Kitinä

Bluntly kirjoitti: ↑03.07.2022 23:42

Diddley Bow kirjoitti: ↑03.07.2022 17:41 Teidän muiden elämä on sitä aina ihanaa ja tasapainoista perhe-elämää?

Ai?

Voit identifioitua perheelliseksi ja parkkeerata perhepaikalle.

Miten sen nyt ottaa, onko tasapainoista perhe-elämää vai ei.. Oikeudenkäynteihin vie matka eksän kanssa, riitautti sitten tapaamiset ja huoltajuuden, elareita ei edelleenkään ole maksanut sopimuksen mukaan joten mä sitten käräjöin niistäkin häntä vastaan. Vittumaista ja kaukana tasapainoisesta. Tai tasapainoisesti stressiä kylläkin!

Uusi suhde kukoistaa. Ollaan nyt seurusteltu noin 3kk, ihanaa on. Saa nähdä jatkuuko muuttonikin jälkeen ihanana, kun välimatka vähenee parilla tunnilla.

Uh! Treffit tänään!

Perseestä ja kerta kaikkiaan väärin käyttää lapsia pelinappuloina.

Kerberos I kirjoitti: ↑08.08.2022 19:29 Perseestä ja kerta kaikkiaan väärin käyttää lapsia pelinappuloina.

Kamala sana, parahin Kerbo!

Mut ainahan lapsia käytetään pelinappuloina. Niin politiikassa kuin arkipäivässäkin.

Ei ole hyvä, ei. Mukavasti sanottu versio.

ELO

Olen alkanut hyväksyä avioeron täysin mahdollisena lähiajan skenaariona.

Olisi pitänyt kuunnella vaistojaan silloin seurustelun alkuaikoina. Mutta en luottanut "tutka-antenneihini" jotka ensimmäisen avioeron tuo vertauskuvallinen myrsky ja myllerrys olivat vieneet mennessään. Eroa seurasi erittäin, erittäin aktiivinen sekoilu ja deittailuvaihe, jonka loppusuoralla tapasin nykyisen vaimoni. Silloin vaikutuksen tekivät kauneus ja tasapainoisuus. Olin kurkkuani myöten täynnä deittilammikossa polskivia sekopäitä ja neurootikkoja. Jäin suhteeseen.

Jossain kohtaa, ehkä ensimmäisen 6kk aikana alkoi tulla tunne "jotain tästä puuttuu", mutta vaiensin sen. Ajattelin että "kyllä se tästä". Yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei lähtökohtaisesti ollut. Yritin houkutella häntä mukaan rakkaisiin harrastuksiin (kuntosali, sukeltaminen) ja saada innostumaan minulle tärkeistä asioista (rock, sarjakuvat, elokuvat) mutta menestys jäi laihanpuoleiseksi. Suhteen keskimmäisen kolmanneksen sitten vietinkin omissa harrastuksissani, toki myös käytin alkoholia reippaasti. Yhteinen koti ostettiin, matkusteltiin. Jossain kohtaa lapsiakin alkoi putkahdella.

Sitten tuli syrjähyppy, pian perään syöpä. Jälkimmäisen mainingeissa jäin täysin yksin kun emäntä valvoi sylivauva-ikäisen kuopuksen takia noin vuoden. Jälkeenpäin ajateltuna tämä suora saattoi olla se viimeinen niitti. Vieraannuimme toisistamme jossain määrin ja taidan kantaa kaunaa tänäkin päivänä, että minun kuolemaan johtavaksi suunniteltu syöpäni ei herättänyt juuri mitään näkyvää tunnevastetta.
---
On käyty pariterapiassa. On puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Arkihan sujuu ihan nätisti, minäkin kannan osuuteni kotitöistä. Yhteistä aikaa ei kuitenkkaan ole, tukiverkkoja ei ole ja nuorin muksu tarvitsee vielä hoitajaa.

Mutta kun läheisyyden tunne puuttuu niin puuttuu kaikki. Fyysisen koskettelu on 90% minun harteillani. Aloite seksiin 100% minun harteillani.

En yritä maalata itsestäni kärsivää marttyyriä. Luoja tietää että dokaaminen, patologinen harrastaminen ja muut viehättävät luonteenpiirteeni ovat vahingoittaneet suhdetta kovasti. Olen myöntänyt virheeni, pyytänyt niitä vilpittömästi anteeksi useaan otteeseen.

Koska ensimmäinen avis meni dokaamiseni takia päin vittua ja 1-vaimo karkasi suunnilleen takaoven kautta antamatta mitään mahdollisuuksia korjata asioita, olen ajatellut että minä en ole se joka heittää pyyhkeen kehään vaan käännän kaikki mahdolliset kivet suhteen eteen. "Parisuhde vaatii työtä", sanotaan ja kai se niin onkin.

Kun "elinikää 3-5 vuotta" muuttuikin "leikkaus onnistui, kontrollit puolivuosittain" niin olihan sekin melkoinen myllerrys. Alkon jäätyä kuvioista aloin viihtyä nahoissani ja koetin kovasti lähentyä puolisoa, yleensä tuloksetta. On aika raastavaa olla täynnä rakkautta mutta kun kukaan ei ole ottamassa sitä vastaan. En tänäkään päivänä tiedä, mikä häntä "vaivaa". Luulisi sen jo olevan selvää, että en palaa enää samoihin haitallisiin käytösmalleihin jotka rassasivat suhteen kahta ensimmäistä kolmannesta.

Mutta kun jokaisen kehityskeskustelun jälkeen yhdessä sovitut korjausliikkeet kestävät vain niin kauan kuin minä jaksan niitä aktiivisesti edistää. Alkaa tuntua että vaimo ei jostain syystä osaa viheltää itse peliä poikki ja (ehkä tietämättään) haluaa ajaa minut tilanteeseen jossa teen sen.

---

En epäile etteikö lastenhoitoa saataisi sovittua eron sattuessa. Mutta vallitseva maailmantilanne huomioiden ero juuri nyt olisi hirmuinen taloudellinen riski. Kumpikaan emme ole varakkaita eikä ajatus köyhyydestä viiskymppisenä erityisemmin houkuta.

Kurja tilanne, KKK. Mutta lapsen psyyken kannalta vanhemmat, jotka vain sinnittelevät onnettomina yhdessä on pahinta mitä voitte antaa - huonon parisuhdemallin. Lapsi on äärimmäisen taitava tunnistamaan kodin ilmapiiriä, pohjavirtoja ja todellisia tunnetiloja, vaikka me aikuiset kuinka se yritettäisiin salata. Harmillisesti se kotona opittu käytösmalli kovin usein periytyy jälkeläisillekin..

..eli haluatko että lapsesi oppivat, että A, jos on onnetonta yhdessä ja kaikki terapiat on käyty läpi tuloksettomina, silti ollaan jääräpäisesti yhdessä ulkoisen kuvan vuoksi, vai haluatko että lapsesi oppii, että B, on ihan okei erota jos ei ole onnellinen, sen jälkeen kun on jo yritetty kaikki?

Meillä on vain tämä yksi elämä, eikä kukaan meistä voi tietää kauan taival kestää. Itse olen kantapään kautta oppinut, että terveytensä ja mielenterveytensä kustannuksella ei kannata jäädä materiaan kiinni. Ja niin, nämä mun lapsenikin ovat tasapainoisempia nykyään. Ja ruokaa/katto pään päällä on.

Minusta on aika suuri vaatimus, että puoliso ottaisi sinun mielenkiinnon kohteesi omakseen, jotta voisitte harrastaa yhdessä. Entä asiat mistä hän on kiinnostunut? Tai kokonaan yhteisten löytäminen?

Itse olen lapsiperhearjessa pitänyt ainoastaan näppäränä sitä, että aikuisten aikaavievät harrastukset ovat keskenään erit, ja näin myös eri aikaan. Yhteisiä asioita tehdään joko koko perheellä tai aikuisten kesken lapsen ollessa hoidossa.

Mietin myös sitä mahdollisuutta, että vauvaan tiiviisti kiinnittyminen olisi ollut juuri se vaimon näkyvä tunnereaktio siinä syöpäkriisissä. Että ajatus siitä että voikin jäädä lopullisesti kolmen lapsen yksinhuoltajaksi ja päättää oirellut avioliitto leskenä jotenkin kesken näkyi juuri tietynlaisena etäisyyden ottamisena ja prosessointina. Varmaan hänelläkin on ollut haave että kaikki muuttuu vielä joskus helpommaksi, kun rinnalle on jäänyt käänteistä huolimatta.

Parisuhde toki on vapaaehtoinen, eikä siinä tarvitse vastentahtoisesti olla, mutta näissä sun viesteissä KKK on usein sellainen sävy, että on vaikea nähdä mistä sinä olet noin katkera puolisollesi? Pitkän keittiöpsykan opiskelleena herää ajatus, että ehkä sysäät vaimon kontolle sellaisia syntejä, joita et itsessäsi tohdi kohdata. Siinä on toki se varjopuoli, että avioliitto ei sitä tyytymättömyttä tule korjaamaan.

Musta tuntuu, että olen parisuhteessa. Mut katotaan nyt tää viikonloppu vielä ihan rauhassa, ennen kuin lukitaan kohde.

Diddley Bow kirjoitti: ↑14.10.2022 7:31 Musta tuntuu, että olen parisuhteessa. Mut katotaan nyt tää viikonloppu vielä ihan rauhassa, ennen kuin lukitaan kohde.

Maanantaina sit kysyt: "Aletaanx oleen?"

James Potkukelkka kirjoitti: ↑14.10.2022 10:03

Tätä mä niin pelkään!

Diddley Bow kirjoitti: ↑14.10.2022 7:31 Musta tuntuu, että olen parisuhteessa. Mut katotaan nyt tää viikonloppu vielä ihan rauhassa, ennen kuin lukitaan kohde.

Niin ne heikot kaatuu elon tiellä.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑14.10.2022 9:55

Diddley Bow kirjoitti: ↑14.10.2022 7:31 Musta tuntuu, että olen parisuhteessa. Mut katotaan nyt tää viikonloppu vielä ihan rauhassa, ennen kuin lukitaan kohde.

Maanantaina sit kysyt: "Aletaanx oleen?"

Ollaan nyt oltu. Monta kertaa. Silleen ja tälleen. Tarkottaax se mitään?

No nyt ollaan jo julkisesti yhes koos! Tai siis näin sen someen me julkistettiin. Ihanaa!!

Diddley Bow kirjoitti: ↑24.12.2022 10:08 No nyt ollaan jo julkisesti yhes koos! Tai siis näin sen someen me julkistettiin. Ihanaa!!

Nuori rakkaus

Vagabondo kirjoitti: ↑24.12.2022 10:19

Diddley Bow kirjoitti: ↑24.12.2022 10:08 No nyt ollaan jo julkisesti yhes koos! Tai siis näin sen someen me julkistettiin. Ihanaa!!

Nuori rakkaus

Onnittelut!

Katos vaan kun en ole muistanut raportoida; ohi on! Ollut jo alkuvuodesta. Alko tulla vaatimuksia, että pitäis viedä fine diningiin, pukeutua paremmin, käyttää hajusteita...

Ei pysty! Kyllä se vaan niin on, että jos ei pysty toista hyväksymään sellaisenaan, niin ei sen päälle kannata edes yrittää mitään.

Mut ei hätää! En ole jäänyt makaamaan raadoksi kentälle, vaan jo uusissa taisteluissa. Raportoin niistä kun on sen aika.

Diddley Bow kirjoitti: ↑15.03.2023 14:54 Katos vaan kun en ole muistanut raportoida; ohi on! Ollut jo alkuvuodesta. Alko tulla vaatimuksia, että pitäis viedä fine diningiin, pukeutua paremmin, käyttää hajusteita...

Ei pysty! Kyllä se vaan niin on, että jos ei pysty toista hyväksymään sellaisenaan, niin ei sen päälle kannata edes yrittää mitään.

Mut ei hätää! En ole jäänyt makaamaan raadoksi kentälle, vaan jo uusissa taisteluissa. Raportoin niistä kun on sen aika.

Sää oot nobealiikkeinen mies. Rakkauden kone.

So Hard kirjoitti: ↑15.03.2023 16:21

Diddley Bow kirjoitti: ↑15.03.2023 14:54 Katos vaan kun en ole muistanut raportoida; ohi on! Ollut jo alkuvuodesta. Alko tulla vaatimuksia, että pitäis viedä fine diningiin, pukeutua paremmin, käyttää hajusteita...

Ei pysty! Kyllä se vaan niin on, että jos ei pysty toista hyväksymään sellaisenaan, niin ei sen päälle kannata edes yrittää mitään.

Mut ei hätää! En ole jäänyt makaamaan raadoksi kentälle, vaan jo uusissa taisteluissa. Raportoin niistä kun on sen aika.

Sää oot nobealiikkeinen mies. Rakkauden kone.

No nyt ei ole mitään vakavan yritystä. Hauskanpitoa!

No joo... sääli, että meni noin mutta hyvä että erilaiset arvomaailmat paljastuivat nopeasti, eikä pikakihlojen ja yhteenmuuton jälkeen.

Kerberos I kirjoitti: ↑16.03.2023 21:16 No joo... sääli, että meni noin mutta hyvä että erilaiset arvomaailmat paljastuivat nopeasti, eikä pikakihlojen ja yhteenmuuton jälkeen.

Juu musta alkaa tuntumaan, että noi pyristelyt pitkään parisuhteeseen tähtäävästä toiminnasta on mun osalta pyristelty. Uusioperhekuviot ei kiinnosta ja kun itse suoritin vanhemmuuden hyvissä ajoin, niin omassa ikäryhmässä tai nuoremmissa naisissa ei juuri vastaavassa elämäntilanteessa olevia ole.

Diddley Bow kirjoitti: ↑18.03.2023 19:18 Juu musta alkaa tuntumaan, että noi pyristelyt pitkään parisuhteeseen tähtäävästä toiminnasta on mun osalta pyristelty. Uusioperhekuviot ei kiinnosta ja kun itse suoritin vanhemmuuden hyvissä ajoin, niin omassa ikäryhmässä tai nuoremmissa naisissa ei juuri vastaavassa elämäntilanteessa olevia ole.

Itsesestäni taas tuntuu, että olisin syyllinen (johonkin määrittelemättömään asiaan), jos koittaisin suhdetta, jossa ei tavoitellla pitkää parisuhdetta (itse asiassa kokisin syyllisyyttä ilman vaikka suhde olisi ilman seksiä.)

Hyvä ystävä ehdotti, että miten olisi uusperhe. Jos molemmat osapuolet ovat keski-ikäisinä yhtä kokemattomia, on tiedossa vain katastrofi. Toisaalta en tule yleensä toimeen lasten kanssa. (En ollut mukulanakaan itse äänekäs, vaikka kavereitten kanssa touhuttiin kaikenlaista, mikä ei kelpaisi nykyisille turvallisuusstandardeille.)

On dilemma että miehen pitäisi tehdä aloite, mutta en halua, että kukaan tekisi johdateltuna sellaista virhearviota, että ihastuisi minuun.

En enää keksi vastausta kysymykseen 'Miksi?'.