Lordiary
Olen todella iloinen, että tartuin tähän. En ole ollut koskaan varsinaisesti Lordi-fani, mutta rock-bioja ahmin yhtä paljon kuin voileipiäkin. Yhden hevidiggarin pakkomielteestä stadionluokan rockbändiksi kasvanut Lordi-yhtyeen tarina on todella mukaansatempaava.
Nyt ei keskitytä bändäreihin tai biletykseen, saati sitten jauheta lukutolkulla siitä miten joku soitti tuplatun kitarasoolon siihen ja siihen eriparitennarit jalassa Jeff Beckin entisellä pedaalilla. Pääpaino on viihdebisneksen arjessa joskus kivassa ja glamoröösissä mutta enimmäkseen vaativassa ja raskaassa arjessa. Kyyti on rajua eikä kertoja suinkaan siloittele tai piiloittele vastoinkäymisiään. Euroviisuvoittokin oli kaksiteräinen miekka, se toi paljon cross-over-näkyvyyttä ja nosti genre-yhtyeen marginaalista kansakunnan kaapin päälle, mutta äkkimenestyksellä oli aika rujo varjopuoli.
Maailmassa ei ole montaa niin makeaa juttua kuin saada kuunnella oman alansa asiantuntijaa joka on satsannut siihen koko elämänsä, suhtautuu siihen periksiantamattomasti sekä intohimoisesti ja osaa kertoa siitä. Verrattuna muuhun rockbiografiakirjastoon, jonka olen kerryttänyt, Lordiary käsittelee bisnestä ja sen lainalaisuuksia minulle ennennäkemättömän laajasti.
On pakko ihmetellä sitoumuksen määrää, kun joku OzzFest-rundi veti koko bändin talouden kuralle -140.000 taalan loppulaskulla ja pakotti yhtyeen hyväksymään kepulin managerin sopimuksen jonka taloudelliset riskit myöhemmin pahimmalla mahdollisella tavalla. Olen aiemminkin kuullut, että lämppäri ei jenkkirundeilla tienaa, mutta ajatus että yksi rundi saattaa maksaa yhtye-yhtiölle puolikkaan omakotitalon verran tuntuu suhteellisen käsittämättömältä. Sen valossa se, että oma työnantaja kieltäytyy kustantamasta kunnollisia vastameluureja, tuntuu aika pieneltä kiusalta.
Tekstiä varten kirjoittaja Maria Jyrkäs on haastatellut mr Lordin lisäksi yhtyeen entisiä ja nykyisiä jäseniä, yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Esipuheen äänikirjasta lukee mies itse ja sen kuultuaan ymmärtää koko hommaa paljon paremmin. Leveällä lapinmurteella intohimoisesti blastaava primus motor olisi varmasti hauska tavata tosielämässäkin, ihan ilman naamareita. Suorapuheinen Mr Lordi ei siloittele eikä peittele mielipiteitään, mutta enpä koe että muutkaan haastateltavat siloittelisivat mielipitetään hänestä. Missään vaiheessa päähenkilöstä ei muodostu kuvaa kusipäisestä rokkikukosta, vaan lapsenmielensä hyvällä tavalla säilyttäneestä, itsepäisestä lapin miehestä joka jaksaa painaa etiäpäin tilanteissa, jossa etelän vetelä heittäisi keikkahikisen pyyhkeen kehästä.
Ja on täällä paljon, paljon hykerryttävän paljon hauskoja ja hillittömiä anekdoottejakin.
Arvostan miestä, visiota ja yhtyettä todella paljon. Ja kamoon, onhan siellä biiseissäkin helvetin makeita stygejä. Rupean pikkuhiljaa tutustumaan paremmin.
Viisi pirunnyrkkiä
Itse en kirjoja kuuntele, ainoastaan luen.