Luin kirjan

[sivustahuutaja]

Ongelmana on varmaan sitten se, että "liberalismi" on termi, jonka tulkinnasta ja omistajuudesta käydään aika matalamielistä kilpailua, ja moni tulkinta ottaa sen verran dogmaattisia ismi-muotoja, että eivät asetu tähän ideologiattomaan vapaaseen keskusteluun (vetoavat perusteisiin, jotka eivät kelpaa public reasoneiksi ylläolevassa mielessä).

Eikös se ole aika liberaalia ja vapaata keskustelua, että kaikki keskustelevat omalla ajallaan ja omalla rahallaan? Tälläistä keskustelua punaviherristö ei käsittääkseni kannata.

[Homeboy65]

Lars Bugge: Parhaat salaliittoteoriat

Suosittelen.

[urpiainen]

Lars Bugge: Parhaat salaliittoteoriat

Suosittelen.

Pärjääkö markkinajohtajalle: search.php?author_id=947&sr=posts

[urpiainen]

Luin Anni Kytömäen Kultarinnan. Onkohan Suvinen jo lukenut tämän?

Olipahan vain 2014 huikea Finlandia-vuosi. Neljäntienristeys ja tämä Kultarinta ovat minusta molemmat aivan merkittävästi ansiokkaampia kuin varsinainen voittaja, joka sekin oli hyvä kirja ja ennen muuta ihan tervetullut kehityskulku kotimaiseen kirjallisuuteen.

Mutta siis Kultarinta. Kolmen sukupolven tarina 1900-luvun alkuvuosista talvisodan kynnykselle. Kiirehtimätöntä ja kaunista kerrontaa. Olihan siinä vähän sellaista kliseisestikin romantisoivaa ja melkeinpä mystifioivaa luonto- ja metsäkuvausta kansallisromantiikan hengessä. Kuitenkin tämä luonnon ja maan kanssa ykseyttä korostava romanttinen kansallisaate asetetaan vastakkain 30-luvun nationalismin kanssa, mikä on tavallaan ihan kiinnostavaa - vaikka, kuten Hesarin arvostelijakin muistaakseni huomautti, ehkä etelä-pohjalaisia alkaa jo pikku hiljaa kyllästyttää heidän iänkaikkinen roolinsa suomalaisen kirjallisuuden fasistisina tuhoajina ja savo-karjalaisen orgaanisen luontosuhteen vastavoimana.

Mutta kuitenkin, erinomainen kirja, kaunista ja kekseliästä kieltä, vetävä - jännittäväkin - tarina sekä hienoa kuvausta niin luonnon kokemisesta kuin mielen liikkeistäkin. Olen vaikuttunut.

[urpiainen]

^ Heikki Turusen ns. Korvenraivaaja-sarjahan on tuollaista savo-karjalaista korpiromantiikkaa jatkosodan jälkeiseltä kaudelta. Suosittelen jos tuollainen uppoaa. Esim. Hupeli.

En kyllä ole just Hupelia lukenut, mutta muuten en ajattelisi, että Turuselle ainakin muissa teoksissa ominainen jonkinlainen juureva maalaisyhteisön arkikuvaus, joka on korostetun kansaomaisesti dokumentoitua ja kerrottua, on oikeastaan ollenkaan samanlaista kuin Kytömäen hienosti rakentama eeppinen ja lyyrinenkin tyylittely, joka ei tavoittele Turusen tapaan ollenkaan katoavan elämänmuodon kuvaamista ja tallentamista, vaan pikemminkin jonkinlaista ylevän ja pyhän kokemuksen (ilman uskonnolista painolastia) sanallistamista. Arjen ja todellisuuden kuvaamisen sijaan Kytömäki tulkitsee kulttuuri- ja aatehistoriaa.

Turunen on ylpeä maalais- ja kansankirjailija, jonka tyylilaji on jonkinlainen ronskikin humorismi. En oikein koe hänen olevan ollenkaan samalla sivulla kuin Kytömäen, joka on siis romanttinen ja jopa mystiikan kanssa flirttaileva tunnelmoija. Turunen karttaa kaikkea ylevää ja lyyristä, joka taas on Kytömäen elintilaa. Jos Turusen näkee romantikkona, on hän jonkilainen maalaisromantikko TV2:n sarjojen hengessä, kun taas kytömäki on akateemisempi romantikko jossain vähän oppihistoriallisemmassa mielessä. Voisin esimerkiksi kuvitella, että Turunen inhoaa luonnonsuojelijoita ja arvostaa luonnon raivaajia, kun taas Kytömäki on Linkolan säätiön hallituksen jäsenenä toista ääripäätä. Molemmat toki oivia ja (Kytömäkikin mielestäni jo ihan tällä yhdellä kirjalla) tärkeitä kirjailijoita, mutta en ihan helposti suosittelisi toisen kirjaa toisen kirjojen ystävälle.

[Homeboy65]

Aleksandr Solzenytsin: Ivan Denisovitsin päivä.

Luin itse päivän jo. Tässä versiossa ainakin näytti olevan kolme eri tarinaa, jälkimmäiset lukematta.

Tarina sosiaalisen järjestelmän mahtavuudesta ja ennen kaikkea ihmisen sopeutuvuudesta kaikenlaisiin olosuhteisiin. Kirja löytää inhimillisyyttä sieltä mistä sitä on hankala löytää.

Kirjoitustyylistä tulee mieleen Tervon kirja minkä luin aiemmin. Samankaltaisuudet tuskin sattumaa.

Oletkos Vankileirien saaristo-trilogian lukenut? Rankkaa dokumenttia Stalinin ajan vankileireiltä.

[Homeboy65]

^ En, ainakaan vielä. Tämä kirjahan puuttui samaan asiaan ensimmäisen tarinansa osalta.

Jep. Ero on kuitenkin siinä, että I D:n päivä on fiktiota.

[Homeboy65]

Tuntuma on, että kokemuksen syvä rintaääni tässäkin kertojalla oli. Ilmestyipä leirille 'palveluksesta vapautettu kapteenikin'.

Jep. Viittaus AS:ään itseensä. Kirje Neuvostoliiton johtajille oli myös hyvin valaisevaa luettavaa.
Siteeraan Donald Fieldsiä: "En ole kommunisti, sehän on tyypillistä jokaiselle jonka ÄO ylittää 2,3."

[elco]

Jorma Ollilan mahdoton menestys.

Oli kyllä harvinainen kombo jär-kyt-tä-vää takakireyttä ja omahyväisyyttä. Viisikko Jorma johtotähtenään teki kaiken oikein tekemällä ennakkoluulottomasti nopeita ja oikeita päätöksiä, joilla perustettiin innovatiivinen, ketterä ja ennakkoluuloton firma, joka pyyhki lattiaa jämähtäneillä mammuttikilpailijoillaan, jotka eivät osanneet luoda tuotteita, joita asiakkaat halusivat ostaa. Viisikko loi maailmanluokan prosessit, oltiin häkellyttävän innovatiivisia kun tarjottiin eri värisiä puhelimia, organisaatiota muunneltiin jotta saatiin jengistä enemmän irti (oli mm. erilliset TDMA ja CDMA yksiköt parhaimmillaan!), internetin ja softan merkitys nähtiin kaukaa etukäteen ja kaikki tehtiin uskomattoman hienosti oikein eikä oikein mikään mennyt pieleen kunnes kirja loppuu, minkä jälkeen kaikki meni pieleen.

Kannattaa lukea. Kun on lukenut niin ei enää yhtään ihmetytä, että kävi kuten kävi - ainoastaan ihmetyttää se, että kanan lento kesti niinkin kauan. On kyllä onnen siunaus, että noin torvea esimiestä ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen.

[Homeboy65]

Jorma Ollilan bongasin Nokian yhtiökokouksessa 2000. Olin äitimuorin "avustajana". Oli hyvät tarjoilut, vedin kännit ja töppäilin niin että "Rakas päiväkirja nyt hävettää..."

[Vagabondo]

Nyt kun telkkarista on tullut pari jaksoa noita Viikinkejä, niin otetaas täällä kirjallisuusosiossa esiin Bernard Cornwell:n samaa aikakautta käsittelevä The Saxon Stories, joka...

Sarjan seitsemäs osa, Pakanavaltias, tuli luettua nyt kun se on suomennettu ja, ainakin pääkapunkiseudun, kirjastoissa saatavana. Sarjan kahdeksas osa The Empty Throne on julkaistu briteissä ja nyt taas joutuu taistelemaan itsensä kanssa malttaako odottaa käännöstä vai vaihtaako alkuperäiskieliseen versioon.

Tyhjä valtaistuin tuli nyt luettua, eli maltoin odotella käännöstä. Yhdeksäs osa Warriors of the storm saa myös odotella käännöstä, koska sarja näyttää jatkuvan vielä sen jälkeen.

Samaan aikaan sijoittuvat Vikingit oli IMHO paha pettymys Cornwell:n kirjojen jälkeen. Nyt BBC on alkanut tekemään Cornwell:n kirjojen pohjalta The Last Kingdom TV-sarjaa. Toivottavasti tämä olisi onnistuneempi tekele, mutta pelkään että tässäkin yritetään kahlata teokset liian nopeasti läpi, eikä tunnelmassa päästä lähellekään kirjojen tasoa. BBCllä on tästä kokemusta, kun se pilasi Pillars of the Earth kirjan TV sovituksen totaalisesti yrittämällä tunkea paksun kirjan tapahtumat liian lyhyeen sarjaan, jolloin henkilöhahmoille ei jäänyt yhtään tilaa.

[Kreitsu]

Jorma Ollilan mahdoton menestys.

Kannattaa lukea. Kun on lukenut niin ei enää yhtään ihmetytä, että kävi kuten kävi - ainoastaan ihmetyttää se, että kanan lento kesti niinkin kauan. On kyllä onnen siunaus, että noin torvea esimiestä ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen.

Ehkä tästä löytyykin sitten syy kirjan nimivalintaan - Mahdoton menestys Mulla olis tuo kirja muuten hyllyssäni, pitäsköhän vihdoin lukasta pois.

[Homeboy65]

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Oli todella mainio...

[Suvinen]

Kiinnostaa mielipiteesi Normasta. Olen sen lukenut ja pidin. En välttis olisi lukenut koko kirjaa ainakaan näin pian, ellen sitä ennen kuunnellut muutaman kirjatoverin haukkuvan hänen (Oksasen) persoonansa ja myös tuota Normaa. Kävin jopa kuuntelemassa Oksasta kirjamessuilla ja pidin hänen persoonastaankin. Tuntuu, että Oksasta haukutaan "tietyissä" piireissä, koska hänellä on mielipiteitä eikä hän nuole perseitä.

Mua taas Oksanen alun perin ärsytti nimenomaan persoonana, mutta kirjoitustyylistään olen pitänyt aina. Oksanen on paitsi taitava tarinaniskijä myös helvetin tarkka faktoista: taustatyön romaaneihin on täytynyt olla valtaisaa. Siihen nähden Norma ehkä vähän yllätti, lähinnä siksi että se oli niin täydellinen suunnanvaihdos. Olihan siinä tietysti Oksaselle leimallisia aspekteja, mutta myös täysin uusia suuntia (dekkari, fantasia). Teksti oli silti yhtä taitavaa kuin ennenkin, ja henkilöhahmot kiehtovia. Tykkäsin kovasti, enkä vähiten siksi että tällä romaanilla Oksanen tuntuu (taas) näyttävän keskisormea niille tietyille kirjailijapiireille. IhQ!

[Suvinen]

Luin Anni Kytömäen Kultarinnan. Onkohan Suvinen jo lukenut tämän?

En ole, mutta pistän listalle. Tällä hetkellä kuluu lähinnä opiskeluun liittyviä opuksia, joiden vastapainoksi on aina kesken joku fantasia tai chick-lit johon paeta kun alkaa ahdistamaan (tällä hetkellä Neil Gaiman ja Elizabeth Gilbert).

Kotimaisista viimeisimmäksi luettu Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Tommi Kinnusen Lopotti. Kotimainen kirjallisuus tuntuu tällä hetkellä olevan taas kovassa nousussa. En muista näin montaa hyvää kotimaista uutuutta lukeneeni aikoihin.

[Homeboy65]

Anna-Leena Härkönen: Karusellimatka

Novellikokoelma, ei hassumpi.

[Homeboy65]

Mika Waltari: Feliks Onnellinen

[Leila]

Norma oli ihana. En ole aiemmin lukenut Sofi Oksasta, joten aivan avoimesti lähdin lukemaan Normaa. Yleensä en juuri perusta mistään aikuisfantasiasta, mutta Norman tarina oli niin vetävä, että luin kirjan liki yhdeltä istumalta.

[Kreitsu]

Onko kukaan muuten lukenut Kalle Lähteen Happotestiä? On ihan tuore tapaus, kertoo alkoholismista. Olen lukenut Lähteen haastiksia netistä ja kirja on minulle tulossa.

On joo, minä olen lukenut. Ihan ok kirja, ei mitenkään kovin kummoinen kuitenkaan. Kyllähän se nyt ne Juoppohullut voittaa (en tosin ole lukenut kuin ekan Juoppohullun ja se riitti, mutta silti yleistän, sori siitä) ja on varmasti autenttinen kuvaus erään alkoholistin elämästä ja olemisesta. En nyt silti lähtisi kaikkiin yleistämään, vaikka samoja piirteitä varmasti onkin monella juopolla.

[Kreitsu]

Tällä hetkellä on kesken Corinne Hofmannin The White Masai (suom. Valkoinen Masai). Corinne on sveitsiläinen daami, joka lomamatkallaan Keniassa "rakastuu" Masai-mieheen. Silloinen miesystävä saa monoa ja Corinne hoitelee asiat niin, että voi muuttaa Keniaan "rakkaansa" luokse. Ei ole kyllä mikään ruudinkeksijä tämä nainen tai sitten en vain tajua tällaisia salamarakastumisia. Ehkäpä ne tyhmentävät ihmistä? Noin kolmasosa kirjasta vasta luettu, että ehkäpä hän viisastuu myöhemmin. Kaikesta huolimatta kirja on melko koukuttava.

[Vagabondo]

Corinne on sveitsiläinen daami, joka lomamatkallaan Keniassa "rakastuu" Masai-mieheen. Silloinen miesystävä saa monoa ja Corinne hoitelee asiat niin, että voi muuttaa Keniaan "rakkaansa" luokse.

Mä oon kanssa lukenut ton joskus vuosia sitten. Toi alun juonikuvio on kyllä niin epäuskottava, että puhtaana fiktiona ei menisi läpi. Ei vaan pysty hahmottamaan noin tunteella käyvää ihmistä. Kirja kuvaa Masait aika yksinkertaisina ja laiskoina ihmisinä, jotka ei oikein kykene huolehtimaan itsestään ja heihin verrattuna Corinne vaikuttaa hyvinkin ahkeralta, pätevältä ja viisaalta. Tiedä sitten tuon kuvauksen totuudenmukaisuudesta.

[Kreitsu]

Nyt on koko kirja (Valkoinen Masai), joten palaan uudelleen asiaan. Corinnea ei tosiaan voi yrittämisen puutteesta moittia. Tämä Masai-soturimme eli Lketinga vaikutti varsinaiselta laiskajaakolta, joka ei selvästikään kestänyt voimastahtoita vaimoaan. Silti aina kun otti itse ohjat niin sanotusti käsiinsä, kaikki meni persiilleen. Autonkin pisti paskaksi useampaan kertaan. Tuli toisinaan tunne, että kaikki mihin Lketinga koski, meni rikki.

Corinne taas taisi rakastaa enemmän miehensä ulkomuotoa kuin sisältöä. Muuten on vaikea käsittää koko suhdetta tai ylipäätään sitä, että voi rakastua ihmiseen jonka kanssa ei voi kielimuurin takia aluksi lainkaan kommunikoida. Molemmat taisivat olettaa, että kyllä se toinen muuttuu. Vaan kun ei muuttunut ja ylipäätään pyrkimys muuttaa toista on jokseenkin huono lähtökohta suhteelle.

Tilasin kirjastosta jatko-osatkin, kun sellaiset kerran on olemassa. Toinen osa on nimeltään Back from Africa ja kolmas Reunion in Barsaloi. Molemmat ovat alle parisataasivuisia, onneksi.

[Homeboy65]

Joseph Conrad: Pimeyden sydän

Eskapismia kaunosielulle...suosittelen.

[Kreitsu]

^Minusta Pimeyden sydän oli tappavan tylsä. Olen siis saanut sen vihdoin luettua. Kuvaako se aikaansa? Varmaankin. Entä kestääkö se aikaa? Kai se sitten kestää, kun on kerran klassikoksi luokiteltu. Ymmärrän tämän kirjan arvon kenties aikakautenaan, mutta näin 2000-luvulla se näyttäytyy melko kornina eikä oikeastaan anna mitään uutta eikä edes vanhaa. Ehkä Pimeyden sydän olisi vaikuttanut minuun enemmän, jos olisin lukenut sen nuorempana.

[KKK]

"Viimeinen Sukellus", pitkästä aikaa. Valehtelisin jos väittäisin ettei tehnyt mieli takaisin veteen. Ei siksi että "minäkin haluan tehdä älyttömiä sukelluksia poikani kanssa ja tappaa meidän molemmat" vaan siitä että koko elämäni aikana en missään ole tavannut samanlaista yhdessätekemisen fiilistä ja brotherhood-meininkiä mitä dyykatessa. Tää prätkähomma on todella valju korvike sille. Sori vaan, mopo.

http://www.amazon.com/Last-Dive-Father- ... 0060932597