Joku aika takaperin tuli luettua Politkovskajan Putinin Venäjä läpi, ja nyt sunnuntaina tuli erittäin mielenkiintoinen dokkari samasta aiheesta YLE2:lta, ja kirja lähti uudelleen lukuun.
Onkos joku palstalaisista perehtynyt enemmän Putinista kirjoitettuihin kirjoihin ja löytyykö suosituksia muista opuksista kuin tuo Politkovskajan tuote?
Tuo ylen esittämä dokkari oli muuten lyhennetty versio Suomen töllöön. Latviassa taasen oli yllättäin mennyt nauha solmuun, joten dokkaria ei pystytty esittämään Latvian TV:ssä
exposure kirjoitti:Luin Frank W. Abagnalen elämänkerran Ota kiinni jos saat. Kirja kertoo "huijarien kuninkaan" tarinan. Mielenkiintoisen hämmentää luettavaa.
Lueppa vielä Bill Masonin tarina Jalokivivarkaan tunnustukset.
exposure kirjoitti:Luin Frank W. Abagnalen elämänkerran Ota kiinni jos saat. Kirja kertoo "huijarien kuninkaan" tarinan. Mielenkiintoisen hämmentää luettavaa.
Lueppa vielä Bill Masonin tarina Jalokivivarkaan tunnustukset.
Onko se yhtä mielenkiintoinen tositarina? Täytyypä lukaista, kiitos vinkistä.
McIverille tyypilliseen tapaan käydään tämän oikean musiikin kehitykseen vaikuttaneen pumpun historiaa läpi oppikirjamaiseen tapaan kuitenkaan unohtamatta huumorin kukkaa, joka lähinnä kulminoituu hyvin arvattavan henkilön kommentteihin eri medioissa.
Kirjassa keskitytään vahvasti alkuperäisen nelikon vaiheisiin, mutta mukana on runsaasti tietoa bändissä vaikuttaneista, hyvinkin tiheään vaihtuneiden henkilöiden elämää.
Eräänlaisen päähenkilön puolisolle onnetaan ehkä turhankin paljon tilaa, vaikkakin hänestä saakin inhimillisemmän kuvauksen kuin mitä mediassa on liikkunut.
Luin parissa illassa koko kirjan läpi, juoni oli aika koukuttava. Toimittajaäiti yrittää selvitellä poliisimurhaa ja samalla hänen oma elämänsä on kaaoksessa.
chevilyn kirjoitti:Luin Paulo Coelhon kirjan Yksitoista minuuttia. Harvinaisen hyvä. Parempi kuin aikaisemmin lukemani Alkemisti. Tositapahtumiin perustuva tarina yhden naisen ajautumisesta prostituoiduksi. Suosittelen.
Minusta Alkemisti oli parempi. Ja myöskin samaisen herran kirja nimeltä Veronika päättää kuolla.
Tämä on tullut joskus luettua alkukielisenä, mutta kun kerran suomennos oli tarjolla...
Ikävä myöntää, mutta Clancyn luovuus alkaa hieman ehtyä - tätä kompensoidaan kirjoittamalla laveammin. Skenaarioiden synopsikset ovat edelleen hyviä, mutta jos toiminnassa päästään itse asiaan vasta sivun 500 tienoilla, on kovimmankin fanin sietokyky koetuksella.
Tällä kertaa Kiina yrittää juonia itselleen Venäjän Siperiasta löytyneet kulta- ja öljylöydöt asevoimin, Venäjä kutsutaan NATO:on (!) ja tähtilippujengi pressa Jack Ryanin johdolla rientää pahoin rupsahtaneen Puna-armeijan avuksi. Lopussa lentelee jo ydinohjuksiakin, mutta länsimainen sivistys ei onneksi tässä skenaariossa katoa sienipilveen.
Luettava, mutta ei pärjää lähimainkaan intensiivisyydessä kirjailijan varhaisemmille teoksille.
Tom Clancy: Leijona ja hyeenat (Executive Orders)
Järjestyksessä edellinen Jack Ryan-romaani on mammuttimaisesta sivumäärästään huolimatta paljon sujuvampi lukukokemus.
Tuore pressa esikuntineen saa kertaheitolla ratkottavakseen melkoisen ongelmavyyhden: fundamentalisti-mullah junailee Saddamin salamurhan ja sitä kautta Iranin ja Irakin yhdistymisen suurvallaksi, Kiina kalistelee sapelia Taiwanin kanssa ja jotta elämä ei liian yksinkertaiseksi menisi, terroristit yrittävän nitistää päiväkoti-ikäisen tyttären ja tarkoituksella levitetty Ebola-virus raivoaa pitkin kotimaata.
Lopussa esitelty "Ryanin Doktriini" voisi olla mielenkiintoinen, joskaan ei kauhean suosittu tapa tehdä reaalipolitiikkaa: jos vihamielinen valtio hyökkää Yhdysvaltoja vastaan, hyökkäyksestä vastaavan tahon ykköspatu on ihan ookoo nitistää suorassa uutislähetyksessä laserohjatulla hitech-pommilla.
3/4 kirjasta oli hauskaa luettavaa valtion teurastaessa ketä huvitti, pääasiassa omiaan. Loppu vain lässähti kuin pannukakku vaikka ei ihan mennytkään kuin kuvittelin.
Mä luen ihan sairaasti hömppäkirjallisuutta että floodaisin tämän(kin) ketjun turhuuksilla. Eli tällä hetkellä lopettelen Sandra Brown:in tuotantoa, meneillään vanha "A kiss remembered". Nora Robertsit kaikki luettu, paitsi 1200 sivuinen teos alkuajoilta; jätin sen divariin pahan päivän varalle, kun on itseään piristettävä jollakin.
Tahti 1 kirja / 2 päivää mennään.
The great club outshines the individual, always and forever.
Jottei lipsuta aiheesta, niin voinpi jo näin etukäteen kirjoittaa Rothin Ihmisen tahrasta (se on se joka pilaa linnut) hiukan. Eli, ihan kiva kirja. Mutta, henkilöt ehkä päähenkilöä lukuunottamatta on kaikki hieman.. karikatyyreja. Ehkä se on tarkoituksellistakin, mutta jokaista henkilöä tuntuu määrittävän jokin tapahtuma elämässä, ihanku ne ihmiset eivät olisi mitään muuta. Vai onko sellaisia ihmisiä oikeasti olemassa?
3/4 kirjasta oli hauskaa luettavaa valtion teurastaessa ketä huvitti, pääasiassa omiaan. Loppu vain lässähti kuin pannukakku vaikka ei ihan mennytkään kuin kuvittelin.
Tarttee varmaan lukea muitakin Baldacceja.
"Rajaton Valta" - sama josta Clintti teki filmin - oli muistaakseni ihan hyvä. Kirjasta samaa mieltä, loppu nyykähti ja pahasti.
Molemmat kirjoitettu selvästi elokuvaversiota silmälläpitäen. "Saalistaja" on nanoteknologian kanssa flirttaileva "luonto kääntyy isäntäänsä vastaan" -tyylinen jännäri. Päähenkilö on virkistävä poikkeus, hoitovapaalla oleva koodaaja-konkari, joka on helisemässä äkäisen tutkija-vaimonsa pitkäksi venyvien työpäivien ja vaipparumban kanssa.
"Pelon Ilmasto" on kirjana heppoisempi, päätön jopa. Mielenkiintoiseksi sen tekee kovin epäortodoksinen näkökulma "viralliseen totuuteen ilmastonmuutoksesta". Runsaat alaviitteet tekisi mieli kollata läpi. Toisinajattelijoiden lukeminen on aina hyödyllistä.
Alaston Hollywood - Pornoteollisuuden Historia
Haastatteluihin pohjaava järkäle käy läpi aikuisviihteen kehityskaaren burkeski-esityksistä ja nudistipätkistä AIDS:n ja mafia-kytkentöjen kautta videon vallankumoukseen. Haastateltaviksi on saatu merkittävä otos aikuisviihdeteollisuuden avainhahmoista niin kameran edestä kuin tuottajan ja ohjaajan palleilta. Paikoitellen hersyvän hauskoja anekdootteja viljelevä teksti ei kuitenkaan juuri sorru tirkistelyyn, eli tumputusmateriaaliksi kirjaa ei selvästikään ole tarkoitettu.
Luin Slashin elämäkerran, mikä oli ihan viihdyttävä, muttei kuitenkaan Suuri teos genressään. OK kuvaus siitä, mikä tekee rokkisupersankarin: addiktioalttius, nuorisorikollistausta ja hörhöt vanhemmat.
Luin myös Simmonsin (Dan ei Gene) Hyperionin jatko-osineen. Kirjahan lienee jonkinmoinen merkkiteos ja kyllähän se oli aikalailla vimosen päälle rakennettu maailma ja juonikuvio.
Hyperionista innostuneena tartuin saman hemmon Iliumiin, joka räjäytti pankin. Ei jumalauta tältä kekkulilta mielikuvitus lopu heti kesken! Teleporttereilla ja voimakentillä varustautuneet kreikan jumalat asustavat terraformatun Marsin Olymposvuorta, Troijan sotaa käydään Homeroksen kaavan mukaan, lukutaidottomat "old style" ihmiset asuttavat nykymaata ja Jupiterin kuista lähetetään kyborgeja hämmentämään soppaa.
Amerikan "tunnetuin toisinajattelija" taas vauhdissa. Uuskonservatismin säälimätön ruotija tarinoi tällä hetkellä establishmentin ja median kytköksistä sekä tekopyhää retoriikkaa, jolla "sota terrorismiä vastaan" oikeutetaan.
Teksti on Chomskyksi itse asiassa varsin maltillista, eikä ohutta kirjasta oikeastaan voi kirjaksi nimittääkään - aineiston vastaa pikemminkin laajempaa esseetä. Osuvia havaintoja, muttei varsinaisesti mitään uutta.
Mielenkiintoinen kirjoittaja yhtä kaikki. Suosittelen tutustumaan. Sammakko-kustantamo on suomentanut ison läjän proffan teoksia.
Siinäpä oiva teos kaikille Management by Perkele -tyylin edustajille eli lähes kaikille Suomen esimiehille. Kun kirjaa lukee, tuntuu kuin kyseessä olisi satukirja, niin kaukana käytäntö on kirjasta. Olen tosin kuullut, että kirjassa kuvatun kaltaisia esimiehiä on oikeasti olemassa, tiedä häntä.
En ole vielä päässyt loppuun asti, mutta työskentelen Agatha Christien Varjossa auringon alla parissa. Perinteistä dekkaria parhaimmillaan. Ihmistyyppien analysointia. Sitä ennen luin joululomalla Riikka Pulkkisen Rajan. Tässä on mainitsemisen arvoista se, että nämä ovatkin about ainoat ei-koulukirjat, joita olen viimeisen muistin aikana lukenut. Eiku Jumalat juhlivat öisin (sikahyvä)joskus syksyllä. Säälittävä saalis joka tapauksessa. Riikka Pulkkinen on btw mun vanha balettikaveri
Eiku biitseilemässä ollessani tammikuussa luin Harlan Cobenin The Woods, jenkkiläistä nykydekkaria aivan parhaimmillaan.
No anyway, pitäis ehkä vähän yrittää enemmän jatkossa.
Toisinajattelijoiden sarja jatkuu: tällä kertaa kahlasin läpi varsin radikaalia tekstiä sisältävän syytöskirjelmän.
Kirja käy läpi Yhdysvaltain voimapolitiikan historiaa, Yhdysvaltain "rikoksia ihmiskuntaa vastaan" eli pommituksia, terroristien tukemista, niin vihollisiin kuin liittolaisiinkin kohdistuvaa vakoilua, kuolemanpartioiden koulutusta ja rahoitusta, CIA:n likaisia temppuja...
Teksti on paikoin aika kipakkaa, mutta kaiken kaikkiaan kirjan "maailman ainoasta supervallasta" maalaama kuva on synkkä ja raadollinen. Aina kun "vapaan markkinatalouden esteetön voittokulku" tai halvan energian saanti ovat uhattuna, paikalle marssitetaan joko armeija tai annetaan radikaalille oppositiolle rahaa, aseita ja vapaa mandaatti vallankaappaukseen ja terroriin.
Hyytävintä oikeastaan on, että osasta kirjan luettelemista likaisista tempuista olinkin jo tietoinen (Kolumbia, Kuuba, Haiti, Persianlahden Syndrooma, vauvanruokatehtaan pommittaminen Irakissa kemiallisten aseiden kehittelylaitokseksi väitettynä). Sama murheellinen luettelo jatkuu ... jatkuu... jatkuu...
Lähdeluettelo on aika paksu. Täytyypä käydä tarkistamaan niitä.
"Terroristi on joku, jolla on pommi muttei ilmavoimia"
Mäkin tykkäsin aikoinaan, oon miettiny, jos lukis uusiks, vanhuksien kirjahyllystä löytyy, kirjan nimikin kuvaa niin Minua.
Luin kreikkalaisen matemaatikon Apostolos Doxiadiksen Petros-setä ja Goldbachin hypoteesin vähän aikaa sitten, ja ihan onnistuneeksi tekeleeksi lasken sen, koska se potki vähän liikkeelle pitkään ruosteessa ollutta matemaattista koneistoani, mutta vain ihan vähän. Lyhyt kirja.
Eeppinen kertomus nuoren taistelijan kiirastulesta pääsiäisnoitien lahkoa vastaan taistellessa. Kuka jää munattomaksi, kenen suusta tikkari viedään - jännitystä riittää viimeiselle sivulle asti.
Tuhat loistavaa aurinkoa tempaisee lukijan mukaansa Afganistaniin ja siellä Heratiin ja Kabuliin. Ensin lukija saa tutustua Mariamiin, sitten Lailaan. Yhteistä näille naisille on, että molemmat heidät naitetaan nuorina - samalle miehelle.
Vaikka kirjan juoni on fiktiivinen, kuvataan siinä kuitenkin varsin aidosti etenkin naisten asemaa ja arkea sodan runtelemassa Afganistanissa viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
