So Hard kirjoitti:
Kortit oli Rinteellä. Stubbista olisi tullut yksi Suomen lyhytikäisimmistä pääministereistä jos Rinne olisi vetänyt töpselin seinästä ja Rinne on juuri niin röyhkeä pelisäännöistä piittaamaton paskiainen että uhka hallituksen kaatamisesta oli uskottava. Tosiasiassa Rinteen kymppinäpertelyt olivat aika pientä verrattuna esim. maailman typerimmän demari-idean eli uhkasakollisen oppivelvollisuusjatkon luomisen torppaamiseen.
Kuten yllä huomaan niin näen tuon aivan eri tavalla: valtiomies olisi kääntänyt kelkkaa ottamalla riskin. En mitenkään näe, että Rintellä oli kortit: molemmilla niillä oli huono käsi ja stubb ei osannut bluffata, vaikka olisi pitänyt.
Rinne laski homman niin, että kävi kummin vain tahansa, demarien kannatus nousee - lähdettiin hallituksesta pienituloisen asialla tai sitten saadaan pienituloisille eläkeläisille ja lapsiperheille hyvää. Juuri eläkeläiset on ainoa ryhmä josta sossulit voi toivoa mitään imua. Toimihenkilönaiset menetettiin Jutta U:n lähdön myötä ja rasvanahkaduunarien joukko senkun kapenee.
Rinne antoi periksi juuri niissä asioissa jotka eivät tuo mitään hyvää äänestysikäisille potentiaalisille kannattajille.
En usko, että Rinteellä olisi kivet riittäneet. Sillä on jo ay-rähinäjonnen maine ja se olisi vain vahvistunut, kun stubbilla on niin hyvä julkisuuskuva. Edelleen, kokoomus olisi voinut positioitua maan pelastajaksi ja kyllä vaan niin uskon, että kansa vastaa huutoon, jos joku alkaisi vaikka oikein tekemään jotain. Ja vaikka se demareiden kannatus olisi kasvanutkin (pieni luku plus kolme prosenttia on edelleen pieni luku) niin oppositio olisi kutsunut joka tapauksessa. Tietty stubb olisi riskeerannut kokoomuksen pääministeripostin kun kepu saa oppositiolisää, mutta kuten tässä nyt kuulutan niin valtiomies tässä on haussa, eikä pääministeripostiin tarraaja.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Demarit ovat ensi vaalien jälkeen joka tapauksessa oppositiossa, ei Rinne sitä pelkää. Sinnehän hän rähinäkenraalina haluaa - tekemään oppositiopolitiikkaa yleislakkouhkailujen kanssa.
elco kirjoitti:On tämä hirveää, että ainoa toivo maalle on, että Sipilästä löytyy enemmän valtiomiestä kuin kepuliskoa, kun stubbista ei sitä löytynyt.
Jos Sipilä nousee pääministeriksi, niin kiinnostavaa on sitten, valitseeko Stubb itselleen vakiintuneen tavan mukaan valtiovarainministerin salkun vai vetääkö veri ulkoministeriksi. Voi toki myös olla, että Stubb jää pätkäpuheenjohtajaksi ja painuu Brysseliin nopeastikin. Toisaalta, jos ja kun kepu nousee hallitukseen, niin maan tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista on, että Pekkarinen varmasti todetaan liian vanhaksi eikä päästetä hallitukseen pekkaroimaan. Tosin jos kepu on päähallituspuolue ja Maukka ulkona, niin tällöin elinkeinoministeriksi nousisi Urpiaisveikkauksen mukaan Vanhas-Masa, joka nyt kuitenkin sekä kepun työreformin että eläkeiännostodiskurssin isänä saattaisi hyvinkin pistää vanhat visionsa toteutukseen, kun aika on niille paremmin kypsä. Olisiko tämä nyt sitten hyvä vai huono, vaikea sanoa, riippuu vähän kokonaisuudesta.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Sipilä on siinä mielessä kiinnostava, että mikä hänen talouslinjansa oikein on. Suomen ensimmäinen miljonääripäämisteri, mutta köyhän asialla olevan puolueen puheenjohtaja.
Sipilä ajaa Teslalla, eli ei voi ihan paha mies olla.
Melkoisella varmuudella Sipilä jossain roolissa seuraavassa hallituksessa on. Pääministeri tai valtiovarainministeri.
^^ Pekkariseen pätenee sama kuin siihen perkeleen tuomiojaan tai väyryseen: 2050-luvullakin varmaan vielä kaivetaan muumio jostain sarkofagista miniisteriksi.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
^ venäjä ei ole neuvostoliitto. Väitän, että se tuleva vastaava nokittelu tullaan käymään aikanaan Kiinan ja USA:n välillä. Venäjä on hyvä harjoitusmatsi talouspakotteiden virittelyyn.
Apunen on ihan mahtava. Käsittääkseni hän tässä kertoo, että veronkier... suunnittelu on ihan jees ja sitten sen perään hyvin suunnitellut voi tehdä hyväntekeväisyyttä ja saada siitä verovähennykset. Kehtaavatkin arvostella, meinaa mennä hanhenmaksapallero suomalaisella klubilla väärään kurkkuun. Samppanjakin kaatui kun poikien kanssa tätä pohdittiin.
Kaveri voisi ihan hyvin keskittyä lobbailemaan vaikka senaatintorille kannen jonka päälle voisi tehdä keskusareenan ja junaraiteet.
Käsityskykysi ehkä ylittää minun omani, mutta missä kohtaa kirjoituksessa Apunen käsittelee verosuunnittelua tai veronkiertoa?
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Tai tuo ulkomaanreissuiltaan vähemmän verotettua viinaa mukanaan kotiin tullessaan.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
exPertti kirjoitti:Jotenkin näen, että nämä olisivat aika eri asia kuin perustella yrityksiä palkkatulon muutamiseksi osingoiksi, ehkä olen vaan yksinkertainen, kerropas ND miten se pelaa?
exPertti kirjoitti:Käsittääkseni palstatohtorisedällämme on yritys autojen jne. juttujen paremman verokohtelun tarkoituksiin?
Mitä horiset? Ihan saman veron autoedusta palstatohtori joutuu maksamaan kuin palkkatyössäkin olevat. Kateus vie kalatkin vedestä, vaikka vedessä olisi pelkkä alimittainen särki.
exPertti kirjoitti:On valtakunnan oikeutta vähemmästäkin käyty.
Sanoppa joku esimerkki, kun valtakunnanoikeutta on käyty muusta kuin törkeistä laittomuuksista? Kaikki mitä Räty teki oli täysin laillista, normaalia alalla ja kaiken lisäksi liki nollan hyötyistä.
exPertti kirjoitti:Siis hänen yrityksensä maksaa, näin ymmärsin.
Höpsis taas. Yritys liisaa (tai joskus harvoin ostaa) auton, antaa sen luonnollisen henkilön käyttöön sen verotusarvosta josta maksetaan normaalia palkkaveroa. Samaa "etua" nauttii aika monta sataa tuhatta palkansaajaa. Sanon "etua", koska siitä ei yleensä ole mitään etua ellei tosissaan halua aina ajaa uudehkolla autolla ja paljon.
exPertti kirjoitti:Yksityisliisaus on kuitenkin aika harvinaista, varsinkin tuon hintaluokan autoissa.
Se on harvinaista, koska se on hyvin kannattamatonta. Jos James haluaisi optimoida autoilunsa verotuksen, hän ajaisi samanlaisilla vanhoilla autoilla kuin minäkin. Q7 on hieno kädenojennus Jamekselta yhteiskunnan vähävaraisille.
Leasingauto kannattaa oikeastaan vain silloin, kun sen saa normaalin palkan päälle ylimääräisenä lisänä, mikä on nykyään käsittääkseni aika harvinaista. Lähinnä sellaiseen järjestelyyn mennään, jos yritys katsoo sen tulevan edullisemmaksi kuin kilometrikovausten maksamisen.
En sitten tiedä kokonaisverotuksen vaikutusta silloin kun itse omistaa yrityksen. Käsittääkseni kuitenkin jos tulee paljon työajoa, niin auto kannattaa omistaa itse ja maksaa kilometrikorvauksia, joka on paljon työajoa ajavalle palkkatyöläisellekin se paras vaihtoehto.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Vagabondo kirjoitti:En sitten tiedä kokonaisverotuksen vaikutusta silloin kun itse omistaa yrityksen. Käsittääkseni kuitenkin jos tulee paljon työajoa, niin auto kannattaa omistaa itse ja maksaa kilometrikorvauksia, joka on paljon työajoa ajavalle palkkatyöläisellekin se paras vaihtoehto.
Joo, ja liki saman huolettomuuden ja talousvaikutuksen saa sopivalla rahoituksella, vakuutuksilla ja huolenpitosopimuksilla. Yritykset liisaavat yleensä siksi, etteivät halua pitää pääomaa kiinni käyttöomaisuudessa ja omistamisen vaivoja.
exPertti kirjoitti:Yksityisliisaus on kuitenkin aika harvinaista, varsinkin tuon hintaluokan autoissa.
Se on harvinaista, koska se on hyvin kannattamatonta. Jos James haluaisi optimoida autoilunsa verotuksen, hän ajaisi samanlaisilla vanhoilla autoilla kuin minäkin. Q7 on hieno kädenojennus Jamekselta yhteiskunnan vähävaraisille.
.
Toki näin. Jos haluaisi maksaa mahdollisimman vähän veroja, ei kannattaisi käydä töissä, eikä omistaa autoa. Aina ei kannata pyrkiä verojen minimointiin. Kerran täällä vain eletään. Ei mua kuolinvuoteella tyydytä se, että maksoinpas mahdollisimman vähän veroja. En toki tarkoita, että kuolinvuoteella päällimmäisenä ajatuksena olisi sekään, millä autolla ylipäätään on ajanut