Clay kirjoitti:Eikä CIA ole jo aika kulunut? Vai minä?
Alkoi tuo luvusta toiseen toistuva kaava "voi viulu, taas me kämmättiin ja johtaja sai kenkää" kieltämättä hieman vituttamaan parin viimeisen luvun kohdalla...
Harmi, että 1960-luvulla tehtyjen LSD-, ajatustenluku- ja telepatiakokeiden tulokset on tuhottu. Olisivat varmaan olleet kohtuullisen mielenkiintoisia tarinoita... niinkuin se yksikin kaveri, jolle syötettiin happoa 77 päivää putkeen. Olikos sen nimi nyt Michael "Ozzy" Osbourne?
Sain kiskottua läpi vesisateisella ensilomaviikolla, tais olla 2 vuotta tauolla. Ihan mielenkiintoinen pläjäys ja jännä siinä mielessä että omien superinhokkienkin biisejä / levyjä olisi tehnyt mieli kuunnella samaan aikaan kirjan edetessä läpi. Kuunnella siis jotta mikä toisista teki hittejä ja toisista huteja. Ja levymyynnitkin jänniä, joidenkin bändien levyjä saatettiin myydä esim. 1000 kappaletta ja juttu katsottiin "kohtuulliseksi menestykseksi". Eppujen kokoelma oli taas suurmenestys ja sitä myytiin 200 000 kpl.
Mutta aivoa rassasi kyllä se, että tota ei kyllä kovin moni ole voinut oikolukea läpi. Edellisellä aukeamalla kerrottu suuri jymyjuttu voidaan kertoa uudestaan eri sanoin seuraavalla. Ymmärrettävää sinänsä, kun lähteitä on paljon, mutta parilla huolellisella oikoluvulla noista olis päästy. Ja jotain enklanninkielisiä nimiä oli kans kirjotettu päin helevettiä.
Vielä vähän kesken, mutta tutustumisen arvoinen tämäkin. Kleinin "j'accuse"-puheenvuoron jälkeen rupesin miettimään, oliko kommunismi onnistunut sen paremmin kuin rajoittamaton kapitalismi. No ei, jos ruumislukuja katsotaan.
Itselle oli mm. hämärän peitossa, miten levotonta Neuvostoliitossa oli vielä pitkään lokakuun vallankumouksen jälkeen. Siellähän on perkele ollut sisällissota, nälänhätä ja likimain kansanmurha. Siihen päälle ei-toivottujen kansojen pakkosiirrot Siperiaan, Stalinin suuret puhdistukset ja heti perään Toinen Maailmansota. Ei ihme, että Ivan juo.
prosessi kirjoitti:Tämä ei ole kirja, mutta koska se löytyy kokonaisuudessaan netistä ja on hyvällä tavalla hämmentävä, postaan linkin tänne: Let's be Frank
Miksi se ei ole kirja, jos se löytyy kokonaisuudessaan netistä? Aika monikin kirja löytyy kokonaisuudessaan netistä muodossa tahi toisessa.
prosessi kirjoitti:Tämä ei ole kirja, mutta koska se löytyy kokonaisuudessaan netistä ja on hyvällä tavalla hämmentävä, postaan linkin tänne: Let's be Frank
Miksi se ei ole kirja, jos se löytyy kokonaisuudessaan netistä? Aika monikin kirja löytyy kokonaisuudessaan netistä muodossa tahi toisessa.
Ei netistä löytyminen ollut syy, vaan tekstin pituus. Tuo on novelli.
Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen
Moderni kauhu on pilannut hienostuneemman vanhemman kauhun. Novellit olivat korkeintaan viihdyttäviä eikä Korppikaan aiheuttanut kylmiä väreitä.
Candace Bushnell: Sinkkuelämää
Jäi kesken, ei koskettanut mun simpukkaa. Jos tämä olisi ollut kirjoitettu kuin perinteinen romaani, niin ehkä sitten. Tuskin.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Laitan tähän oman suosikin. On pitänyt laittaa aina, mutta en ole jaksanut kirjoittaa. Thomas Mannin Taikavuoren. Lomallani olen lukenut sitä ja on erinomainen teksti.
Onko teissä, joku joka on lukenut kyseisen suurteoksen.
Se kuuluu kirjoihin jotka on kuulemma luettava ennekuin kuolee.
Vaihteeksi mielenkiintoinen bio, joka ei sorru yksipuoliseen kohteensa hehkuttamiseen, vaan myös kritisoi ja kyseenalaistaa. Lüth oli upotetulla tonnistolla mitattuna Kriegsmarinen kolmanneksi menestynein sukellusvenekippari Toisessa maailmansodassa, joka jäi historiaan sotatoimiensa lisäksi johtamisopeistaan. Esimiestehtäviin hakeutuvat uraohjukset saattavat hyötyä näihin tutustumisesta, sukellusvenehörhöille jotka ovat jo alan muut kulmakiviteokset lukeneet tämä on virkistävää vaihtelua.
Hammer-elokuvayhtiön komea historiikki ja esittelyt keskeisimmistä leffoista. Huomasin vain lukiessani, että ei ole tullut vähään aikaan kunnolla luettua englanninkielistä tekstiä. Välillä piti palata kokonainen sivu taaksepäin, että ai mitäs siinä nyt sitten sanottiinkaan.
Minullahan on ollut tässä viimeaikoina päällä tällainen oman identiteetin reflektio sen kautta, että luen aika lailla päähenkilöiden kaltaisten kirjailijoiden teoksia 30-ja-risat-ikäisten, hyvin akateemisesti suuntautuneiden nuorten humanistimiesten itsensä etsinnästä koventuneessa kilpailuyhteiskunnassamme, jossa he kokevat suurta vierautta ja arvostuksen puutetta. Aiemmin mainitsin Jarkko Tontin Luokkakokouksen, johon en kovin tyytyväinen ollut. Nyt lueskelin lomalla Riku Korhosen Lääkäriromaanin, eikä sekään ihmeemmin sytyttänyt. Ehkä en ole tarpeeksi turkulainen. Kiinnostavaa tässä yhteydessä kuitenkin, että lomapäivinäni lueskelin taas yhden hyllyssä ilkkuvista lukemattomista klassikoista - ja niin vain Herman Hessen Lasihelmipelillä oli tästäkin aiheesta paljon enemmän annettavaa kuin näillä kotimaisilla nykykirjailijoilla. Oivaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Italialainen tsiksi jättää urpon boyfriendinsä safarilla Keniassa ja päättää jäädä maahan omine nokkineen. Tietty se heti löytää iiihanan miehen , ja sitten toisenkin jonka kanssa pettää ensimmäistä. Kakkonen pyytää naista jättämään ykkösen ja olemaan sen kans. Nainen ei suostu. Kun se tajuaa oikeesti rakastavansakin kakkosta, kakkosella on jo uus bööna ja nainen saa tyytyä kulissiliittoon ykkösen kanssa.
Kypsemmin ilmaistuna taidokas kuvaus Nairobin valkoisesta yhteisöstä moraalisine ongelmineen ja suhteesta mustaan väestöön. Samalla kirjailija tutustuttaa Kenian luontoon ja pohtii syvällisesti myös sitä, mikä Afrikassa pohjimmiltaan kiehtoo. <3
Viisi tähteä. Tämän kirjan takia olen reissulleni lähdössä. Afrikkakuumeeni syttyi kirjan takia jo vuonna 2000, mutta se on ollut hieman nukuksissa..
Niina Hakalahti: Uimataito
Ärsyttävän ahdistava kuvaus äidistä, jolla on typerä mies ja joka ei uskalla sanoa lapselleen ei. Frendinä pyörii pönttö luomumutsi, joka on enempi hukassa elämäntapaintiaaniutensa kanssa kuin keskiverto kuusitoistavuotias rastapää. Ugh.
Karen Blixen: Varjoja ruohikolla
Luitko jo leffa-arvosteluni "Minun afrikkani"? Jos et, mene toki lukemaan!(haa-haa) Tämän kirjan kirjoittaja on se vanhapiika, joka Tanskaan palattuaan kirjoitti kirjan, johon leffa enimmäkseen perustuu. Tämä kirja sen sijaan kertoo eläviä tarinoita Karenin ja hänen kahviplantaasinsa työntekijöiden edesottamuksista, hauskoista kulttuurieroista ja asteittaisesta lähentymisestä "alkuasukasheimon" kanssa.
Eija Reinikainen: Leimatut lapset
Kokeneen erityisopettajan tilityksiä työvuosiltaan laitoskouluista alkuopetukseen. Mielenkiintoisia ja myös surullisia kuvauksia vuosien varrelle sattuneista oppilaista kohtaloineen, ja pohdintaa siitä miten paljon yhdenkin aikuisen tuki ja hyväksyntä voi vaikuttaa siihen, minkä suunnan elämä tulee ottamaan. Auttaa hankalien työpäivien jälkeen pieninä annoksina luettuna.
^ Suosittelisin lukemaan myös Corinne Hoffmannin Valkoisen masain ennen Kenian matkaa. Itse en vielä ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta kiertää työpaikan naisten keskuudessa ja aiheuttaa pöyristystä.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Takakannen teksti antoi odottaa samanlaista paheellista stadionrock-sikailusekoilua, kuin "Törkytehtaassa". Kuten yleensäkin, puffi lupaa enemmän kuin toimittaa.
Kirjailija painottuu mielestäni hieman liikaa bändin loputtomiin ökyego-taisteluihin ja surkuhupaisiin "entinen laulaja dissaa uutta ja päinvastoin" -selostuksiin. Huomaa, että lähdeaineisto on voittopuolisesti peräisin musiikkilehdistä. Tämä näkyy tekstin hajanaisuutena. Päähenkilöt jäävät siis varsin etäisiksi ihmisinä, vaikka jokaisen jäsenen lapsuutta ja nuoruuden touhuja kiitettävästi listaillaankin. Ehkä sopivaakin, koska kyseessä on kuitenkin yksi möhkötautisimmista stadium-rock-akteista 1980-1990-luvuilla.
Kääntäjäkin on kompastellut välillä sanaleikkien suomennoksissa aika pahasti ja lukija-paran on pakko pysähtyä tankkaamaan virke kolmasti.
Ei tämä kehnoimmasta päästä rock-bio ole, mutta "The Dirt" nosti standardit niin korkealle, että eipä taida hetkeen ohittajaansa tässä genressä löytää. Hyvinä puolina listattakoon, että kiinnostuin bändistä uudelleen, myös Hagarin kauden biiseistä. Ensimmäinen vokalisti Dave Lee Roth paljastuu juuri niin elämää enemmän itseään täynnä olevaksi paskiaiseksi, että ukosta on melkein pakko pitää.
Vinkkejä oikeasti hyvästi GnR-biosta otetaan kiitollisuudella vastaan!
daddykillkill kirjoitti:
Vinkkejä oikeasti hyvästi GnR-biosta otetaan kiitollisuudella vastaan!
Luitko jo Slashin? Tätä ketjua kun ei oikein jaksa selata läpi? Jollet niin kannattaa ehdottomasti. Sijoittuu samaan sarjaan Anthony Kiedisin elämäkerran kanssa.
elco kirjoitti:Luitko jo Slashin? Tätä ketjua kun ei oikein jaksa selata läpi? Jollet niin kannattaa ehdottomasti. Sijoittuu samaan sarjaan Anthony Kiedisin elämäkerran kanssa.
Tuo Kiedis on luettu, tykkäsin. Pannaan Slash to-do-listalle. Vihjaatko vielä kirjoittajan?
Bruce Campbell: Make Love - The Bruce Campbell Way
Bruce Campbellillä käy vihdoin tuuri ja B-luokan näyttelijä saa rooliin A-luokan leffasta. Ihanaa itseironiaa ja Richard Geren pilkkaamista, loppua kohti kierrokset nousevat eeppisiin mittasuhteisiin.
Jos jotakuta kiinnostaa, kirja on tarjolla luettavaksi...
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
