Jos kuuluu yhtä hyvin ku Stadikan keikat, niin kuulen osan kotonani.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
elco kirjoitti:Lippuja tulisi ovista ja ikkunoista, mutta en taitaisi jaksaa lähteä edes ilmaiseksi.
Miten niin tulisi ovista ja ikkunoista? Onko lippuja nyt ihan paljon saatavissa?
Siis en ole koskaan tajunnut kaikkea maailmaan liittyvää eikä kukaan tajua kaikkea. Mutta mikä ihme ajaa ihmiset odottamaan yötä portilla ja koko päivän että näkisi ihmisen joka diivailee niin ettei halua näyttäytyä itse kenellekään vaan on tummassa autossa ja käyttäytyy oikeasti kuin olisi kaikkien yläpuolella. Siinä makaavat oikeat varsinaiset alamaiset!
No ainahan näin on ollut,aina odotetaan, mutta minua itseäni ottaisi pannuun noin periaatteessa odottaa jotain joka on diiva.
Menen silti kuuntelemaan sitä luodolleni. Sen jälkeen kun olen itse juonut kahvini ja minulle sopii. Piste. Hehheh perään koska muuten Vesper sanoo että olen kaavoihin kangistunut. EN ole milloinkaan ollut.
SA
kaavoihin sotkeutunut muttei kangistunut kuin toivottavasti vain sieltä
^^ Vähän hävettikin kun myin niin ylihintaan osan omistani heti ne saatuani. Nyt on huutonetit täynnä ja alella joka paikassa... Nopsat syö hitsat vaimitensemeni!
Mäkin olisin saanut lipun, mutta eipä kiinnostanut sitää vertaa, että lähtisin sinne menettämään mielenterveyteni. Mulle Hullut päivät aiheuttaa ihmismäärällään jo sekoamisoireita, tuolla kuolisin viidessä minuutissa...
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Lisään, että muakin ahdistaa ihan vitusti se ihmismäärä. Kattelin just sähköposteja ja tullu jopa ohje, miten alueella toimitaan jne jne. "Varatkaa aikaa ja vitusti hyvää mieltä!" - argh!
Kaverit tulee Tallinnasta kasin aikaan, onkohan laivaliikenne ohjattu muualle? Ei oo ees tulossa keikalle, joten mitenhän taksin saavat...
Aika monta on menossa. Aika suuri prosentti varmaan Kitinästä kun eivät kaikki tietenkään edes vastanneet. Silti voitais kuvitella, että tähän ei ole vastaneet ne jotka a) ovat lomalla vielä ja b) jotka eivät ole tippaakaan kiinnostuneet Madonnasta?
Ja onhan täällä moni syrjässäkin Jätkäsaaresta, tarkoitan etteivät asu Hesassa.
MINÄ menen ihan kohta kuuntelemaan jahka ensin otan murkinaa.
Hirmuvirta immeisiä oli kaupungilla. Oli se aikamoista taas nähdä kuinka nuo 15-19 vuotiaat "kulkuri"tyyppiset tytöt ovat kuin toistensa klooneja. Käytös on tarkalleen samanlaista. Hassua se on aina nähdä.
SA
Ei Jätkä vaikka saarella ja ei "arska" vaikka Arska
Näin hän ainakin luulee...ja toivoo
Vesper kirjoitti:Kisajärjestelyt toimi, Madonna ei.
Hei Vesuvius!
Mikä sai sinut tuntemaan, että Madonna ei toiminut?
Itse olen kuullut että "hiukan vakio-ohjelma..." tms.
Olin Larun kallioilla ja katsoessani valoja ja ihmismassaa mietin syntyjä syviä. Ilahduttavaa oli nähdä nuorten rauhallisuus ja raittius siellä. Ihan hölmöjähän ne puhuivat suurelta osalta taas mitä kuulin ja perusdiivailua kuului, mutta se kuuluu tuohon aikakauteen vaikka en olekaan sitä itse harrastanut, usko pois!
Olen aina ollut varma, ettei suurin osa oikeasti halua tuonkaltaista sekoilua, mitä nuoret harrastaa, mutta sosiaalinen paine siihen on valtava.