Joo, mutta mä olen sellainen tissiposki - että saa nähdä tuleeko juostua. Todennäköisesti vetoan johonkin harjoitteluvammaan ja syön jäätelöä, tai sitten saan motivaatiota Na:n piikittelystä ja juoksen ihan tappituntumalla kirittäen.Camilla kirjoitti:Oliko muuten Huima tai Na esimerkiksi osallistumassa sitten sille ihan kokopitkällekin maratonille? Mulla on siitä kaverin kanssa veto, ja aion ehdottomasti köpötellä sen sitten jos ei mitään haavereita vaan satu.
HAASTE: Helsinki City Run
Na meillä on kaverin kanssa veto, että molemmat pääsee maaliin. Jos ei osallistu ollenkaan niin joutuu maksamaan tietyn summan rahaa.
Mietin tänään ekaa kertaa juoksumatolla juoksiessani tota maratonin vauhtia. Siis mulla olisi tarkoituksen alle kuuteen tuntiin köpötellä se. Juoksin tänään puoli tuntia 9km/h, toi vauhti tuntui ihan helpolta. Mutta varmaan kuitenkin liian kova sille maratonille? Muutenkin toi koko juoksumattotouhu tuntui jotenkin älyttömän helpolta tohon ulkona juoksemiseen verrattuna.
Miten sä aiot Na nyt talvella treenata? Mä olen miettinyt että juoksisin 3 krt viikossa joista 1 pidempi lenkki, lisäksi salilla kerta viikkoon ja ratsastusta 3-4krt viikossa. Ja jos juoksu alkaa tökkimään niin korvaisin lenkkejä spinningillä. Olen tällä hetkellä semmoisessa kunnossa että yli tunnin lenkit alkaa tuntua vähän tuskaisilta, pitäisi harjoitella sitä hitaasti juoksemista!

Harri Hänninen on kirjoittanut hyvän kirjan Tavoitteena maraton, jossa on ohjeita treenamisesta moneen eri makuun. Kannattaa lukea.Camilla kirjoitti:Miten sä aiot Na nyt talvella treenata? Mä olen miettinyt että juoksisin 3 krt viikossa joista 1 pidempi lenkki, lisäksi salilla kerta viikkoon ja ratsastusta 3-4krt viikossa. Ja jos juoksu alkaa tökkimään niin korvaisin lenkkejä spinningillä. Olen tällä hetkellä semmoisessa kunnossa että yli tunnin lenkit alkaa tuntua vähän tuskaisilta, pitäisi harjoitella sitä hitaasti juoksemista!
Löytyy myös multa hyllystä.
Nastat on koeajettu ja kokemus oli hyvä. Töölönlahti oli aamulla oikea luistinrata, mutta nastojen kanssa juoksu sujui hyvin. Vedin lyhyen lenkin ja pystyin samaan nopeuteen syksyllä paremmalla kelillä. Rasitus oli kuitenkin suurempi - minkä huomasi jo juoksun aikana.
Nastojen kanssa juostessa liukkauden vielä huomaa, mutta jos rohkeasti pistää koko painonsa askeleen mukana - niin nastat pureutuvat hyvin ja juoksu tuntuu hyvälle. Menee kuitenkin hetki totutella juoksemaan noinkin jäisellä radalla, vaikka nyt ensikokemuksen jälkeen uskaltaakin varmasti irrotella hieman enemmän.
Suosittelen kokeilemaan.

Kas. Onnistuin sitten deletoimaan molemmat viestit.
Mutta kyllä olen ilmoittautunut haasteeseen ja juokseminen ilman musiikkia sukkaa.
Mutta kyllä olen ilmoittautunut haasteeseen ja juokseminen ilman musiikkia sukkaa.
Eläinkunnan raaka-aineista käytän ravintona vain koiria, pikkulapsia ja abortoituja sikiöitä. Joskus harvoin myös ristiriiputettuja mui'ia. Lähinnä ääriolosuhteissa, kuten nälän yllättäessä Argentiina - Suomi/Brasilia/Englanti/Italia/Espanja MM-lopputurnauksen yhteydessä, ja on pakko saada jotain muuta kuin pikkusuolaisia.nexie kirjoitti:*Tero Siveä teroittaa veistä*
Oon vältellyt tätä koko ketjua, koska nilkka on jotenkin mäsänä ja ottaa päähän niin paljon ettei pääse mitään tekemään. Mä normaalisti juoksen ehkä 3-4 kertaa viikossa. Peruslenkki on ehkä n.10km ja sitten usein viikonloppuisin tulee juostua yksi pidempi lenkki (n.30km). Toi liukkaus ei vaan oikein houkuttele ja aion katsastaa tuon Huiman suositteleman kaupan kunhan ehdin/kykenen/jaksan. Sitten kovaan ääneen ja useaan otteeseen aion vihjata joululahjatoiveistani jos kyseisestä kaupasta jotain hyödyllistä ja kivaa löytyisi.Camilla kirjoitti:
Miten sä aiot Na nyt talvella treenata? Mä olen miettinyt että juoksisin 3 krt viikossa joista 1 pidempi lenkki, lisäksi salilla kerta viikkoon ja ratsastusta 3-4krt viikossa. Ja jos juoksu alkaa tökkimään niin korvaisin lenkkejä spinningillä. Olen tällä hetkellä semmoisessa kunnossa että yli tunnin lenkit alkaa tuntua vähän tuskaisilta, pitäisi harjoitella sitä hitaasti juoksemista!

Mä en sinänsä treenaa tohon maratoniin sen kummemmin. Jatkan vaan tätä juoksuharrastetta samaan tapaan kuin aina ennenkin. Tossa syksyllä juoksin reilut 40km pariin kertaan niin tiedän ainakin, että sen jaksaa kyllä.
Ja olen huomannut tuon juoksumaton helppouden myös. Tuntuu, että sillä voi painaa millaista vauhtia tahansa ihan älyttömiä aikoja. En ymmärrä. Mutta siksi mä suosin kyllä ihan uloslähtöä. Mulla ei oo mitään salikorttia minnekään saati sellaista mattoa kotona. Ja muutenkin juoksusta katoaa ne suurimmat kicksit jos sitä pitää paikallaan harrastaa.
No kyllä näkyy. Tänäänkin oltiin Huiman kanssa treenaamassa ... sulkapalloa. Muutahan ei sit tartte. Paitsi ehkä treenin jälkeen pari neuvoa-antavaa, jotta saadaa juoksutaktiikka hiottua kuntoon. Molemmat ollaan HCR:ssä mukana. Kunhan ei ole krapula.Camilla kirjoitti:Jaahas, ehkä tämä tyttö lähteekin sitten sinne city runille ihan yksin kun ei muita runkkareita enää näy? Aloitin vuoden alusta juoksemaan HCM:n sivuilta saamani juoksuohjelman mukaan (3 kertaa viikossa joista yksi pidempi lenkki).