Razormaid kirjoitti:Voi miksi Kata Kärkkäisen Jumalasta seuraavassa on niin über-ihq kansi? Himottaa kun katselee vaikkei juoni vaikutakaan kummoiselta.
Ehkä just siks, ku on Katan tuotos.
Ite yrittäny tavata tuota opusta aloittaen jo reippaasti ennen joulua. Alkuun tuntu pitkästyttävältä, sitte muuttu ahdistavaksi ja nyt jotenki turtunu tuohon... ei oikein tempaa mukaansa...
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Razormaid kirjoitti:
Joululomalla luin lähes 700 sivuisen Diana Gabaldonin Muukalaisen, jonka olin haalinut vuosia sitten alennusmyynneistä. Nyt vaan kun keksisi MIKÄ niistä jatko osista on nro 2...
osa 2. sudenkorento
osa 3. matkantekijä
osa 4. syysrummut
sitten on olemassa vielä tuliristi, jota veikkaan osaksi viisi.
Razormaid kirjoitti:Voi miksi Kata Kärkkäisen Jumalasta seuraavassa on niin über-ihq kansi? Himottaa kun katselee vaikkei juoni vaikutakaan kummoiselta.
Ehkä just siks, ku on Katan tuotos.
Ite yrittäny tavata tuota opusta aloittaen jo reippaasti ennen joulua. Alkuun tuntu pitkästyttävältä, sitte muuttu ahdistavaksi ja nyt jotenki turtunu tuohon... ei oikein tempaa mukaansa...
Mut se kyllä tempaisi, siis jos se on se Katan viimeisin.
Razormaid kirjoitti:Joululomalla luin lähes 700 sivuisen Diana Gabaldonin Muukalaisen, jonka olin haalinut vuosia sitten alennusmyynneistä. Seksiä, juonitteluja ja väkivaltaa skotlannin ylängöillä, unohtamatta vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Me likes. Nyt vaan kun keksisi MIKÄ niistä jatko osista on nro 2...
Jaa mikähän se on suomeks? Englanniksi Dragonfly in amber. Mä jäin tuohon sarjaan koukkuun jokunen vuosi sitten, kiitos kirjahullun kaverini, joka roudaa aina Englannin reissuiltaan pari kiloa kirjoja. Mulla on koko satsi englanniksi, en voi sietää Jamieta vääntämässä hämettä. Tosiäijät puhuu pohjanmaata.
Luin tosiaan Kjell Westön Missä kuljimme kerran - ostin sen äidilleni ja vastaavasti äitini minulle, toisistamme riippumatta, tietenkin. Hieman (suku)polveilevan alun jälkeen kirjan voi kaiketi sanoa temmanneen mukaansa, viimeiset neljäsataa sivua luin lopulta muutamassa päivässä. Ihastuin siinä välissä Lucie Lilliehjelmiin, yhteen kirjan päähenkilöistä, ja mietin, miksen ole esimerkiksi suomenruotsalainen. Ajankuva oli eloisasti kuvattu ja täynnä hauskoja yksityiskohtia; ehkä miinuspuolelle on luettava hieman lattea loppu, ja sanottakoon, että tämä ei ole suoranaisesti kirja henkilölle, joka rakastaa tarinoita, sillä varsinaista juonta opuksella ei ole. Ehkä se sopii paremmin henkilölle, joka on paremminkin kiinnostunut kohtaloista, tai elämästä, miten vain, jollainen kaiketi itse olen.
Vaikka tapahtumat sijoittuvat vuosisadan alkupuoliskolle, on sosiaalisen kontekstin kuvaus melko ajaton, ja herätti minussa kysymyksiä esimerkiksi siitä, kuinka kestävällä pohjalla tietyntyyppiset elämäntavat ovat. Päähenkilöt potevat sekä elämännälkää että kuolemanjanoa, joskus yhtä aikaa, ja niiden syyt ja seuraukset tuntuvat varsin universaaleilta, minkä vuoksi kirja tuntui paikoin hämmentävän omakohtaiselta. Voi olla, että joku muu tuntisi toisin, ehkä sosiaalinen konteksti ja tematiikka muistuttivat omistani.
Razormaid kirjoitti:Joululomalla luin lähes 700 sivuisen Diana Gabaldonin Muukalaisen, jonka olin haalinut vuosia sitten alennusmyynneistä. Seksiä, juonitteluja ja väkivaltaa skotlannin ylängöillä, unohtamatta vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Me likes. Nyt vaan kun keksisi MIKÄ niistä jatko osista on nro 2...
Mä voin myydä sulle halvalla Sudenkorennon. Yrityksestä huolimatta en saanut luettua sitä edes puoleenväliin *haukotus*
Suvinen kirjoitti:Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Haa! Just täytin liittymiskupongin Suureen Suomalaiseen Kirjakerhoon ja mutu-tuntumalla vedin tuon yhdeksi liittymislahjakirjakseni. Hyvä, jos on hyvä.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Samalla formaatilla mennään, mitä kirjailija on noudattanut Less Than Zerosta alkaen: vieraantuneita city-ihmisiä, julkkisten name-droppingia, biisilistoja, tuotemerkkejä, kolaa nokkaan. Kaikki on kaikkea, mutta mikään ei ole mitään.
Toisaalta kirja ei tarjoa mitään uutta, mutta sen vanhan tutun ilmaisun se hallitsee hyvin. Huomaan määräajoin tarttuvani Ellisin kirjoihin muistuttaakseni itselleni, että täällä lähiössä elämä on kaikesta huolimatta järjellisempää kuin metrosekstailu sykkivässä ytimessä.
Kirja on tuttua Ellroyta; sadistisia murhia ja murhaajia, seksiä, viinaa, väkivaltaa, huumeita, homoja, pahoja poliiseja, pakkomielteinen päähenkilö... Sanomattakin on selvää että allekirjoittanut piti lukemastaan, vaikka tämä ei yllä aivan myöhempien kirjojensa huipputasolle. Joka tapauksessa oivallinen lukukokemus.
Tässäkin kirjassa esiintyvä komisario Dudley Smith sopisi oivallisesti leffapahisten joukkoon, mutta elokuva (La Confidental, supermainio elokuva muuten) ei tuo julki Dudleyn luonteen todellista olemusta.
Suvinen kirjoitti:Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Haa! Just täytin liittymiskupongin Suureen Suomalaiseen Kirjakerhoon ja mutu-tuntumalla vedin tuon yhdeksi liittymislahjakirjakseni. Hyvä, jos on hyvä.
Samikset. Vaikutti ihan vetävältä tarinalta. On ainakin kovasti varattuna ollut. Saas nähdä.
Suvinen kirjoitti:Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Viimeistelin itsekin tämän eilen junassa istuessani. Tykkäsin ihan hurjana! Tosiaan, loppua kohden juoni oli jo aika epätodellisen tuntuinen, mutta toisaalta onhan oikeassakin elämässä sinnikkäitä psykopaatteja ja toisaalta taas kirjallisuus saakin olla hieman todellisuuspakoista. Tästä ei auta paljoakaan paljastaa, suosittelen vaan lukemaan! Junassa vastapäätä istuva sai ihastella varsin hämmästyneitä ilmeitä kun juonen solmut loppua kohden aukenivat :)
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Kuten viikonpäiväketjussa sanoin, niin piti vaan aloitella lukemaan tätä kirjaa, mutta kirjanmerkille ei tullutkaan tarvetta, kun innostuin lukemisesta ja luin koko kirjan kerralla loppuun. Torey Hayden on psykologi ja erityisopettaja, ja tässä kirjassa hän kertoi kolmen varsin erilaisen potilaan tarinan varsin koukuttavalla ja mielenkiintoisella otteella. Kai se jo jotain kertoo, kun ei pysty jättämään kirjaa kesken :)
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Tapahtunut murha jää sivuseikaksi. Painopiste on vaatteissa, miessuhteissa ja hienostelevissa juomissa/safkassa. Lopussa sitten jyrähtää, jos jyrähtää. Kevyttä aivot narikassa lukemista.
urpiainen kirjoitti:Amy Tan on ehdottomia suosikkejani, uskoisin lukeneeni kaikki romaaninsa paitsi viimeisimmän Saving Fish from Drowning, joka odottaa hyllyssä.
Sain kuin sainkin viimein tartuttua tuohon opukseen. Valitettavasti jouduin pettymään. Tai siis olihan se ihan mainiota ajankulua ja viihdykettä, mutta ei lähelläkään vaikka Joy Luck Clubin tai Kitchen God's Wifen lämmintä ymmärrystä ja psykologista tarkkanäköisyyttä. En oikein voi suositella.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
urpiainen kirjoitti:Amy Tan on ehdottomia suosikkejani, uskoisin lukeneeni kaikki romaaninsa paitsi viimeisimmän Saving Fish from Drowning, joka odottaa hyllyssä.
Sain kuin sainkin viimein tartuttua tuohon opukseen. Valitettavasti jouduin pettymään. Tai siis olihan se ihan mainiota ajankulua ja viihdykettä, mutta ei lähelläkään vaikka Joy Luck Clubin tai Kitchen God's Wifen lämmintä ymmärrystä ja psykologista tarkkanäköisyyttä. En oikein voi suositella.
Jaa. Minusta se oli selkeä välityö: kiistatta sujuvaa, mutta loppujen lopuksi vailla pointtia.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Mielenkiintoinen juoni. Liian vähän raakuutta verratuna edelliseen opukseen, jonka häältä luin. Menen kyllä sekaisin näissä Cornwelleissa, Slaughtereissa sun muissa. Ei mitään, koska ovat
NuoriDaavid kirjoitti:Joulupukin tuoma Ilkka Remes: 6/12. Huono.
Samankaltaiset ajatukset minullakin tästä opuksesta. Remekselle on käynyt kuten lähes kaikille muillekin kirjailijoille, alkuvuosien tuotanto on selkeästi parempaa. Kai se pakostakin vaikuttaa kun on pakko pukata markkinoille kirja vuodessa ja Remeksellä tahti taitaa olla nyt kaksi kirjaa vuodessa. Ja mitä sen tasonkaan niin väliä kun kassakoneet laulavat iloisesti isänpäivän ja joulun korvilla.
Absintti, wiski ja viini virtasi, varsin janottavaa luettavaa. Kovaksikeitetty soppaluu pehmeällä ytimellä. Pieni katsaus siihen mikä ihminen on sisällissodan lumoissa. Hemingwayn kustantajana olisin kyllä neuvonut tiivistämään osan henkilöiden päänsisäisestä monologista (joissain paikoin dialogista). Matkaopasmaisen lämmin miljöön kuvaus tempoi välillä mukaansa - Hemingwayn rakkaus spaniaa kohtaan tihkuu rivien välistä. Syljen isienne maitoon!
Sain luettua Petri Tammisen Finlandia-ehdokkaan Enon opetukset. Kiinnostava pikku kirja.
Tai ehkä tematiikka vain kiinnostaa minua: päähenkilö on akateemista identiteettikriisiä poteva kynämies, joka ei pysty kokemaan olevansa oikea mies kun tulee vertailluksi - lähinnä omissa silmissään - täysin ylivertaiseen enoon ja tämän kaveriin. Kuitenkin eno ja kaverinsa ovat ulkopuolelta katsottuna täysiä häviäjiä, keski-ikäistyviä juoppoja. Mutta he ovat suvereeneja seuramiehiä ja saavat naiset kiinnostumaan itsestään pelkällä läsnäolollaan. Kuten päähenkilö toteaa, on miehiä, jotka osoittavat luontevasti rakkauttaan katsomalla romanttisen kohtalokkaasti silmiin ja miehiä, jotka osoittavat samaa tekemällä hyvää lihamureketta. Kuulostaa tutulta.
Yleisemmin kiinnostava teema on myös isähahmon tärkeys mieheksi kasvamisessa. Kirjassa isistä ei oikein siihen ole - vaikka päähenkilökin tahtoisi olla enonsa kaltainen sankari-isä pojalleen. Hienosti Tamminen osoittaa, miten isähahmon tarve saa päähenkilön näkemään rapiossaan rypevässä enossa kritiikittömän ihailun kohteen. Psykologinen tarkkuus on hienoa.
Niin, ja kirja - eritoten dialogi - on vielä kovin hauska!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Suvinen kirjoitti:Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Englantilaiseen hienostopoikakouluun sijoittuva omaperäinen trilleri, jonka jujun keksiminen vaatii muutaman ensimmäisen luvun tarkkaa lukemista - mutta joka tempaisee sitten mukaansa. Puhdas vauhdikas veijariromaani, jossa pinnan alla piilevät uhkaavan tuhon merkit. olen yleensä haka selvittämään murhaajan / rikollisen henkilöllisyyden, mutta tässä mentiin melkein kolme neljännestä ennenkuin äkkiä valkeni. Aivan viimeisessä viidenneksessä lähdettiin menevän vähän turhan villeille poluille, siihen asti oiva mysteeri.
Pidin kyllä, tempaisi mukaansa. Toista mieltä olen vaikeudesta, pahantekijän henkilöllisyys oli itselläni lähes heti selvillä. Siitä vain paistoi tapa jne. niin selvästi läpi, että osasin tehdä vaaditut "johtopäätökset".
Pitkästä aikaa kirja, jonka toista kertojaa voi pitää epäluotettavana, joten pientä epäilyä oli tapahtumista jne., jotka sitten vahvistuksen loppua kohden saivatkin.
Suosittelen.
Novellikokoelman novelleja yhdistää rakkaus, ei niin ihanissa muodoissaan. Lyhyet tarinat ovat mukaansa tempaavia ja iso plussa tulee siitä, että pääsee nauttimaan myös Koivun kerronnasta. Mukana on tuttuja hahmoja Maria Kalliosta Laura Sarkkiseen.
Juonessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta loppua kohden kaiken syy on vähän niin ja näin. Epun tavasta kirjoittaa en pidä, tietyt lausahdukset ovat ärsyttäviä, aina en oikein ymmärrä mitä, missä, kuka, miksi, täh, häh.
Ei mikään lukuelämys.
Jaa mikähän se on suomeks? Englanniksi Dragonfly in amber. Mä jäin tuohon sarjaan koukkuun jokunen vuosi sitten, kiitos kirjahullun kaverini, joka roudaa aina Englannin reissuiltaan pari kiloa kirjoja. Mulla on koko satsi englanniksi, en voi sietää Jamieta vääntämässä hämettä. 
Tosiäijät puhuu pohjanmaata.
![:]](./images/smilies/icon_hymy.gif "Iso Hymy"){kind=icon}
