Luin kirjan

[Hans Jörgen]

Ehkä mä olin vaan kateellinen ja siksi tulkitsin tahallaan negatiivisesti. Mut mua vaan ottaa päähän kun se kehuu sitä galleristiaan, sitä miten keksi nimen sille gallerialle, miten kirjoittaa kirjaa lomallaan monta tuntia joka päivä ja miten joka puolella on artikkelipinoja, jotka odottavat lukemista. Mut ehkä se tosiaan on kateellisuutta, voi olla.

Mä en haluaisi lukea tietokirjasta kirjoittajan henk. koht. juttuja.

Se on sitä karismaa: tekee tuotoksistaan itsensä näköisiä luottaen siihen, että ne kelpaavat juuri sellaisina. Kateelliset juntit sitten pitää kusipäänä!

Muhun tuo Valtaojan tyyli ainakin tepsii. Kirjojensa vahvuus - kansantajuistetun asiasisältönsä lisäksi - on siinä, että saa ne maistumaan enemmän elämältä kuin pölyiseltä kirjahyllyltä. Kovasti asiallisesti ja suorastaan nöyränä tuo tuntuu käsittelevän mm. uskonasioita, vaikka ne silkkaa ihmisen rakentamaa huuhaata mielestään ovatkin. Eli ainakaan mun silmääni ei ole osunut mitään "kyllä mä tiedän paremmin" -tyyppistä itsensä korostamista.

[RouvaPupu]

Mulla on taas musiikillisten elämäkertojen vaihde päällä, tuli lukaistua Christopher Sandfordin Kurt Cobain. Mä en ole koskaan digannut Nirvanasta hirveästi, ja Kurt sinällään on puhtaasti tyhjä kuva mulle, joten meinasin jotta mitä muita luettavan arvoisia kirjoja herrasta olisi, ja onko, ja jos on niin mitä. Eihän tämä oikein mairittelevaa kuvaa herrasta anna, ehkä vastenmielisin tapaus kaikista vastaantulleista ikoneista, jotta meinasinkin että enemmän asiaan/henkilöön perehtynyt voisi ilmaista kantansa tästä.

[Kreitsu]

Barbara Ehrenreich: Smile or Die:
How Positive Thinking Fooled America & The World

Kerrankin kirja, jossa pohditaan positiivisen ajattelun hypettämistä. Siis sitä, kun kaiken pitää olla ihqudaa ja jopa rintasyöpä pitää ottaa riemulla vastaan ikään kuin se olisi taivaan lahja. Ja jos nyt satut siihen kuolemaan, niin oma vika - mitäs et ajatellut tarpeeksi positiivisesti!

Ehrenreicht kirjoittaa kuitenkin melko objektiivisesti, vaikka hänen tyylissään tiettyä provokaatiota onkin. Kirja kertoo myös "yltiöpositivismin" synnystä Jenkeissä sekä sen taustalla pyörivästä miljoonabisneksestä.

[nowaysis]

Kiinnostavaa. Tuossa täytyy löytää kultainen keskitie. Positiivisuus kun oikein annosteltuna on erittäin hyvä lääke - lähes kaikkeen

Mutta sitä ainaista ihqudaata minäkään en jaksa. En tiedä oletko lukenut Deepak Chopraa, mutta hänkin sanoi, että meidän täytyy päästä eroon positiivisesta ajattelusta. Jos olet koskaan ollut lähellä toooooodella positiivista ihmistä, tiedät kuinka kamalaa se on Niin totta.

Toisaalta, mua kiinnostaa myös positiivinen psykologia, ja koska ihmisen ajattelu oikeasti vaikuttaa kehoon ja sen kykyyn parantua, ei ole järkeä olla myöskään yltiöpessimistinen, koska se taas vaikuttaa negatiivisesti, haavatkin parantuu huonommin. Tuostakin on muuten tutkimuksia: potilaat, joilla on hyvä tukiverkko ja läheisiä ihmissuhteita, toipuvat leikkauksista paremmin kuin yksinmököttäjät.

On erotettava aito positiivisuus, joka vaikuttaa hyvällä tavalla myös muihin(sitä sanoisin tuossa Deepakissa olevan, minä ainakin tulen hyvälle mielelle sen kuuntelusta ja katselusta), ja sellainen "vitsi kaikki on niin ihquu" -hypetys joka vituttaa entistä enemmän vähintään puolta sen kohteeksi joutuneesta joukosta.

Jos on ok sen negatiivisen puolen kanssa, löytyy usein myös sopiva annos positiivisuutta.

Ommmm. Nommm.

Ehkä täytyy katsastaa tuo kirja. Mikäs tausta tuolla kirjoittajatantalla on? Täytyypä googlaa.

Jeps, oonkin sen yhden kirjan(Nälkäpalkalla) lukenut. Varmaan tuossa tulee hyvin esiin jenkkinäkökulma, Suomessa saa sentään onneksi olla vittuuntunut ja negatiivinen ihan rauhassa

[Kreitsu]

^Ei tuo kirja sinänsä paheuksu positiivista ajattelua saati kiellä sen merkitystä. Kyse on siitä ääripäästä ja tietystä "kultista", joka siihen painostaa.

Mulla oli (ei ole enää!) kaveri, joka oli just sellainen ihqudaa mitään ongelmia ei oikeasti ole paitsi asenneongelmia. Syövät ja etenkin mielenterveyshäiriötkin ovat asenneongelmia. Skitsofreenikollakin on vaan asenneongelma ja se paranisi, jos ottais itseään niskasta kiinni ja ajattelisi toisella tavalla (eli siten kuin tuo ex-ystäväni ja kaikki nuo kys. "kultin" laumasielulampaat).

Tämä ex-ystis oli kyllä siitä jännä, että kaiken positiivisuutensa ja hyvän tahtonsa keskellä hän puhui paskaa ystävistään(kin) selän takana. Siihen loppui se ystävyyssuhde eikä ole ikävä. Ei ole myöskään ikävä sitä kaksinaamaista ihquttelua, kun ei ämmä edes osannut itse elää niin kuin saarnasi. Juu, hän tosiaan saarnasi eikä ollut edes hyvä siinä. Pahantahtoinen hihhuli, hyi!

Kannattaa lukea tuo kirja, se edustaa minusta suurelta osin tervettä realismia. Kaikki tunteet kuuluvat elämään ja tuollainen jatkuva itsensä luotaaminen ja onnellista teeskenteleminen on suorastaan kuvottavaa. Luulisi jopa, että raskasta, kun pitää tuntea ja suhtautua asioihin, niin kuin joku hihhulipelle kirjassaan käskee

[Kreitsu]

En ole vielä lukenut, mutta kesken on mm. Jim Fielderin kirjoittama Slow Death. Se kertoo sarjamurhaaja David Parker Raysta. Saatanan sairas äijä eikä se avustajaämmäkään ihan terve ole. Itse asiassa tässä vaiheessa kirjaa en osaa vielä päättää kumpi on sairaampi.

http://en.wikipedia.org/wiki/David_Parker_Ray

Kesken on myös Nick Gaven kirja Bunny Munron kuolema. Hieman tökkii sen lukeminen, koska alkaa jo kyllästyttää Bunnyn munan jatkuva seisokki. Yleensäkin koko kyrpä (siis Bunnyn) on alkanut vituttaa.

[Kreitsu]

Toi pitäis ehkä lukea. Oon aina jotenkin ollu viehtynyt Nick Caven biisien sanoituksiin vaikka ne joskus synkkyydessään, brutaaliudessaan ja jopa rumuudessaan alkavat hieman ahdistaakin. Ihanan ristiriitaista.

Luin nyt kun kerran vauhtiin pääsin Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Olen vähän pökertynyt.

Minäkin olen viehtynyt Caven biiseisihin ja synkkiin sanoituksiin jne. Siksi odotinkin jotain herkullisen tummaa ja karmivaa, kenties jopa hieman selkäpiinväristyksiä ja jännäkakkaa. Mutta turha toivo ainakaan tähän mennessä (olen puolivälissä). Kirja on täynnä pilluja (ja panohaaveita) ja huumeita ja stondista. Harkitsin jo kirjan jättämistä kesken, mutta koska nyt aloitin niin antaa mennä tappiin asti.

Tuo Ann Heberleinin kirja kiinnostaa minuakin, on hankintalistallani.

[Kreitsu]

Niki Valentine: Possessed

Possessed kertoo Emmasta, joka on huolittu arvovaltaiseen musiikkikouluun. Köyhistä oloista tullut Emma opiskelee apurahan turvin, joten rahaa ei ole liikaa (lainkaan) tuhlattavaksi hömpötyksiin. Kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä Emma tutustuu äveriäisiin kaksosiin (ts. kaksosiin, joiden vanhemmat ovat varakkaita) ja hurja meno alkaa.

Shampanjaa juodaan hienoissa ravintoloissa - kaksosten piikkiin tietysti, sillä eihän Emmalla moiseen olisi varaa. Emma mieltyy kaksosista erityisesti hiljaiseen Matildeen, jonka kanssa hän kokee enemmän samanlaisuutta kuin räväkän ja itsetietoisen Sophien kanssa.

Hauskuus loppuu, kun Matilde tekee itsemurhan. Emma on aivan pirstaleina uuden ystävänsä menetyksen takia. Sophie sen sijaan tuntuu pääsevän sisarensa kuoleman yli yllättävän helposti. Siltä se ainakin näyttää päällepäin.

Matilden kuolemasta alkaa Emman alamäki. Hänen muistinsa alkaa pätkiä ja hän herää mitä kummallisemmista paikoista. Lisäksi painajaiset riivaavat hänen mieltään: välähdykset jotka tuntuvat kovin todelta.

Tätä kirjaa mainostettiin vertaamalla sitä Black Swan -elokuvaan. No joo, onhan näissä samoja piirteitä, mutta monessa kirjassa on. Typerää elokuvalla ratsastamista. Kirja sinänsä oli ihan jees, vaikka siitä olisi kyllä voinut heivata ainakin sata sivua mäkeen. Ärsytti myös Emman ovimattoisuus, suoranainen munattomuus.

[Homeboy65]

Anna-Leena Härkönen: Karusellimatka

Novellikokoelma. Suosittelen.

[annepa]

Olen lipsunut ajatuksesta olla lukematta mitään, ennen kuin kouluhommat on tehty. TOsin ALOITIN vasta kun suurin osa oli jo tehtynä

Luin Gregoryd David Robertsin Shantaramin, joka oli aivan mielettömän hieno kirja. Harmitti kun se loppui. Kirja kertoo australialaisesta vangista, joka karkaa vankilassta ja päätyy Intiaan. Siellä hän elää slummissa ja perustaa sinne ikään kuin vahingossa ilmaisklinikan, päätyy tekemisiin mafian kanssa ja lopulta käväisee Afganistanin sodassa (siinä Neuvostoliittoa vastaan tapellussa). Kirja perustuu tositapahtumiin, mutta sitä on väritetty vahvasti.

Luin myös Vikas Swarupin kirjoittaman kirjan Six suspects. Rikkaan ja kieron poliitikon rikas ja kiero poika ammutaan juhlissa. Epäiltyjä on kuusi. Kuka ampui Vicky Rain? Mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu kirja, jota oli miellyttävä lukea.

Nyt on kesken Katja Ketun Kätilö. Se on sujuvassti kirjoitettu ja sitäkin on miellyttävä lukea. Haluan vaan tietää mitä tapahtui Johannekselle ja miksi Villisilmä on karussa. Ja miksi sillä ei enää ole hampaita! Tässä kirjassa tunteet on kuvattu mielestäni erittäin hyvin, pystyn samaistumaan...

[Kreitsu]

Suvisen mainitsema (tai joku sitä ilmeisesti on ehdottanut jo aiemminkin?) kirjojen vaihtotori kiinnostaa minuakin! Minulla ei ole tarvetta pitää kaikkia kirjojani, vaan mielelläni pistän kiertoon. Joistakin kirjoista minulla on myös useampi kappale (vahinkolaukauksia), joten joutaa ylimääräisetkin kiertoon.

Robert Kirkman, Tony Moore: The Walking Dead vol. 1 - Days Gone Bye

Opin jokunen aika sitten, että tv-sarja Walking Dead perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Innoissani menin tilaamaan sarjakuvan ekan osan, koska kiinnosti tietää, mistä kaikki ns. sai alkunsa.

Tv-sarja on melko uskollinen sarjakuvalle, vaikka muutamia eroavaisuuksia löytyy. Eroavaisuudet katson tv-sarjan hyväksi, sillä ne tekevät sarjasta syvemmän. Sarjakuvaa lukiessa ei syntynyt samanlaisia jännitteitä ihmisten välille kuin tv-sarjassa. Jos en olisi katsonut tv-sarjaa, en olisi ehkä saanut tästä sarjiksesta pahemmin mitään irti.

Tv-sarja on pyörinyt jo sen verran kauan, että kevyt kertaus alun tapahtumiin ei ole ollenkaan pahitteeksi. Siksi kiinnostaa lukea muutkin osat (jos ne saa jostain lainaksi tai järkevään hintaan omaksi) Samalla voin bongailla muita eroavaisuuksia - se oli hauskaa.

[Kreitsu]

Joyce Carol Oates: Daddy Love

Daddy Love on saarnaaja. Hänessä on karismaa, johon etenkin naiset lankeavat. Daddy Lovea eivät tosin naiset kiinnosta - ellei ole tarvetta siivoojalle. Daddy Lovea kiinnostaa pienet pojat, Daddy Love on pedofiili, Jumalan sanaa (ja poikasten takapuolta) levittävä pedofiili. Robbiesta tulee viisivuotiaana Gideon. Hän syntyy uudelleen, kun Daddy Love kaappaa hänet omakseen. Robbien äiti, Dinah, loukkaantuu pahoin yrittäessään saada poikansa takaisin. Turhaan.

Olen lukenut Oatesilta aiemmin yhden kirjan (Rape, a love Story) eikä se oikein vakuuttanut minua. Tämä sen sijaan vakuutti, vaikka aihe on mitä on. Olen kylläkin ymmärtänyt, että Oatesin aiheet ovat noin yleisesti ottaen melko brutaaleja (mikä sopii minulle oikein hyvin). Oatesin Haudankaivajan tytär kiinnostaa nyt kovasti (Oatesin kirjoja on kirjasto pullollaan, jei!) eli sen varmaan luen piakkoin, kunhan saan vähän purettua näitä omia kirjaläjiä ensin alta pois.

[Homeboy65]

Onnimanni: Rännikujan aurinkoisempi puoli

Pakinakokoelma. Hyvä.

[Homeboy65]

Joseph Conrad: PImeyden sydän

[Kreitsu]

^Mitä pidit, vai piditkö? Minulla tuo odottelee edelleen hyllyssä ja fiilikset on kahtiajakoiset. Olen lukenut liikaa arvioita kys. kirjasta. Osa haukkuu lyttyyn, osa vain melkein. Koska kirja on ohut, aion sen kyllä lukea asap.

[RolloTomasi]

^ Lue. It's great.

[exPertti]

Heikki Turunen: Tulilintu

Meinasin alussa tukehtua jaaritteluun, joka ei ollut Turuselle vierasta ns. korvenraivaajasarjansa aikoihinkaan, mutta onneksi luin loppuun asti. Mielenkiintoista.

[Hans Jörgen]

Michael Lewis: The big short

Loistava kuvaus jenkkien subprime-kriisiin johtaneista syistä ja mukana olleista pelureista. Stoori kerrotaan lähinnä muutaman korkomarkkinaskeptikkoheebon näkökulmasta ja se antaa kattavan kuvan siitä, kuinka tyypit näkivät mitä tuleman pitää jo vuosia ennen Isoa Pamausta ja löivät sillä rahoiksi, tietty. Menee hieman syvemmälle kuin Timo Harakan sinänsä loistava Luoton loppu, joka on puhtaalle maallikolle ehkä helpommin lähestyttävä, vaikkei tämäkään mitään rakettitiedettä sisällä kun lähes kaikki kikat on varsin kattavasti selitetty for dummies.

[Homeboy65]

^Mitä pidit, vai piditkö? Minulla tuo odottelee edelleen hyllyssä ja fiilikset on kahtiajakoiset. Olen lukenut liikaa arvioita kys. kirjasta. Osa haukkuu lyttyyn, osa vain melkein. Koska kirja on ohut, aion sen kyllä lukea asap.

Pidin kyllä. Oli hyvä.

[Hans Jörgen]

Irvine Welsh: Filth

Suosittelen helppoa luettavuutta sekä onnellisia loppuja arvostavalle, koska tästä ei löydy tippaakaan kumpaakaan. Ainakaan alkuperäiskielellä, joka on jonkin tyypin skottimongerrusta. Kieli aukeaa muutamankymmenen sivun arvailun jälkeen ja puoleen väliin mennessä sanasto on hyvin hallussa. Kirja kertoo edinburghilaisen rikospoliisin elämästä, jota opuksen nimi varsin osuvasti kuvaa; viinaa, huumeita, huoria ja käsittämätöntä kieroilua. Kulkee siinä sivussa pieni murhatutkimuskin. Ei ihan perheen pienimmille.

[exPertti]

Vares: Intiaani

Juonenkulullisesti ja viihdearvoltaan parhaita ellei paras Vares.

[Hans Jörgen]

Lemmy: Omaelämäkerta

Paska mikä paska. Eka virhe oli tavata kirjan suomennettu versio, vaikkei tapaus alkuperäisessä muodossakaan tästä varmasti merkittävästi parane. Kirja ei kerro Lemmystä juuri mitään vaan on lähinnä soittamiensa bändien sinänsä ihan ansiokas historiikki; (heavy)rockin Jumalalta olisi vain odottanut hieman tiukempaa tatsia päihdehuuruisen yksityiselämänsä ruotimisessa, meininki kuulostaa pliisulta.

[Kreitsu]

John Harwood: The Asylum

Vuosi 1882. Georgina Ferrars herää vieraasta sängystä. Lakana tuntuu karhealta ihoa vasten, eikä huonekaan näytä tutulta. Käy ilmi, että hän on mielisairaalassa, mutta Georginalla ei ole aavistustakaan, miten hän on sinne päätynyt. Hän muistaa lähinnä nimensä, mutta onko sekään oikea?

Ihan mehevä lähihistoriallinen trilleri, jossa ajankuvaus näkyy lähinnä tavoissa ja muissa pienissä detaljeissa. Koukutti alusta loppuun, vaikka loppua kohden hieman plörähti, koska ainakin minä arvasin mistä on kyse. Olisin halunnut yllättyä enempi, vaan kelpo kirja silti, jota rohkenen suositella ns. psykologisten jännäreiden ystäville.

[Kreitsu]

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu on Viljan ja Aleksin laulu. Ajoittain hiljainen, ja toisinaan se soi kuin Siionin virret Suviseurassa tuoden lohtua ja mielenrauhaa. Kirja ei hekumoi eikä kirmaa tapahtumilla, vaan pysähtyy - ja pysäyttää - pohtimaan, jos haluja siihen on (ja jos ei ole, kirja ei ehkä ole sinua varten).

Kirjasta väännetyt otsikot Iltapaskalehdissä ovat harhaanjohtavia. Ilmeisesti toimituksissa ei olla edes kirjaa luettu, kun edes kirjailijan nimeä ei ole onnistuttu saamaan juttuun oikein. Sitä paitsi kyseessä ei ole mikään kauhukirja, vaan fiktiivinen romaani. Vieläpä hyvin kauniisti kirjoitettu.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090 ... 9_uu.shtml

[Kreitsu]

^Mulla on toi kirja hyllyssä, mutten ole vielä uskaltanut lukea. Pelkään, että se on jotenkin pitkäpiimäinen ja kuivahdan rusinaksi sitä lukiessani. Pakko silti lukea se joskus, kun kerran olen sen ostanut.