annepa kirjoitti: Vai olisiko teistä kiva kuulla, että puoliso on ihastunut muihin ihmisiin, joskus enemmän ja joskus vähemmän platonisesti? Mitään konkreettista siis ei ole tapahtunut, en ole toiminut näiden asioiden suhteen mitenkään.
Ei. Pidä omana tietonas vaan. Se ei mitenkään auta parisuhteen sotkujen selvittelyssä ja jos ne eivät selviä, ei koko jutulla ole mitään väliä.
Eiköhän se ole sellaista informaatiota josta on hyötyä lähinnä vain sulle, haittaa toiselle.
No emmääkään noita esille nostais. Lie aika normaalia nuo hetkelliset ihastumiset. Feromoneja ja hormooneja, niitähän erittyy vaikka vasemmassa nimettömässä joku rinkula killuiskin. Itse en tuollaista kovin pahana osaa pitää, mutta asiakkaan haaroista tämäkin riippuu.
prosessi kirjoitti:Noin yleisemmällä tasolla: minusta vaikuttaa siltä, että on olemassa kahdenlaisia parisuhteiden osapuolia, antajia ja ottajia.
Esimerkiksi krooninen alkoholisti ja hoivaaja (merkillisen usein nämä ihmistyypit löytävät toisensa). Auervaaroja ja kirjastontätejä. Subeja ja dommeja. Suhteita on niin monenlaisia. Samanlaisuus vetää puoleen siinä missä vastakohtakin.
KKK kirjoitti:Lie aika normaalia nuo hetkelliset ihastumiset. Feromoneja ja hormooneja, niitähän erittyy vaikka vasemmassa nimettömässä joku rinkula killuiskin.
Minun summaus tilanteesta on, että kotona oli tyhjiö (varmaan molemmista johtuvista syistä) ja siitä seurasi tyhjiön täyttyminen muuta kautta. On mulla ennenkin ollut ihastuksia, ihan zeksuaalisia, mutta ennen aina vältin kyseisiä henkilöitä ja tein juuri niin kuin täällä koetiin hyväksi: tuli housut märkänä kotiin.
Nyt tuntuu vähän eriltä. Ja meillä tuntuu olevan joku ihme tämmönen selvittely tyyliin 3 vuoden välein. Ihan hiton rasittavaa! Onko se sitten niin, että jos tästä selvitään niin 2015 ollaan taas kääntämässä kantapäitä vastakkain?
Edelleen päällisin puolin kaikki hyvin, tunnepuolella pakka sekasin. Vissin molemmilla.
Viimeksi muokannut annepa, 06.11.2012 19:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
annepa kirjoitti:Ja siis tällaiset ihastumisethan on ihan normaaleja ja niitä sattuu varmaan jokaisessa parisuhteessa ja ne on ihan ok.
Minä taas olen saanut sen käsityksen, että tuollaisia ihastumisia sattuu vasta siinä vaiheessa, kun olemassaolevasta parisuhteesta on irtautunut jo henkisesti. Eli kun ihastuksia alkaa olla enemmän, on henkinen paluu siihen olemassaolevaan parisuhteeseen aina yhä vaikeampaa.
Käsityksesi on väärä, ainakin yleisellä tasolla.
Tämä taisi nyt perustua ihan yhtä kovaan faktaan kuin prosessillakin.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
prosessi kirjoitti:
Minä taas olen saanut sen käsityksen, että tuollaisia ihastumisia sattuu vasta siinä vaiheessa, kun olemassaolevasta parisuhteesta on irtautunut jo henkisesti. Eli kun ihastuksia alkaa olla enemmän, on henkinen paluu siihen olemassaolevaan parisuhteeseen aina yhä vaikeampaa.
Käsityksesi on väärä, ainakin yleisellä tasolla.
Tämä taisi nyt perustua ihan yhtä kovaan faktaan kuin prosessillakin.
Omat ja muiden (ei kaikkien muiden, kyseessä on määritelty joukko) kokemukset kumoavat prosessin käsityksen yleispätevänä. Sehän ei sulje pois sitä etteikö joillain ja vaikka useallakin voisi olla kuten prosessi käsittelee. Niinhän minä just sanoin O_o
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Mä väitän että ne suhteet joissa kuljetaan laput silmillä eikä ikinä ihastuta keneenkään muuhun koskaan enää, on niitä suhteita jotka karahtaa kivikolle siinä samassa sekunnissa kun sitten ihastutaankin eikä osata suhtautua asiaan sen vaatimalla keveydellä.
Annepa, kuulostaa tosi hankalalta. Toisaalta ymmärrän senkin että mies ei halua puhua. Jos kaikki sanottava on sanottu niin ei ne asiat niistä puhumalla lisää enää kummene. Sitä en tiedä millä ne kummenee vai kummeneeko. Ehkä aika ja käytännön teot saa tunteetkin tuntumaan toisilta.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Georgina kirjoitti:Mä väitän että ne suhteet joissa kuljetaan laput silmillä eikä ikinä ihastuta keneenkään muuhun koskaan enää, on niitä suhteita jotka karahtaa kivikolle siinä samassa sekunnissa kun sitten ihastutaankin eikä osata suhtautua asiaan sen vaatimalla keveydellä.
Minusta se oli vaan kiva kun vielä pystyi (halusi?) tolla mainitulla keveydellä suhtautumaan. Vähän flirttasi ja sitten meni kotiin ja pani puolisolta aivot pellolle. Eikä niitä romanttisia ihastuksia ole kyllä tullut edes joka vuosi tai edes joka toinen vuosi. En ole sarjaihastuja. Ja silloin kun niitä tuli, sen tiesi että ne menee ohi eikä siitä sen enempää.
Georgina kirjoitti:Toisaalta ymmärrän senkin että mies ei halua puhua. Jos kaikki sanottava on sanottu niin ei ne asiat niistä puhumalla lisää enää kummene. Sitä en tiedä millä ne kummenee vai kummeneeko. Ehkä aika ja käytännön teot saa tunteetkin tuntumaan toisilta.
Joo kyllä minäkin tavallaan ymmärrän ton, mutta ei se sitä läheisyyttä lisää jos minä nyt teen nämä häntä ärsyttäneet asiat toisin ja hän tekee minua ärsyttäneet asiat toisin (eli se tsekkilista). Eikä se muuta asiaa miksikään jos mulle sanotaan että "mun pitää lopettaa sun laiminlyönti" jos mitään ei käytännössä tapahdu.
Tää tuntuu ihan typerältä. Ulospäin ei varmaan ihan hirveesti näy, että missä tilanteessa ollaan. Me tullaan kuitenkin toimeen ihan hyvin eikä tapella.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
annepa kirjoitti:
Joo kyllä minäkin tavallaan ymmärrän ton, mutta ei se sitä läheisyyttä lisää jos minä nyt teen nämä häntä ärsyttäneet asiat toisin ja hän tekee minua ärsyttäneet asiat toisin (eli se tsekkilista). Eikä se muuta asiaa miksikään jos mulle sanotaan että "mun pitää lopettaa sun laiminlyönti" jos mitään ei käytännössä tapahdu.
Ymmärrän ihan täysin. Jos sä nyt kuitenkin olet päättänyt siihen deadlineen asti katella sitä hommaa niin yritä relata sen suhteen että odotat milloin alkaa tuntua paremmalta. Koska silloin kun ollaan menty sen rajan yli että ärsyttää ja vituttaa niin eihän se toinen voi tehä mitään mikä ei ärsytä ja vituta. Ja mä en usko että sitä tuntemusta voi aktiivisilla toiminnalla muuttaa miksikään sen enempää kuin mitä ootte jo tehneet. Eli yrität hyväksyä sen että se suhde voi loppua siihen deadlineen ja silti elämä jatkuu, erilaisena muttei välttämättä huonompana. Tai se suhde voi jatkua ja olette sen jälkeen vahvempia. Kun sä voit hyväksyä ne molemmat vaihtoehdot niin annat mennä vaan painollaan ja pidät tietysti omalta osaltasi kiinni siitä tsekkilistasta jonka ootte tehneet. Mä uskon että jos sä pystyt relaamaan etkä aseta itelles paineita siitä mitä sun ja miehes pitäis tuntea niin vaan silloin se oikeasti voi alkaa tuntua paremmalta.
annepa kirjoitti:Tää tuntuu ihan typerältä. Ulospäin ei varmaan ihan hirveesti näy, että missä tilanteessa ollaan. Me tullaan kuitenkin toimeen ihan hyvin eikä tapella.
Tän ajattelun voit mun mielestä heivata kokonaan, taas vaan asetat itselles paineita ulkoa. MITÄ VITUN VÄLII mitä näkyy ulospäin tai miltä susta PITÄIS tuntua. Susta tuntuu miltä tuntuu ja sun miehestä tuntuu miltä tuntuu, niillähän sitä mennään.
Ei ollu tarkotus paasata, jotenkin vaan näkisin että tän asian vois ajatella näin.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
^Hmm ehkä asetan itselleni paineita, en vain ole vissin tajunnut sitä. Kiitos tästä ideasta, alan työstää sitä.
En tarkoittanut tuota ulospäinnäkymistä noin, en yleensä ajattele mitä muut ajattelee. Tarkoitin sitä että onko mulla liian kovat vaatimukset. Kaikki on kuitenkin käytännössä hyvin (tai no, tehdäänpä suuri seksi- ja läheisyyskysely ja puhutaan sitten), mutta niinkuin materiaalisesti ja kuten sanottu, ei tapella tms. Pitäisikö vaan niinkuin tyytyä. Tuntuu typerältä kun en tyydy ja tuntuu sekin typerältä että ajattelen että pitäisikö vain tyytyä. Eli kaikenkattavasti tämä koko tilanne tuntuu typerältä.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
annepa kirjoitti:
En tarkoittanut tuota ulospäinnäkymistä noin, en yleensä ajattele mitä muut ajattelee. Tarkoitin sitä että onko mulla liian kovat vaatimukset. Kaikki on kuitenkin käytännössä hyvin (tai no, tehdäänpä suuri seksi- ja läheisyyskysely ja puhutaan sitten), mutta niinkuin materiaalisesti ja kuten sanottu, ei tapella tms. Pitäisikö vaan niinkuin tyytyä. Tuntuu typerältä kun en tyydy ja tuntuu sekin typerältä että ajattelen että pitäisikö vain tyytyä. Eli kaikenkattavasti tämä koko tilanne tuntuu typerältä.
ok, I see.
Ei tarvi tyytyä. Joitain kompromisseja joutuu tekemään mutta jos ne kompromissit ei itsestäs tunnu vähäisiltä ja vaivan arvoisilta niin silloin suhde ei ole sulle oikea. Ainut oikea mittari tälle on oma fiilis. Tuntuuko susta että saat olla oma itses ja elää elämääs niinkuin haluat? Jos sä kuvittelet itseäs yksinäs versus tässä suhteessa niin kumpi tuntuu paremmalta?
Tää aihe tuntuu läheiseltä koska ennen tätä suhdetta olin vuosia sellaisessa suhteessa josta olisi pitänyt älytä luopua vuosia aiemmin. Toisaalta, ne vuodet opetti siihen mitä on nyt ja siihen tyytyväisyyteen mitä tässä suhteessa koen 99% ajasta.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
annepa kirjoitti:
Tuntuu typerältä kun en tyydy ja tuntuu sekin typerältä että ajattelen että pitäisikö vain tyytyä. Eli kaikenkattavasti tämä koko tilanne tuntuu typerältä.
ok, I see.
Ei tarvi tyytyä. Joitain kompromisseja joutuu tekemään mutta jos ne kompromissit ei itsestäs tunnu vähäisiltä ja vaivan arvoisilta niin silloin suhde ei ole sulle oikea. Ainut oikea mittari tälle on oma fiilis. Tuntuuko susta että saat olla oma itses ja elää elämääs niinkuin haluat? Jos sä kuvittelet itseäs yksinäs versus tässä suhteessa niin kumpi tuntuu paremmalta?
Hmm no olen jo jonkin aikaa ajatellut että jos olisin yksin niin mitä sitten. Sitten tuntuisi hetken aikaa surulliselta ja luopumisen tuskaa mut sit porskuttaisin taas eteenpäin. Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu paremmalta tai huonommalta. Odottelen että käänne jompaan kumpaan tapahtuu. Ei sekään ole hyvä että tämä tilanne on "ihassama".
Tuntuu kyllä että saan olla oma itseni ja elää elämääni niin kuin haluan (pl. että tämä ei ole käsitykseni hyvästä kahden ihmisen liitosta jossa mennään yhdessä eteenpäin, mutta ehkä tämä on se asia missä olen idealisti ja vaadin liikaa). En koe olevani mitenkään kahlittu tai alistettu tms. Aikaisemminkin on kuitenkin jo puhuttu tässäkin ketjussa, että monet on mieluummin huonossa suhteessa kuin yksin. Minä olen täysin päinvastaista mieltä; kuten monet muut, olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Sulta saa hyvää palautetta!
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
^pikavastaus, sitten täytyy hetkeksi kiitää kaupungille. Musta tuo sun tekemä ajatustyö on hyvää mutta mä en olis liian huolissaan tuosta ihassama tilanteestakaan. Kun antaa itselleen vähän aikaa niin kyllä se jompaan kumpaan suuntaan kääntyy väkisinkin, joko omista tunteista tai ulkopuolisesta ärsykkeestä. (koska susta kuitenkin tuntuu että saat olla oma itses, se on tärkeää)
Mietin vielä sitä miehen emmätiä vastausta, joko hän ei oikeasti tiedä vaan taustalla on vaan tunteita jotka ei konkretisoidu mihinkään tai vastaava tilanne kuin sulla ihastumisen kanssa, hän ei halua kertoa jotain mikä loukkais sua turhaan. Siksi mietin että pitäiskö siitä ihastumisista sanoa jos sopiva asiayhteys avautuu.
Hyvä jos musta on jotain apua sun omiin ajatuksiin.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Ihminen joka ihastuu vaikka kerran vuodessa on tunne-elämältään epätasapainoinen teini. Ihminen joka ihastuu useammin kuin kerran vuodessa on joku tunnepohjaisten endojen narkkari jonka pitäisi hakeutua hoitoon, ellei ikä ala ykkösellä ÄO ole alle sata.
annepa kirjoitti:Hmm no olen jo jonkin aikaa ajatellut että jos olisin yksin niin mitä sitten.
Jokainen ihminen on yksin. Erillinen biologinen olento, joka halutessaan voi olla vuorovaikutuksessa kaltaistensa kanssa, mutta pohjimmiltaan jokainen tajunta on yksilö ja yksin - vaikka rakastumisen endorfiinihuumassa tai pissavehkeitä yhteensovitellessa muunlaisia harhoja elätteleekin. Millään vähättelemättä edellämainittujen mielenterveydelle tärkeitä vaikutuksia
Paitsi tietysty Star Trekistä tutut Borgit, joka on kollektiivinen joukkotajunta.
Mistä sen "Vuoden Positiivisin Päivänsäde" -palkinnon saa noutaa?
So Hard kirjoitti:Ihminen joka ihastuu vaikka kerran vuodessa on tunne-elämältään epätasapainoinen teini. Ihminen joka ihastuu useammin kuin kerran vuodessa on joku tunnepohjaisten endojen narkkari jonka pitäisi hakeutua hoitoon, ellei ikä ala ykkösellä ÄO ole alle sata.
Se että sä olet tunne elämältäs kuiva ja tasainen kuin saharan autiomaa ei tee sitä ainoaksi oikeaksi tavaksi tuntea. (toki se tapa voi olla oikea sulle ja se sinulle suotakoon) Se että sä halvennat kaikkia jotka tuntee erillä tavalla kuin sinä on ihan vitun ärsyttävää ja kapea-alaisesti katsottua ja mustavalkoista ja tekee mieli läpsiä poskille että herää nyt saatana näkemään että on erilaistakin elämää kuin sun navan ympärillä.
Koska kuitenkin olen joskus ennenkin ollut tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä niin kokemuksesta tiedän että sä et herää koskaan joten tämä jää ainoaksi viestikseni aiheesta. Käy vaan sääliksi että et koskaan voi nähdä asiaa toisin. Toisaalta, sä voit mennä elämäs läpi täysin tyytyväisenä, se että voitko tuntea ylitsevuotavaa onnea, sitä epäilen.
Oikeesti, jokainen tyylillään mikään tapa jossa ei loukata toisia ihmisiä ei oo toista parempi. Mutta tuollainen toisten yläpuolelle itsensä asettaminen saa mittarin käymään ihan helvetin kuumalla hetken.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
So Hard kirjoitti:Ihminen joka ihastuu vaikka kerran vuodessa on tunne-elämältään epätasapainoinen teini. Ihminen joka ihastuu useammin kuin kerran vuodessa on joku tunnepohjaisten endojen narkkari jonka pitäisi hakeutua hoitoon, ellei ikä ala ykkösellä ÄO ole alle sata.
Ihan käsittämätöntä tuomitsemista. Tuo on sinun mielipiteesi, ei mikään absoluuttinen totuus.
Ihan vakavassa parisuhteessa oleva keski-ikäinen ihminen voi ihastua vaikka kuukausittain. Ei se tarkoita sitä, ettäkö olisi tyytymätön suhteeseen tahi puolisoon saati että aikoisi tehdä asialle jotain. Itse määrittelen ihastumisen kivaksi tunteeksi, jonka jotkut ihmiset saavat aikaan. Se tunne ei hajota parisuhdetta, laske älykkyyttä tai aiheuta hoitoon hakeutumista. Se on vaan _kiva tunne_. Tunteet merkitsevät eri ihmisille eri asioita, ihmiset kokevat tunteita hyvin erilaisella skaalalla. Kaikki eivät koskaan ole olleet disneyrakastuneita, ja halveksivat niitä jotka ovat. Näin olkoon. Minusta olisi kauhean kurjaa, jos en olisi moista tunnetta kokenut. En kuitenkaan ole myymässä sitä kenellekään. Vähän sama kuin voisi olettaa, että jos ihminen vetää heroiinia tai vaikkapa essoja, ihmisestä tuntuu hyvältä. En kuitenkaan suosittelisi ketään näin tekemään
Minusta ihmisen tunteet eivät lähtökohtaisesti ole vääriä, tai oikeita. Ne vaan ovat, syntyvät. Kaikkien tunteiden mukaan toimiminen sen sijaan on typerää.
Tunteita tulee ja menee, se on ihan ok. Eri asia on mitä niille tai niiden kanssa tekee.
Niinkovalle sellainen kysymys, että kuinka usein saa ihastua, että määritellään aikuiseksi? Kerran vuosikymmenessä? Nevö?
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Ihastumisherkkyys taitaa riippua pitkälti temperamentista. Kyllähän temperamenttinen vaikuttaa tasaisen mielestä puolihullulta, mutta ei niin, että se olisi jokin kliininen tuomio vaan vapaammassa mielessä.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
So Hard kirjoitti:Ihminen joka ihastuu vaikka kerran vuodessa on tunne-elämältään epätasapainoinen teini. Ihminen joka ihastuu useammin kuin kerran vuodessa on joku tunnepohjaisten endojen narkkari jonka pitäisi hakeutua hoitoon, ellei ikä ala ykkösellä ÄO ole alle sata.
Se että sä olet tunne elämältäs kuiva ja tasainen kuin saharan autiomaa ei tee sitä ainoaksi oikeaksi tavaksi tuntea. (toki se tapa voi olla oikea sulle ja se sinulle suotakoon) Se että sä halvennat kaikkia jotka tuntee erillä tavalla kuin sinä on ihan vitun ärsyttävää ja kapea-alaisesti katsottua ja mustavalkoista ja tekee mieli läpsiä poskille että herää nyt saatana näkemään että on erilaistakin elämää kuin sun navan ympärillä.
Koska kuitenkin olen joskus ennenkin ollut tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä niin kokemuksesta tiedän että sä et herää koskaan joten tämä jää ainoaksi viestikseni aiheesta. Käy vaan sääliksi että et koskaan voi nähdä asiaa toisin. Toisaalta, sä voit mennä elämäs läpi täysin tyytyväisenä, se että voitko tuntea ylitsevuotavaa onnea, sitä epäilen.
Oikeesti, jokainen tyylillään mikään tapa jossa ei loukata toisia ihmisiä ei oo toista parempi. Mutta tuollainen toisten yläpuolelle itsensä asettaminen saa mittarin käymään ihan helvetin kuumalla hetken.
Niinno, en se minä täällä ole joka valittelee suhteen tilaa tai suhteettomuutta. Sarjaihastuminen kertoo siitä, että investoi tunteitaan vääriin suuntiin jatkuvalla syötöllä. Teinninä tunnetempoilu on normaalia. Sen jälkeen se on jonkinlainen vaiva. Sanoisin melkein, että on hyvin heikot saumat olla onnellinen missään suhteessa jos koko ajan on joku muu mielessä. Vähän sama kuin sellaisen tyypin kanssa seukkaaminen joka ei ole päässyt yli exästä. On paljon mukavampi antaa ja saada 100% romanttisista tunteista suhteessa kuin joku mielialan ja tuulen suunnan mukaan vaihteleva murto-osa.
Mutta toimikaa toki tavallanne. Ei se multa onneksi ole pois.
So Hard kirjoitti:Sanoisin melkein, että on hyvin heikot saumat olla onnellinen missään suhteessa jos koko ajan on joku muu mielessä.
Mutta eihän ihastuminen ole sellaista, että on koko ajan joku muu mielessä. Mun mielestä se on enempi sellainen hetkessä tapahtuva asia, joka haalenee ja jopa unohtuu siinä samassa kun sen äkillisen tunteen aiheuttaja on poissa näkyvistä.
Mutta mikäs mä toisaalta olen huutelemaan täällä kun ei ole vuosiin ollut parisuhdetta. Olen saattanut kyllä kerran tai pari sinä aikana olla ihastunut. En ole varma, koska sitä on vaikea palauttaa mieleen kun se on ohi
Oh, let me file that crap between "I dont give a fuck" and "Blow me"
Tässä ihastumisasiassa voi olla myös määrittelyerot aika isot. Itse ajattelen nää ohimenevät ihastukset sellaisena "Ooh! Vähänks ihana!" -tyyppisinä hetken mielijohteina, joista ei välttämättä edes seuraa sen suurempaa ajatustyötä mahdollisesta kontaktinottamisesta, saati sitten kilpailutilannetta suhteessa nykyiseen kumppaniin.
Sit on erikseen ne "sielunkumppanuus"-ihastukset, joilla ehkä enemmän paikataan jotain oman suhteen emotionaalista tyhjiöä. Siis sellaiset tyypit, joiden kanssa homma seilaa jossain kaveruuden ja ihastuksen lähimaastossa, ja joille on kauhean ihana kertoa ja jakaa sellaisia asioita, joita yleensä jakaa vain parisuhteessa. Arjen juttuja, henkilökohtaisuuksia, parisuhteen tai muun elämän ongelmatilanteita jne. Ja niiltä saatu huomio tuntuu hyvältä ja oikealta. Eikä siihen kanssakäymiseen välttämättä liity edes mitään suoria vihjauksia tulevasta tai selkeitä viestejä siitä, että enempi olisi mukavampi, mutta ehkä sellainen tietty epämääräisyyden tunne kuitenkin velloo päällä. Ja välillä se yhteydenpito voi olla tiivistäkin, ja sitten ne joko hiipuu "tavalliseksi" kaveruudeksi tai syvenee joksikin muuksi.
Näistä "sielunkumppaneista" oli aika hyvä kuvaus Elizabeth Gilbertin "Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin?" kirjassa, tunnistin ainakin itseni ja muutaman läheisen ihan välittömästi.
Annepalle vielä, että oon Ginan kanssa samaa mieltä siitä, ettei sillä ole oikeastaan väliä näyttääkö suhde ulospäin hyvältä ja oikealta. Sen sijaan pohtimisen arvoisena pitäisin sitä, onko kyseessä näistä muiden muutostilanteiden kasaantumisesta seurannut tarve vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat muutettavissa, vai aito tyytymättömyys tilanteeseen? Tämä siksi, että olen itse vähän sellainen pakenija, että jos asiat ovat huonosti, niin olen kovasti aina tekemässä lähtöä ainakin henkisesti, kun ajattelen, että ero ja uusi alku korjaavat kaiken. Tästä lisää voikin lukea esim. tuolta mun lapsettomuushoitovolinoista Shrinkin puolelta.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Olisikohan tässä joku Mies/naisnäkökulman ero. Naisille ihastuminen on jotain kukkakedon kahinaa ja viehkoja mielikuvia, kun taas Miehille korkeaenerginen ajava tunne munissa ja selkäytimessä. En mä muista enää kun oon niin vanha.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
![:]](./images/smilies/icon_hymy.gif "Iso Hymy"){kind=icon}
