Kitinä

Jyrki Hämäläinen – Tangokuningas

”Taas muistan Olavi Virtaa, niin lujaa eli hän.”

Nuorisolehden entinen päätoimittaja on kirjoittanut kirjan Suomen kaikkien aikojen tangolaulajasta. Jyrki on paljon suomalaista viihde-elämää nähnyt ja kokenut, mutta hän ei oikein ole kirjoittajamiehiä. Teksti on paikoitellen sellaista, että ammattilaisen apu olisi ollut paikallaan. Vaikka tuleehan siitä tekstiin lisäpituutta, kun toistaa samoja lauseita muutaman sivun välein.

Olasta on kirjoitettu ennenkin, valitsin tämän kirjan, koska se on näistä viimeisin. Ja se kertoo juuri sen mitä odotinkin: Surullisen tarinan upeasta laulajasta, jonka elämäntapa vie mennessään. Upeita autoja, kauniita naisia, kosteita öitä ja kiihkeää lempeä, mutta ennen kaikkea, 600 levytettyä kappaletta suomalaisten iloksi (ja suruksi). Ola oli sen ajan megatähti ja saavutti kaiken, mitä viihdeteollisuudessa tuolloin oli mahdollista saavuttaa.

Lukekaa tai kuunnelkaa edes. Olavi on sen ansainnut.

Lucifer Rising: Sin, devilworship and rock`n roll.

Hauska opus musiikin ja saatananpalvonnan maailmaan. Kirjoitettu hieman "yksipuolisesti" eli aika paatosta penteleenpalvonnan puolesta. Mutta en antanut sen häiritä, mukava lukukokemus.

Samaan aikaan vedin toista kirjaa lävitse uudelleen

Lords of Chaos: The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Norjalaisen blackmetallin syntyhistoria ja mielenkiintoisia haastatteluita.

1108 kirjoitti:Lucifer Rising: Sin, devilworship and rock`n roll.

Hauska opus musiikin ja saatananpalvonnan maailmaan. Kirjoitettu hieman "yksipuolisesti" eli aika paatosta penteleenpalvonnan puolesta. Mutta en antanut sen häiritä, mukava lukukokemus.

Samaan aikaan vedin toista kirjaa lävitse uudelleen

Lords of Chaos: The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Norjalaisen blackmetallin syntyhistoria ja mielenkiintoisia haastatteluita.

Tuosta Lords of Chaos teoksesta on sanottava, vaikka hyvä ja suositeltava onkin, että loppua kohden kirjoittajat eksyvät täysin aiheesta ja rupeavat suoltamaan kaameaa paskaa.

Pitäisi kyllä lukea toistamiseen.

Hilpi kirjoitti: Tuli vain mieleen, että et kai Ninni vain koeta lukea itsellesi väärän tyyppisiä kirjoja?
Jos aikaa on vain vähän varattuna lukemiseen. niin Hevosten laakson kaltainen järkäle ei ehkä ole se kaikkein helpoin kirja saada luetuksi.

Niin no, sain minä sen ykkös-osankin luettua, ja vieläpä nopeasti, landella kun olin.

Ja en muuten pidä tosi-tv:stä, muistat väärin

Starflare kirjoitti:Tuosta Lords of Chaos teoksesta on sanottava, vaikka hyvä ja suositeltava onkin, että loppua kohden kirjoittajat eksyvät täysin aiheesta ja rupeavat suoltamaan kaameaa paskaa.

Pitäisi kyllä lukea toistamiseen.

Jaa että eksyvät? Lopussa ollaan täysin hukassa. Mutta kertomus Norjanpoikien pikku näpertelystä haastatteluineen on mielenkiintoista luettavaa. Mukaanlukien myös Bathoryn haastattelu.

1108 kirjoitti:

Starflare kirjoitti:Tuosta Lords of Chaos teoksesta on sanottava, vaikka hyvä ja suositeltava onkin, että loppua kohden kirjoittajat eksyvät täysin aiheesta ja rupeavat suoltamaan kaameaa paskaa.

Pitäisi kyllä lukea toistamiseen.

Jaa että eksyvät? Lopussa ollaan täysin hukassa. Mutta kertomus Norjanpoikien pikku näpertelystä haastatteluineen on mielenkiintoista luettavaa. Mukaanlukien myös Bathoryn haastattelu.

Kyllä, tätä juuri tarkoitin, ja minustakin nuo haastikset ovat oivaa tavaraa, metallista kiinnostumattomille/pitämättömille kirja ei anna läheskään niin paljoa kuin asiaan vihkiytyneille.

Innostuin oikein selaileen kirjakaupan sivuja pitkästä aikaa. Koriin päätyi seuraavat opukset:

Sossinsky, Alexei - Solmut - erään matemaattisen teorian synty
Nietzsche, Friedrich - Ecce Homo
Nietzsche, Friedrich - Antikristus. Sidottu
Mudrian, Albert (John Peel) - Choosing Death

Vittu, aina tulee innostuttua...

Loistava kirjakauppa muuten Burningbooks

Nathanael West: Iisi miljoona.

Satiiri Amerikkalaisesta Unelmasta 1930-luvulla. Samalla kertaa kipeä ja hauska. Suosittelen.

Nyt menossa Heli Krugerin Olen koskettanut taivasta.
Saan varmasti tässä yön aikana loppuun.

Kohtalaisen kiva urheilumaailmaan sijottuva lepsokirja.

Urpo Lahtinen - Lehtikeisarin Orjantappurakruunu
Jyrki "Jyräys" Hämäläistä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua merkittäväksi kirjailijaksi. Teksti on kökköä, Suosikin sivuilta tuttua paisuttelua ja halpojen tehokeinojen viljelyä.
Tekele kannattaa lukea nimenomaan henkilökuvan vuoksi. Lehtimiehet Oy:n ja legendaarisen Hymy-lehden perustajan elämää suurempi elämä on 60-luvun lopulla alkunsa saaneelle mielenkiintoista luettavaa. Nyt ymmärtää monet tuolloiset aikuikuisten puheenaiheet ihan eri tavalla. Tekele maalailee myös laihalla vesivärillä ajankuvaa sodanjälkein Suomen ankeudesta ja lehdistön sensuurin murtumiseen johtaneista tapahtumista.
Tavallaan harmi, ettei suuren miehen elämän kirjaajaksi löytynyt oikeaa kirjailijaa. Toisten ylettömyyksistä on näetsen aina kiva lukea.

1108 kirjoitti:Nietzsche, Friedrich - Antikristus. Sidottu

Loistavaa! Onko tämä vähän niinkuin Antikristus II: bigger, longer & uncut?

Aloitin eilen Michel Houëllebecqin uuden, "La possibilité d'une île". Pelkään pahoin, ettei se ole paras mahdollinen seuralainen Suomen marraskuuhun ja naisvastoinkäymisiin. En tiedä koska suomennos ilmestyy, varmaan pian. Kaksi edellistä, "Oikeus nautintoon" ja "Alkeishiukkaset" on suomennettu aiemmin, molemmat nerokkaita opuksia.

Karuja tunnelmia sisältänee myös Justine Lévyn "Rien de grave", joka lienee jonossa seuraavana.

Kellään ajatusta siitä, mitä kannattaisi selailla syysdepression vastapainoksi?

Ostin ihan tuoreeltaan Tuomas Vimman "Toinen" -kirjan, aloittelen sitä tässä viikonlopun aikana.
Toissailtana lopetin Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin.
Mun ikikalliolainen mieli piristyi ko. kirjasta suunnattomasti. Ihanaa vetelehtimistä kesäisessä Kalliossa

Bliss kirjoitti:Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani

Minusta Pussikaljaromaani on yksinkertaisesti loistava. Ovathan kriitikot sitä kehuneet, mutta silti ei aina tule esiin, kuinka hyvä se todella on. Ainakin itse tartuin siihen odottaen jotain pikkunokkelaa kuvausta kaljoittelusta Kalliossa. Mutta kirja on niin paljon enemmän!

Toki siitä löytyy ikäpolvelleni kovin tunnistettavaa tunnelmaa - paikoin kesäisen asfaltin höyryn ja väljähtävän keskioluen tutun maun suorastaan tuntee suussaan. Ja muistaa vertaa vailla olevan fiiliksen, kun syntinen aamukalja muuttuu iltapäivän väsyneeksi pöhnäksi. Ja kirja on vielä aivan hävyttömän hauska. Puhumattakaan henkilökuvauksen oivallisuudesta: päähenkilöinä olevien antisankareiden ja surullisen hahmon ritareiden edesottamuksiin eläytyy täysillä myötäeläen. Vaikka he eivät maailmasta rakkautta löydä, lukija ei sitä heille voi olla suomatta.

Mutta kirjan suurin ansio on minusta kuitenkin Rimmisen kielessä. Harvoin näkee suomen kieltä rakastettavan niin, että kirjailija toisaalta luo ennennäkemättömän, oman rytminsä ja ilmaisutapansa kieleen ja toisaalta onnistuu kunnoittamaan suomen kielen huimaa ilmaisuvoimaa ja ikiaikaista venyvyyttä paremmin kuin juuri kukaan nykyajan kiihkeän TV-rytmin kasvatti (no, ehkä Ranya ElRamly pystyi Auringon asemassa samaan, vaikka kirja muuten oli kovin erilainen). Huomaa, että Rimminen on myös ansioitunut runoilija eikä mikä tahansa viihdekynäilijä.

Paras kotimainen vuosiin!

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla

Moderni romaani, jossa oli vanhan ajan romaanin tuntua. Kolmen ihmisen epätavallisesta rakkaudesta kertova tarina: Clare, Bobby ja Jonathan elävät elämäänsä 60-luvulta 90-luvulle Woodstockin kautta New Yorkin villiin 80-luvun uusromanttiseen boheemielämään Greenwich Villagessa. Taustalla ovat heidän perheidensä tarinat sekä AIDS:in varjo.

Kuten Cunninghamin aikaisemmin suomennettu romaani Tunnit, myös tästä on tehty elokuva, joka julkaistiin suoraan DVD:nä lokakuussa. Pääosissa homostelee mm. Colin Farrell. Joka tapauksessa ihastuttava tarina, jossa rakkaus ylittää sukupuolet ja muut sovinnaisuudet ja perhe -elämä saa uuden määritelmän.

Itse tietenkin lämpenin vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhteen kuvauksesta. Michael Cunningham on siitä ihmeellinen kirjailija, että hän osaa kuvata erinomaisesti naisen sisäisiä tuntoja, kuten romaani Tunnit jo osoitti.

Lämmin kertomus, joka sopii mainiosti syksyn pimeisiin iltoihin.

Matti Mäkelä: Hanhet

Esseekokoelma. Suosittelen.

Bliss kirjoitti: Mun ikikalliolainen mieli piristyi ko. kirjasta suunnattomasti. Ihanaa vetelehtimistä kesäisessä Kalliossa

Kai sä oot jo lukenu kirjan nimeltä "Kallioelämää"?

Tätä ei pitäne kenenkään kallioon rakastuneen missata...

Juha Vuorinen: Raskausarpia - Juoppohullun Päiväkirja III
Vuorinen ei petä tälläkään kertaa. Vaikka raskaana oleva avovaimo ja vakituinen työpaikka hieman hillitsevät tahtia, onnistuu päähenkilö sekopäisine ystävineen melttoamaan kiitettävästi niin Kalliossa kuin Epsanjassakin.

mustaenkeli kirjoitti:

Bliss kirjoitti: Mun ikikalliolainen mieli piristyi ko. kirjasta suunnattomasti. Ihanaa vetelehtimistä kesäisessä Kalliossa

Kai sä oot jo lukenu kirjan nimeltä "Kallioelämää"?

Tätä ei pitäne kenenkään kallioon rakastuneen missata...

No enpäs ole tuommoseen törmännyt
Ja olen ikirakastunut synnyinsijoihini

Suvinen kirjoitti:Väinö Linna: Sotaromaani (tuntemattoman sotilaan alkuperäinen käsikirjoitus)
Pohjantähti-trilogian luettuani oli pakko seuraavaksi tarttua tähän, kun vakuutuin Linnan kertojantaidoista.

Itsekin olen juuri menneen kuukauden aikana jostain syystä lukenut uudelleen sekä Pohjantähden että Tuntemattoman (Sotaromaania en ole lukenut - minusta tässäkin versiossa olisi vielä kustannustoimittajalle töitä...). Olen Suvisen kanssa paljolti samaa mieltä: hienoja romaaneja ja suomalaiselle identiteettiä rakentavia perusteoksia. Ja tietysti vielä lähes ehtymättömiä lähteitä osuville sanonnoille - etenkin Tuntematon sotilas.

Onkos meillä täällä palstalla kirjallisuustieteilijöitä? Vieläkö akateemisissa lukijapiireissä Linnan edustamaa suomalaista perusrealistista kirjallisuudenlajia katsotaan pitkin nenänvartta? Eikö Saarikosken tunnettu "Toijalan takana ei ole paljon mitään?" viitannut juuri tamperelaisen realismin kelpaamattomuuten Helsingin modernisteille? Kuten sanottu, omasta mielestäni Linna on suuri kirjailija ja teoksensa hienoja - vieläkö kulttuurieliitti niitä väheksyy (vaikka kai Linnan peittelemätön vasemmistolaisuus on aina tehnyt Linnasta ainakin lähes hyväksytyn älymystöpiireissä)?

urpiainen kirjoitti:
Onkos meillä täällä palstalla kirjallisuustieteilijöitä? Vieläkö akateemisissa lukijapiireissä Linnan edustamaa suomalaista perusrealistista kirjallisuudenlajia katsotaan pitkin nenänvartta? Eikö Saarikosken tunnettu "Toijalan takana ei ole paljon mitään?" viitannut juuri tamperelaisen realismin kelpaamattomuuten Helsingin modernisteille? Kuten sanottu, omasta mielestäni Linna on suuri kirjailija ja teoksensa hienoja - vieläkö kulttuurieliitti niitä väheksyy (vaikka kai Linnan peittelemätön vasemmistolaisuus on aina tehnyt Linnasta ainakin lähes hyväksytyn älymystöpiireissä)?

Eiköhän tuo ylenkatse ole jäänyt 50-luvulle. Ainakin professorimme (teen siis kotimaisen kirjallisuuden loppuvaiheen opintoja yliopistolla) tuntuu arvostavan Linnan romaaneja kovasti, ja Linnan romaaneja tutkitaan ja niistä kirjoitetaan paljon.
Jos "kulttuurieliitillä" tarkoitetaan tässä (suomalaisesta) kirjallisuudesta tosissaan kiinnostuneita ja sitä tosissaan harrastavia ihmisiä, kuten nyt vaikka kirjallisuudentutkijoita, niin eipä heillä oikein ole varaa katsoa perusrealistista kirjallisuutta pitkin nenänvartta. Jos realistisen kirjallisuuden rajaa "hyvän" tai "taiteellisen" ulkopuolelle, jää aika vähän jäljelle.

Aito_Johanna kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:Vieläkö akateemisissa lukijapiireissä Linnan edustamaa suomalaista perusrealistista kirjallisuudenlajia katsotaan pitkin nenänvartta?

Eiköhän tuo ylenkatse ole jäänyt 50-luvulle.

Olen kyllä yhä aistivinani tutkijoissa sellaista ylenkatsovaa asennetta, että realismi on jotenkin rahvaanomaista. Tai ainakin realistisesta kirjallisuudesta innostuminen osoittaa kultivoitumatonta makua kirjallisuuden suhteen.

Aito_Johanna kirjoitti:Linnan romaaneja tutkitaan ja niistä kirjoitetaan paljon. Jos "kulttuurieliitillä" tarkoitetaan tässä (suomalaisesta) kirjallisuudesta tosissaan kiinnostuneita ja sitä tosissaan harrastavia ihmisiä, kuten nyt vaikka kirjallisuudentutkijoita, niin eipä heillä oikein ole varaa katsoa perusrealistista kirjallisuutta pitkin nenänvartta. Jos realistisen kirjallisuuden rajaa "hyvän" tai "taiteellisen" ulkopuolelle, jää aika vähän jäljelle.

Tämä taas kyllä on aivan yhteensopivaa oman kokemukseni kanssa. Tutkijoilla ei nimenomaan "ole varaa" jättää hieman moukkamaista realismia huomiotta, koska se on niin suuressa roolissa kotimaisen kirjallisuuden kaanonissa. Realismin tutkinta ja siitä kirjoittaminen kuuluu ikäänkuin työnkuvaan. Mutta omissa arvostuksissaan tuntuvat preferoivan vähemmän kansaan menevää, realismin hylkäävää "taiteellisempaa" kirjallisuutta.

Tai ehkä olen kotimaisen realismin suurena ystävänä vain yliherkkä tässä asiassa. Tai otokseni kotimaisen kirjallisuuden tutkijoista on epäedustava.

urpiainen kirjoitti: Olen kyllä yhä aistivinani - - tuntuvat preferoivan
- -
Tai ehkä olen kotimaisen realismin suurena ystävänä vain yliherkkä tässä asiassa. Tai otokseni kotimaisen kirjallisuuden tutkijoista on epäedustava.

Aioinkin kysyä, millaisen otoksen perusteella nuo "olen aistivinani" ja "tuntuvat preferoivan" on muodostettu. Tuon perusteella en vielä usko asian olevan niin kuin sanot, koska omat aistimukseni ja tunteeni taas kertovat toista.

Aito_Johanna kirjoitti:Tuon perusteella en vielä usko asian olevan niin kuin sanot, koska omat aistimukseni ja tunteeni taas kertovat toista.

Niin, ehkä tosiaan on kyse jostain sellaisesta, että jutellessani alan ihmisten kanssa kotimaisesta kirjallisuudesta minua melkein hävettää sanoa, että suosikkejani ovat esimerkiksi juuri Linnan tai Mukan teokset, jotka ovat varmasti suosikkilistan kärjessä 90 prosentilla suomalaisista. Olisihan se paljon hienompaa pitää suosikkinaan jotain suurelle yleisölle täysin tuntematonta kokeellista kirjoittajaa. Eli ehkä kyse on vain omista itsetunto-ongelmistani.

(Tosin silti minua kalvaa ajatus, että olisin osin oikeassa enkä vain vainoharhojeni uhri. Esimerkiksi hiljattain lueskelemassani esseessä - olikohan runoilija Olli Sinivaaran - "Täällä Linnan lauseen alla" olin taas aistivinani sellaista asennetta, että esimerkiksi juuri Linnan edustama realismi dominoisi liikaa suomalaista kirjallisuutta ja olisi lisäksi jotenkin sofistikoitumattomampaa kuin muunlainen kirjallisuus. Ehkä tämä jälkimmäinen mielle on taas omaa vainoharhaisuuttani?)