen. )
Törmäsin tälläiseen hypnoottiseen soundiin. Ihan lauluakin sisältävät biisit ei niin vakuuttanut, mutta tämä on kerrassaan loistava:
Näinkö pitkään mä olen jo ollut seuraamatta uutta musiikkia? Ehkä mun pitää jossain vaiheessa palata tuolta 60-luvulta tähän päivään. Tämäkin bändi toiminut jo vuosikymmenen alusta lähtien ja nyt vasta törmösin siihen. Ja ihan sattumalta, kun innostuin tarkistamaan mitä Maria Gasolinalle nykyään kuuluu. Näemmä tekee vielä musiikkia, mutta vaihteeksi muuta kuin brasilialaista, mutta hyvä svengi soundissa edelleen. Laitoin uusimman levyn tilaukseen.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Edelliseen jatkona:
John Lydon Conanin vieraana.
Uutta miten ei pidä punkkariksi tekeytymisest muotinä. Eikä huumeiden käytöstä, joka Sid Viciousinkin tapauksesa oli hidasta itsemurhaa.Kurt Kobain mainitaan.
Lisäksi uusintana mitä Jonny Rotten ajattelee minun Jumalattarestani
Edit typoja koska koneeni pykii, varsinkin Kitinä on ällistyttävän hidas.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Liian pieni näyttö tuossa, Tässä on muodollisesti 17 ja puoli tuumaa. Kunhan vanhenee ja pornosivuilta poukkaa jos ei viruksia niin lamauttavia häiriövälilehtiä. Käyttömuisti täsä on liian pieni, häiriö korjautunee yleensä tyhjentämällä käyttömuisti ja rebootatessa. Erikoista, että tukkeuma ei häiritse juuri muuta kuin Kitinää, ei youtubeja eikä paljon pornoakaan.
Pornokokoelmani olen jo lopullisen tilttaamisen varalta kopioinut USB-levylle.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
nokkaelain kirjoitti: ↑17.11.2018 16:34
Nytkin soi: ei mikään. Olen mukana haasteessa: kuka ei kuule ennen joulua Mariah Careyn kamalaa biisiä "All I Want For Christmas Is You"
Ei kuulosta kovin vaikealta haasteelta. Toki mä mokasin tän vuoden osalta, kun jouduin googlaamaan kappaleen. Ihan vieraan kuuloinen tekele oli. En usko kuulleeni koskaan aiemmin tai ainakin sävel kuulosti ihan vieraalta.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
nokkaelain kirjoitti: ↑17.11.2018 16:34
Nytkin soi: ei mikään. Olen mukana haasteessa: kuka ei kuule ennen joulua Mariah Careyn kamalaa biisiä "All I Want For Christmas Is You"
Ei kuulosta kovin vaikealta haasteelta. Toki mä mokasin tän vuoden osalta, kun jouduin googlaamaan kappaleen. Ihan vieraan kuuloinen tekele oli. En usko kuulleeni koskaan aiemmin tai ainakin sävel kuulosti ihan vieraalta.
Koekuunteluita ei lasketa. Pitää soida julkisella paikalla, radioissa tai esim. Spotifyssä.
Kuulemma viime vuotinen Whamageddon (eli Last Christmas) oli liian helppo. Tämä toinen ehti soida monta kertaa.
nokkaelain kirjoitti: ↑17.11.2018 16:34
Nytkin soi: ei mikään. Olen mukana haasteessa: kuka ei kuule ennen joulua Mariah Careyn kamalaa biisiä "All I Want For Christmas Is You"
Kuulemma viime vuotinen Whamageddon (eli Last Christmas) oli liian helppo. Tämä toinen ehti soida monta kertaa.
Last Christmas soi ainakin täällä noin miljoona kertaa viime vuonna eri paikoissa, että olisi ollut mahdottomuus olla kuulematta sitä. Tuo Careyn All I want for Christmas on aivan yhtä kaamea ja yleinen eli minun kohdalta tuo haaste todennäköisesti menee pilalle jo ennen joulukuuta (vielä ei ole mennyt)
Chris Rean Driving Home for Christmas on myös aika yleinen täällä, mutta se onkin suunnilleen ainoa josta pidän. Huono puoli siinä on, että saatan alkaa huomaamattani lauleskella sitä ruokakaupassa. Lauluääneni ei ole kovin kaunis.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
Muistaakseni tuo silloin syrjäytti Britannian listan ykköösijalta itse Kate Bushin. Mutta ajattelin, että tuo biisi ansaitsee sen.
Robert M. Smith (tuo meikattu kuvatus) jossain haastattelussa selitti, että tuo on miten noudatti silloin hyvää neuvoa, että kaikki menneisyydestä muistuttavat esineet ja kuvat pitäisi tuhota. Teki niin, mutta katui myöhemmin.
Muutenhan biisin aihe on yleisinhimillinen.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Peter Gabriel ja Kate Bush: Don't Give Up.
Fanit väittävät, että tuo biisi on pelastanut ihmishenkiä.
Minuakin joskus lohdutti. Vaan siinä on minulle tyhjiä lupauksia.
Don't give up cause you have friends.
Don't give up. you're not beaten yet,
Don't 'give up, you still have us.
WHAAT? Ei minulla.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
sivustahuutaja kirjoitti: ↑24.01.2019 22:57
^ You still have Kitinä
Sekin on ollut enimmäkseen kipua.
Asiaan että olen tainnut muutamankin kerran mainita, että maailmankaikkeuden paras taideteos on Kate Bushin Hounds of Love/teemapuoli The Ninth Wave. On se kun kerran minä itse sen sanon.
Tässä itse Kate Bush spiikkaa sen läpi ja biisitkin soitetaan melkein kokonaan. Albumin teon teknikasta ja merkityksistä. Tuttua asiaa faneille. Syvemmällekin voisi mennä, mutta ei tuossa ole aikaa.
Huomioitavaa muuten, että KB itse asiassa mongertaa kohtuu paksulla kotiseutunsa Kentin piirikunnan "Oi ihana toukokuu"-aksentilla.
En osannut itseä edes vanhempieni kuolemaa, mutta KB on aina saanut minut välittömästi ja aika epämiehekkäästi kyyneliin. Koskettaa sielua tai jotakin.
Aika harvinaista ehkä vieläkin, että KB otti kaiken kontrollin itselleen jo nuorena, joten tuo kaiki on siitä yhdestä mielestä.
Vaan minä siis niin pidän tuollaisesta surrealistisesta kirjoittamistyylistä. Surrealismiahan tuo on. Päällemaalattuna kerros kerrokselta, niin että taustalähteet ja joskus merkityksetkin ovat vain paatuneiden fanien löydettävissä. Akka itse ei taida piitata tajuaako yleisö, ja silti teki kaupallisesti menestyvää populaarimusiikkia. Sveltäjän taito, kirjoittajan taito, kosketinsoittajan ja tuottajan taito. Laulajan taito, oktaaveja ja miten toisin kuin oopperassa, pystyy muuttamaan tunneilmaisua vaikka kesken sanan. Taustalaulu polyfonisesti omilla äänillään.
Toisaalla uudemmissa haastatteluissa suree albumien merkityksen vähenemistä, kun ihmiset lataavat vain yksittäisiä biisejä.
Kate Bush - Hounds of Love Interview Classic Albums 1985
Viimeksi muokannut Gat, 31.01.2019 10:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
sivustahuutaja kirjoitti: ↑31.01.2019 10:32
^ eikös tää ole suunnilleen parasta mitä sinulla on? Arvosta sitä ja hanki samaa enemmän.
Kuultu jo kaikki. Kipeällä tavalla voimaannuttavaa vieläkin. Muuten inspiraationa on ollut ei säveltämisestä jota en osaisi, vaan kirjoittajan taidosta. Kirjoittamisen tekniikasta, syvyysulottuvuudesta ja ehkä kätketyistä merkityksistä.
Olen vuosikymmeniä ajatellut, josko minun pitäisi kirjoittaa jotain. Joka julkaistaisiin ja josta saisin siis rahaa. Rahaa tarvitsisin.
Vaikea uskoa CityKitinästä, mutta nuorempana kai osasin kirjoittaa. Lukiossa olin pettynyt, jos en saanut aineesta kymppi plussaa vaan pelkän kympin. Lukion parhaan kirjoittajan palkinto luonnollisesti. Laudatur totta kai, sen koulun huippupistein. Myös enkun aineesta niin. Kerran opettaja minua katsoen selosti, että joukossamme on tulevia kirjailijoita.
Yksi luokkakaverimisu jopa meilasi minulle jotain kymmenen vuotta sitten. Ensin toki selitti, että pokaamisyrityksestä ei ole kyse. Oli sisarensa kanssa muistellut jotain kirjoittamaani silloin poikkeuksellisesti humoristista ainetta ja naureskelleet. Olivat stalkanneet minut ja kysyi: "Kaikki ajattelivat, että sinusta tulee kirjailija. Tuliko sinusta?" En vastannut.
En ole keksinyt aihetta. Olen vanha, väsynyt. traumatisoitunut, lopussa ja juoppo. Elämäni on ollut kummallista ja tuskin samaistuttavaa. Joku sci-fi, pessimistinen utopia tulisi ensimmäisenä mieleen. Tai runot, joista ei tosin makseta paljon mitään paitsi ehkä apurahaa. Joku semiproosaidea on, miten helposti tekaista jotain, mikä ei vaatisi edes taustatutkimusta. Mutta kun hädintuskin jaksan viedä edes roskia ulos. Julkaisukynnys on sitäpaitsi korkea.
Viimeksi muokannut Gat, 31.01.2019 12:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
sivustahuutaja kirjoitti: ↑31.01.2019 12:01
^ anna menna, sinussa on sellaista Kalervo Palsamaista taiteilija-ainesta.
Ihailen Kalervo Palsaakin, päiväkirjatkin on minulla. Pershikilässä kasvaneena oli kuitenkin mun ajan mitoilla moderni ja sivistynyt ja tietenkin runkkari.

Palsa muuten taisi kuolla keuhkokuumeeseen yksin kotinsa lattialle.

Jeps. Raahautui keuhkokuumessa terveyskeskukseen, mutta hoitohenkilökunta eli sun alan edustajat heittivät ulos, ajatellen että se on vain kännissä. Ryömi sitten takaisin rähjäiseen majaansa ja kuoli sinne.
Edit Blunlylle että onpa sulla mun mielestä mestarillinen biisinäyte, kaikessa momimerkityksellisyydessään. Pitäisi jaksaa tutustua tuon hattumiehen tuotantoon.