Argh. Kerran käytin muualta kuultua tietoa erään ihmisen loukkaamiseen kun ei rahkeet muuten riittäny. Vaikkei kohde tai varsinkaan muut kai sanomistani ihan tajunneetkaan, aukesi se kuitenkin yhdelle, jonka luottamuksen tavallaan menetin. Siitä oon pahoillani yhä.
Olen pahoillani etten uskonut Pertin talousvaroitteluja. Anteeksi Pertti. Jos en olisi ollut niin kovapäinen vaan uskonut, olisin saattanut tehdä elämässäni jotain toisin. En tosin tiedä mitä, olin jo valmiiksi niin varovainen luonteeltani.
Laskusuhdanteessa menen tosin vähän vastavirtaan, olen alkanut polttaa rahaa lomillani, kun aikaisemmin riitti koto-Suomi välillä pääkaupunkiseutu - kesämökki. Viime perjantain saunareissullakin tunsimme tekevämme kansantaloudellisesti järkevän teon käydessämme ostamassa muutaman pizzan läheisestä pizzeriasta. Sotaa tai ainakin keskisormea lamaa vastaan.
Viimeksi muokannut Frederik Krueger, 04.02.2009 13:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
NuoriDaavid kirjoitti:Et ihan niinQ oikeasti ole ollenkaan pahoillasi siitä sammakko+hiiri kuvasta aikoinaa?
Mitä siitä pahoillaan olemaan, FinnMonsta ei naisten kanssa kranttuile, se tuuppaa vaikka juottovasikkaa jos sille pukee hameen. Tokko se kuva sitä järkytti.
NuoriDaavid kirjoitti:Et ihan niinQ oikeasti ole ollenkaan pahoillasi siitä sammakko+hiiri kuvasta aikoinaa?
Mitä siitä pahoillaan olemaan, FinnMonsta ei naisten kanssa kranttuile, se tuuppaa vaikka juottovasikkaa jos sille pukee hameen. Tokko se kuva sitä järkytti.
Tätä tämmöstä mä en kyllä ymmärrä elikäs suvaitse... HEMMETTI MIKÄ TEITÄ IHMISET VAIVAA, vitun hullut!
Oon pahoillani siitä, etten nyt keksi MGandhille mitään kuumaa todistetta rakastajattareks kelpaavuudesta ja sit vähän pahoillani yleisesti siitä, että aina loukkistelen muiden puolesta. Mitä vittua se mulle kuuluu... Vaikenen!
NuoriDaavid kirjoitti:
Et ihan niinQ oikeasti ole ollenkaan pahoillasi siitä sammakko+hiiri kuvasta aikoinaa?
En sitten pätkääkään.
Kummallista.
Miksi se on sinusta kummallista? Miksi minun pitäisi olla siitä pahoillani? Pitäisikö sinun olla pahoillasi siitä, että yrität saada minua olemaan pahoillani?
Must tuntuu et voisin rakastuu Dave suhun. Tai ainakin kokeilla nähdä unta! Saat muut tuntumaan niin empatiakyvyttömiltä kusipäiltä et se jännästi kiihottaa.
Fcuk kirjoitti:Must tuntuu et voisin rakastuu Dave suhun. Tai ainakin kokeilla nähdä unta! Saat muut tuntumaan niin empatiakyvyttömiltä kusipäiltä et se jännästi kiihottaa.
Haha. Ei mut oikeesti, muillekin varmaan tullu kokoajan symppiksempi kuva lääkäristämme? En ehkä edes yritä hillitä itteeni jos meinaan peiton alla ruveta miettii jotain lääkärileikkejä.
edit: Ei tapella Zeb, vuorotellaan! Yritetään pysyä liitoissamme.
Mä olen pahoillani että naurahdin, olin meinaan puhelimessa tekemässä Kiillon edustajalle tilausta. En viitsinyt alkaa selittämään mikä nauratti, en vaikka oikein kysymällä kysyi.
Oon mä kerran pyytänyt anteeksi ja pahoitelut käyttäytymistäni yksityisviestillä erästä palstan herraa kohtaan joskus vuonna papu ennen nakkisotaa. Muuten en muistaakseni ole pahoitellut tekemisiäni tai sanomisiani. Kuitenkin noin suht aina sanon mitä ajattelen tiedostaen sen että siitä voipi loukkaantua. Niitä en pyytele anteeksi, se olisi tekopyhyyttä. Plus anteeksipyynnöllä ei ole mitään arvoa jos sitä ei tarkoita. IMO.
bliss kirjoitti:
Miksi se on sinusta kummallista? Miksi minun pitäisi olla siitä pahoillani? Pitäisikö sinun olla pahoillasi siitä, että yrität saada minua olemaan pahoillani?
No mietitäänpä tapahtunutta: mies postaa onnellisena kuvan itsestään ja rakastetustaan, ja sinä vastaat postaamalla kuvan sammakosta ja hiirestä, jonka seurauksena mies ja hänen rakastettunsa pahoittavat mielensä. Minusta on kummallista, että et ole kuvan postaajana lainkaan pahoillasi asiasta.
Toiseen kysymykseen: minun ei mielestäni tarvitse olla pahoillani siitä, että kerron, että ihmettelen, miksi et ole pahoillasi teosta, josta minun käsitykseni mukaan valtaosa ihmisistä olisi.