Kitinä

^Kiinnostaa mielipiteesi Normasta. Olen sen lukenut ja pidin. En välttis olisi lukenut koko kirjaa ainakaan näin pian, ellen sitä ennen kuunnellut muutaman kirjatoverin haukkuvan hänen (Oksasen) persoonansa ja myös tuota Normaa. Kävin jopa kuuntelemassa Oksasta kirjamessuilla ja pidin hänen persoonastaankin. Tuntuu, että Oksasta haukutaan "tietyissä" piireissä, koska hänellä on mielipiteitä eikä hän nuole perseitä.

Gillian Flynnit on lukemati paitsi GOne Girlin katsoin leffana. Voi olla, että joskus luen tai sitten en. On niin paljon muuta kiinnostavaa, jotka kiilaavat edelle, että pakko karsia.

Kreitsu kirjoitti: Gillian Flynnit on lukemati paitsi GOne Girlin katsoin leffana. Voi olla, että joskus luen tai sitten en. On niin paljon muuta kiinnostavaa, jotka kiilaavat edelle, että pakko karsia.

Aika jännä, noita lukiessa tuli vahvasti mielikuva että tykkäisit niistä. Kokeile sitä Sharp objectsia jos jotain.

Kolme suomennettua Gillian Flynniä luettu, ja tykkäsin kaikista. Olivat pitkään olleet mun toivelistalla ja lopulta alkoi suomennoksia tippua niin tuli luettua. Kiltti tyttö oli todella yllättävä juonikiepsahduksensa takia, mutta todellakin vähän latistui loppua kohti. Paha paikka oli kolmikosta ehkä paras taas juurikin loppunsa takia ja viimeksi luetusta Teräviä esineitä en pysty edes muistaman loppua, mikä alkoi just nyt vaivata mua.

Suvinen kirjoitti: Aika jännä, noita lukiessa tuli vahvasti mielikuva että tykkäisit niistä. Kokeile sitä Sharp objectsia jos jotain.

Mäkin luulen, että voisin tykätä, mutta kaipaan jotain erilaista. Olen ehkä vähän kyllästynyt länsimaiseen kirjallisuuteen, erityisesti trillereihin ja dekkareihin.

Onko kukaan muuten lukenut Kalle Lähteen Happotestiä? On ihan tuore tapaus, kertoo alkoholismista. Olen lukenut Lähteen haastiksia netistä ja kirja on minulle tulossa.

Minun ei jostain syystä enää nykyisin pääsääntöisesti tee mieli raportoida lukemisiani Kitinään melkein ollenkaan. Nyt kuitenkin tuli tunne, että haluan jakaa tätä lukukokemusta kanssanne. Lukaisin nimittäin Pekka Saurin parin vuoden takaisen romaanin Parempaa kuin seksi, joka kertoo neljästä ystävyksestä, jotka toimittavat 1980-luvulla pienlehteä, perustavat puolueen ja nousevat näkyviin rooleihin suomalaisessa politiikassa.

Näkemissäni arvioissa on keskitytty lähes yksinomaan siihen, että kyseessä on ilmeinen avainromaani: kolme keskushahmoa ovat itsestäänselvästi Pekka Haavisto (Jussi), Heidi Hautala (Anja) ja kertojana Pekka Sauri (Pete). Neljäs päähenkilö, Tero, lienee Teppo Turkki. Ja toki kirja kertaakin hyvin tarkasti ja oikeille taphtumille ja käänteille täysin uskollisesti vihreiden alkuhistoriaa ja näiden hahmojen poliittista urakehitystä. Kuitenkin romaanilla on minusta ihan ansionsa myös ihan romaanina: kyseessä on suht merkittävä, tai ainakin kiinnostava, sukupolvikuvaus poliittisesti tiedostavasta nuorisosta, joka toimii jälki-70-lukulaisen poliittisen jäsennyksen kontekstissa, sekä näiden nuorten integroitumisesta kritisoimaansa eliittiin.

Nykyisin kun on tapana puhua punavihreästä kuplasta ja melkeinpä ymmärtää vihreätkin 70-lukulaisen vasemmistolaisuuden jatkeena, on ihan virkistävää lukea tällaista ruohonjuurikuvausta vihreän liikkeen juurista: porukan innostuksen kohteita olivat itä-blokin romahtaminen ja mahdollisuus syvempään länsi-integraatioon. Vasemmistovastaisuus on heille kantava teema nimenomaan sitä kautta, että he ovat korostetun epäideologinen sukupolvi: heille ei ole olemasa poliittisia auktoriteetteja tai oikeata oppia sen enempää vasemmalla kuin oikeallakaan (tästä itseymmärryksestä kehitetään romaanissa tätä nykyisinkin vihreiden toistelemaa ei vasemmalla eikä oikealla, vaan edellä -slogania) vaan kaikki asiat tulee epädogmaattisesti alistaa vapaalle ja demokraattiselle, kriittiselle ja analyyttiselle keskustelulle, jolloin rationaalisin - parhaiten perusteltu - kanta omaksutaan.

Toisin sanoen, poliittisen ajattelun taustana eivät ole sen paremmin sosialismin teoreetikot kuin kapitalismin puolustajatkaan, tai mikään muukaan puhdasoppisuus, vaan ennen muuta Habermasin visiot kommunikatiivisesta rationaalisuudesta emansipatorisen tiedonintressin ja deliberatiivisen demokratian välineenä: Tarkoituksena on varmistaa mahdollisimman vapaa ja mahdollisimman rationaalinen keksustelu kaikista asioista, ja antaa parhaan argumentin ja empiirisen evidenssin (eikä ideologioiden) johtaa politiikan suuntaa. Kivetyn opin sijaan korostetaan kollektiivisen ja kommunikatiivisen järjen voimaa, mihin se meitä viekään. (Romaani antaa myös ymmärtää, että puolueen teoreettiset lähtökohdat olisi kirjoitettu auki lähinnä Saurin väitöskirjassa. Pitää varmaan joskus lukea (mistä tuleekin aprikoos mieleeni, että vähän outoa kirjassa ovat sellaiset pienet detaljit, että vaikka muuten mennään aika tosiasioiden mukaisetsi, niin vaikka esim. oikeasti Sauri väitteli Brunelin yliopistossa psykologiasta, romaanin Sauri, Pete, väittelee Cambridgen yliopistossa filosofiasta - Sauri antaa välillä niin itserakkaan kuvan, että melkein tulee mieleen, haluaako hän tahallaan muokata lukijakunnan silmissä itselleen, tosiasioiden vastaisesti, prestiisimpää taustaa).)

Tarkasti Kitinänsä lukeneet tietysti näkevät tässä sauri-haavisto-soininvaaralaisessa lähtökohdassa paljon samaa, kuin mitä itsekin olen Kitinässä paasannut, eikä varmaan ole ihme, että tästä näkökulmasta vihreitä niin usein ajaudun vähän pitkin hampain kannattamaan. Kiinnostavaa on myös Saurin jäsennys siitä, miten romaanin Hautala, Anja, ei koskaan tätä lähestymistapaa oikein ostanut, vaan haki dogmaattisempaa ja emotionaalisempaa lähestymistapaa vaatien, että puolueella tulisi olla sisällöllisempiä oppeja, joiden mukaan toimintaa tulisi ohjata. Anjasta Sauri ei anna kovinkaan hyvää kuvaa romaanissa, mikä saattaa Hautalasta varmaankin tuntua vähän selkään puukottamiselta.

Sauri myös muistuttaa siitä, että puolueen alkuaikoina Suomessa oli tosiaan kaksi vihreää puoluetta: tämä Haaviston, Hautalan ja Saurin luomus, sekä sitten ennen muuta Eero Paloheimon (romaanissa nimellä Kuikkaneva) ajama linkolalainen puolue, jolla oli oma aika totalitaristinen agendansa. Paloheimolaiset eivät koskaan oikein suosiota saaneet, jolloin he integroituivat pitkälti vihreiden sisäiseksi vähemmistöksi ja oppositioksi, joka ainakin romaanissa kuvataan puolueen enemmistön jatkuvaksi murheenkryyniksi. Tämä linkolalaisen siiven epärationaalinen, totalitarismia lähestyvä dogmaattisuus lienee sitä vihreyttä, jonka osa Kitinänkin viherkriitikoista ymmärtää vihreiden päälinjaksi (tosiasiassahan Paloheimo on 2010-luvulla eronnut vihreistä ja näkyy julkisuudessa lähinnä jossain hommalaisten haastatteluissa sielunveljenä). Kiinnostavaa, ainakin minusta.

Kirjana minusta romaani on myös aika hauska ja nokkela, naurahdin usein ihan ääneen ja hymyilin silleen hyväntahtoisesti useaan otteeseen: itserakkaudestaan ja omasta erinomaisuudestaan vakuuttuneisuudestaan huolimatta Sauri on selvästi ihan oikeastikin riittävän älykäs kirjoittamaan terävästi ja itseironisenkin hauskasti.

Kirjallisesti vähän kumma ratkaisu on se, että päätarinan ohella kirjassa kerrotaan toista tarinaa siitä, miten suomalaiset toisessa maailmansodassa päätyivät luopumaan Viipurista melkein ilman taistelua. On aika vaikea sanoa, haluaako Sauri sanoa jotain syvällistä rinnastamalla sodan kohtalonhetket ja vihreiden luomisen. Sen sijaan hänen itseironialleen kuvaavaa on se, että Sauri päättää romaaninsa siihen, että hänen alter egonsa Pete kirjoittaa puolueen historiikin, mutta muuntaa sen muka-fktiiviseksi romaaniksi - ja toteaa vähän sivulauseessa, että kun on nyt tullut omaksi huvikseen kirjoittaneeksi kuvauksen Viipurin menettämisestä, niin hänpä sijoittaa kuvauksen mukaan romaaniin, vaikka se ei romaaniin mitenkään liity, koska siten saa ainakin tekstinsä julkaistua ja koska voi olla kiinnostava nähdä, näkevätkä jotkut lukijat rinnastuksessa jotain syvällistä.

urpiainen kirjoitti: porukan innostuksen kohteita olivat itä-blokin romahtaminen ja mahdollisuus syvempään länsi-integraatioon..

Itäblokin romahtaminenhan tapahtui noin kymmenen vuotta (ellei enemmänkin) vihreän liikkeen syntymisen jälkeen.

Ps. mun lemppari aiheesta kirjailija kirjoittaa kirjailijasta kirjoittamassa kirjaa jota luet on tämä

https://en.wikipedia.org/wiki/Adaptation_(film)

James Potkukelkka kirjoitti:Itäblokin romahtaminenhan tapahtui noin kymmenen vuotta (ellei enemmänkin) vihreän liikkeen syntymisen jälkeen.

No, miten sen nyt näkee. Vihreiden valtakunnallinen nousu epämääräisesä liikkeestä organisoidummaksi puolueeksi ajoittuu vähän koko 80-luvun mitalle, eli samaan aikaan kuin Neuvostoliiton lopunaikojen kehitys: Breznev, Andropov, Tsernenko kuolevat lyhyin väliajoin 80-luvun alussa, Gorbatshov nousee valtaan (virallisesti kai -85) ja aloittaa glasnostin ja perestroikan. Ainakin romaanin (mahdollisesti jälkiviisaassa) jäsennyksessä tämä kehitys oli koko 80-luvun suuri innoittaja näille tyypeille - ja erotti heitä suomettuneesta mainstreamista.

urpiainen kirjoitti:

James Potkukelkka kirjoitti:Itäblokin romahtaminenhan tapahtui noin kymmenen vuotta (ellei enemmänkin) vihreän liikkeen syntymisen jälkeen.

No, miten sen nyt näkee. Vihreiden valtakunnallisen nousu epämääräisesä liikkeestä organisoidummaksi puolueeksi ajoittuu vähän koko 80-luvun mitalle, jolloin tapahtumat ajoittuvat samaan aikaan kuin Neuvostoliiton lopunaikojen kehitys: Breznev, Andropov, Tsernenko kuolevat lyhyin väliajoin 80-luvun alussa, Gorbatshov nousee valtaan (virallisesti kai -85) ja aloittaa glasnostin ja perestroikan. Ainakin romaanin (mahdollisesti jälkiviisaassa) jäsennyksessä tämä kehitys oli koko 80-luvun suuri innoittaja näille tyypeille - ja erotti heitä suomettuneesta mainstreamista.

Sanoisin, että 130 prosenttista jälkiviisastelua. En hetkeäkään usko (en väitä, että mun uskomuksillani olisi merkitystä), että protovihreät viiltävän analyyttiset poliittiset tarkkailijat näkivät Neuvostoliiton tulossa olevan romahduksen jo 80-luvulla.

On aina jälkikäteen helppoa sanoa ennustaneensa jotain.

Kuten Yogi Berra ja Ahti Karjalainen ovat todenneet, ennustaminen ja eritysesti tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Menneisyyden ennustaminen on jo paljon helpompaa.

James Potkukelkka kirjoitti:Sanoisin, että 130 prosenttista jälkiviisastelua. En hetkeäkään usko (en väitä, että mun uskomuksillani olisi merkitystä), että protovihreät viiltävän analyyttiset poliittiset tarkkailijat näkivät Neuvostoliiton tulossa olevan romahduksen jo 80-luvulla.

No, mun mielestä tietty jälkiviisaus on ihan jees. Yleisestikin erilaisissa muutosprosesseissa ihan normaali klehityskulku on se, että keskeiset toimijat nyt touhuavat kaikenlaista vähän jäsentymättömän ja intuitiivsen käsityksen varassa, saavat jotain aikaan, palaset loksahtavat vähän sattumaltakin johonkin asentoon, ja vasta jälkikäteen jotenkin ymmärretään että jaa, tätähän tässä tehtiin, ja sitten rakennetaan jälkikäteen yhdenmukainen narratiivi siitä, miten mentiin tietoisesti A.sta B:hen ilman sähläilyjä. Keskeisen toimijan jälkiviisas narratiivi on kiinnostava.

Lisäksi mä en nyt hae tässä mitenkään ensisijaisesti sellaista, että osasiko joku ennustaa Neuvostoliiton romahtamisen vai ei, vaan pikemminkin Saurin analyysia siitä, miten erilaisissa poliittisissa traditioissa suhtauduttiin esimerkiksi juuri Neuvostoliitossa tapahtuviin muutoksiin. Psykologina Sauri keittiöpsykologisoi ihan hyvin esimerkiksi sitä, miten vaikea asia Neuvostoliiton heikkeneminen oli perinteiselle vasemmistolle (ja romaanin Anjalle): vaikka maa oli hirveä diktatuuri, se koettiin samaan aikaan jotenkin vastapainona toiselle ikävälle asialle, konservatiiviselle ja nationalistiselle uskonnolliselle oikeistolle, ja sitä kautta sen kuihtuminen oli muka jotenkin valitettavaa.

Tässä on vähän samaa kuin siinä, että vaikka niitä äärisuvakkeja onkin aika vaikea löytää, niin jotkut saattavat kyllä mennä vähän turhan pitkälle maahanmuuton ongelmien kieltämisessä ihan sitä kautta, että vastapuoli - natsipartioivat 612-mielenosoittajat, breivikistit ja muut halla-aholaiset hommaurpot - ovat niin vastenmielistä sakkia. Saurin (mahdollisesti jälkiviisastelevassa) jäsennyksessä 80-luvun politiikasta, jossa vihreät kieltäytyivät valitsemasta puoltaan kiistelevien ideologioiden välissä, on samaa kuin Soininvaaran kirjoituksissa maahanmuuttopolitiikasta. Tämä kiehtoo minua.

^Oliko kirjassa yhtään seksiä? Skorettiko Pete? Kenties vieläpä Anjan kanssa?!

James Potkukelkka kirjoitti:^Oliko kirjassa yhtään seksiä? Skorettiko Pete? Kenties vieläpä Anjan kanssa?!

Ei kyllä ollut yhtään seksiä. Ja se kirjan nimeenkin nostettu seksiä parempi asia oli suomenennätyskorkuinen benji-hyppy Kaivopuistossa, mikä lienee jonkinlainen 80-luvun hengen ja uuden poliittisen kulttuurin hahmotelma, kun perinteisempi sanonta kai nostaisi vallan siksi seksiä paremmaksi asiaksi.

urpiainen kirjoitti:

James Potkukelkka kirjoitti:^Oliko kirjassa yhtään seksiä? Skorettiko Pete? Kenties vieläpä Anjan kanssa?!

Ei kyllä ollut yhtään seksiä..

Kustannustoimittaja ei ole ollut hereillä. Jos Pete olisi painanut kolvi kuumana 80-luvun opiskelija-poliitkoiden kanssa, kirjaa olisi myyty kertaluokkaa enemmän ja lööpit olisivat arvutteelleet kuka oli kukin.

*kiihottuu*

urpiainen kirjoitti:Vasemmistovastaisuus on heille kantava teema nimenomaan sitä kautta, että he ovat korostetun epäideologinen sukupolvi: heille ei ole olemasa poliittisia auktoriteetteja tai oikeata oppia sen enempää vasemmalla kuin oikeallakaan (tästä itseymmärryksestä kehitetään romaanissa tätä nykyisinkin vihreiden toistelemaa ei vasemmalla eikä oikealla, vaan edellä -slogania) vaan kaikki asiat tulee epädogmaattisesti alistaa vapaalle ja demokraattiselle, kriittiselle ja analyyttiselle keskustelulle, jolloin rationaalisin - parhaiten perusteltu - kanta omaksutaan.

Kuulostaa melkein liberalismille. Mutta jos keskustelu ei auta, niin tulitikkuterapia kutsuu. Todellisesta vapaudesta ei ole tietoakaan.

sivustahuutaja kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:Vasemmistovastaisuus on heille kantava teema nimenomaan sitä kautta, että he ovat korostetun epäideologinen sukupolvi: heille ei ole olemasa poliittisia auktoriteetteja tai oikeata oppia sen enempää vasemmalla kuin oikeallakaan (tästä itseymmärryksestä kehitetään romaanissa tätä nykyisinkin vihreiden toistelemaa ei vasemmalla eikä oikealla, vaan edellä -slogania) vaan kaikki asiat tulee epädogmaattisesti alistaa vapaalle ja demokraattiselle, kriittiselle ja analyyttiselle keskustelulle, jolloin rationaalisin - parhaiten perusteltu - kanta omaksutaan.

Kuulostaa melkein liberalismille.

Joo, yhteys ei liene sattumaa. Olivathan esimerkiksi vihreiden ensimmäinen kansanedustaja (tai toinen niistä) Ville Komsi ja Osmo Soininvaara molemmat Liberaalisen Kansanpuolueen jäseniä ennen siirtymistään vihreisiin.

Lisäksi tämä 80-luvun kantavihreiden pääteesi on tosiaan ymmärrettävissä aika yksi yhteen vaikka Rawlsin poliittisen liberalismin ytimen kanssa (wikipedia: "The core of Political Liberalism is its insistence that, in order to retain its legitimacy, the liberal state must commit itself to the "ideal of public reason." This means, roughly, that citizens in their public capacity must engage one another only in terms of reasons whose status as reasons is shared between them. Political reasoning, then, is to proceed purely in terms of public reasons.") Ongelmana on varmaan sitten se, että "liberalismi" on termi, jonka tulkinnasta ja omistajuudesta käydään aika matalamielistä kilpailua, ja moni tulkinta ottaa sen verran dogmaattisia ismi-muotoja, että eivät asetu tähän ideologiattomaan vapaaseen keskusteluun (vetoavat perusteisiin, jotka eivät kelpaa public reasoneiksi ylläolevassa mielessä).

^ Komsi ja Könkkölä ovat kyllä erinomaisia esimerkkejä vihreistä.

Komsi on julistanut taistelevansa maahanmuuttajien riveissä, jos (kun?) sota suomalaisten ja mamujen välillä syttyy.

elco kirjoitti:^ Komsi ja Könkkölä ovat kyllä erinomaisia esimerkkejä vihreistä.

Komsi on julistanut taistelevansa maahanmuuttajien riveissä, jos (kun?) sota suomalaisten ja mamujen välillä syttyy.

Komsihan sai itse puukosta jokunen vuosi sitten mamun toimesta. Lieneekö into yhtään siitä laantunut?

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/vi ... ta/516532/

Komsi:
"Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä - joista useimmat ovat kelpo ihmisiä - me olemme siinä sodassa eri puolilla. Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin."

EDIT: Että klovnikavalkadi on tosiaan ihan ihmeellinen uusi piirre suomalaisessa politiikassa.

elco kirjoitti:Komsi:
"Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä - joista useimmat ovat kelpo ihmisiä - me olemme siinä sodassa eri puolilla. Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin."

EDIT: Että klovnikavalkadi on tosiaan ihan ihmeellinen uusi piirre suomalaisessa politiikassa.

Oliko tuo ennen vai jälkeen puukotusta? Puukotus oli 2002.

^ Jälkeen!

Kitinäanalogia tästä kirja-arvostelusta olisi, jos Soini kirjottaisi kirjan ja kirjottaisin tänne helvetin hienoilla sanankäänteillä siitä kuinka pirun fiksu se oli kun se ennusti Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien kaiken oikein ja itseasiassa onkin kokoajan ollut aika liberaali noin ajatuksiltaan. Lopuksi viittaisin johonkin Olli Immosen ja James Hirvisaaren yhdistystaustaan vahvistaakseni uskottavuuttani.

^^Komsi jutuu kahden rintaman sotaan kun sekä mamut että suomalaiset puukottavat!

Itse ennustin Neuvostoliiton hajoamisen jo vuonna -67, mutta kun en osannut puhua, en voinut kertoa!

^^ Sisällissodassa kansallismieliset saavat merkittävää strategista etua siitä, että Komsi johtaa joukkoja vastapuolella.

James Potkukelkka kirjoitti:

elco kirjoitti:Komsi:
"Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä - joista useimmat ovat kelpo ihmisiä - me olemme siinä sodassa eri puolilla. Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin."

EDIT: Että klovnikavalkadi on tosiaan ihan ihmeellinen uusi piirre suomalaisessa politiikassa.

Oliko tuo ennen vai jälkeen puukotusta? Puukotus oli 2002.

Joo, tämä on ymmärtääkseni tällainen hommalaisten meemipankissaan hellimä sitaatti, jonka Komsi kirjoitti Soininvaaran blogin kommenttiosastolle vuonna 2008 (http://www.soininvaara.fi/2008/11/15/ha ... skaaminen/) provosoituneena, typeränä ja kiihkeänä kommenttina keskusteluun koskien Halla-ahon julkaisemaa toivetta koskien vihreiden, heidän äänestäjiensä ja erityisesti Rosa Meriläisen joutumisesta raiskatuksi. Minusta tuossa viestinvaihdossa ehkä kiinnostavinta (ja kenties pelottavinta) on se, että Soininvaara ehdotti siis vuonna 2008 kaikilta turvapaikanhakijoilta (vai oliko jopa kaikilta maahanmuuttajilta?) otettavaksi dna-näytettä maahansaapumisen yhteydessä ulkomaalaisten tekemien raiskausrikosten tehokkaaksi selvittämiseksi - ja sitten veti ehdotuksen takaisin vitsi, vitsi -kortilla, jonka selitti vain tosikkojen paljastamisjuoneksi. Eli strategia, jonka Soini sittemmin uusi vaaliohjelmassaan.

Disclaimer: En yllä mitenkään puolustele Komsin typerää kirjoitusta. Minulla ei muutenkaan ole mitään tarvetta puolustella Komsia, joka on minulle aivan vieraaksi jäänyt menneisyyden poliittinen hahmo: minun näkökulmastani hänen suurin kontribuutionsa suomalaisten kollektiiviseen tietoisuuteen on jossain Petelius-Kalliala-sketsiohjelmassa esiintyneen Ville Comme Ci-Comme Ca -hahmon inspiroiminen.