Luin kirjan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 9742
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Martin Walser: Pakeneva hevonen

Pienoisromaani. Suosittelen. Julkaistu Tammen Keltainen kirjasto-sarjassa.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
killkill

Viesti Kirjoittaja killkill »

isohaara kirjoitti: tai sitten tosiaan oppinut virheistään.
Asiat jotka minua eniten tässä kirjassa häiritsivät, toistuivat kyllä "Da Vincissäkin": kökkö teksti, pompöösi dialogi ja tolkuttomat juonenkäänteet. Alkuperäis-ideassa ei tosin ollut mitään vikaa.
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Luin juuri lopuun Henri Laasasen teoksen Naisten seksuaalinen valta, kun kerran mutsikin ehti sen jo lukemaan. Tuli vastaan pari kohtaa siellä ja täällä mihin olisi tehnyt mieli esittää vastaväite, ja pääteeman toistaminen tuntui välillä jankutukselta - mutta kai nämä kaikki tämän genren teokset ovat jankuttavia jotta asia menee läpi.

Kirjan suhteen tuntuu vallitsevan sellainen yleinen "ampukaa sanansaattaja" -meininki (esmes City-lehdessä kirjaan viitattiin otsikolla "yhyy, nätit tytöt ei anna"), ja kirjan tieteellistä painoarvoa on kritisoitu köykäiseksi. Se, kuinka köykäinen tämän kirjan painoarvo on sen toisen rintaman teosten keskimääräiseen painoarvoon verrattuna, en osaa vertailla, koska en ole niitä tullut lukeneeksi.

Jossain täällä kitinässäkin oli se ketjukin jossa tästä kirjasta puitiin, missäs se nyt olikaan...
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 13815
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:Ajatukseni puoluepolitiikasta ja monesta muustakin asiasta kiteytti aika osuvasti Jarkko Tontti viime vuoden viimeisen sunnuntai-Hesarin katsauksessaan vuoteen 2007 (saatavilla myös täältä). Myöskin tuolta sivustolta löytyvät Tontin kolumnit Vihreästä Langasta ovat nekin olleet yleensä oman ajatteluni kanssa roimasti resonoivia. Onkohan Tontti kirjoittanut lausettakaan, josta PerttiM tai EWSE voisi olla samaa mieltä (jos lasketaan pois ne demarien mollaukset)? Tontin esikoisromaania en vielä ole lukenut; pitänee rientää kirjakauppaan.
ngh, tuohan oli tamperelainen jaarittelija. Paljon haukuttavaa, mutta parannusehdotuksina vain autosta luopuminen, kasvisruokavalio ulkomaisesta reilunkaupanruoasta, pistoolien kieltäminen ja kirjojen pakkoluettaminen lapsilla. Ja vaikka kritisoitavaa poliitikoista löytyykin, ei silti ole valmis tekemään asioille henkilökohtaisesti mitään. Miksi silloin yleensäkään kritisoida?
Kirja saattaa olla hyvä. Oikeilla kirjailijoilla tuntuu melko usein olevan se käsitys, että he tietävät kaiken kaikesta ja varsinkin politiikasta, mikä tietenkin on ymmärrettävää, kun kirjoittaessaan on kokonaisen maailmankaikkeuden ohjaava voima.
Luin tämän Tontin esikoisromaanin Luokkakokous vihdoinkin. Prosessin vänkäyksestä huolimatta pidän aiemmin linkittämääni Tontin vuosikatsausta edelleenkin aika hyvänä. Aateilmaston analysoijan ei tarvitsekaan esittää konkreettisia parannusehdotuksia, ainakaan yhdessä ja samassa tekstissä. Sitäpaitsi, analyyttisen kritiikin julkinen esittäminen pitää minusta jo laskea Prosessin kaipaamaksi valmiudeksi tehdä asioille henkilökohtaisesti jotain. Mutta muuten kyllä olen, luettuani myös Tontin akateemisempia tekstejä, kallistumassa Prosessin kritiikille vastaanottavaisemmaksi. Tontti on frankofiliassaan ja ilmeisen katteettomassa arroganssissaan jonkinlainen katkera ja vähemmän älyllisen ilmava versio omasta Vadimistamme (missäs hän muuten on?).

Olenkin varma, että Vadimin esikoisromaani tulee olemaan paljon parempi kuin Tontin Luokkakokous, joka latistuu jonkinlaiseksi 3-kymppisten nuortenkirjaksi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:Prosessin vänkäyksestä huolimatta pidän aiemmin linkittämääni Tontin vuosikatsausta edelleenkin aika hyvänä. Aateilmaston analysoijan ei tarvitsekaan esittää konkreettisia parannusehdotuksia, ainakaan yhdessä ja samassa tekstissä. Sitäpaitsi, analyyttisen kritiikin julkinen esittäminen pitää minusta jo laskea Prosessin kaipaamaksi valmiudeksi tehdä asioille henkilökohtaisesti jotain.
Minä jo ihmettelin, että missä vaiheessa minä tuollaisia tähän ketjuun olen kirjoittanut, mutta lainaus olikin tongittu esiin uutiskatsausketjusta. Jatkan siis täällä kiltisti "vänkäämistä" ja kerron miksi aloitin kyseisen toiminnan. Normaalisti kritiikki kohdistetaan konkreettisiin asioihin, näkemyksiin ja mielipiteisiin, joita esittävät henkilöt siis automaattisesti asettavat itsensä kritiikille alttiiksi. Jos kritisoija itse ei esitä ensimmäistäkään parannusehdotusta, jollaisten sisällyttäminen kritiikkiin on hyvinkin helppoa jos niin vain haluaa tehdä, en voi olla ajattelematta hänen suojaavan itseään kritiikiltä, eli juuri samalta asialta jota hän itse harjoittaa. Siinä on jotain niin epäreilua, etten voi hyväksyä sitä, vaikka se kuinka olisi aateilmaston analysointia tai jotain muuta yhtä fiiniä.
Mutta muuten kyllä olen, luettuani myös Tontin akateemisempia tekstejä, kallistumassa Prosessin kritiikille vastaanottavaisemmaksi.
Harmillista. Aina kritisoidessani kovasti toivon olevani väärässä.
Tontti on frankofiliassaan ja ilmeisen katteettomassa arroganssissaan jonkinlainen katkera ja vähemmän älyllisen ilmava versio omasta Vadimistamme (missäs hän muuten on?).
Poistui Kitinän ilmapiirin muututtua liian ilkeäksi.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 13815
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:Harmillista. Aina kritisoidessani kovasti toivon olevani väärässä.
Ei huolta, kyllä sinä pääasiassa oletkin:
prosessi kirjoitti:Jos kritisoija itse ei esitä ensimmäistäkään parannusehdotusta (...) Siinä on jotain niin epäreilua, etten voi hyväksyä sitä.
Siis tässä pointissa olisi eittämättä tiettyä (est)eettistä järkeä, jos puhuttaisiin vaikkapa jonkin vapaaehtoistoimintayhdistyksen talkoidensuunnittelukokouksesta, mutta kun kyseessä on esimerkiksi valtapuolueiden johtohahmojen toiminta, pointti taantuu aika sellaista teknokratiaa halajavaksi, etten voi suhtautua siihen kuin ihmettelevän kielteisesti. Vaikka sitten jäisinkin Tontin tavoin ilman hyväksyntääsi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:Siis tässä pointissa olisi eittämättä tiettyä (est)eettistä järkeä, jos puhuttaisiin vaikkapa jonkin vapaaehtoistoimintayhdistyksen talkoidensuunnittelukokouksesta, mutta kun kyseessä on esimerkiksi valtapuolueiden johtohahmojen toiminta, pointti taantuu aika sellaista teknokratiaa halajavaksi, etten voi suhtautua siihen kuin ihmettelevän kielteisesti. Vaikka sitten jäisinkin Tontin tavoin ilman hyväksyntääsi.
:D Onneksi varmasti pärjäät loistavasti ilmankin hyväksyntääni (jota sinulla itse asiassa on, en kai minä nyt muuten vänkäisi...) Mutta, mutta, valitettavasti minä näen valtapuolueiden johtohahmot aivan yhtä inhimillisinä kuin vapaaehtoistoimintayhdistyksen jäsenet. En usko heidänkään tahallaan kiusaavan kansaa, vaan toimivan parhaan taitonsa mukaisesti. Jolloin tietenkin herää kysymys, mikä on sellaisen kritiikin tarkoitus, joka ei anna minkäänlaisia eväitä tulevaisuuteen? En vain näe yhtään mitään kritiikkiä itseisarvoisena, mutta ehkä se sitten on jokin vajavaisuus minun ajatusmaailmassani. Minusta kun kritiikin tehtävä on toimia ajatuksia ja keskustelua herättävänä välineenä, ja siinä se onnistuu vain jos se sisältää myös uusia toimintatapoja sisältäviä elementtejä.

Sinun minuun kohdistuva kritiikkisi itse asiassa taas peittoaa positiivisessa mielessä Tontin tavan kritisoida, koska vedit teknokratian siihen mukaan jonkinlaiseksi perusteluksi kritiikillesi. Tietenkin jäin miettimään, että miksi arvelet minun kaipaavan teknokratiaa, ja lisäksi myös, että kaipaanko sitä todella. Päädyin siihen lopputulokseen, että en, koska yksi ja sama taho ei käsitykseni mukaan voisi riittävän hyvin selviytyä sekä tiedon kokoamisesta että päätöksenteosta, mutta kaipaisin sen sijaan sellaista tilannetta, jossa media toimisi ideoijana ennemmin kuin tuomarina, ja päästäisi tiedon äänen selkeämmin kuuluviin sitä kautta. Poliitikkojenkin suurin ongelma kun taitaa olla, että tietoa on liikaa kunnolla sisäistettäväksi, jolloin kaikki mahdollinen rakentava esityö olisi avuksi. Jos vaikkapa Tontti joka tapauksessa käyttää aikaansa poliitikkojen tekemisten analysointiin, niin miksei hän keskittyisi ennemminkin päätösten taustojen analysointiin kuin varsinaisten päätösten tuomitsemiseen? Vaikeampaahan se on, mutta myös äärimmäisen paljon hyödyllisempää.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 13815
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:En vain näe yhtään mitään kritiikkiä itseisarvoisena (...) miksi arvelet minun kaipaavan teknokratiaa, ja lisäksi myös, että kaipaanko sitä todella.
No kyllä minä näkisin yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa kritiikin aivan ehdottomasti itseisarvoisena projektina (E. Saarinen taisi joskus 80-luvulla ilmoittaa Kuka Kukin On -matrikkelissa harrastuksekseen systeemikritiikin - tai vielä parempaa, eivätkö Marx & Engels (ilman Jungia ja Freudia) kirjoittaneet ihanneyhteiskunnan mahdollistavan sen, että kalastaa aamulla ja hoitaa karjaa illalla, ja päivällisen jälkeen keskittyy kritikointiin?).

Edelleen, olen siinä mielessä aika valtavirran heebo, että (i) pidän teknokratisoitumista suurena uhkana demokratialle (esim. vastakkainasettelun loppu -fasismi ja nämä muut tällaiset vastenmielistä ideologiaansa teknokraattisella jargonilla heikosti peittelevät hölmöilyt) ja (ii) näen edustamasi asenteen juuri teknokratiaa ruokkivana, tarkoititpa sitä tietoisesti tai et.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:
prosessi kirjoitti:En vain näe yhtään mitään kritiikkiä itseisarvoisena (...) miksi arvelet minun kaipaavan teknokratiaa, ja lisäksi myös, että kaipaanko sitä todella.
No kyllä minä näkisin yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa kritiikin aivan ehdottomasti itseisarvoisena projektina
Minä taas näen sen keinona luoda keskustelua, jolloin sellainen kritiikki, joka ei juurikaan mahdollista vastineiden esittämistä, ei täytä tarkoitustaan. Piti itsenikin taas kerran lukea se Tontin teksti, ja olen edelleen samaa mieltä: vaikka monessa asiassa olenkin samaa mieltä Tontin kanssa, en silti näe tuota puheenvuoroa kovinkaan hyödyllisenä. Onhan se kivaa, että Tontti on kirjailijatapaamisissa tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin, käynyt yhdessä kivassa näyttelyssä ja muutamassa teatteriesityksessä sekä luopunut autosta, mutta entä sitten? Kenellekään ei myöskään taida olla yllätys, että kepu, demarit ja kokkarit ovat kaikki yhtä ulalla, eivätkä vihreät ulalla olemisen lisäksi saa mitään aikaiseksi, joten? Miksei Tontti esimerkiksi laajentanut sitä paheksuntaansa tieteen- ja taiteentekijöiden kelvottomasta asemasta ihan vakavissaan sen pohtimiseen, että mikseivät he kiinnosta valtapuolueita ja toisaalta miten sitä kiinnostusta voisi lisätä? Eihän hänellä tarvitsisi olla kaikkia vastauksia, oikeat kysymykset jo itsessään edistävät keskustelua.
(E. Saarinen taisi joskus 80-luvulla ilmoittaa Kuka Kukin On -matrikkelissa harrastuksekseen systeemikritiikin - tai vielä parempaa, eivätkö Marx & Engels (ilman Jungia ja Freudia) kirjoittaneet ihanneyhteiskunnan mahdollistavan sen, että kalastaa aamulla ja hoitaa karjaa illalla, ja päivällisen jälkeen keskittyy kritikointiin?).
No joo, en minä tietenkään halua kieltää ihmisiä käyttämästä vapaa-aikaansa sellaisiin harrastuksiin kuin he haluavat. Toivoisin vain, että sitä rakentavaakin kritiikkiä esiintyisi edes vähän enemmän.
Edelleen, olen siinä mielessä aika valtavirran heebo, että (i) pidän teknokratisoitumista suurena uhkana demokratialle (esim. vastakkainasettelun loppu -fasismi ja nämä muut tällaiset vastenmielistä ideologiaansa teknokraattisella jargonilla heikosti peittelevät hölmöilyt)


Olen samaa mieltä. Sitäpaitsi tieto päätyisi yhtälailla vastakkainasettelun kohteeksi, tietoon perustuva yhden etu voi tietenkin olla ristiriidassa jonkun toisen tietoon perustuvan edun kanssa. Noissa asioissa arvot ratkaisevat, ei mikään absoluuttinen tieto.
(ii) näen edustamasi asenteen juuri teknokratiaa ruokkivana, tarkoititpa sitä tietoisesti tai et.
Millä tavoin se sitä ruokkisi?
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 13815
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:Piti itsenikin taas kerran lukea se Tontin teksti, ja olen edelleen samaa mieltä: vaikka monessa asiassa olenkin samaa mieltä Tontin kanssa, en silti näe tuota puheenvuoroa kovinkaan hyödyllisenä.
Joo. Surffailen näissä jutuissani itsenikin hämmentäen Tontin jutun kommentoinnin ja yleisten pointtien välillä. Olen nyttemmin itsekin taipuvainen ajattelemaan, että Tontin melskaaminen ei kovin hyödyllistä ole. Mutta perustelusi koen, kuten sanoin, kuitenkin kovin vieraiksi.
prosessi kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:näen edustamasi asenteen juuri teknokratiaa ruokkivana, tarkoititpa sitä tietoisesti tai et.
Millä tavoin se sitä ruokkisi?
No kun siinä juuri, ainakin parin assosiaatio- sun muun päättelyaskeleen kautta, lähestytään tilannetta, jossa Pihtiputaan mummon huoli eläkepolitiikasta vaiennetaan sillä, että mummolla ei ole esittää parempaa mallia kuin VM:n ekonomisteilla.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:
prosessi kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:näen edustamasi asenteen juuri teknokratiaa ruokkivana, tarkoititpa sitä tietoisesti tai et.
Millä tavoin se sitä ruokkisi?
No kun siinä juuri, ainakin parin assosiaatio- sun muun päättelyaskeleen kautta, lähestytään tilannetta, jossa Pihtiputaan mummon huoli eläkepolitiikasta vaiennetaan sillä, että mummolla ei ole esittää parempaa mallia kuin VM:n ekonomisteilla.
Nähdäkseni Pihtiputaan mummon mielipiteitä pidetään nykyisinkin aivan yhtä yhdentekevinä, joten hänelle on merkityksetöntä kummanlaista kritiikkiä odotetaan. Paitsi jos se rakentavampi kritiikki loisi sellaisen keskusteluilmapiirin, jossa VM:n ekonomisti erehtyisi kertomaan omia käsityksiään Pihtiputaan mummon eläkekassan kartuttamisen tehokkaammista keinoista.

Itse asiassa epärakentavan kritiikin lisäksi minua ärsyttää lähes saman verran myös median luoma illuusio siitä, että "kansan syvillä riveillä" olisi jonkinlaista vaikutusvaltaa, jos he saavat minuuttinsa julkisuudessa. Silloin kun syntyy myös illuusio siitä, ettei Pihtiputaan mummo tarvitse liittolaisia, joten tuo on pelottavan tehokas keino häivyttää heikompien kansanosien tarve järjestäytyä. En pitäisi mahdottomana sitäkään, että osaltaan demarien ja vasemmiston äänikato voisi liittyä tositvn esiinmarssiin ja sen myötä tapahtuneeseen "julkkisten" kansanomaistumiseen. "Kansan syvät rivit" ovat jatkuvasti äänessä mediassa kertomassa mitä mieltä kansa on politiikasta ja poliittisista päätöksistä, joten mihin niitä puolueita muka enää tarvitaan?...
Avatar
piileskelijä
Kitisijä
Viestit: 10
Liittynyt: 05.03.2008 16:48
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja piileskelijä »

Luin juuri Riku Rinteen kirjoittaman KK - Kuolemankauppias.
Kirja kertoo Kari Korhosen, onnettoman narkomaanin tarinan. Ei kai täällä kukaan muukaan juuri enempää ole kuvaillut? Suosittelen lämpimästi, varmasti monikin oppii paljon lisää huumeveikkojen maailmasta. Taitavasti ja elävästi kirjoitettu, lopussa päin liikutuin lähes kyyneliin.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8551
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Tiukkojen tilanteiden käsikirja - Seurustelu ja seksi

Hauska ja kevyt, mutta kuitenkin informatiivinen. Sinkulle tuosta olisi ollut enemmän hyötyä.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 13815
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Lolita kirjoitti:Jeffrey Eugenides: Middlesex
Ihan muuta kuin kuvittelin. Päähenkilönä on hermafrodiitti, joka kasvaa tyttönä, mutta murkkuna vaihtaa pojaksi. Kirja ei kuitenkaan ole suoranaisesti hänen tarinansa, vaan hänen sukunsa ja geenivirheensä tarina. Jos pidät John Irvingistä, tämäkin uppoaa.
Mielestäni tämä tällainen John Irving -kategoria on aika tärkeä kirjallisuustieteellinen luokittelu: Usein kaipaa pitkiä, viihdyttäviä tarinoita jotka eivät ole ns. korkeakirjallisuutta mutta eivät myöskään mitään Dan Brown -roskaa. Irving on tietysti kantaisä ja päätoteemi, mutta hyvin kategoriaan osuu juuri Lolitan mainitsema teos ja vaikkapa Jontahan Franzenin The Corrections, tahi Suvisen aikanaan kehuma ja sitä kautta lukemani Michael Cunninghamin teos (jonka nimeä en nyt tietenkään muista). Osuva esimerkki genrestä - ja miksei muutenkin ihan suositeltava opus - on myös nyt lukemani Carlos Ruiz Zafonin The Shadow of the Wind (luin lentoketältä hankkimani englanninnoksen, on käsittääkseni myös suomennettu). Oivaa kesälukemistoa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3873
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

piileskelijä kirjoitti: Suosittelen lämpimästi, varmasti monikin oppii paljon lisää huumeveikkojen maailmasta.
Aika yksipuolisesta oppia, sanoisinko. En oikein arvosta että kirjaa käytetään peruskouluissa valitustyössä, vaikka sisältää taatusti asiaan sopivaa(pelottelevaa) materiaalia. Valistuksen tulisi kuiteskin perustua jollaintapaa vallitsevaan todellisuuteen.

Jos tahdot tasapainottavaa näkemystä, niin lue Howard Marksin " Mr. Nice". Autobiografia Oxfordin yliopistosta valmistuneelta pilvikuriirilta.
-
During the mid 1980s, Howard Marks had forty-three aliases, eighty-nine phone lines, and twenty five companies trading throughout the world.

Bars, recording studios, offshore banks: all were money-laundering vehicles serving the core activity: dope dealing.

Marks began to deal during a postgraduate philosophy course at Oxford and was soon moving large quantities of hashish into Europe and America in the equipment of touring rock bands. The academic life began to lose its allure.

At the height of his career, he was smuggling consignments of up to thirty tons from Pakistan and Thailand to America and Canada and had contact with organisations as diverse as the CIA, MI6, the IRA, and the Mafia.
-
Sitten toinen, vielä enemän todellisuudessa mukana oleva teoksia: Alexander & Ann Shulgin: Pihkal sekä Tihkal kirjat. Molemissa kirjoissa on 2 osiota, kemiallinen osuus, sekä tarinallinen osuus. Kemiallisessa osuudessa kerrotaan yhteensä 230 päihdyttävän aineksen valmistusprosessit.

Tarinallinen osuus taas keskittyy siihen kun Shulgin ensin testaa kemikaalit itseensä, sitten vaimoonsa, ja sen jälkeen pitää vielä vaimonsa ja kavereiden kanssa ryhmässä. Kiehtovaa lukea tiedemiehen näkemyksiä aiheesta ja aineista, joita ei tuossa vaiheessa ollut vielä kovin moni, jos kukaan koettanut. Nykyäänhän kys. tajusteet ovat tunnettuja ja valtaosa kielletty.


PIHKAL Online: http://www.erowid.org/library/books_onl ... hkal.shtml

TIHKAL Online:
http://www.erowid.org/library/books_onl ... hkal.shtml
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Harlan Coben :Gone for good (luin suomeks mutta en muista suomalaista nimeä)

Patricia Cornwellin Kuolleiden kirja, aika perussettiä, siis järkyttävää mutta mielenkiintoisesti kirjotettu. Fanitan silti edelleen.

Westön Missä kuljimme kerran luennassa, pidän kovasti!

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa odottaa hyllyssä


Onko joku muu tuota Cobenia lukenut? Se on mun suht uusi jännärisuosikki, ilmeisesti mualimalla ollut pinnalla kauemminkin, mutta täällä jotenkin mennyt täysin ohi. Ulkomailta tekijän uusimman kirjan puoli vuotta sitten bongasin ja nyt tarkotuksena tutustua tuotantoon tarkemminkin.
Prepare for the worstest.
1108

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Children of the Flames. Dr. Josef Mengele and the untold Story of the Twins of Auschwitz.

Majaillut hyllyssä jo jonkin aikaa, otin ja luin pois.

Suomeksi sanottuna teki pahaa. Kirja sisältää tietoa keskitysleireillä tapahtuneista kokeista enemmän kuin olisin halunnut tietää. Pyörii mielessä ajatus: kuinka kukaan voi tehdä tuollaista toiselle ihmiselle.

Aikuisten oikeasti, tämä kirja otti ja pisti miettiin.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8551
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

nowaysis kirjoitti:Harlan Coben: Gone for good (luin suomeks mutta en muista suomalaista nimeä)

Onko joku muu tuota Cobenia lukenut? Se on mun suht uusi jännärisuosikki, ilmeisesti mualimalla ollut pinnalla kauemminkin, mutta täällä jotenkin mennyt täysin ohi. Ulkomailta tekijän uusimman kirjan puoli vuotta sitten bongasin ja nyt tarkotuksena tutustua tuotantoon tarkemminkin.
Mulla on kaikki suomennetut, on yksi suosikkikirjailijoistani. Mä tykkään just tuollaisista yllätyskäänteitä sisältävistä kirjoista.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Pyry-Matias

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Dan Harringtonin 'Pelaan kuin ammattilainen' keskittyy turnauspelaamiseen täysissä pöydissä turnauksen alku ja keskivaiheilla. Alun lyhyehköä teoriaosuutta seuraa reilut kolmesataa sivua harjoitustehtäviä. Jotta oppisit, täytyy kukin tehtävä itse pohtia, vaikka houkutus perustelulle ratkaisulle odottaa seuraavassa kappaleessa.

Tuhti paketti käytännönläheisestä perspektiivistä. Ei aloittelijoille!
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 9742
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Herta Muller: Matala maa

Itä-eurooppalaisen maalaiskylän kuvaus 1980-luvulta. Omaperäinen, teräviä silmänräpäyskuvia. Ennen kaikkea kuvausta, ei niinkään kerrontaa. Ihan hyvä. :komp:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Thomas Müller: Ihmispeto

Sokkona matkalukemiseksi valittu kirja. Dokumentäärinen kertomus itävaltalaisen kriminaalipsykologin kokemuksista ja mietteistä hänen tutkiessaan oikean elämän sarjamurhaajia.

Ei herättänyt suuria ahaa-elämyksiä mutta jaksoi sen lukea. Kirjan suomalainen alustus oli sikäli mielenkiintoinen että siinä käsiteltiin Kitinän oman sarjamurhaajan tapausta. Mites sattuikaan?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Bliss

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Tämä saattaa nyt olla vähän nolo....
Astrid Lindgren: Kesäkummun Marikki :oops:

Luin ipanalle ääneen yhden luvun/päivä. Ipana kuunteli hyvin keskittyneesti ja oikeastaan kirja on aika ihana. Seuraavaksi taidetaan aloittaa Melukylän lapsia....
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

On vielä vähän kesken, mutta ansaitsee tulla mainostetuksi:

Tom Weiner - CIA - Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelun Historia

Varsin ansiokas ja yllättävän helppolukuinen järkäle käy läpi tiedustelupalvelun elinkaaren aina OSS:n ja "Wild Bill" Donovanin päivistä Kuuban ohjuskriisin kautta 9/11 -tapahtumiin ja siitä seuranneeseen terroristijahtiin. Materiaali on suurimmaksi osaksi koostettu julkisista asiakirjoista sekä avainhenkilöiden haastatteluista.

Mitään "superjärisyttäviä paljastuksia" ei ole tullut vielä vastaan, mutta ihmetellä täytyy miten Virasto on sinnitellyt näinkin pitkään jos sitä on todellakin johdettu näin huolimattomasti ja epäpätevästi. Toki tulee mieleen, voiko kyseessä olla ns. tupla-bluffi. Mikäpä olisi parempi peite tiedusteluorganisaatiolle kuin se, että sitä pidetään epäpätevänä.

Suositellaan suurvaltapolitiikan historiasta kiinnostuneille.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Viesti Kirjoittaja Clay »

Olen lukenut kirjoja. Ellroy oli kova, tietenkin. Kontrastina muihin kirjoihin se vaan jotenkin yllätti. Vernor Vinge kiilasi itsensä Aikaloukulla hyviksien listaan, toivottavasti saan scifi-innostuksen uudestaan päälle. King oli aneeminen, mutta jaksoi sitä lukea - jos seuraavassa Mustantornin osassa olisi edes yksi yllättävä käänne. Pitääkin katsoa mitä Suvinen niistä sanoi.

Eikä CIA ole jo aika kulunut? Vai minä?
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Viesti Kirjoittaja Clay »

Suvinen kirjoitti:
Clay kirjoitti:King oli aneeminen, mutta jaksoi sitä lukea - jos seuraavassa Mustantornin osassa olisi edes yksi yllättävä käänne. Pitääkin katsoa mitä Suvinen niistä sanoi.
Nähym. Varo, taisin spoilata jotain kun ajattelin ettei kukaan muu täällä Mustaa tornia lue kuitenkaan. Annappa analyysi, jahka lopetat. Minkä Kingin luit, Susannan laulunko? Se oli joo vähän pirstaleinen ja paikallaanpolkeva. Olen kyllä vähän jäävi arvostelemaan kun olen King- fani ollut kaksitoistavuotiaasta ja löydän ukon joka teoksesta jotain hyvää.
Luin, että joku kuolee, siihen lopetin. Ehkä arvostelen Kingiä liiankin kovalla kädellä menneisyyden pettymyksien takia - tarkoitan sitä, että monessa lupaavassa kirjassa on tylsä loppu, Se, Tarpeellista tavaraa ja Uneton yö tulee heti mieleen. Luin Joutomaan, ja se olisi voinut olla lyhyempi. Puolen välin jälkeen aloin toivoa, että saisin sen nopeasti loppuun, jotta pääsisin seuraavan kirjan kimppuun.
Nyt penikseni on fantastinen!
Vastaa Viestiin