Minua on sanottu nätiksi
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Minua on sanottu nätiksi
Netti-ilmoituksissa moni nainen kertoo, että häntä on kutsuttu nätiksi, muttei kerro tarkemmin missä tilanteessa. On TÄYSIN eri asia, että joku sanoo noin esimerkiksi selvinpäin kaupungin vilinässä, kuin valomerkin aikana pallit turvoksissa vahvassa myötälaitaisessa. Muutenkin tuntuisi siltä, että jos joku noin ilmoittaa, kommentti on tullut jälkimmäisessä tapauksessa. Ajatukseni perustuu siihen, että vain epäesteettisillä naisilla on syytä korostaa itseään, kun kukaan muu ei ole kissan häntää nostanut. Eipä silti, tikkuharteiset ei-persettä -miehet tekevät samoin, mutta heteromiehenä asia ei ole minulle niin merkityksellinen. (Btw olen estoinen, en pidä ajatuksesta saada strap on -dildoa aanukseen missään tilanteessa keneltäkään.) Mielenkiintoista ei, mutta tulipahan mieleen näin epäinhimilliseen aikaan.
Paras päivä ikinä.
-
- Kitinän väärinkäyttäjä
- Viestit: 184
- Liittynyt: 18.08.2005 8:46
Re: Minua on sanottu nätiksi
Mäkin olen joskus treffannut pari tyyppiä, jotka sanoivat tyyliin "on kehuttu komeaksi", tai jopa "komeaksikin on haukuttu", mikä on vielä pahempi. Omien havaintojeni mukaan tuollaista ilmaisua käyttävät vain susirumat ihmiset, joita kehuu korkeintaan oma äiti.
Siveellistä elämää jo vuodesta 2005
Re: Minua on sanottu nätiksi
Täysin totta. Aina naurattaa kun lueskelee noita ilmoituksia yön pimeydessä.
"Komeaksikin kehuttu" tai "Nätiksi haukuttu". Itsellä tulee ainakin noista mieleen se, että Äitee kulta on kehassu Jani Petteriä "Kyllä tämä meijän poika on niin komia!"
tai "Kyllä meijän Hilda Maaria on nätti tyttö!"
"Komeaksikin kehuttu" tai "Nätiksi haukuttu". Itsellä tulee ainakin noista mieleen se, että Äitee kulta on kehassu Jani Petteriä "Kyllä tämä meijän poika on niin komia!"
tai "Kyllä meijän Hilda Maaria on nätti tyttö!"
Re: Minua on sanottu nätiksi
Mun mielestä on ymmärrettävää, että netin noissa deittijutuissa yritetään jotenkin tuoda se oma ulkonäkö esille ja jos ei kuvaa halua laittaa kaikkien näkyville voi oman pärstän kuvailu olla hankalaa. Pitää olla itsevarma antamatta ylpeää kuvaa jne. "Omasta mielestäni olen ihan nätti" vs. "Onpa joku joskus kehaissut kauniiksi" - ei mulle tuu mieleen mitään vastenmielistä.Riemumieli kirjoitti:Ajatukseni perustuu siihen, että vain epäesteettisillä naisilla on syytä korostaa itseään, kun kukaan muu ei ole kissan häntää nostanut.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Varmaan lähes jokaista on sanottu jossain tilanteessa nätiksi tai komeaksi, mutta jos se täytyy ilmoitukseen laittaa. Niin se kertoo mielestäni pelkästään omasta epävarmuudesta ulkonäkönsä suhteen.
Helpompi olis laittaa suoraan oma kuva siihen ilmoon, niin siitähän sen heti näkisi onko sopivaa tyyppiä vai ei.
Helpompi olis laittaa suoraan oma kuva siihen ilmoon, niin siitähän sen heti näkisi onko sopivaa tyyppiä vai ei.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Niin? Voihan sitä tentata mailissa, että oletko varmasti hyvännäköinen ja tivata kuvaa, jollei halua ottaa riskiä, että joutuu kaffittelemaan ruman ihmisen kanssa.
On teillä ongelmat.
On teillä ongelmat.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Kompataan.Impi kirjoitti: tuollaista ilmaisua käyttävät vain susirumat ihmiset, joita kehuu korkeintaan oma äiti.
Erehdyin sokoille muutama vuosi takaperin naisen kanssa, joka sanoi nuo maagiset sanat. "Minua on sanottu kauniiksi ja pukeudun muodikkaasti ja edustavasti"
Huhhuijaa. En pahempaan petolintuun ole ikinä törmännyt. Kerrassaan järkyttävä ilmestys. Puistattaa vieläkin..
Tuolloin tein päätöksen, että sokkoja en harrasta. Suosittelen samaa päätöstä muillekkin.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Mitähän se kertoisi itsetunnosta, jos sanoisi että "olen ruma ja tiedän sen" ... luultavasti olisi sen verran masentunut tyyppi, ettei treffeille lähtisi. Minä en kyllä itse ota "nätiksi" sanomista miksikään, jokainen on jonkun mielestä nätti - ei tarvitse kuin katsoa Cityn kuvagallerioiden kommenteja, ja tämä käy selväksi. Jos ulkonäköä haluaa selvittää, on turha luotta sanamääreisiin - hoikka ei aina ole hoikka, nätti ei ole juuri koskaan nätti ja kauneus on niin kovin suhteellista. Tuore, photoshoppaamaton kuva on ainoa joka ei valehtele. Kovin paljon.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Tassa on varmaan erittain hyva paikka kertoa, etta minua on sanottu rumaksi, UFOn nakoiseksi (nyt ainakin tiedan milta UFOt nayttavat), oudon nakoiseksi, ja sen nakoiseksi, etta aion hypata kielekkeelta alas.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Höh! Kelles mä nyt paritan pikkusiskoa?SingleMalt kirjoitti: Tuolloin tein päätöksen, että sokkoja en harrasta. Suosittelen samaa päätöstä muillekkin.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Minua on sanottu nätiksi
gullible kirjoitti:Niin? Voihan sitä tentata mailissa, että oletko varmasti hyvännäköinen ja tivata kuvaa, jollei halua ottaa riskiä, että joutuu kaffittelemaan ruman ihmisen kanssa.
On teillä ongelmat.

EN oikein ymmärrä kommenttiasi ongelmista. Ihmettelin asiaa lähinnä siitä syystä, että miksi moinen asia pitää mainita. Riittää hyvin, että kertoo fyysiset ulottuvuudet tyyliin pituus, paino, hiusten/silmien väri. Jos on kuva, laittaa sen, jos ei, ei laita.
´
Tapaaminen on riski, mutta nettideittaajat ovat tunnetusti riskinottajia, joten hauskaahan se on. Ja kovinta riskiä on istua kaffella susiruman kanssa, kun toivoo, ettei kukaan tuttu satu tulemaan vastaan. Tosin siltä välttyy, jos ei pidä ystäviä, mikä on pidemmän päälle muutenkin järkevää, sillä olemattomat ystävät eivät kinua raskaalla työllä hankkimaasi omaisuutta.
Viimeksi muokannut Riemumieli, 02.09.2005 10:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Paras päivä ikinä.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Kauneushan on tunnetusti katsojan silmässä eli sinun mielestäsi ruma nainen voi olla jollekkin toiselle kaunis ja ihana prinsessa.SingleMalt kirjoitti: Huhhuijaa. En pahempaan petolintuun ole ikinä törmännyt. Kerrassaan järkyttävä ilmestys.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Anteeksi nyt mutta...RolloTomasi kirjoitti:Tassa on varmaan erittain hyva paikka kertoa, etta minua on sanottu rumaksi, UFOn nakoiseksi (nyt ainakin tiedan milta UFOt nayttavat), oudon nakoiseksi, ja sen nakoiseksi, etta aion hypata kielekkeelta alas.

Ota safari?
Re: Minua on sanottu nätiksi
Jos moinen tyyppi ihmetyttää niin sitten kannattaa varmaan olla vastaamatta, eikös?Riemumieli kirjoitti: EN oikein ymmärrä kommenttiasi ongelmista. Ihmettelin asiaa lähinnä siitä syystä, että miksi moinen asia pitää mainita.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Minua on sanottu nätiksi
En ole mihinkään vastaamassa. Ihmettelen vain kaikkea, kuten Jeesuksen kuuluu.gullible kirjoitti:Jos moinen tyyppi ihmetyttää niin sitten kannattaa varmaan olla vastaamatta, eikös?
Paras päivä ikinä.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Voipi olla, mutta minä suostun sokkoihin vain kuvallisen informaation jälkeen.safi kirjoitti:Kauneushan on tunnetusti katsojan silmässä eli sinun mielestäsi ruma nainen voi olla jollekkin toiselle kaunis ja ihana prinsessa.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Väärin, Jeesuksen kuuluu saarnata ja siunailla, ei ihmetellä.Riemumieli kirjoitti:En ole mihinkään vastaamassa. Ihmettelen vain kaikkea, kuten Jeesuksen kuuluu.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Minua on sanottu nätiksi
Mä en ole tainnut sortua treffailemaan ihmistä, joka käyttää noin kuluneita kliseitä.. Muilla puutteilla varustettuihin ihmisiin olen kyllä sortunut.. Mutta en mä nyt tiedä, voisin kuvitella hyvin, että ihan tavallisen kivannäköisiä ihmisiä noiden ilmoitusten takana on.Impi kirjoitti:Mäkin olen joskus treffannut pari tyyppiä, jotka sanoivat tyyliin "on kehuttu komeaksi", tai jopa "komeaksikin on haukuttu", mikä on vielä pahempi. Omien havaintojeni mukaan tuollaista ilmaisua käyttävät vain susirumat ihmiset, joita kehuu korkeintaan oma äiti.
Kikkelis kokkelis.
Re: Minua on sanottu nätiksi
Ala nyt anteeksi pyytele hyva ihminen, tamahan on todellakinStorytuuli kirjoitti:Anteeksi nyt mutta...RolloTomasi kirjoitti:Tassa on varmaan erittain hyva paikka kertoa, etta minua on sanottu rumaksi, UFOn nakoiseksi (nyt ainakin tiedan milta UFOt nayttavat), oudon nakoiseksi, ja sen nakoiseksi, etta aion hypata kielekkeelta alas.![]()
Ota safari?

Safari? kai sellaisen voisi ottaa, mutta miksi?

Viimeksi muokannut RolloTomasi, 02.09.2005 10:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Minua on sanottu nätiksi
Älä tuomitse toimintaani, me kaikki olemme ihmisiä puutteinemme ja vikoinemme. Yritän koko ajan tulle paremmaksi Jeesukseksi, tarvitsen vain aikaa ja rakkaiden lähimmäisteni tukea ja lämpöä. (En tosin strap on -dildoa perseeseen.)Tix kirjoitti:Väärin, Jeesuksen kuuluu saarnata ja siunailla, ei ihmetellä.

Paras päivä ikinä.
Re: Minua on sanottu nätiksi
No se oli sellainen vieno, viaton tarjous, että ollaan kavereita? Vähän niin kuin saapasjalkakissa, kun antaa Shrekille kukkasen, kun se on surullinen, you know...RolloTomasi kirjoitti:
Safari? kai sellaisen voisi ottaa, mutta miksi?
Vaan onneksi et ollutkaan

Re: Minua on sanottu nätiksi
Otanhan mina sitten, kiitos paljon, ja voimmehan kai muutenkin olla kavereita?Storytuuli kirjoitti:No se oli sellainen vieno, viaton tarjous, että ollaan kavereita? Vähän niin kuin saapasjalkakissa, kun antaa Shrekille kukkasen, kun se on surullinen, you know...RolloTomasi kirjoitti:
Safari? kai sellaisen voisi ottaa, mutta miksi?
Vaan onneksi et ollutkaan
-
- Kitisijä
- Viestit: 4424
- Liittynyt: 16.08.2005 16:12
Re: Minua on sanottu nätiksi
Siis eikö minun enää kannatakaan kertoa, että äiti ja täti on kehuneet komeaksi, kauniiksi pojaksi???? 

Re: Minua on sanottu nätiksi
Kannattaa toki, se varmistaa sen että kaikki täysjärkiset osaavat olla vastaamattaGattaca kirjoitti:Siis eikö minun enää kannatakaan kertoa, että äiti ja täti on kehuneet komeaksi, kauniiksi pojaksi????

-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Minua on sanottu nätiksi
Gattaca kirjoitti:Siis eikö minun enää kannatakaan kertoa, että äiti ja täti on kehuneet komeaksi, kauniiksi pojaksi????
Kannattaa toki, asia tulee vain esittää hieman eri muodossa. Voit puhua esim. epämääräisesti tädistä, joka opetti sinut miesten tavoille, kun olit poimimassa viinirypäleitä hänen tilallaan Etelä-Ranskassa. Tätihän nyt tarkoittaa ketä vaan suht tuntematonta naisihmistä.
Äiti on hiukan hankalampi, ettei tule omituisia mielleyhtymiä. Voit tietysti puhua käänteisestä Oidipus-kompleksista, joka johti vanhempienne avioeroon ja äitisi ja hänen sisarustensa veriseen kamppailuun siitä, kuka saa työntää strap on -dildon aanuksen aaltoihisi.
Paras päivä ikinä.