Mennään välillä abstraktille tasolle.Gat kirjoitti:Äh.
Tietysti tuo koiraturkiskielto on EU:n sääntöjä.
Perustunee meilläkin yleiseen käsitykseen, että koirat ovat lemmikkejä eikä turkiseläimiä. Epäloogista söpöilyä ja nasuilua kyllä, mutta entäs sitten?
Silti tuossa takana näkyy EU:n kasvava tyyli eläinsuojeluun ja luonnonsuojeluun. Ainoita hyviä asioita EU:ssa. Ja luulisin, että tuota ajaneet saattavat olla muutenkin turkistuotantovastaisia.
Ja nyt kun tuo on läpi, ihan teidän tyyliin monet alkaa kyselemään, että eikö ole hurskastelua kieltää vain koiraturkikset. Ja TaTaa.. se tulee lopulta johtamaan kaikkeen turkisten tehotuotannon kieltoon!!
Näkeehän sitä vastaavaa epäloogisuutta.
Sekin just Orimattilalainen aktivisteja selkään ampunut tarhaaja (En ole tavannut, vaikka tarhansa ohi ajelenkin) jossain haastattelussa selitti, että aktivistien turkistarhaiskuja hän ei hyväksy, koska ketut ja minkit ovat tuotantoeläimiä ja ihmisen elinkeino. Mutta koe-eläinKOIRIEN vapauttamiset kyllä. "Koska koirien tulee saada olla ihmisen lemmikkeinä."
Noin eläinaktivismin imagon kannalta tuollaiset iskut ovat aika huono juttu: media kiinnittää enemmän huomiota k e i n o i h i n eikä tavoitteisiin jne.
Medioissa voidaan muutenkin eri tavoin tukea ja syrjiä eri osapuolia. Turkistarhaiskuissa se on ollut tällaista roolien asemoimista: tarhaajat on esitetty laillista elinkeinoa harjoittavina Kunnon Kansalaisina, iskujen tekijät rettelöitsijöinä jotka on assosioitu ns. tavallisiin rikollisiin, turkiseläimet taas eräänlaisina entiteetteinä eikä elävinä olentoina.
Turkistarhauksen puolustajien kolme pääargumenttia: se on laillista, se on elinkeino, se on valvottua. Kaikki väitteet ovat perseestä:
1. Laillisuus ja oikeudenmukaisuus eivät läheskään aina kohtaa. Sitä paitsi ketä tahansa voi katsoa voimassaolevaa eläinsuojelulakia ja huomata että turkistarhat EIVÄT de facto täytä em. lain vaatimuksia.
2. Elinkeinon harjoittaminen ei saa olla etiikan ulkopuolella. Ei kai kukaan hyväksy entisajan orjakauppiaiden duunia sillä perusteella että se oli omana aikanaan elinkeino. Ja vielä laillinen.
3. Kun turkistarhojen olosuhteet ovat mitä ovat (infernaaliset) niin mikään valvontahan ei ko. olosuhteita paranna pätkääkään. Ei vaikka valvottaisiin joka ikistä häkkiä ja elukkaa 24/7. Ei tule lisää tilaa, ei suojaa säältä jne.