Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
prosessi

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

McJanne kirjoitti:Kysyisin urpiaiselta näkemystä rotuoppiroskaan koirarotujen viitekehyksessä.
Mutta miksi? Urpiainenhan on jo vastannut: Biologiyhteisö kun on tähän asti hölmöyksissään luullut, että rotu on aika hyödytön käsite nimenomaan evolutiivisessa tarkastelussa ja kuuluu pikemminkin tietoisen jalostuksen päämääriä kuvaamaan. Edelleen, kuten olen selittänyt ja linkeillä verifioinut, tiedeyhteisö on tähän asti ollut siinä anti-rasistisen ideologiansa sokaistamassa käsityksessä, että ihmislajin sisällä on kyllä paljon geneettistä variaatiota, mutta että eri perinnölliset piirteet, joita toki esiintyy eri populaatioissa eri frekvensseillä, ovat toisistaan erillisiä (toisin kuin vaikkapa keinotekoisesti luoduilla koiraroduilla, joilla rotu muodostuu usean perinnöllisen piirteen paketista) ja eivät siten anna aihetta minkäälaiseen rotu-käsitykseen. Varsinkaan ne eivät käy yhteen perinteisten rotuluokittelujen kanssa.

Boldaukset minun.
SikaMika

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Keskustelu ei etene, joten lopetan sen osaltani.

Summa summarum: olen edelleen sitä mieltä, että Urpiainen ilman perusteita haukkuu rasisteiksi ihmisiä jotka eivät ole rasisteja. Ihmisen roduttomuuden tiedostamattomuus ei ole rasismia, jonkin etnisen ihmisryhmän toista parempana pitäminen on. Eri etnisten ryhmien välisten, ryhmän jäsenille tunnusomaisten eroavaisuuksien tiedostaminen ei ole rasismia, tapa ja yhteys jolla/jossa sitä käyttää voi olla rasistista. Joka muuta väittää on rasisti!
Monsieur Manala

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

SikaMika kirjoitti:Summa summarum: olen edelleen sitä mieltä, että Urpiainen ilman perusteita haukkuu rasisteiksi ihmisiä jotka eivät ole rasisteja. Ihmisen roduttomuuden tiedostamattomuus ei ole rasismia, jonkin etnisen ihmisryhmän toista parempana pitäminen on. Eri etnisten ryhmien välisten, ryhmän jäsenille tunnusomaisten eroavaisuuksien tiedostaminen ei ole rasismia, tapa ja yhteys jolla/jossa sitä käyttää voi olla rasistista. Joka muuta väittää on rasisti!
Vittu nii!
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 18374
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:
McJanne kirjoitti:Kysyisin urpiaiselta näkemystä rotuoppiroskaan koirarotujen viitekehyksessä.
Mutta miksi? Urpiainenhan on jo vastannut: Biologiyhteisö kun on tähän asti hölmöyksissään luullut, että rotu on aika hyödytön käsite nimenomaan evolutiivisessa tarkastelussa ja kuuluu pikemminkin tietoisen jalostuksen päämääriä kuvaamaan. Edelleen, kuten olen selittänyt ja linkeillä verifioinut, tiedeyhteisö on tähän asti ollut siinä anti-rasistisen ideologiansa sokaistamassa käsityksessä, että ihmislajin sisällä on kyllä paljon geneettistä variaatiota, mutta että eri perinnölliset piirteet, joita toki esiintyy eri populaatioissa eri frekvensseillä, ovat toisistaan erillisiä (toisin kuin vaikkapa keinotekoisesti luoduilla koiraroduilla, joilla rotu muodostuu usean perinnöllisen piirteen paketista) ja eivät siten anna aihetta minkäälaiseen rotu-käsitykseen. Varsinkaan ne eivät käy yhteen perinteisten rotuluokittelujen kanssa.

Boldaukset minun.
Noiden lisäksi taisin vielä kirjoitta terminologisista sekaannuksista tämän (boldaukset lisätty nyt):
urpiainen kirjoitti:Mutta vanhana kaappilingivstinä en voi olla puuttumatta tähän terminologiaan. "Species" kyllä varmaan tarkoittaa yksiselitteisesti lajia (esim. susi), jolla sitten voi olla alalajeja, sub-species (esim. koira). Alalajiin voi sitten enempi vähempi tarkoituksenmukaisesti katsoa kuuluvan sitten vielä eri rotuja, races tai juuri tuo breed (esim. eri koirarodut).

Laji nyt on aika häilyvä käsite biologiassa, mutta yleensä kai sanotaan, että samaan lajiin kuulumisen kriteerinä on kyky tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä. Näin esim. susi ja koira kuuluvat samaan lajiin, mutta hevonen ja aasi eivät (koska jälkeläiset, muulit, ovat lisääntymiskelvottomia). Toisaalta, koira on suden aito alalaji, koska edes kontaktimahdollisuuden syntyessä geenivirta (ala)lajien välillä ei ole suurta (kuten Masan metsästyskaverit tietävät, sudet tuppaavat syömään kohtaamansa koiran, eivät astumaan sitä). Ihmispopulaatiot eivät taas biologisesti katsoen ole alalajeja, koska keskinäinen lisääntyminen näyttää olevan aika suosittua. Rotuja taas nämä ihmispopulaatiot eivät missään mielekkäässä mielessä ole, selittämistäni syistä.
Eli jonkinlaisena summauksena voisi kai sanoa, että eri perinnölliset piirteet eivät modernin tieteen näkökulmasta jakaudu ihmislajin sisällä sellaisiin toisistaan systemaattisesti eroaviin "paketteihin", että roduista olisi mielekästä puhua. Tämä on empiirinen fakta, ei mikään ideologinen tai normatiivinen kanta. Koirilla tietysti toisin, kun tuollaisia paketteja on luotu, vahvistettu ja ylläpidetty.

- - -
SikaMika kirjoitti:olen edelleen sitä mieltä, että Urpiainen ilman perusteita haukkuu rasisteiksi ihmisiä jotka eivät ole rasisteja. Ihmisen roduttomuuden tiedostamattomuus ei ole rasismia, jonkin etnisen ihmisryhmän toista parempana pitäminen on.
Jotenkin järkevyyden rajojen sisällä pitäytyen voisit vaikka esittää, että
(i) jutuissani sotken deskriptiivisen rotuopin (tosi/ei-tosi) ja preskriptiivisen rasismin (hyvä/huono), ja että korkeintaan olen onnistunut osoittamaan, että jotkin täällä esitetyt kannat ovat deskriptiivisesti epätosia tai harhaanjohtavia, mutta en sitä, että ne ovat preskriptiivisessä mielessä rasistisia (pitäisivät ryhmiä eriarvoisina). Tästähän tämä keskustelu lähti pitkälti liikkeelle, kun kritisoin EW:n tapaa määritellä rotusyrjintä (preskriptiivinen tai normatiivinen ilmiö) tavalla, joka näyttää olettavan deskriptiivisesti epätoden rotuopin.
tai
(ii) perusteissani on ongelma joko asiasisällön tai perustelun logiikan suhteen.
Nämä kaksi strategiaa olisivat siis ihan mahdollisia vastaväitteitä minulle. Kaiken tämän jauhamisen jälkeen on kuitenkin puhtaasti absurdia, jopa Kitinän mittapuulla, kirjoittaa että "haukun ilman perusteita". Sinänsä yllättäen olen kyllä varsinaisesta johtopäätöksestäsi, eli keskustelun etenemättömyydestä ja lopettamisen ajankohdan täälläolosta, samaa mieltä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
SikaMika

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

urpiainen kirjoitti: Jotenkin järkevyyden rajojen sisällä pitäytyen voisit vaikka esittää, että jutuissani
(i) sotken deskriptiivisen rotuopin (tosi/ei-tosi) ja preskriptiivisen rasismin (hyvä/huono), ja että korkeintaan olen onnistunut osoittamaan, että jotkin täällä esitetyt kannat ovat deskriptiivisesti epätosia tai harhaanjohtavia, mutta en sitä, että ne ovat preskriptiivisessä mielessä rasistisia (pitäisivät ryhmiä eriarvoisina). Tästähän tämä keskustelu lähti pitkälti liikkeelle, kun kritisoin EW:n tapaa määritellä rotusyrjintä (preskriptiivinen tai normatiivinen ilmiö) tavalla, joka näyttää olettavan deskriptiivisesti epätoden rotuopin.
Olisi tuon nyt vähemmälläkin pätemisellä varmasti saanut sylkäistyä suusta, mutta vastaan silti. Tässähän tämä on pähkinänkuoressa:
urpiainen kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti: Hyväksyn kritiikkisi rotu-sanan käytön osalta, mutta pysyn silti alkuperäisessä väittämässäni, jonka mukaan Pupun kommentti ei ollut rasistinen.
No, ehkä minä olen hieman ylivarovainen sanankäytössä, mutta rasismilla on sen verran synkkä historia, että moinen varovaisuus on mielestäni ihan perusteltua. Ja kyllä minusta sen spekuloiminen, että nimenomaan tietyn värisen ihopigmentin omaavilla ihmisillä olisi jotenkin elimellisesti tietynlainen haju menee jo aika lähelle rasismia juuri tässä ketjussa korostamani virheellisen rotuopin mielessä.
Tässä on se virheesi, jonka vuoksi et voi saada täysiä pisteitä tästä tehtävästä. Sekä minä että EW tunnustimme tietämättömyytemme liittyen tieteen nykykäsitykseen ihmisroduista ja totesimme hyväksyvämme ajatuksen. Sä peilaat kaikki näkemyksesi tuosta rotuopittomuudestasi jättämättä tilaa toisten henkilökohtaisille tulkinnoille, kuten nyt esimerkiksi tässä hajuasiassa. EW, kuten minäkin, totesimme, että meidän havaintojemme perusteella tapaamamme tummaihoiset ihmiset tuoksuvat jotenkin erilaiselle kuin tapaamamme valkoihoiset ihmiset. Jos tapaan sata tummaihoista ihmistä ja kaikki tuoksuvat samalla tavalla poikkeavalle, en voi vetää johtopäätöstä että kaikki tummaihoiset tuoksuisivat samalle tai että tuoksu johtuu heidän ihonväristään. Sinä sen sijaan yllä kykenit tekemään johtopäätöksen, että ko. ajattelutapa "menee jo aika lähelle rasismia" (tämäkin oli vain ylivarovainen tulkinta, mitähän se olisi oikeasti ollut).
Hyeena

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Hyeena »

Suurin osa taitaa tietää, että ihmisistä puhuttaessa koko sana rotu on valkoihoisen ylemmyysopin kautta syntynyt käsite jolla ei ole biologista vastinepohjaa. Terminologisesti neutraali tapa viitata eri populaatioihin on etninen tai kansallinen alkuperä.

Biologisessa mielessä ihmispopulaatioiden geneettinen variaatio on niin pientä, että mitään yleisiä rotutunnusmerkkejä ei voi tunnistaa. Tiettyjen paikallisten populaatioiden erillaisten kauneusihanteiden ja oloihin sopeutumisen myötä syntyneet varianssit piirteissä on tunnistettavissa myös samojen "rotujen" sisällä. Hiusten, ihopigmentin ja silmien värin eroavaisuus ovat geneettisesti huomattavasti pienempi seikkoja kuin minkään rotukäsitteen piiriin voi kuulua.

Tietysti on käsitteellisesti helppoa sanoa mustaihoisia afrikkalaisia toisenrotuisiksi kuin valkoihoisia suomalaisia, mutta onko näiden kahden jälkeläinen jonkun mielestä sitten ristittävissä sekarotuiseksi? Sanat ja käsitteet eivät ole sosiaalisesta todellisuudesta irrallaan, vaan ne myös muokkaavat sitä. Aina ei ratkaise se mitä puhutaan, vaan miten puhutaan. Sanat ovat vaarallinen ase väärin käytettynä.

Tosiasia kuitenkin on, että elossa on vain yksi ihmisrotu, homo sapiens, jonka geenipoolista löytyy valtava määrä erilaisia kombinaatioita pigmenttien ja karvoitusten värityksiä eikä mitään distinktiota voida vakavissaan tehdä sen välillä, että esimerkiksi missä ihonvärin tummuusasteessa rotu vaihtuu toisesta toiseksi. Muun väittäminen olisi harhaista.

Niin kauan kun ihonvärin perusteella erotellaan jo käsitetasolla ihmiset "heihin" ja "meihin" ollaan siinä fakkiutuneessa todellisuudessa, jossa "me" ollaan vähän parempia kuin "he." Etnisestä tai kansallisesta alkuperästä puhuminen olisi usein paljon terävämpää ja rehellisempää. Somalit ovat yksi etninen ryhmä. Ovatko heistä jokunen sata kilometriä pohjoisempana elävät arabit näistä rotusanan neutraaliutta puolustavista samaa vai eri rotua kuin somalit ja jos ovat, millä perusteella? Miten he eroavat välimeren toisella puolella elävistä eteläeurooppalaisista? Entäs he pohjoismaalaisista? Montako rotua näiden leveysasteiden väliin oikein mahtuukaan?
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Hyeena kirjoitti:Suurin osa taitaa tietää, että ihmisistä puhuttaessa koko sana rotu on valkoihoisen ylemmyysopin kautta syntynyt käsite jolla ei ole biologista vastinepohjaa.
En tiennyt.

Mitäpä jos menisit ja tunkisit oletusarvoisesti pääsi vaikka siihen vaaleanpunakirjavaan perberiin, jota myös pyllylihaksi kutsutaan.

Eipä kiinnosta vittuakaan mitä joku esim. afrikkalainen, oli sitten väriltään(saako sanoa väri, vai sanotaanko spektri vaiko aallonpituus vaiko önönönönönöö) mustahko taiko valkoahko, on mieltä mun hajuista tai äänenkäytöstäni. Joten YLEMMYYDENTUNNOSSANI voisin tehdä seuraavan päätelmän: niitäkään ei kiinnosta.

Mene takaisin humanistiluennolles, ja palauta se essee sille proffalle jota taitaa nyt just kiinnostaa ihan sorkkaeläimenä.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Hyeena

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Hyeena »

Ann kirjoitti:
Hyeena kirjoitti:Suurin osa taitaa tietää, että ihmisistä puhuttaessa koko sana rotu on valkoihoisen ylemmyysopin kautta syntynyt käsite jolla ei ole biologista vastinepohjaa.
En tiennyt.

Mitäpä jos menisit ja tunkisit oletusarvoisesti pääsi vaikka siihen vaaleanpunakirjavaan perberiin, jota myös pyllylihaksi kutsutaan.

Eipä kiinnosta vittuakaan mitä joku esim. afrikkalainen, oli sitten väriltään(saako sanoa väri, vai sanotaanko spektri vaiko aallonpituus vaiko önönönönönöö) mustahko taiko valkoahko, on mieltä mun hajuista tai äänenkäytöstäni. Joten YLEMMYYDENTUNNOSSANI voisin tehdä seuraavan päätelmän: niitäkään ei kiinnosta.

Mene takaisin humanistiluennolles, ja palauta se essee sille proffalle jota taitaa nyt just kiinnostaa ihan sorkkaeläimenä.
Kiitos palautteestasi, mikään ei ole mukavampaa kuin huomata että omilla ajatuksilla on kaikupohjaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia jotain!
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Hyeena kirjoitti: Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia jotain!
Se tekee sit viis euroa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Hyeena

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Hyeena »

McJanne kirjoitti:Koirarotu - koiralaji

Missä ero?

Taidanpa tilata yhden norjalaisen budokan opettajaksi jolla on korealainen ruumiinrakenne ja korealainen elastisuus verenperimänä. Eihän sitä itse samaan pystyisi, mutta olishan sitä koreaa katsella.

Tai sitten jonkin geenimutaatiota kokemattoman japanilaisen pornotähden laittamaan Karjalasta roudattua wanahaa äärimmäisen tukevaa mumelia. Ei siitäkään mitään tulisi, mutta olisipahan syytä naurulle naama punaisena.

*tööööööööt* väärä vastaus.
Eikö kellään muulla kuin urpiaisella ja prosessilla ole biologiasta edes niitä perustietoja, jotka vähintään jokainen lukiolainen osaa vaikka unissaan? Koira on itse asiassa alalaji. (Subspecies) Susi on saman koiraeläinten lajin alalaji. Koiria on eri rotuja. Siinä se ero. Käännös on breed, ei ihmisistä käytetävä race. Se on jalostuksen apukäsite. Siinä mielessä missä sanaa rotu käytetään ihmiselle, vastaava koiratermi etymologisessa mielessä ihmisrodun käsitettä lähimpänä vastaavana olisi väritys.
Bhven

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Huomasin, että tästä Urpiaisen linkittämästä wikipedia-artikkelista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Race_(clas ... an_beings)

on poistettu pari riviä, jotka löytyvät Halla-ahon pari vuotta vanhasta blogikirjoituksesta:
The most recent survey, taken in 1985 (Lieberman et al. 1992), asked 1,200 scientists how many disagree with the following proposition: "There are biological races in the species Homo sapiens." The responses were:

biologists 16%
developmental psychologists 36%

physical anthropologists 41%
cultural anthropologists 53%

(Poistetut rivit boldattu)
http://www.halla-aho.com/scripta/tervei ... desta.html

En ole alkuperäistä tutkimusta lukenut, joten en voi ottaa kantaa itse asiaan, mutta totean, että wikipedia on 1000% luotettava ja objektiivinen lähde, jossa ei harrasteta minkäänlaista ideologista mielipiteenmuokkausta
Rouva Pupu

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Urpsku ja Hynskä on ainakin käyneet samat humaskaluennot, koska sana vaarallinen *kauhujänskärimusiikki* toistuu molempien teksteissä.

En pidä tummaihoisia alempiarvoisina vaan ylempi:

a) ne vie meitin työpaikat
b) ne vie meitin naiset (pillunpuutteeni syy)
c) tunnen tiedostamatonta halua mustan miehen kehoa kohtaan
d) suomalainen terva
e) Kanada
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Hyeena kirjoitti: Eikö kellään muulla kuin urpiaisella ja prosessilla ole biologiasta edes niitä perustietoja, jotka vähintään jokainen lukiolainen osaa vaikka unissaan?
Lukiolaiset näkee unia koirista, amikset naisista.

Mene sinä raadonsyöjä vaikka tienvarteen kärkkymään.
Viimeksi muokannut Ann, 10.02.2009 19:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 23963
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Hyeena kirjoitti:Suurin osa taitaa tietää, että ihmisistä puhuttaessa koko sana rotu on valkoihoisen ylemmyysopin kautta syntynyt käsite jolla ei ole biologista vastinepohjaa. ...

Biologisessa mielessä ihmispopulaatioiden geneettinen variaatio on niin pientä, että mitään yleisiä rotutunnusmerkkejä ei voi tunnistaa.
Miksi _aina_ takerrutaan epätoivoisesti tuohon olkiukkoon, jonka mukaan esim. somaleista pitämättömät ovat päätyneet kantaansa väärien rotupäätelmien perusteella. Todellisuudessa päätelmiin on johtanut korrelaatio ulkoisten tunnusmerkkien ja käyttäytymisen välillä. Sillä, mistä ulkoiset tunnusmerkit ovat peräisin, ei ole merkitystä.

Merkitystä on vain sillä, että populaatio pystytään tunnistamaan sillä tarkkuudella, että hommasta voi vetää elämää helpottavia johtopäätöksiä. Esim. 'Älä päädy naapuriksi somaliperheen kanssa.' Tuohon ennakkopäätelmään voi sitten tehdä mukautuksia, jos paljastuu, että kaveri onkin hankkinut jenkeissä MBA:n ja on Nokialla töissä. Skinheaditkin ovat ihan samaa rotua meidän kanssamme, mutta en ottaisi heitä töihin enkä kaipaa naapureiksi.
Monsieur Manala

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

Hyeena kirjoitti:Eikö kellään muulla kuin urpiaisella ja prosessilla ole biologiasta edes niitä perustietoja, jotka vähintään jokainen lukiolainen osaa vaikka unissaan? Koira on itse asiassa alalaji. (Subspecies) Susi on saman koiraeläinten lajin alalaji. Koiria on eri rotuja. Siinä se ero. Käännös on breed, ei ihmisistä käytetävä race. Se on jalostuksen apukäsite. Siinä mielessä missä sanaa rotu käytetään ihmiselle, vastaava koiratermi etymologisessa mielessä ihmisrodun käsitettä lähimpänä vastaavana olisi väritys.
Niin. Väritys kertoo myös, miksi toinen...ööh...värityksellinen on 180 senttimetriä pitkä ja toinen kolmanneksen lyhyempi ja ruumiinrakenteeltaan erilainen by default.

Voiskohan sut kirnuta spermaksi ja nussia paremmalla onnella uudelleen?
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

McJanne kirjoitti:sudesta koiraksi ja apinasta ihmiseksi
Öh?

Sanotko ihan tosissasi, että ihminen on apinan alalaji, kuten koira suden? Ja että tällä perusteella ihmislajin piirissä on oltava rotuja kuten koirissakin? Vai mitä ihmettä?
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Hyeena kirjoitti:Suurin osa taitaa tietää, että ihmisistä puhuttaessa koko sana rotu on valkoihoisen ylemmyysopin kautta syntynyt käsite jolla ei ole biologista vastinepohjaa.
En minä ainakaan tiennyt. Siksi käytin tuota käsitettä, ja siksikin että sen käyttämättä jättäminen johtaa paljon monimutkaisempiin lauserakenteisiin. Et kai tosissasi väitä, että kaikki rodun käsitteeseen turvautuvat myös kannattavat valkoihoisten ylemmyysoppia?

Oikeastaan olisi mielenkiintoista nähdä jonkinlaisia lähdetietoja tuota ensimmäistä väittämääsi koskien (jos kohta sitä toistakin). Itse olisin näin sivistymättömältä maallikkopohjalta nimittäin taipuvainen kuvittelemaan, että rodun käsite on syntynyt ihan vain ymmärtämättömyyden ja tietämättömyyden - ei minkään varsinaisen opin - siivittämänä. Kun valkoihoinen länkkäri ensimmäistä kertaa näki mustaihoisen afrikkalaisen, niin kaipa siitä on voinut seurata ihan sinänsä arvoneutraali ajatus: "Aha, tuo on ihminen, mutta erilainen - edustaa siis eri rotua". Terminologian kyseenalaistaminen, samoin kuin eri "rotuihin" liitettyjen arvoasetelmien muodostuminen, lienee tapahtunut vasta sitten myöhemmin.
Niin kauan kun ihonvärin perusteella erotellaan jo käsitetasolla ihmiset "heihin" ja "meihin" ollaan siinä fakkiutuneessa todellisuudessa, jossa "me" ollaan vähän parempia kuin "he."
Höpö höpö. Esimerkiksi isäni (75 v.) on aina puhunut tummaihoisista ihaillen heidän jollakin tavoin ylhäistä ulkonäköään. Jaan hänen näkemyksensä; tumma iho (ja muutkin sen usein mukanaan tuomat piirteet) näyttää jotenkin uskomattoman kauniilta ja jalolta. Viimeksi tänään bussissa ihailin edessä istuvan hohtavan tummanruskeaa niskaa.

Ihmisiä jaotellaan käsitteiden tasolla jatkuvasti erilaisiin ryhmiin. Ihonväri on yksi tapa. Muita ovat mm. tuloluokat, ammattiryhmät, harrastukset, lemmikkieläinvalinnat, kansalaisuusstatukset, rintojen koko, lasten lukumäärä, ruokavalio, you name it. Näistä kaikista puhuminenko pitäisi sinun olettamasi jaotteluihin sisältyvän elitismin vuoksi lopettaa?
Etnisestä tai kansallisesta alkuperästä puhuminen olisi usein paljon terävämpää ja rehellisempää. Somalit ovat yksi etninen ryhmä.
Etnisistä ryhmistä puhuminen on jaottelua sekin.

Hyväksyn ilman muuta sen, että rodun käsitteestä luovutaan, jos kerran sille ei ole biologisia perusteita. Ihonvärin käsitteestä en kuitenkaan luovu, koska se kai sinunkin mielestäsi on eri asia kuin rotu.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

McJanne kirjoitti:Siinä missä koiran voi jalostaa mieleisekseen, myös ihmisen voi. Se ken muuta väittää niin paskoo puhhuu.
Roduista voimme siis alkaa puhua heti, kun ihmisrotuja on käytännössä jalostettu niin pitkälle, että rodun biologinen määritelmä täyttyy. Ei ennen sitä.
Monsieur Manala

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

EveryWoman kirjoitti:
McJanne kirjoitti:Siinä missä koiran voi jalostaa mieleisekseen, myös ihmisen voi. Se ken muuta väittää niin paskoo puhhuu.
Roduista voimme siis alkaa puhua heti, kun ihmisrotuja on käytännössä jalostettu niin pitkälle, että rodun biologinen määritelmä täyttyy. Ei ennen sitä.
En usko että itse rodun biologisessa määrittelyssä ja sen täyttymisessä olisi ongelmaa noin teknisesti tai biologisesti sen kummemmin kuin koirarotujenkaan suhteen.

Mutta antirasisti-rasistien mielestä se olisi toki automaattista rasismia ja täysin hyväksymiskelvotonta. Se meteli mikä itse ideologiasta syntyisi, tekee asian mahdottomaksi. Ei biologia.

Suostun ehkä olemaan asiasta eri mieltä sitten kun näytätte että esimerkiksi pinsereiden ja kääpiöpinsereiden välillä on enemmän geneettistä eriäväisyyttä kuin kaukaasialaisten ja Laronin kääpiöiden välillä.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

sivustahuutaja kirjoitti:Esim. 'Älä päädy naapuriksi somaliperheen kanssa'...
...on rasismia. Paitsi että nyt minulla on ongelma "rasismi"-sanan kanssa, kun kerran olen luvannut olla käyttämättä rodun käsitettä. Rasismihan merkitsee rotusyrjintää. Auttakaahan naista mäessä, arvon biologisiin faktoihin perehtyneet linnut ja koiraeläimet!

Mutta siis niin. Jos joku jo ennalta kieltäytyy asumasta jonkun tietyn perheen naapurina, perustellen tätä sillä että perhe kuuluu ryhmään, jonka on joskus jossain havaittu käyttäytyvän ei-toivottavien naapureiden tavoin, niin saa kyllä minulta miinuspisteitä (tiedän, lähes liian kauhea pelote siedettäväksi, mutta en taivu, koska asiakin on vakava). Itse olen ihan käytännössä asunut somalialaistaustaisen perheen naapurina. Ongelmia minulle siihen aikaan aiheuttivat: suomalainen hullu alakerran naapuri, suomalainen huumeita käyttävä toinen alakerran naapuri, sekä suomalainen seinänaapuri. Eivät ne somalialaiset.
Skinheaditkin ovat ihan samaa rotua meidän kanssamme, mutta en ottaisi heitä töihin enkä kaipaa naapureiksi.
En minäkään, koska he ovat omaehtoisesti sitoutuneet edustamaan tiettyä aatetta, jonka perusteella voi tosiasiallisesti tehdä päätelmiä heidän käytöksestään ja asenteistaan. Somalialaisissa taas on monenlaisia ihmisiä, eikä somalialaisuudesta voi päätellä henkilön tai perheen olevan häirikkö.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Monsieur Manala kirjoitti:En usko että itse rodun biologisessa määrittelyssä ja sen täyttymisessä olisi ongelmaa noin teknisesti tai biologisesti sen kummemmin kuin koirarotujenkaan suhteen.
Miksi et usko?
Monsieur Manala

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

EveryWoman kirjoitti:
Monsieur Manala kirjoitti:En usko että itse rodun biologisessa määrittelyssä ja sen täyttymisessä olisi ongelmaa noin teknisesti tai biologisesti sen kummemmin kuin koirarotujenkaan suhteen.
Miksi et usko?
Siksi, koska monet eläinlajit, jotka jaotellaan rotuihin, eroavat toisistaan päällisin puolin paljon vähemmän toisistaan kuin monet ihmisrodut, joiden eri roduiksi sanominen on rasismia.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Monsieur Manala kirjoitti:Siksi, koska monet eläinlajit, jotka jaotellaan rotuihin, eroavat toisistaan päällisin puolin paljon vähemmän toisistaan kuin monet ihmisrodut, joiden eri roduiksi sanominen on rasismia.
Sanopa jokin eläinlaji, jota ihminen ei ole jalostanut, mutta johon kuuluu eri rotuja.
Bhven

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Monsieur Manala kirjoitti:pinsereiden ja kääpiöpinsereiden
Nämähän ovat uuskielen mukaan (keksin juuri itse) eriasteisia jalosteita ei rotuja. Breeding -> jalostus.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Huonoimmat/paskimmat/eimiellytys kokemukset ulkomaalaisista?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Paska on ihmisen luoma jaloste.
Rotan aivot valtasivat pääni.