Päivän uutiskatsaus

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 13986
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Gat kirjoitti:Äh.
Tietysti tuo koiraturkiskielto on EU:n sääntöjä.
Perustunee meilläkin yleiseen käsitykseen, että koirat ovat lemmikkejä eikä turkiseläimiä. Epäloogista söpöilyä ja nasuilua kyllä, mutta entäs sitten?

Silti tuossa takana näkyy EU:n kasvava tyyli eläinsuojeluun ja luonnonsuojeluun. Ainoita hyviä asioita EU:ssa. Ja luulisin, että tuota ajaneet saattavat olla muutenkin turkistuotantovastaisia.

Ja nyt kun tuo on läpi, ihan teidän tyyliin monet alkaa kyselemään, että eikö ole hurskastelua kieltää vain koiraturkikset. Ja TaTaa.. se tulee lopulta johtamaan kaikkeen turkisten tehotuotannon kieltoon!!

Näkeehän sitä vastaavaa epäloogisuutta.
Sekin just Orimattilalainen aktivisteja selkään ampunut tarhaaja (En ole tavannut, vaikka tarhansa ohi ajelenkin) jossain haastattelussa selitti, että aktivistien turkistarhaiskuja hän ei hyväksy, koska ketut ja minkit ovat tuotantoeläimiä ja ihmisen elinkeino. Mutta koe-eläinKOIRIEN vapauttamiset kyllä. "Koska koirien tulee saada olla ihmisen lemmikkeinä."

Mennään välillä abstraktille tasolle.

Noin eläinaktivismin imagon kannalta tuollaiset iskut ovat aika huono juttu: media kiinnittää enemmän huomiota k e i n o i h i n eikä tavoitteisiin jne.
Medioissa voidaan muutenkin eri tavoin tukea ja syrjiä eri osapuolia. Turkistarhaiskuissa se on ollut tällaista roolien asemoimista: tarhaajat on esitetty laillista elinkeinoa harjoittavina Kunnon Kansalaisina, iskujen tekijät rettelöitsijöinä jotka on assosioitu ns. tavallisiin rikollisiin, turkiseläimet taas eräänlaisina entiteetteinä eikä elävinä olentoina.

Turkistarhauksen puolustajien kolme pääargumenttia: se on laillista, se on elinkeino, se on valvottua. Kaikki väitteet ovat perseestä:

1. Laillisuus ja oikeudenmukaisuus eivät läheskään aina kohtaa. Sitä paitsi ketä tahansa voi katsoa voimassaolevaa eläinsuojelulakia ja huomata että turkistarhat EIVÄT de facto täytä em. lain vaatimuksia.

2. Elinkeinon harjoittaminen ei saa olla etiikan ulkopuolella. Ei kai kukaan hyväksy entisajan orjakauppiaiden duunia sillä perusteella että se oli omana aikanaan elinkeino. Ja vielä laillinen.

3. Kun turkistarhojen olosuhteet ovat mitä ovat (infernaaliset) niin mikään valvontahan ei ko. olosuhteita paranna pätkääkään. Ei vaikka valvottaisiin joka ikistä häkkiä ja elukkaa 24/7. Ei tule lisää tilaa, ei suojaa säältä jne.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja annepa »

Frederik Krueger kirjoitti:
annepa kirjoitti:Ruoka tulee ruokakaupasta:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008121 ... 6_uu.shtml

Loistokasta!
:?:
Niin että minusta oli hyvä idea esittää ihmisille että ruoka ei todellakaan tule ruokakaupasta ja että tämä joulukinkku ensin syntyi, sitten kasvoi ja röhki ja tonki, ja sitten se tapettiin. Tuntuu välillä että ihmiset ei tajua (tai eivät ajattele) sitä prosessia ruuantuotannon takana vaan ajatuksena on että "ruoka tulee ruokakaupasta, ei possuja saa tappaa eikä tarvikaan kun kinkkua saa kaupasta DAAA". Niin, daa....

Kinkku konkretisoitui tässä erinomaisesti. Nuohan oli saaneet palautetta nuo ohjelman tekijät että ko. ohjelma pitäisi lopettaa, että se ei ole sovelias.

EDIT: linkki korjattu, kiitos Pupu. Josko tässä jaarittelussa NYT ois järkiä.
Viimeksi muokannut annepa, 12.12.2008 13:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Rouva Pupu

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

^Eilen tuo linkkisi meni siihen avioparin kuolema uutiseen, nyt johonkin paistinpannu mainokseen. Siitä lie FK:n kysymysmerkki.
bedlam

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Ja nyt seksuaaliseen häirintään.
bedlam

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 13986
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Adolf Hitlerille olisi pitänyt antaa kunnon kakku vuonna 1945. :perse:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Hesari kirjoitti:"Ihmisten pitäisi hyväksyä nimi. Nimi on nimi. Lapsi ei tule kasvaessaan tekemään sellaisia asioita joita Hitler teki", Adolf Hitlerin isä sanoo.
No just, on siinä taas fiksu isä! Miten se voi tuollaista luvata?

Veikkaan että kuuluisan kaiman isä ajatteli naperostaan aluksi ihan samalla tavalla: "Ei meidän Adolf tule murhauttamaan miljoonia jutskuja, juu ei tule...". Kuinkas sitten kävikään?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 13986
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Tähän issueen sopii oikein hyvin suomalainen sananlasku: Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. :wink:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Homeboy65 kirjoitti:Tähän issueen sopii oikein hyvin suomalainen sananlasku: Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. :wink:
No entä jos toinen mies on jo ehtinyt pahentaa nimen, kuten tässä tapauksessa? :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol:
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 13986
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Frederik Krueger kirjoitti: No entä jos toinen mies on jo ehtinyt pahentaa nimen, kuten tässä tapauksessa? :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol: :perse: :lol:
Tarkoitin että jos tuo jenkki ei rupea vainoamaan juutalaisia eikä muutenkaan käyttäytymään kuin tuo kuuluisa edesmennyt kaimansa niin so what? Nimi on nimi. Sinänsä mauton nimivalinta mutta naurettavaa provosoitua sellaisesta.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
NuoriDaavid

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Neljäs valtiomahti seuraa herkeämättä yhteiskuntaa

Uutisoinnin viihteellistymisen kritisointi on so last season, mutta tämä hesarin uusi linja tekee kyllä hiukan surulliseksi.
Tix

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:Uutisoinnin viihteellistymisen kritisointi on so last season, mutta tämä hesarin uusi linja tekee kyllä hiukan surulliseksi.
Täytyy nyt kuitenkin palauttaa mieleen, että verkkohesarin sisältö on aika erilaista kuin paperihesarin. Mainoseuroista kilpaileva nettisivusto ei voi rajoittaa uutistarjontaansa pelkästään kuivakkaan asiaan.

Ei sillä, itseäkin kyllä ärsyttää.
NuoriDaavid

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tix kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Uutisoinnin viihteellistymisen kritisointi on so last season, mutta tämä hesarin uusi linja tekee kyllä hiukan surulliseksi.
Täytyy nyt kuitenkin palauttaa mieleen, että verkkohesarin sisältö on aika erilaista kuin paperihesarin. Mainoseuroista kilpaileva nettisivusto ei voi rajoittaa uutistarjontaansa pelkästään kuivakkaan asiaan.

Ei sillä, itseäkin kyllä ärsyttää.
Joo, kyllähän paperilehti on pysynyt ainakin vielä aisoissa. JOtenkin kuitenkin watuttaa, kun tuolla ns. asiajuttujen seassa on etusivulla joku munien pohjaan palaminen, eikä kyse ole edes Sm-pornosta.

Toivottavasti Erkko tietää mitä haluaa. JOtenkin tuntuu, että tuskin nuo viihdejuttujen metsästäjät kuitenkaan siirtyvät iltalehdistä hesarin sivuille. Voi olla, että tässä vain imagon huonee, mutta lisäeuroja ei tule.
Bhven

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Jos viihdeuutisointi vituttaa suosittelen verkkouutisia.

http://www.verkkouutiset.fi/
masa

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja masa »

Paljonkohan oikeuskulut oli, kun sakkorangaistuskin oli noin iso?

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1626811
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 24410
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Tukes varoittaa LED-tuikkujen räjähtämisestä

Tukes on saanut viime päivinä ilmoituksia LED-tuikkukynttilöistä, jotka ovat räjähtäneet, kun ne on sytytetty tulitikulla palamaan.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Chap

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Chap »

Tämä on jo vanha juttu, mutta miten hemmetissä voi saada melkein kolme vuotta kakkua, jos järjestää kavereilleen maksuttomat kokkelibileet. Millä muilla rikoksilla ensikertalainen saisi yhtä kovan tuomion? Laki-ihmisillä ei taatusti ole ollenkaan huumorintajua.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3898
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Chap kirjoitti:Tämä on jo vanha juttu, mutta miten hemmetissä voi saada melkein kolme vuotta kakkua, jos järjestää kavereilleen maksuttomat kokkelibileet. Millä muilla rikoksilla ensikertalainen saisi yhtä kovan tuomion? Laki-ihmisillä ei taatusti ole ollenkaan huumorintajua.
Joo, on se aika mielenkiintoista että saa tehdä paljon pahoja muille ihmisille että saat tuon saman tuomion. Sitten jos tarjoaa omilla rehellisillä rahoilla ostamaansa kokaiinia muille aikusille yksityisessä tilaisuudessa, niin se on olevinaan niin paha asia, vaikka ei ainoatakaan suoraa uhria "rikoksella" ole.

Hauska kun tunnen/tiedän tuon kyseisen ukon. Hän on yhden parhaan kaverini setä, ja sen ansiosta saanut paljon kivaa insight-tietoa keissistä. Kyseinen tapaus tulee maksamaan myös valtiolle muutenkin, nimittäin ukko suivaantui tuomiostaan niin,että aikoo siirtää kaikki mahdolliset busineksensa vittuun suomesta ja parhaan taitonsa mukaan tunneloi massinsa ulkomaille. Ei mitään liian pientä businesta olekkaan, vuonna 2005 oli tuloja 1 724 930 euroa, ja käsittääkseni siitä on tilanne vielä parantunut.

Pisteet tuosta liikkeestä, voi viedä massinsa muualle jos ei tykkää. Arvostan.

Disclaimer: Ei, en ole ollut ukkelin koksujuhlissa..
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
masa

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja masa »

Järjetöntä sakottamista.

http://www.ess.fi/?article=219613
NuoriDaavid

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

masa kirjoitti:Järjetöntä sakottamista.

http://www.ess.fi/?article=219613
Vielä kun muistaa, että poliisin antamia sakkoja ei enää muunneta vankeudeksi, eli varattomat saavat rötöstellä pikkurikkeitä aivan vapaasti.
NuoriDaavid

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

exPertti kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
masa kirjoitti:Järjetöntä sakottamista.

http://www.ess.fi/?article=219613
Vielä kun muistaa, että poliisin antamia sakkoja ei enää muunneta vankeudeksi, eli varattomat saavat rötöstellä pikkurikkeitä aivan vapaasti.
Tuo sakotuksen uudistushan oli demareitten kateusvero. Minusta tämä laki muuttuu Suomessa vain siten, että poliisit pistetään 24/7 kyttäämään kansanedustajien ajonopeuksia. Helsingissäkin on niin monessa kohtaa 30 km/h rajoitukset, että päiväsakkoa pukkaa helposti.
Kansanedustajathan fiksuina saavat suuren osan palkastaan verotomana kulukorvauksena.

Koska kansanedustajan palkasta suuri osa on verotonta, niin kansanedustajat tod. näk. eivät itse tajua suomalaisen palkkaveron tasoa.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

masa kirjoitti:Järjetöntä sakottamista.

http://www.ess.fi/?article=219613
Mitä siinä järjetöntä on? Jos miljardituloisille annettaisiin parin satkun sakkoja, ei heidän tarvitsisi juurikaan välittää liikennesäännöistä. Sakkojen pitääkin tuntua rahapussissa jotta niillä olisi mitään vaikutusta, joten tulojen mukaan.

Kateusveroksi sitä ei voi väittää, koska kenenkään ei ole pakko törttöillä liikenteessä niin että joutuu sakotetuksi.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
masa

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja masa »

Frederik Krueger kirjoitti: Mitä siinä järjetöntä on? Jos miljardituloisille annettaisiin parin satkun sakkoja, ei heidän tarvitsisi juurikaan välittää liikennesäännöistä. Sakkojen pitääkin tuntua rahapussissa jotta niillä olisi mitään vaikutusta, joten tulojen mukaan.

Kateusveroksi sitä ei voi väittää, koska kenenkään ei ole pakko törttöillä liikenteessä niin että joutuu sakotetuksi.
Avautumisesi puoltaa vahvasti juuri nimenomaan kateusveron puolesta.
NuoriDaavid

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Frederik Krueger kirjoitti:
masa kirjoitti:Järjetöntä sakottamista.

http://www.ess.fi/?article=219613
Mitä siinä järjetöntä on? Jos miljardituloisille annettaisiin parin satkun sakkoja, ei heidän tarvitsisi juurikaan välittää liikennesäännöistä. Sakkojen pitääkin tuntua rahapussissa jotta niillä olisi mitään vaikutusta, joten tulojen mukaan.

Kateusveroksi sitä ei voi väittää, koska kenenkään ei ole pakko törttöillä liikenteessä niin että joutuu sakotetuksi.
Suomessa ajokortti otetaan herkästi hyllylle, ei siihen montaa sakkoa vuodessa (kolme?) tarvita. Eli kyllä pelote olisi olemassa joka tapuksessa ilman järjettömiä sakkojakin.

Käsittääkseni kyseisen kaltaista systeemiä ei ole muualla maailmassa käytössä, eivätkä rikkaat silti estottomasti kaahaa.

Joku oikeusoppinut kirjoitti aikoinaan hesarissa asiaan liittyen, että maailmalla ei ole juurikaan tieteellisesti tutkittu sitä, miltä rangaistukset tuntuvat eri ihmisissä.

Eli tuntuisiko 1000e sakko vähemmän harmittavalta miljonääristä kuin taviksesta. Intuitiivisesti näin hyvinkin saattaa olla.

Mutta jos ajattelemme, että sen takia meidän täytyy rangaista miljonääriä ankarammin, niin entäs toiseen suuntaan?

Jos kartanossa asuva miljönääri tai juoppoasuntolassa asuva pultsari laitetaan molemmat kuukaudeksi vankilaan, niin eikö ole todennäköistä, että kartanossa asumaan tottuneesta miljonääristä 1 kk vankikilassa tuntuu pahemmalta rangaistukselta, kuin roskiksessa tai juoppoasuntolassa asumaan tottuneesta pultsarista.

Siitä huolimatta kukaan ei esitä, että kartanossa asuvan pitäisi sen takia saada samasta rikoksesta lyhyempi vankeustuomio. Miksi?

Sivumennen sanoen varatonhan saa rötöstellä varsin liberaalisti, koska poliisin määräämiä sakkoja ei enää muunneta vankeudeksi, eli hän ei saa pikkurötöksistä itse asiassa mitään rangaistusta. Reilua?
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

masa kirjoitti:
Frederik Krueger kirjoitti: Mitä siinä järjetöntä on? Jos miljardituloisille annettaisiin parin satkun sakkoja, ei heidän tarvitsisi juurikaan välittää liikennesäännöistä. Sakkojen pitääkin tuntua rahapussissa jotta niillä olisi mitään vaikutusta, joten tulojen mukaan.

Kateusveroksi sitä ei voi väittää, koska kenenkään ei ole pakko törttöillä liikenteessä niin että joutuu sakotetuksi.
Avautumisesi puoltaa vahvasti juuri nimenomaan kateusveron puolesta.
Ainoastaan jos ei ymmärrä ollenkaan lukemaansa. Yritä vaikka tavata, ehkä se ajatus sieltä aukeaa. Oli arvattavissa ettet pysty esittämään perusteltuja vastaväitteitä.
Onko joku pissinyt mun muroihin?