Plussasin itseni työpaikan vessassa, viimeisenä työpäivänäni. En todellakaan odottanut positiivista tulosta vaan epäilin kuukautisten myöhästyneen työstressin ja irtisanoutumisen (olin poikkeuksellisesti kuukauden töissä vielä irtisanoutumiseni jälkeen) seurauksena. Sanottakoon, että siellä vessassa koin hysteerisen kohtauksen, soitin niin miehelleni kuin äidillenikin ja vedin tupakkaa ketjussa (tiedän, tiedän). Kotona suhtautuminen oli se ihanteellisin eli onnellinen mies, joka sitten lohdutteli hysteeristä itkua ja voivottelua. Yhden ainoan kerran kysyin mitä vittua tässä nyt tehdään, se oli ainoa kerta kun hetkellisesti kävi mielessä se toinenkin vaihtoehto.
Raskaudesta en sinänsä ole nauttinut juuri ollenkaan. On pahoinvointia, diabetesta, selkäkipua, supistuksia, tupakanhimoa, haluttomuutta, väsymystä. Ei kerrassaan mitään positiivisia oireita ja vaaleanpunaista hattaraa. Ilmeisesti pitäisi olla, jos viitsii superäitien louskutuksia kuunnella. Minä en jaksa. Oma raskauteni konkretisoitui kun tunsin ensimmäiset liikkeet viikolla 15, nyt menossa lopuillaan viikko 27. Nyt odotan innolla, koska masuasukki näkee päivänvalon ja olen niin sinut raskauden kanssa kuin nyt yleensä tälläinen ihminen voi olla. Toivottu hän on, pidän silti oikeuden vaipua välillä epätoivoon, epävarmuuteen ja vitutukseen ilman ulkopuolisten sormen heristelyä. Pitkä kasvuprosessi ja varmasti myös vaikea tulee olemaan tämä oma kasvuni vanhemmaksi.
Edelleenkään ei vauvahöpinät kiinnosta sitten pätkääkään, onneksi läheiset sen tiedostaa. Muiden tulevien äippien seuraan en hakeudu, koska noh suurin osa heistä on (sanon nyt rumasti, mutta hei näin fiilistelen) menettänyt raskausviikkojen edetessä vähintään järkensä ja älykkyytensä. Vauvalehdet sun muut aiheuttaa lähinnä kiroilua, on superäitiä ja megaisää ja kaikki on ruusuilla tanssimista ja vaikkei olekaan niin on sitä kuitenkin. Neuvolassa olen usein suhteellisen hankala, koska en jaksa kuunnella itsestäänselvyyksiä, nalkutuksia turhista jutuista tai jopa aiheetta, siellä harvoin toimii mikään niin kuin pitäisi ja sellasta olen huono sietämään. Vauvakrääsää olen ostanut tänään ensimmäistä kertaa, kiitos isojen alennusten, jouluna otin vastaan ensimmäiset almutkin

Sen vaan sanon, että vaikka yllä kirjoitettu kuulostaa negatiiviselta niin olen hyvin onnellinen ja iloinen odottaja. Mulla ei vaan koskaan ole tapana kaunistella asioita. Ne on mitä on. Mutta silleen vaan haluan sanoa, ettet ole ainoa "vastarannankiiski" odottajien joukossa

Tsemppiä sinne, asioilla on tapana selvitä.