NuoriD kirjoitti:Itsemurhaahan ei ole kriminalisoitu nykyäänkään. Itsemurhan saa halutessaan tehdä kuka tahansa.
Juu, mutta tekotapoja ja -ohjeita ei ole helposti saatavilla, ja se on sosiaalisesti häpeällistä. Näihin voisi vaikuttaa myönteisesti jakamalla pillereitä kaikille; implisiittinen viesti olisi, että itsarin voi tehdä kuka tahansa meistä eikä ainoastaan joku epäonnistunut hylkiö.
Jos yhteiskunta kuitenkin ryhtyisi jakamaan eutanasiapillereitä syntymävuoden perusteella (kuten Utrio IS:n haastattelussa ehdottaa "- Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä "unipillereitä"") niin se olisi yhteiskunnalta suoraan itsemurhaan kehottava viesti.
Pillereiden mukana tulevassa infolappusessa voisi pyrkiä eliminoimaan tällaiset väärinkäsitykset, ja korostaa sitä että niiden käyttämättä jättäminenkin on ok. Että ne ovat olemassa vain varmuuden vuoksi.
Itse kannatan aktiivisen eutanasia sallimista, jos henkilö sitä erikseen useaan otteeseen pyytää, mutta se on eri asia kuin Utrion kannattama pillerijakelu.
Sitä paitsi Utriohan nimenomaan tuntuu keskittyvän kustannuksiin ja pitää ehdottamaansa mallia ratkaisuna kustannusongelmaan. Oleellista on mielestäni se, mihin ongelmaan (eli kustannuksiin) hän tarjoaa eutanasiaa/itsemurhaa ratkaisuksi.
Aktiivisen eutanasian salliminenkin olisi nykytilanteeseen verrattuna parempi, mutta pillerit olisivat vielä parempi systeemi ainakin siinä mielessä, että silloin ihminen olisi todellakin itse kontrollissa oman kuolemisensa suhteen. Se on kuitenkin ihmiselle aika merkityksellinen tapahtuma - varmaan esim. seksin harrastamista merkityksellisempi. Itse en haluaisi, että kuolemaani säätelisi joku satunnaisesti valikoitunut hoitohenkilökunnan jäsen, johon minulla ei välttämättä ole mitään kummoista sidettä tai josta en välttämättä edes pidä. Pitäisin sitä alentavana, joskaan en yhtä alentavana kuin vastentahtoista letkuissa ja vaipoissa muhimista tämän saman ihmisen silmien alla.
Toki jos joku miettii
ainoastaan kustannuksia, niin vaikuttaahan se aika kylmäkiskoiselta, mutta toisaalta tässä maailmassahan sellainen merkitsee ihailtavaa kykyä keskittyä olennaiseen (ainakin silloin, kun miehet tekevät niin).

(= tahallinen provo, älkää riehaantuko)