Päivän uutiskatsaus

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja annepa »

elco kirjoitti:Paitsi että ovat tietenkin köyhiä, rumia, lihavia, tyhmiä, juntteja ja työttömiä, kuten päivystävä filosofimme urpiainen jaksaa rummuttaa.
Ja kuten urpiainen sanoi, tällä on korrelaatio korkeakoulutuksen kanssa. Öö hetkinen. Siis korkeakoulutettu ei voi olla köyhä, ruma, lihava, tyhmä, juntti ja työtön. Niinkö?
Taloustutkimus & Yle kirjoitti:Kun katsotaan kannattajakunnan koulutusta, kuva perussuomalaisista työväenpuolueena vahvistuu: puolueen kannattajista 53 prosenttia on käynyt ammattikoulun tai opistotason koulutuksen, ja 27 prosentilla opinnot ovat jääneet peruskoulun tai keski- tai kansakoulun suorittamisen jälkeen. Yliopistokoulutus on vain viidellä prosentilla perussuomalaisten kannattajista.
No ei nyt MILLÄÄN pahalla, mutta koulutuksilla on eroa enkä minä ainakaan tänä pänä lähtisi elvistelemään pelkästään sillä yliopistolla. Monet yliopistossa koulutetut tuntuvat olevat ihan pihalla esimerkiksi ympäristönsuojelusta, tasa-arvosta ja maahanmuutosta. Edes mitään keskustelua ei voi käydä näistä asioista kun heti on maailmantuhoaja, sovinisti tai rasisti. Kokemukseni mukaan lääkärien, lakimiesten ja tekniikan ihmisten kanssa voi käydä keskustelua, humanistien kanssa ei. Poikkeuksia on.
Taloustutkimus & Yle kirjoitti: Ero muihin puolueisiin on huima. Esimerkiksi vihreiden kannattajista yliopistokoulutus on 33 prosentilla ja ammattikoulutus vain seitsemällä prosentilla.
Ja sen kyllä huomaa! Osalla on käytännön kokemusta ja osa elää pilvilinnoissa.
Taloustutkimus & Yle kirjoitti: Tärkeä havainto on myös se, että perussuomalaiset on miesten puolue. Puolueen kannattajista on miehiä peräti 67 prosenttia – enemmän kuin missään muussa puolueessa.
Ja mokuttajaissa on suurin osa naisia. Mitä sitten?
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
NuoriD

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Rouva Pupu kirjoitti:^Oikeastihan Urpoa ärsyttää se, että sitä paremmin koulutetut äänestää väärin. Ihan aikuisten oikeasti. Asia kun tuntuu olevan jonkin sortin pakkomielle, silloin luulisi tämänkin olevan tiedossa.
Mun muistaakseni Urpiainen on tohtori.

Ei silti, että se tarkoittaisi, että hän on sen perusteella oikeassa, mutta lienee kuitenkin tämän palstan korkeimmin kouluttautunut henkilö (joku muukin tohtori täällä on, (Teräslilja?))
Kai Nalo

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Kai Nalo »

Rouva Pupu kirjoitti:^Oikeastihan Urpoa ärsyttää se, että sitä paremmin koulutetut äänestää väärin. Ihan aikuisten oikeasti. Asia kun tuntuu olevan jonkin sortin pakkomielle, silloin luulisi tämänkin olevan tiedossa.
Huuhaahumanisteja taitaa eniten ärsyttää se seikka, että he hukkaavat opiskeluistaan vuosikausia paskapalkkaisten paperinpyörittäjähommien takia, ja sitten matkalla äänestyspaikalle tulee ammattikoulun käynyt Reino äänestämään uudella hienolla autolla ja roiskauttaa sohjokurat huuhaahumanistin Aino-polkupyörän päälle.

Kyllähän siinä vähemmästäkin alkaa korkeasti koulutetun itsetunto kärsimään, kun parta sohjossa joutuu vierestä katsomaan kun ammattikoulun käyneellä ja perussuomalaista äänestäneellä remontti-Reinolla pyyhkii elämässä kaikilla saroilla paremmin.

Kateudestahan suomalaiset tunnetaan.
NuoriD

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Pelkään jääväni tässä rintamalinjojen väliin, kun en pysty oikein varauksetta hyväksymään persujen tai mokuttajien teesejä kumpiakaan.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 15279
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

NuoriD kirjoitti:Pelkään jääväni tässä rintamalinjojen väliin, kun en pysty oikein varauksetta hyväksymään persujen tai mokuttajien teesejä kumpiakaan.
Sun tehtävä ei olekaan kritisoida tai tuomita, vaan kirjoittaa tykimmät respat!
Viimeksi muokannut Ylermi Ylihankala, 02.09.2009 15:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Zeb

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Toi kateusläppä on niin kulunut ja epätosi et sen voisi jo unohtaa.
Rouva Pupu

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

NuoriD kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti:^Oikeastihan Urpoa ärsyttää se, että sitä paremmin koulutetut äänestää väärin. Ihan aikuisten oikeasti. Asia kun tuntuu olevan jonkin sortin pakkomielle, silloin luulisi tämänkin olevan tiedossa.
Mun muistaakseni Urpiainen on tohtori.

Ei silti, että se tarkoittaisi, että hän on sen perusteella oikeassa, mutta lienee kuitenkin tämän palstan korkeimmin kouluttautunut henkilö (joku muukin tohtori täällä on, (Teräslilja?))
Vadim on ainakin. Mutta kun sattuneesta syystä tunnen paljon tohtoreita, arvotan niitäkin alan mukaan, en pelkän tohtorin arvon mukaan. Tunnen myös paljon putkimiehiä, kiitos että ootte olemassa, muuten hukuttais paskaan!
Rouva Pupu

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

NuoriD kirjoitti:persujen tai mokuttajien teesejä kumpiakaan.
Korvaa persut kriittisillä, kiitos.
Zeb

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Mun mielestä urpiaisen ajattelu on siitä selkeästi selvimmästä päästä täällä.
NuoriD

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Rouva Pupu kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:persujen tai mokuttajien teesejä kumpiakaan.
Korvaa persut kriittisillä, kiitos.
:sir: mamukriittisten ja mokuttajien väliin.
Rouva Pupu

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Zeb kirjoitti:Mun mielestä urpiaisen ajattelu on siitä selkeästi selvimmästä päästä täällä.
No tämä nyt ei yllätä yhtään.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 18379
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

NuoriD kirjoitti:Pelkään jääväni tässä rintamalinjojen väliin, kun en pysty oikein varauksetta hyväksymään persujen tai mokuttajien teesejä kumpiakaan.
Toivottavasti et katso minun edustavan kumpaakaan näistä rintamista, koska en oikein parhaalla tahdollanikaan muista kirjoittaneeni avoimempaa maahanmuuttopolitiikka mitenkään varauksettomasti puolustavia viestejä Kitinään yhtäkään. Lähinnä olen kritisoinut hölmöilyä, jota tästä ei-persusta mutta persuja ja halla-aholaisia idolisoivasta palstakarjasta herra ties löytyy. Vastaavasti, Kitinästä ei löydy varmaan yhtäkään sinisilmäisesti rajoittamatonta maahanmuuttoa puolustavaa kirjoittajaa, muuten varmasti kritisoisin heitäkin (ei, Freddie K ei kelpaa tähän, hänen viestinsä ovat perusteltuja ja asiallisia).

Minun musta palstakirjani on paremmin ajan tasalla kuin teidän: Teräslilja on jatko-opiskelija ja Vadim jätti virkamiesuran tehdäkseen väitöskirjaa. Tohtoreita en usko kummankaan (vielä) olevan. Sitä paitsi, alan mukaan ei tutkintoja arvota enää juuri kukaan, nyt on pop arvottaa tutkinnon myöntäneen opinahjon mukaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
ninnithequeen

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 18379
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Zeb kirjoitti:Toi kateusläppä on niin kulunut ja epätosi et sen voisi jo unohtaa.
Joo. Kateuskortti voitaisiin hyvin rinnastaa muihinkin nettikeskustelukortteihin, jotka tulee laskea vain esittäjäänsä vastaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
NuoriD

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

urpiainen kirjoitti:
Minun musta palstakirjani on paremmin ajan tasalla kuin teidän: Teräslilja on jatko-opiskelija ja Vadim jätti virkamiesuran tehdäkseen väitöskirjaa. Tohtoreita en usko kummankaan (vielä) olevan. Sitä paitsi, alan mukaan ei tutkintoja arvota enää juuri kukaan, nyt on pop arvottaa tutkinnon myöntäneen opinahjon mukaan.
Mutta sinä olet tohtori?

Kaksi tohtoria muistan täältä vuonna miekka ja kypärä kyselyssä löytyneen.

Olisiko toinen se vertikaalisesti rajoitteinen hemmo, mikä sen nimi oli?
Rouva Pupu

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

urpiainen kirjoitti:
Zeb kirjoitti:Toi kateusläppä on niin kulunut ja epätosi et sen voisi jo unohtaa.
Joo. Kateuskortti voitaisiin hyvin rinnastaa muihinkin nettikeskustelukortteihin, jotka tulee laskea vain esittäjäänsä vastaan.
Joo. Siltä osin johdat kisaa reilusti. Korttimestari kerrassaan.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 15279
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

esp oli tohtori, väsäili kaikenlaisia kyselyjä mielellään.
Viimeksi muokannut Ylermi Ylihankala, 02.09.2009 15:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Jyrki73
Kitinän uhri
Viestit: 765
Liittynyt: 14.08.2005 19:20
Paikkakunta: Kotka

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Jyrki73 »

Rouva Pupu kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:persujen tai mokuttajien teesejä kumpiakaan.
Korvaa persut kriittisillä, kiitos.
Suoraan Persujen Freddyn vaalimainoksesta josta en löytänyt kopiota mutta muistan sen.
Katainen kehotti olemaan äänestämättä EU-kriittisiä. Kun äänestätte minua niin Kataista ketuttaa
http://www.freddy.fi/index.htm
Kerjäämistä on Suomessa ollut ennenkin, ainakin Alkon kulmilla Hyvällä omallatunnolla on voitu antaa muutaman markka kun tiesi että se summa päätyy Alkoon ja näin valtion kassaan ja edistää yhteistä hyvinvointia
Ai että kateellisiako? Mistä niin päättelitte? Täällä Kotkassa Olen nähnyt sen vaalimainosauton 'Freddy eduskuntaan', vai miten se nyt oli.
Viimeksi muokannut Jyrki73, 02.09.2009 15:25. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Gat »

urpiainen kirjoitti: Kiitos analyysista, tutkiskelen sitä sydämessäni. En tosin kyllä oikein näe, miksi tyrmäät katkeroituneena elitisminä sen, että etsii Suomen poliittisen kentän huomattavalle rakenteelliselle muutokselle rakenteellis-sosiologista selitystä. Kai aika moni muukin näkee koulutuksen avaimena muuttuvan todellisuuden kanssa pärjäämiseen.

Sinänsä se, että et ymmärrä yhteiskunnallisten rakenteiden logiikkaa, ei enää yllätä.
Totanoin...
Onko tuo luontaista vai harjoiteltua sinulta käyttää tuollaista "hevonpaskabingo"-tyylin isoilta oppimaasi kieltä? Tässä ja muualla. Tässä tapauksessa mielestäni toimii vain savuverhona sisällöttömyydelle.

Siis, vittu, minäkin olen uhonnut (offtopic-esimerkki), että voisin osoittaa näennäisongelmaksi vaikkapa positivismin ja konventionalismin väitetyn ristiriidan luonnonlakien suhteen, sellaisena kuin von Wright sen esittää. Ja että von Wrightin oma ratkaisu on idioottimainen. Gubbe ei tajunnut ei logiikkaa eikä empiriaa. Valitettavasti en tähän hätään muista, mitä on positivismi ja konventionalismi, kumpi on kumpaa, mun tarttisi luntata ne uudestaan kirjasta :D :D :D

Eli ei ne "korrektit" ja "viralliset" termit ole kuin väline ja joskus sumutuskeino, kuten sinulla.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
NuoriD

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:esp oli tohtori, väsäili kaikenlaisia kyselyjä mielellään.
Ja Urpiainen myös, vaikka kaino vienosti ei halua asiaa myöntää:

http://kitina.net/viewtopic.php?t=6831& ... viewresult
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 15279
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Joo, ei se mikään ajonvakausjärjestelmä sentään ollut, vaan eps.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
elco

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja elco »

annepa kirjoitti: Ja kuten urpiainen sanoi, tällä on korrelaatio korkeakoulutuksen kanssa. Öö hetkinen. Siis korkeakoulutettu ei voi olla köyhä, ruma, lihava, tyhmä, juntti ja työtön. Niinkö?
Okei, sori, piti tietenkin sanoa: köyhä, ruma, lihava, tyhmä, juntti, työtön ja oppimaton.
Taloustutkimus & Yle kirjoitti:Kun katsotaan kannattajakunnan koulutusta, kuva perussuomalaisista työväenpuolueena vahvistuu: puolueen kannattajista 53 prosenttia on käynyt ammattikoulun tai opistotason koulutuksen, ja 27 prosentilla opinnot ovat jääneet peruskoulun tai keski- tai kansakoulun suorittamisen jälkeen. Yliopistokoulutus on vain viidellä prosentilla perussuomalaisten kannattajista.
Tässä missataan se pointti, että mm. minä äänestän kolme kertaa maailman ympäri kiertäneenä, ~55 maassa vierailleena, kolmessa maassa asuneena, diplomi-insinöörinä, palstalle kirjoittamastani päätellen pirun fiksuna, 001**-helsinkiläisenä, käytännössä velattomana, avaruusolennon näköisenä, hämähäkin ruumiinrakenteella, kovapalkkaisena ynnä urheiluaudimiehenä perussuomalaisia siksi, koska minua vituttaa suomalaisen politiikan yleinen munattomuus, minua vituttaa hallitsematon humanitäärinen maahanmuutto ja koska Halla-aho on niin kova jätkä.

Jos saman kapinaäänen voisi antaa kauniiden ja rohkeiden menestyjien, Esko Keisi-tyyppisten visionäärien humamu-vastaiselle kaupunkipuolueelle niin tokihan sen tekisin.
elco

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja elco »

Tästä keskustelusta kyllä nähdään, että ei ne tohtoritkaan aina välttämättä mitenkään hirmu fiksuja ole.
Rouva Pupu

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

elco kirjoitti: diplomi-insinöörinä
Voi elco, elco. Alan taas olemaan sulaa vahaa sun edessäis!
Zeb

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Zeb »

^Ehkä teidän pitäisi hankkia huone ja lukea siellä Halla-Ahon blogia yhdessä?