Kityn keittokirja

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Kevyt kinkkupasta


Tagliatelle nauhapastaa
lihaliemikuutio
200 g suikaloitua vähärasvaista kinkkua
7 % kevytkermaa
kirsikkatomaatteja
3 % feta-kuutioita (itse suosin maustettuja)
1 sipuli, valkosipulia maun mukaan
oreganoa, kuivattua ruohoisipulia
valkopippuria

Ruskista sipuli ja kinkkusuikaleet. Keitä tagliatelle lihaliemikuution kanssa kattilassa. Valuta. Sekoita pasta, kinkut, ja sipuli, sitten kerma ja loputkin aineet sekä mausteet. Anna hetken hautua.
Angita

Viesti Kirjoittaja Angita »

Bronan pyynnöstä kevyt porkkanakakku, jota maisteltiin Lolitalla

2 kananmunaa
1,25 dl sokeria
300 g hienoksi raastettua porkkanaa
1 rkl hasselpähkinärouhetta
2 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 tl kanelia

Kuorrutus:
1 rasia (200g) Philadelphia Extra Light 5 % maustamatonta tuorejuustoa
0,3 dl makeutusjauhetta
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhojen joukkoon sokeri ja kaneli. Lisää kananmunavaahtoon porkkanaraaste, jauhoseos ja hasselpähkinärouhe varovasti nostellen. Levitä taikina kakkuvuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä kymmenisen minuuttia. Sekoita tuorejuustoon makeutusaine, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Sivele tuorejuusto jäähtyneelle kakulle.
rontti24

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja rontti24 »

Camilla kirjoitti:Vai pitäiskö mennä johonkin emäntäkouluun?
laita kaks pulloo karhua kylmään,niin ainakin huiko pala valmis rapula aamuks
Avatar
HotPants
Elämätön Kitisijä
Viestit: 444
Liittynyt: 05.09.2005 2:24

Viesti Kirjoittaja HotPants »

HotPantsin ravitseva 4 D-karkkiateria!


<3 <3 Pari kourallista vadelmasydämiä

<3 Yks cool pläjäys kaikkia sekalaisia irtiksiä whatever vaan

<3 Yksi snadi kourallinen pinkkejä vaahtokarkkipötkylöitä, niitä missä menee sisällä vielä se punanen skraidu, you know

<3 <3 <3 Kolme kappaletta pinkkejä 'kirpeitä kiinalaisia'

<3 Duunaa rakkaudella! <3

Sitten järkätään nää kaikki ainekset lautaselle omiin kekoihinsa ja käytetään siinä apuna tyylitajuu. Ei voi laittaa jotain ruskeita papanan näkösiä karkkeja päällimmäiseks, niitä pitää sirotella sinne tänne lautasen reunoja että joku viä erehtys luuleen, että söpönen pupujussi on ne sinne vääntäny aamulenkillään. Let's keep it cute and cool.

Sit kun sommiteluvaihe on ohi, tehään esimerks vanilja- tai kardemummakahvit ja jollei kaapeista löydy noita settejä eikä erikseen esimerks kardemummaa mausteena jota vois heittää kahvin sekaan, niin sitte voi stikata sinne kahviin kokeeks jotain muutax. Chilipippuri vois piristää.

Sitte kun tää urakka on tehty ja hiki on jo vähä pinnassa, ni relataan ja aletaan safkata. Jos on aivan pakko, voi tietty käydä suihkussa ennen ruokaa, niin on raikas fiilis ja tulee sitte kerranki pestyy kädetki.

Tälleen.
<3
swirl

Viesti Kirjoittaja swirl »

Lupasin laittaa jonkinlaista ohjetta mielenkiintoiseen pastasalaattini. Tämä ei ole mulle helppoa, koska en koskaan itse käytä reseptejä sellaisenaan, vaan mun kokkaustyylini on ”vähän sinnepäin ja tunteella”. Määristä en osaa oikein sanoa mitään, tunteella vaan siis.

Salaattiini laitoin siis:

-fusilli-pastaa al dente
-keitettyjä ruskeita papuja
-aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen (taisi olla basilikaöljyä)
-vähän fetaa ihan pieniksi paloiksi pilkottuna
-kuivattuja aprikooseja

-vähän suolaa ja pippuria myllystä

Aprikoosit ja tomaatit leikkelin vähän pienemmiksi biiteiksi, kun olivat niin julmetun isoja ja fetaa en laittanut kovin paljoa (siihen päälle kolmen kilon satsiin vain 200 grammaa), koska mielestäni se ei ole ”se juttu” tässä salaatissa enkä halunnut sen hukuttavan muita makuja. Sen tomaattien öljyn kanssa kannattaa olla varovainen, ettei mene liikaa niin että koko salde ui öljyssä.

Ja tää on tosi hyvää, vaikka saattaa kuulostaa vähän erikoiselta. Vähän harmitti, kun tuli hankittua tavallista pastaa tumman pastan sijasta – se olisi varmaan toiminut vielä paremmin. Ja ollut tietenkin terveellisempää.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Nyt kiitos kanssakityilijät, hyviä reseptejä Pääsiäistä varten. Kuinka te teette lampaat ja muut, ja hyvä ohje pashaa varten olisi myös kiva saada, en ole ikuna tehnyt moista.

Tiedän, että netistä löytyy miljoonittain ohjeita, mutta josko teillä olisi tiedossa joku oikein hyväksi havaittu resepti?
ElanorRaven

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Laitanpa teillekin ihanan suklaakakkuni ohjeen, jota tein työpaikalle lakkiaisteni kunniaksi ja samantien oltiin ohjetta vaatimassa... Kaikki 50 kopiota oli nopeasti paremmassa tallessa :D

175 g Domino-keksejä
50 g voita tai margariinia

200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
2 munaa
4 liivatelehteä
200 g taloussuklaata
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria


Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. n. 24 cm) pohjalle. Murskaa Domino-keksit ja sekoita yhteen voisulan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Paloittele suklaa ja laita sulamaan vesihauteeseen. Vaahdota kerma. Erota munista keltuaiset ja valkuaiset erilleen. Sekoita sulaneeseen suklaaseen tuorejuusto, keltuaiset, puolet sokerista ja vanilliinisokeri. Purista liivatelehdet kuivaksi ja liuota ne tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana suklaaseokseen koko ajan sekoittaen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lopun sokerin kanssa. Sekoita kermavaahto ja valkuaisvaahto varovasti suklaaseokseen. Kaada irtopohjavuokaan, peitä esim. kelmulla ja anna hyytyä kylmässä mielellään yön yli, mutta vähintään nelisen tuntia.

Varoitus - helvetillisen hyvää. Ja todella makeaa.

Ja sen liivatteen kanssa kannattaa olla oikeasti tarkkana - jos ei valuta tarpeeksi ohuena nauhana ja sekoita tarpeeksi, niin kakkuun jää hampaissa ikävästi tuntuvia liivateklönttejä!

Toivottavasti ohje ei ollut kauhean sekava, kirjoitin ihan omasta päästä ja oman työjärjestykseni mukaan :) Korjailen, jos jotain korjattavaa/täsmennettävää löytyy.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Pastaa mausteisella lohikastikkeellä:

Pastaa kahdelle

300g kirjolohifileesuikaleet
1 pieni purkki ruohosipuli tuorejuusto
1 purkki cremé fraiche
1/2-3/4 purkkia salsaa (oman maun mukaan mieto/medium/hot)
2 tl mustapippuria
oman maun mukaan tomaattimurskaa (jos haluaa).

Keitä pasta al dente.
Paista kala öljyssä tai kasvisrasvassa. Lisää tuorejuusto ja creme fraiche, sekoita kunnes juustot sulaa kastikkeeksi. Lisää pippuri ja murska, viimeiseksi salsa, jota lisää vähän kerrallaan ja maista (oman maun mukaan).

On muuten namia, ei ihan diettiruokaa, mutta pitääkö sitä aina tehdä?!
The great club outshines the individual, always and forever.
Bigmama

Viesti Kirjoittaja Bigmama »

Ooksmä laittanut mun maailman parhaan kana-pekoni-pastan ohjeen tänne? HÄH?
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8551
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Bigmama kirjoitti:Ooksmä laittanut mun maailman parhaan kana-pekoni-pastan ohjeen tänne? HÄH?
Et kai, mutta nyt laitat. Kuulostaa namilta.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Bigmama

Viesti Kirjoittaja Bigmama »

Paketti kanan maustamatonta rintafilettä (sis. 3kpl)
Paketti pekonia
Ranskankerma tai kaks
Sipuli tai kaks
oreganoa
mustapippuria

Paistetaan lihat, kerma sekaan ja mausteet. Haudutetaan tuorepastan keittämisen ajan.

SAIRAAN HYVÄÄ, kokemattomilta menee pakki sekaisin ja tulee megapaska.
SYNTISEN IHANAA.

Riittää kahdelle, tai hikisesti kolmelle. Virallisesti neljälle.
Patz

Viesti Kirjoittaja Patz »

On päässyt keittokirja vaipumaan unholaan, joten nostetaanpa sitä herkullisella ohjeella...

Rucola-salaatti

1-2 ruukkua Rucolaa
1 ruukku jotain pehmeää salaattia, esim. tammenlehvä
Maun mukaan (2-3 rkl) Balsamicoa
Hunajaa
Mustapippuria
Kirsikkatomaatteja
Pinjansiemeniä

Lisäksi oman maun/nälän mukaan

Fetaa
Kanaa
Oliiveja
Aurinkokuivattuja tomaatteja

Huuhtele salaatit ja valuta huvin, kippaa kulhoon. Sekoita hunaja, balsamico ja mustapippuri sekaisin ja kaada salaattien päälle. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja lisää salaattiin. ÄLÄ polta! Halkaise kirsikkatomaatit ja nakkele sekaan. Lisää oman maun mukaan joko kanaa, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja... tai vaikka kaikkia!

Erinomaisen pirteä ja hapokas salaatti, hapokkuutta lisäämään voi vielä tirauttaa tuoretta sitruunaa.

Ja eikun syömään!
MadameDeMeloni

Viesti Kirjoittaja MadameDeMeloni »

Naminami salaattia.

Ruukkusalaattia tms. vihreää lehvää
kanasuikaleita (kypsennä)
mozzarellaa palasina
nektariiniä (kyllä, hedelmää)
hunajamelonia

päälle aimo loraus salaatinkastiketta jos tykkää.
itse valitsin hesburgerin talonkastikkeen.

nii joo, leipäkuutioita voi paahtaa öljyssä ja lisätä
mukaan pestoa ja valkosipulia. nam!
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Savulohisalaatti a la Ninni

n. puolikas savulohi
puoli rasiaa kirsikkatomaatteja
puolikas kurkku
1 ruukkusalaatti
fetajuustoa
puolikas makea sipuli
2 kuivaa vehnäleivän viipaletta
voita

Pilko kasvikset, sipuli oikein ohuiksi renkaiksi. Leikkaa feta kuutioiksi, sekoita ainekset kulhossa. Murusta savulohi sekaan.
Leikkaa leipäpaloista pieniä kuutioita, ja paista niitä voissa oikein rapeiksi, anna jäähtyä ja lisää salaattiin.
Nam!!
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mylwin kirjoitti:
Mulli75 kirjoitti:Eilen haasteena oli Malminkartanon jätemäen portaat (426 askelta) viisi kertaa ylös ja alas.

Tänään enemmänkin tekniikkaa treeneissä. Lopussa 2 erää sparrausta.
Paskiainen, millä ihmiset nyt kävelevät jos sie söit niiden portaat?
Ai saakeli, nyt tuli vasta huomattua tämä juttu.
Mullilla mennyt vähän ketjut sekaisin vissiin :D


Kymysys:

Mie aattelin tänään paistaa kanafileitä, sipulia, kasviksia, maustaa currylla ja pippurilla sekä salsakastikkeella. Mitenköhän soppii yhteen? :think:
Avatar
brona
Kitinän uhri
Viestit: 812
Liittynyt: 16.08.2005 1:26
Paikkakunta: Saari Idässä

Viesti Kirjoittaja brona »

Äipän synttäreillä oli noita pinaattiversioita, joita ahmin enemmän kuin laki (äiti) olisi sallinut. Anteeksi Pirkka-mainostus, mutta resepti on yllätys, yllätys Pirkkalehdestä.


PIKKUPIIRAAT PINAATTI- TAI KINKKUTÄYTTEELÄ

2 pkt (á 400 g) piirakkataikinaa (Pirkka)

PINAATTITÄYTE:
1 ps (150 g) Pirkka hienonnettua pinaattia paloina
1 prk (360 g) Pirkka-fetajuustokuutioita suolavedessä
1 tlk (2 dl) Pirkka-kasvisrasvasekoitetta
2 kananmunaa
½ tl rouhittua mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

KINKKUTÄYTE:
150 g saunapalvikinkkuviipaleita
1 ps (150 g) emmental-mozzarellajuustoraastetta
1 tlk (2 dl) Pirkka-kasvisrasvasekoitetta
1 kananmuna
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl pizzamaustetta

Valmista pikkupiiraat 12 muffinssin pellillä. Pellilliselle tarvitset yhden piirakkataikinan ja yhden täytteen.

Pinaattitäyte: Sulata pinaatti. Valuta fetajuustokuutiot siivilässä ja huuhdo ne kylmällä vedellä, jotta suolaisuus hieman vähenee. Hienonna fetajuusto haarukalla. Sekoita joukkoon sulanut pinaatti, kasvisrasvasekoite (ruokakerma) sekä kananmunat. Mausta mustapippurilla ja muskottipähkinällä.

Kinkkutäyte: Leikkaa saunapalvikinkkuviipaleet pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne juustoraasteen, kasvisrasvasekoitteen ja kananmunan kanssa. Mausta mustapippurilla ja pizzamausteella.

Voitele muffinsipelti. Kauli valmis piirakkataikina n. 30 x 40 cm kokoiseksi suorakaiteeksi. Jaa levy taikinapyörällä 12 yhtä suureen neliöön (10 x 10 cm). Asettele taikinaneliöt muffinssivuoan koloihin ja jaa pinaatti- tai kinkkutäyte taikinaneliöiden päälle. Voitele kananmunalla piiraiden reunat. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
Piiraat voi leipoa etukäteen ja pakastaa. Sulata piiraat ennen lämmitystä ja kuumenna ne mikroaalto- tai 150-asteisessa uunissa.
...
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

ninnithequeen kirjoitti:Leikkaa leipäpaloista pieniä kuutioita, ja paista niitä voissa oikein rapeiksi, anna jäähtyä ja lisää salaattiin.
Nam!!
Paista ne vielä hirmuisessa määrässä valkosipulia (tuoretta tietty), niin NAMZ!
The great club outshines the individual, always and forever.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Elppis kirjoitti:..
Hei mä en löydä mistään sun tonnikala-lasagne ohjettas.

Ja se juustokala mitä Hunis tekee, senkin reseptin voisin ottaa. Ois kiva oppii tekee muitakin kalaruokia kuin kalakeittoa...
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Tonnikala-lasagne (pelkistetty resepti)

2 purkkia tonnikalaa PALASINA öljyssä
2 purkkia (4 dl) ruokakermaa
1 iso purkki yrtti- tai chilimaustettua tomaattimurskaa
2 tl mustapippuria
1 til Chayenne-pippuria, tai punaista chiliä hienoksi silputtuna
1 sipuli
Lasagne-levyjä
Valkosipulinkynsiä oman maun mukaan
(feta)

Kuullota sipulit keskenään, lisää tonnikala ja paista pari minuuttia. Kaada sekaan mausteet, tomaattimurska ja hetkeä myöhemmin kerma. Sekoita, ja anna hiljalleen kiehua n. 5-10 minuuttia ja maistele tulisuutta välillä.
Uuni 200 astetta.
Levitä kastiketta normaalin lasagnen tavoin vuokaan ensin pohjaksi, kerros levyjä, ja taas kastiketta. Kastike myöskin päällimäiseksi. Juustoa mielen mukaan, jos tykkää fetasta, niin NAMNAM kun sitä laitta johonkin väliin pari palasta.
Uunissa 30-45 minuuttia, riippuen uunin tehosta. Siinä vaiheessa kun pinta on sopivan ruskea, sammuta uuni ja anna lasagnen vetäytyä rauhassa.

Ps. Jos haluat hieman kosteamman lasagnen, lisää kastikkeeseen vaikka 2 dl maitoa ;)

Eiku nauttimaan!
Viimeksi muokannut Elppis, 09.08.2006 15:04. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
The great club outshines the individual, always and forever.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Keikauksen chili neljälle syöjälle (ei rekkakuskille)

Eli kaikki mitat ovat summittaisia, ei niin tarkkoja.

400 g jauhelihaa (itse käytän vain naudanlihaa)
1 - 2 isoa sipulia
1 valkosipulin kynsi
öljyä em. paistamiseen
2 purkkia kidneypapuja suolaliemessä (voi myös ostaa kuivia ja liottaa kunnolla ohjeiden mukaan)
1 pussi chilimausteseosta
n. 0,5 litraa tomaattimehua tai tomaattimurskaa

Eli eka kuullotetaan sipulit ja valkosipulit kattilassa, sitten heitetään jauheliha sekaan. Kun se on kypsää, kaikki muut ainekset ja annetaan porista hiljaisella tulella noin puoli tuntia. Maku yleensä paranee, kun syö vasta seuraavana päivänä tai muutaman tunnin päästä.
Kikkelis kokkelis.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Keikaus, minkälaista Chili-maustetta tuohon tulee? Chili-maustetta, vaiko ihan yo. chiliin tehty maustesekoitus?
The great club outshines the individual, always and forever.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Elppis kirjoitti:Keikaus, minkälaista Chili-maustetta tuohon tulee? Chili-maustetta, vaiko ihan yo. chiliin tehty maustesekoitus?
Mausteseosta olen käyttänyt. Ja tarjoiltaessa keiton päälle suapi laittaa creme fraichea tai kermaviiliä tai maustamatonta Hovi-juustoa, jos jotain valkoista kaipaa.
Kikkelis kokkelis.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Suvinen kirjoitti:Onko chili enää chiliä jos siihen ei laita lainkaan jauhelihaa? Vai onko se sitten pelkkää papumössöä?
On se... kai. Saa sitä tehdä ihan miten haluaa, ilman lihaa tai sen kera. Lihan voi tietty korvata soijalla tai porkkanaraasteella tai mitä nyt ikinä keksiikin sekaan heittää. Kasvissyöjille olen tosiaan tehnyt tuota keittoa porkkanaversiona. Keitosta voi tehdä myös sakeamman version ja tarjota riisin kanssa.
Kikkelis kokkelis.
saika

Viesti Kirjoittaja saika »

Helpponopee (kahdelle).

Rasia marinoituja lohisuikaleita.
Purkki sweet&sour ateriakastiketta (esim. uncle ben's)
Pussi currynmakuista nuudelikeittoa
pieni kourallinen suolapähkinöitä
Pinaatinlehtiä terveydeksi/koristeeksi/voi jättää tällaset homohömpötykset poiskin.

Levy kutoselle, levylle paistinpannu, paistinpannuun liraus öljyä ja/tai nokare voita. Helpompi huomata milloin pannu on kuuma kun ainakin vähän voita seassa, niin tirisee kivasti eikä räisky niinkun pelkkä öljy.
Lohisuikulat pannulle, kääntele varovasti pari kertaa. Levyn voit laittaa parin minsan päästä pienemmälle, esim. kolmoselle.

Kun lohipalat näyttää kypsiltä, läpikuultavuus on kadonnut ja vähän ruskeeta pintaa, kaadetaan ateriakastike sekaan, pyöräytetään varovasti lohipalojen kanssa sekaisin ja kansi päälle.

Vedenkeittimellä vesi kiehumaan. Toinen levy kutoselle.
Kattilaan kiehuva vesi, vesi liedelle.
Avaa valmis nuudelikeittopussi, esim. currynmakuinen, siitä nuudelit kiehuvaan veteen. Mausteista itse olen laittanut vain öljyn ja chiliä ja ripauksen suolaa. Valmis mausteseos on ällöä mausta riippumatta.
Pari minuuttia, kattila pois liedeltä, nuudelit siivilään.


Lautasten reunat vuorataan pinaatinlehdillä, nuudelit keskelle, nuudeleiden päälle sweet&sour-lohihäsmäkkää nälän mukaan ja pinnalle suolapähkinöitä.
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Helppo ja nopea tulinen kanakeitto:


300 g marinoituja kanasuikaleita
3 isoa sipulia
2 pakettia kananmakuisia Mama-nuudeleita
curryä, valkosipulia, ruohosipulia, chilijauhetta
kanaliemikuutio

Ruskista kanasuikaleet ja kuullota samalla silpututu sipulit. Lisää curry ja chilijauhe. Laita kattilaan sopivasti vettä, kanaliemikuutio ja lisää sinne myös sipulit ja kanasuikaleet. Keitä hiljaisella tulella 5 min. Rutistele nuudelit pieniksi pusseissaan, ja lisää ne mausteineen soppaan. Anna kiehua minuutti, lisää paljon kuivattua ruohosipulia ja avot.

Voi lisätä esim. kermaa ja juustoraastetta, tämä on kevyempi versio.

Herkkusieniäkin olisin laittanut, jos kaapista olisi löytynyt.
Vastaa Viestiin