Luin kirjan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Suvinen kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: No nyt on Until I Find You kahlattu loppuun..
Joko se on suomeksi käännetty, vai luitko alkuperäiskielellä?
Vaikka Irvingistä pidänkin, en niin fani ole että alkaisin kahlaamaan 800 sivua englanniksi :?
Luin englanniksi. Käännöksestä en tiedä, mutta jos sitä ei vielä ole, niin eiköhän se pian tule.

Irvingin englanti on kuitenkin aika suoraviivaista ja helppoa. Ja kun kerrontakin vielä kulkee sujuvasti ja kevyesti, niin mikä ettei kimppuun vaan vaikka englanniksi!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8561
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

John Irving on yksi lempikirjailijoistani. Suosikkejani ovat Garpin maailma, Vesimies, Kaikki isäni hotellit ja Sirkuksen poika. Tuota Until I find you:ta odottelen mielenkiinnolla suomeksi, koska viimeisimmät lukemani Leski vuoden verran ja Neljäs käsi (?) olivat pieniä pettynyksiä. Mitenköhän mahtaa käydä tämän kanssa.

Voisikin lukea noita omistamiani kirjoja uudestaan ja yrittää muistaa hankkia Garpin maailma jostakin, ja miksei muitakin vanhempia.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Lolita kirjoitti:John Irving on yksi lempikirjailijoistani. Suosikkejani ovat Garpin maailma, Vesimies, Kaikki isäni hotellit ja Sirkuksen poika. Tuota Until I find you:ta odottelen mielenkiinnolla suomeksi, koska viimeisimmät lukemani Leski vuoden verran ja Neljäs käsi (?) olivat pieniä pettynyksiä. Mitenköhän mahtaa käydä tämän kanssa.
Itse en erityisemmin pitänyt Vesimiehestä. Ja kuten mainitsinkin, nostaisin Oman elämänsä sankarin Garpin maailman rinnalle kirjailijan huippuihin. Kaikki isäni hotellit on myös erinomaisen hyvä, ja laskisinpa Ystäväni Owen Meanynkin vielä Irvingin kultakauteen kuuluvaksi. Sirkuksen poika onkin sitten minun mielestäni jo kultakauden jälkeisiä teoksia. Toki ihan hyvä sellainen, kuten myös Leski vuoden verran. Nämä kaksi painivat minusta kutakuinkin samassa sarjassa kuin tämä uusin Until I Find You. Aivan varhaiset Setting Free the Bears (en muista suomennoksen nimeä) sekä Välisarjan avioliitto ovat minusta näitä selvästi kehnompia. Uudehko The Fourth Hand oli myös jotenkin vaisu: en edes enää oikein muista, mistä siinä oli kysymys.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Chap

Viesti Kirjoittaja Chap »

Luettu pukin tuoma Viiden vuoden yksinäisyys, kirjoittajana Sauli Niinistö.

Politiikka, tuo ammateista toiseksi vanhin*. Kirja kertoo ministeri Niinistön seikkailuista suomalaisen politiikan huipulla, hänen viisivuotisesta missiostaan toipua vaimonsa tapaturmaisesta kuolemasta, pelastaa Suomen julkinen talous ja kilpailukyky ja urheasti kasvattaa molemmat teini-ikäiset poikansa paremmin kuin yksikään poliitikko aikaisemmin.

Viiden vuoden yksinäisyys koostuu sekalaisista aiheista niin politiikan, kuin Niinistön yksityiselämän tiimoilta. Fokus on tapahtumissa Niinistön vaimon kuoleman jälkeen 1995. Politiikkaa käsittelevissä luvuissa käsitellään Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen päätösten taustoja ja kerrotaan joitakin mielenkiintoisia tarinoita matkan varrelta. Niinistön yksityiselämää käsittelevät luvut ovat huomattavasti sympaattisempia ja niissä hän muun muassa kertoo vaimostaan näkemistään unista ja tunteista, joita koki vielä vuosia vaimon kuoleman jälkeen. Tarja Karpelaa ei kirjassa mainita.

Kirjasta puuttuu mielestäni jossain määrin punainen lanka ja jää sellainen vaikutelma, että se on nopeasti kirjoitettu. Kokonaisuutena kirja kuitenkin menetteli ja ylitti odotukseni (jotka eivät toki olleet kovinkaan korkeat).

*Muistuttaa huomattavasti sitä vanhinta.
Nowaysis

Viesti Kirjoittaja Nowaysis »

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa.

Pieniä julmia tarinoita rakkaudesta. Sangen viihdytttäviä ja "suloisia" olivat!

"..brittiläisen D.R:n esikoisteos. Se on kokoelma lyhyitä - alkukielellä kukin tasan 101 sanaa - tarinoita rakkaudesta. Lyhyydestään huolimatta tarinat ovat vangitsevia, täynnä yllättäviä käänteitä ja tapahtumia.

Nämä 101 mikronovellia kertovat, usein mustalla huumorilla höystettyinä, rakkaudesta, rakastumisesta ja tuhoontuomituista parisuhteista. Henkilöhahmot on välillä viety äärimmilleen itsekkyydessään ja sokeudessaan, mutta ovat silti samaistuttavan inhimillisiä. Rakkaus on julmaa. Rakkaus on ihanaa."

Pienoinen esimerkki:

Itselleen

Juokseva Vesi jätti minut. Hän kertoi minulle pitävänsä minusta paljon, mutta että hän tarvitsi aikaa itselleen. Kuusi viikkoa myöhemmin näin hänet paikkakuntamme kirkon ulkopuolella, parhaimmassa seremoniapäähineessään ja epätavallisen komean miehen käsipuolessa. Ryntäsin konfettien läpi ja mulkoilin häntä. "No, nautitko omasta ajastasi?" sähisin.
"Se oli upeaa, kiitos", hän vastasi hymyillen kameroille ja näyttäen vieläkin kauniimmalta kuin muistin. "Nautin kaksi kuppia kahvia ja voisarven, ja sitten luin lehden."
Nighthawk

Viesti Kirjoittaja Nighthawk »

Luin Dumas juniorin kirjoittaman 'Kolme Muskettisoturia'. Moni on varmaan lukenut, mutta niille jotka eivät ole, suosittelen lämpimästi, varsinkin jos historia sattuu kiinnostamaan.

Lisäksi kesken ovat Tri Paul Tournierin ’Väkevät ja Heikot’ sekä kuulemma juutalaisten jumalan sanelema kirja, jota kutsutaan raamatuksi. Kummatkin löysin äitini kirjahyllystä, jota selailin tekemisen puutteessa. Ensiksi mainittu osoittautui mielenkiintoiseksi, jälkimmäinen – ainakin vanhan testamentin osalta, joka on suurin piirtein puolivälissä – epäinhimilliseksi ja vastenmieliseksi. Vertauskuvia, kyllä, mutta silti mielestäni aika :nuts:
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Vaikka joulu ei nyt yleensä ole mitenkään suosikkirupeamani kalenterissa, on siinä kuitenkin se hyvä puoli, että kerkeää lukemaan kaunokirjallisuutta tavallista enemmän.

Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian. Kevyttä viihdehömppää, mutta kiinnostuin kustantajan esittelytekstistä: "Aikalaisromaani trendikkään Tukholman 3-kymppisistä naisista ja heidän elämästään" tai jotain vastaavaa. Tai siis eihän minua mitenkään erityisesti kiinnosta tukholmalaisuus - ja trendikästä minusta ei saa tekemälläkään - mutta kolmenkympin molemmin puolin olevat kaupunkilaisnaiset ovat kuitenkin kiinnostuslistani kärkipäässä. Valitettavasti kirja pääsi kielteisistä ennakkoasenteistani huolimatta kuitenkin jopa yllättämään heikkoudellaan. Kaikkea sitä suomennetaankin.

Vähän parempaan elämykseen vei Reko Lundanin Rinnakkain. Lundan on toki 60-70-lukulaisen yhteiskunnallisen realismin perinteen jatkajana ihan mies paikallaan kotimaisessa kirjallisuudessa, mutta on kuitenkin onnistunut mielestäni (toistaiseksi) paremmin teatterissa kuin kirjallisuudessa. Joka tapauksessa, ihan kiinnostava kuvaus keskiluokan ongelmista: Omaan rivitalolähiöön ollaan rakentamassa asunnottomille asuntolaa - kiinteistöjen arvothan siinä laskevat, eikä rinnakkainelo tule kysymykseen!

Lundan kertoo sujuvasti ja rakentaa osuvia rinnastuksia (kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää). Keskiluokan vieraantuneisuus ja juurettomuus näkyy pääpariskunnan suhteen kriiseissä: vaimon työkomennus Brysseliin laukaisee miehen masennuksen, perusteiden huolimattomasta rakentamisesta johtuva home rapauttaa koti-idyllin perusteita jne. Keskeinen rinnastus on myös siinä, miten keskiluokan ja asunnottomien rinnakkainelon ongelmat rinnastetaan Irakin sotaan: Siinä missä bushilaiset eivät näe terrorismin syitä, myös asunnottomien mukanaan tuomia ongelmia pelkäävä rivitaloväki ei ymmärrä sosiaalisten ongelmien syitä lainkaan. Oi miten So Easy inhoaisikaan tällaista sossuilua!

Olisin varmaan innostunut Lundanin romaanista enemmänkin, jos en olisi juuri aiemmin lukenut todellista mestariteosta, jossa kansainväliset konfliktit ja yksilön kokemukset rinnastetaan paljon tyylikkäämmin: kyseessä on Ian McEwanin viimeisin mestariteos Saturday, jossa McEwan pettämättömällä psykologisella tarkkuudellaan ja tyylitajullaan rinnastaa toisaalta terrorismin ja yksilötason satunnaisen väkivallan, korostaen molemmissa tapauksissa irrationaalisen väkivallan pelon lamauttavaa vaikutusta. En kykenisi kuitenkaan tekemään oikeutta McEwanin romaanin monitasoisuudelle (ja teknilliselle taituruudelle: romaanin tapahtumat tapahtuvat yhden lauantain aikana, mutta tarina saa paljon suuremmat mittasuhteet), joten tyydyn tässä vain suosittelemaan romaania kaikille. Suomennoskin taisi ilmestyä juuri. Ja jos olette vedonlyövää tyyppiä, muistakaa Urpiaisen uuden vuoden vihje: Seuraava Britanniaan menevä kirjallisuuden Nobel menee McEwanille.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Sannu kirjoitti:lämpimästi voisin suositella (...) Laura Honkasalon Tyttökerho.
Eriävä mielipide täältä takavasemmalta. Luin eilen illalla loppuun Tyttökerhon - tartuin opukseen osaksi siksi, että pidin kokolailla Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -romaanista ja osaksi siksi, että se sopii tähän viimeaikaiseen "n. kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten sielunelämä tutuksi vaikka väkisin kirjallisuuden kautta" -projektiini.

Aluksi luulin, että kirja on parodiaa. Niin kliseistä henkilöiden hahmottelu ja teemat olivat. Mutta ilmeisesti kirja oli kuitenkin tarkoitettu vakavaksi romaaniksi. Eikö Honkasalo ole ollut töissä jossain teinilehdessä ja kirjoitellutkin nuortenkirjoja? Jos näin, niin vaihde on juuttunut pahasti silmään. Tyttökerho on kuin mikä tahansa ah niin opettavaiseksi tarkoitettu mutta tosiasiassa mustavalkoisuudessaan vaivaannuttava nuortenromaani seurustelun kaipuusta ja oman itsensä löytämisestä, joita tunnetusti mahtuu kolmetoista tusinaan. Ainoana erona vain, että päähenkilöt ovat hieman alle kolmekymppisiä eivätkä neljätoistavuotiaita, ja ensisuudelman ja kädestäpitelyn sijaan rakastellaan ja matkustetaan Roomaan.

Sujuvaa kerrontaa sinänsä, mutta kuitenkin aika turha kirja. Jos seurustelun/seurustelemattomuuden sekä urbaanien sinkkujen parisuhde-elämän käsittely jää romaanissa kliseisemmäksi ja pinnallisemmaksi kuin tyypillisessä Suhteilut-alueen Kitykeskustelussa, on jotain aika pahasti vialla.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
aimohaiku

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

urpiainen kirjoitti:
Sannu kirjoitti:lämpimästi voisin suositella (...) Laura Honkasalon Tyttökerho.
Eriävä mielipide täältä takavasemmalta. Luin eilen illalla loppuun Tyttökerhon - tartuin opukseen osaksi siksi, että pidin kokolailla Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -romaanista ja osaksi siksi, että se sopii tähän viimeaikaiseen "n. kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten sielunelämä tutuksi vaikka väkisin kirjallisuuden kautta" -projektiini.
En ole lukenut muita Honkasalon kirjoja, mutta minäkään en oikein saanut tästä Tyttökerhosta muuta irti kuin sen, että tutustuin Miles Davisin ”Sketches of Spain” -levyyn. Levyä voin suositella kaikille, kirjaa ehkä naiset ymmärtävät paremmin.

Meillä näyttäisi olevan sattumalta samantyyppinen projekti meneillään. Osaatko suositella parempaa luettavaa?
Avatar
Brocker
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 192
Liittynyt: 11.11.2005 18:24
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Brocker »

WanhaPervo kirjoitti:Tämän on varmasti moni jo lukenut The Dirt - Törkytehdas

Minulla on menossa. Suosittelen!

Kirja herättää erikoisella tavalla inhoaa, sääliä ja ihailua.

Tuosta saisi mahtavan elokuvan.
Kyllähän toi on sellainen kirja jonka ahmii. Mäkään en yleensä ole kauhean nopea lukija, mutta ton luin parissa päivässä. Välillä kyllä tuntuu, että kirjaan on myös pistetty vähän omia ja että jätkät on ollu ihan täysiä idiootteja. Mutta mielenkiintoista luettavaa ja on siinä varmasti osa ihan faktaakin..
Tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Virpi Hämeen-Anttilan Kolmastoista lapsi. Hämeen-Anttilan muusta tuotannosta olen lukenut Suden vuoden, joka oli ihan lupaava kirjanen, sekä Alastonkuvia, jonka ensimmäinen puolisko oli suht koht kiinnostavaa taidemaailman kuvausta, jälkimmäisen puoliskon ollessa piinallisen huonoa harlekiini-romantiikkaa.

Tämä Kolmastoista lapsi on sitten siinä mielessä edistystä, että se on ihan oikea romaani eikä pelkkää viihderomantiikkaa. Tai sitten vain suhtauduin romaaniin myönteisesti ensimmäisiltä sivuilta asti: Hämeen-Anttila lainaa Goethen jotenkin ihanaa "Keijujen kuningas" -runoa antamaan kirjalle teema. Goethen runossahan Keijujen kuningas kutsuu isän kuljettamaa sairasta, hourailevaa lasta saleihinsa pois tästä maailmasta - ja niinhän siinä käy, että isä ei pysty lastaan pelastamaan, vaan isän päästyä perille lapsi on jo kuollut. Hämeen-Anttilan romaanissa samoihin teemoihin palataan eri näkökulmista: riittääkö rakkaus pelastamaan Keijujen kuninkaalta? Tai toisinpäin, jos rakkautta ei löydy, onko Keijujen kuninkaan pelottava kutsu - vaikka modernisti huume-hourujen muodossa - helpotus? Goethellakin Keijujen kuninkaan salit ovat samaan aikaan kammottavia ja houkuttavia.

Tänä tympeän moralismin ja naiivin biologismin aikana Hämeen-Anttilan puheenvuoro rakkauden ja välittämisen ensisijaisuudesta perinteisiin perhemuotoihin ja geneettiseen sukulaisuuteen nähden on paitsi raikasta myös kovin tärkeää. Rakkauden kautta Johanna, kirjan päähenkilö, pääsee irti lapsuuden traumoista johtuvista lukoistaan vapauttaen sisälleen tukahdutetun, jo menetetyksi luulemansa Aidon Johannan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

aimohaiku kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:"n. kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten sielunelämä tutuksi vaikka väkisin kirjallisuuden kautta" -projekti.
Meillä näyttäisi olevan sattumalta samantyyppinen projekti meneillään. Osaatko suositella parempaa luettavaa?
No eipä juuri nyt tule mieleen. Itse asiassa, uskossaan heikot ystäväni ovat jopa vihjailleet, että kyseinen projekti olisi muka jo lähtökohdiltaan epäonnistumaan tuomittu. Suosittelevat empiirisempää ja käytännöllisempää lähestymistapaa aihepiiriin. Kummallista.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 14165
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Uhkaa mennä monologiksi, mutta kun niin haluan jakaa lukukokemuksiani kanssanne.

Nyt vuorossa hiljattain edesmenneen Arto Salmisen Kalavale, alaotsikoltaan vaatimattomasti "Kansalliseepos", eli Salmisen viimeiseksi teokseksi jäänyt synkkä satiiri hyvinvointivaltion jälkeisestä luokkayhteiskunnasta, jossa vastakkainasettelu on tosiaan loppu: Tuloerojen räjähdettyä syntynyttä uutta kurjalistoa passivoidaan pois barrikaadeilta keskikaljalla, huumeilla ja ennen kaikkea uudella tosi-tv:llä. Kuten Salminen omalla rujolla runoudellaan sanoo, huolimatta talojensa korkeudesta Pihlajamäen lähiötornien väkeä ajetaan yhä syvempään näköalattomuuteen.

Salmisen maailmassa kaikki on kaupan ja ihmissuhteet ovat hyväksikäyttöä ja valtapeliä. Tosin ihmettelen, miten moni lehtikriitikko kutsuu vaikkapa Salmisen rajua seksiä inhorealismiksi: vain Kityn erotiikkapalstan aivan liian tosissaan ottava voi pitää Salmisen meininkiä minkäänlaisena realismina. Pikemminkin, erotiikan korvaaminen seksi-kauppatavaralla nousee Salmisen painajaisessa symbolisoimaan sitä, miten hänen mukaansa uusi uljas maailma hävittää kaiken solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden.

Lohduttomuudestaan huolimatta Salmisen romaani on helposti luettava, hauska - ja pelottavan tosi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Luin Paholainen pukeutuu Pradaan, joka kertoo tytöstä, joka pestautuu Runway-nimisen lehden Amerikan numeron päätoimittajan assistentiksi. Päätoimittaja on todellisuudentajunsa menettänyt ääshoul ja esikuvana hahmolle on ilmeisesti ollut Amerikan Voguen päätoimittaja Anna Wintour, jonka assistenttina kirjailija työskenteli vuoden.

Ihan mehevä ja kevyt kirja. Leffaa kuvataan jo ja pääosassa on Meryl Streep.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
tuike
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 171
Liittynyt: 30.12.2005 18:11
Paikkakunta: L-V

Viesti Kirjoittaja tuike »

Parikytä sivua jäljellä Chang-rae Leen kirjasta Ilmassa. Kohtuullinen, pieninä annoksina. Sortuu ajoittain jaaritteluun. Enkelit ja Demonit luin viimeksi: tiivis, nopealukuinen, elokuvamainen, ei jätä tilaa mielikuvitukselle. Tosin siksihän nämä Dan Brownin tuotokset ovatkin niin suosittuja, kun niitä pystyy vaivatta lukemaan sellaisetkin ihmiset, jotka eivät yleensä kirjoja lue. Ei uppoa muhun.
Sitä ennen luin Kazuo Ishiguron Me orvot, joka oli ehdottomasti vuoden-05 paras lukemani: Liikkis, surrealistinen, ahdistavakin. Suosittelen.
Jokaiselle jotakin
-minulle kaikki loput!
Avatar
liz
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 04.09.2005 19:39

Viesti Kirjoittaja liz »

Luinpa juuri tiiliskiven nimeltä Idiootti. Teos on suuren venäläisen, Dostojevskin käsialaa. Niin surullista, niin koomisen kaunista tekstiä. Kertoo ihmisen hyvyydestä ja pahuudesta, ja näiden kahden välisestä taistelusta.
Tell him to find me an acre of land. Parsley, sage, rosemary and thyme.
Between the salt water and the sea strand. Then he'll be a true love of mine.
Geetzu

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Luin lomalla paljon, ihan ylitse muiden nousi (niin kuin veikkailinkin) Vimman "Toinen". Aivan loistava, niin viihdyttävä, että meni jälleen kannesta kanteen ilman taukoja ja pengoinpa vielä parhaimmat jutut tuplana tai triplana kylään tulleille kamuille seuraavan viikon aikana. *perustelematon suitsutus* Fägärit ja muut huonomakuiset, kestäkää! 8)
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8561
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Viimeksi luin tiiviiseen putkeen Karin Slaughterin kirjat Indelible, Piinattu ja Faithless. Kyseessä oli "sarjan" kirjat nro 4, 3 ja 5.

Aikaisemmin lukemani ensimmäinen ja toinen osa olivat vielä hieman liian kovaa yrittämistä ja jotain jäi puuttumaan, mutta näissä kolmessa tyyli kehittyy just genrelle ominaiseksi ja taustakuviotkin saadaan kuntoon.

Kyseessä on siis näitä verisen ja mielettömän murhan sisältäviä kirjoja. Jotenkin Slaughter onnistuu kirjoissaan kuvaamaan nämä ruumiit ja väkivallanteot inhorealistisempaan sävyyn kuin muissa vastaavissa nykydekkareissa, kun ottaa huomioon kirjojen muun kepeyden. Tiedättekö muuten miltä näyttää penislävistykset sen jälkeen kun omistaja on tehnyt itsemurhan hyppäämällä korkealta? Siinähän ne roikkuu revenneessä lihanriekaleessa.

Kirjan pääpari on kaupungin kuolinsyyntutkija/lastenlääkäri ja hänen ex-miehensä poliisipäälikkö. Koska päähenkilöt usein ovat kirjoissa tylsiä kaikessa kunnollisuudessaan ja hyvyyden kuvauksessaan, Slaughter on luonut rinnalle vahvan ja monimutkaisen sivuhenkilön, naispoliisin, joka usein on pitkiäkin aikoja pääosassa ja jonka kautta tapahtumia kuvataan.

Kaiken kaikkiaan ihan tavallisia murhadekkareita hieman rumemmilla yksityiskohdilla.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
aimohaiku

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Geetzu kirjoitti:Luin lomalla paljon, ihan ylitse muiden nousi (niin kuin veikkailinkin) Vimman "Toinen". Aivan loistava, niin viihdyttävä, että meni jälleen kannesta kanteen ilman taukoja ja pengoinpa vielä parhaimmat jutut tuplana tai triplana kylään tulleille kamuille seuraavan viikon aikana.
Ahmin myös Vimman "Kakkosen" juuri äsken lauantai-illan ratoksi.

Meinasin lopettaa ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen, mutta kun vauhtiin pääsin, en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Nopea luettava, varmasti ollut myös nopea kirjoittaa. Teoksen kirjallisista ansioista sekä merkityksestä kotimaisessa kaunokirjallisuudessa voi varmasti olla montaa mieltä, mutta sujuva teksti sekä loistavat "onelinerit" tekivät kirjasta viihdyttävän lukukokemuksen. Suosittelen.
Avatar
liz
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 04.09.2005 19:39

Viesti Kirjoittaja liz »

Pukki toi minulle hyvinkin pukkimaisen lahjan, kirjan nimeltä Tukehtuminen. Sen on kirjoittanut Chuck Palahniuk, minulle aivan uusi tuttavuus. Tarina kertoo seksiriippuvaisesta heebosta ja tämän hullusta elämästä. Jos joku tarvitsee uusia vinkkejä herkkien hetkien piristämiseksi, niin tässäpä niitä on tarjolla koko sarja, mitään kaunistelematta. Teos alkaa lupaavasti: "Jos aiot lukea tämän, älä viitsi vaivautua".
Tell him to find me an acre of land. Parsley, sage, rosemary and thyme.
Between the salt water and the sea strand. Then he'll be a true love of mine.
Starflare

Viesti Kirjoittaja Starflare »

liz kirjoitti:Pukki toi minulle hyvinkin pukkimaisen lahjan, kirjan nimeltä Tukehtuminen. Sen on kirjoittanut Chuck Palahniuk, minulle aivan uusi tuttavuus. Tarina kertoo seksiriippuvaisesta heebosta ja tämän hullusta elämästä. Jos joku tarvitsee uusia vinkkejä herkkien hetkien piristämiseksi, niin tässäpä niitä on tarjolla koko sarja, mitään kaunistelematta. Teos alkaa lupaavasti: "Jos aiot lukea tämän, älä viitsi vaivautua".
Minua rupesi kovin kiinnostamaan, kertoisitko hieman enempi?
impulsiivinen
Kitisijä
Viestit: 18
Liittynyt: 19.09.2005 12:31

Viesti Kirjoittaja impulsiivinen »

aimohaiku kirjoitti:
Meinasin lopettaa ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen, mutta kun vauhtiin pääsin, en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Nopea luettava, varmasti ollut myös nopea kirjoittaa. Teoksen kirjallisista ansioista sekä merkityksestä kotimaisessa kaunokirjallisuudessa voi varmasti olla montaa mieltä, mutta sujuva teksti sekä loistavat "onelinerit" tekivät kirjasta viihdyttävän lukukokemuksen. Suosittelen.
Vimman teksti tempaa mukaansa. En tosin ole tuota uudempaa lukenut, mutta ensimmäisen kirjoitustyyli tunki uniin saakka. Ja voi olla, että puheisiinkin. Kukaan ei tosin tainnut asiasta huomauttaa... Lukulistalla kuitenkin tuo. Tällä hetkellä lukemistona Merete Mazzarellaa. Aiheet eivät piristä mieltä, mutta kirjoitustyyli osuu ja uppoaa.
Avatar
liz
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 04.09.2005 19:39

Viesti Kirjoittaja liz »

Starflare kirjoitti:
liz kirjoitti:Pukki toi minulle hyvinkin pukkimaisen lahjan, kirjan nimeltä Tukehtuminen. Sen on kirjoittanut Chuck Palahniuk, minulle aivan uusi tuttavuus. Tarina kertoo seksiriippuvaisesta heebosta ja tämän hullusta elämästä. Jos joku tarvitsee uusia vinkkejä herkkien hetkien piristämiseksi, niin tässäpä niitä on tarjolla koko sarja, mitään kaunistelematta. Teos alkaa lupaavasti: "Jos aiot lukea tämän, älä viitsi vaivautua".
Minua rupesi kovin kiinnostamaan, kertoisitko hieman enempi?
No tuota. Alkuteos Choke on vuodelta 2001 ja Like on sen meidän iloksemme kustantanut.

Kerrotaanpa hieman päähenkilöstä. Hän on Victor Mancini, seksiriippuvaisten AA-kerhossa käyvä sekopää, jolla on sairas ja omituinen äiti huolehdittavanaan. Victorilla on kaksi työtä, joiden turvin hän pystyy kustantamaan äitinsä hoidon. Kuten takakannessa sanotaan: "Päivisin hän on irlantilainen renki 1730-luvulla, iltaisin hän tukehtuu pihviin". Ja siinä sivussa hoituvat naiset, viikottaisen lukujärjestyksen mukaan, perversioita säästelemättä. Victorin pakan tulee sekoittamaan himoittava tohtori Marshall, jolla on hoitosuunnitelma Victorin äidin varalle. Täytyy myöntää, että loppuratkaisu on hienosti rakennettu. Kirja on täynnä värikkäitä, eri tavoin neuroottisia hahmoja. Ja ah, miten vulgääriä kieltä! :p:
Tell him to find me an acre of land. Parsley, sage, rosemary and thyme.
Between the salt water and the sea strand. Then he'll be a true love of mine.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Simon of Space on nyt luettu. Kyllä oli mainiota scifiä. Lähtökohta on niinkin klisheinen kuin muistinsa menettänyt mies, mutta siitä lähdetään täynnä outoja käänteitä ja huimia paljastuksia olevalle seikkailulle joka ei päästä otteestaan. Suosittelen.
Hilpi
Kitinä paheena
Viestit: 47
Liittynyt: 15.08.2005 13:08

Viesti Kirjoittaja Hilpi »

Manhattanin blondit - Plum Sykes

Pumpulista jetset-eloa, kaunistakin kauniimpia naisia (joilla ei päässään ole paljoakaan meikin lisäksi). Fantastisia ja uskomattomia juonenkäänteitä kera romantiikan.

Joutuessani yön valvomaan ilman muuta tekemistä kuin lukea ko. kirja olin valmis alkamaan nirhimään ranteitani terävillä sivuilla auki. Koska en lue muotilehtiä aktiivisesti ja muutoinkin olen näköjää juntti, en tunnistanut kuin vain osani kymmenistä tuotemerkeistä, joihin kirjassa viitattiin.
Vaikka oli kirjassa silti jotain outoa taikaa, ollakseen tuommoinen hömsäntuusan romanttisesta elämästä kertova tarina.
Vastaa Viestiin