Kiviäkin kiinnostaa

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
prosessi
Kitinän uhri
Viestit: 716
Liittynyt: 13.11.2010 14:05

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Löysin itsestäni pienen rasistin viime vapun tienoilla (vappusiivousta tehdessäni). Yhden kirjahyllymme päällä on tarjotin, jonka päälle mies on jostain tuntemattomasta syystä asetellyt 20 Patrik-hahmoa (Paavo Pesusieni -pääsiäismunista tulleita, kun puolitoista vuotta sitten yritin koota koko sarjaa) tanssimaan kansantansseja. Koska kyseiselle hyllylle aina välillä päätyy tavaroita lasten ulottumattomiin, kaatuvat Patrikit joskus niiden takia. Tuolloin kaikki Patrikit olivat nurin, minkä lisäksi kasassa oli myös yksi surffaava Paavo Pesusieni. Jätin Patrikit läjään, jotta mies asettelisi ne takaisin paikoilleen, mutta Paavon siirsin vieressä olleeseen metallikupuun piiloon. Mies sitten kysyi, että minne se Paavo oikein on kadonnut, se kun kuulemma oli osa asetelmaa, jonka tarkoitus oli sotkea symmetria. Hämilläni kaivoin Paavo-paran pois keskitysleirikuvusta, jonne sen olin torpannut Toiseuden edustajana.

Meinasin laittaa ylläolevan tekstin norjalaisketjuun, mutta tajusin sentään siirtää sen oikeaan osoitteeseen...
Manaaja

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Pillu.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Manaaja kirjoitti:Pillu.
:pics:
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Manaaja

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

NuoriDaavid kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:Pillu.
:pics:
Kuva Kuva
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Pe olin muutaman kurssikaverin kanssa siis Kosmoksessa. Yksi psykiatri (btw håttis suomenruotsalainen nainen, kauniin naisen suomenruotsalainen suomi on tosi seksikkään kuuloista) mainitsi ohimennen yhdestä pikku keinosta, jota jossain terapiamuodossa annetaan ohjeeksi joillekin ihmisille, jotka murehtivat liikaa turhasta. Heidän tulee joka päivä sanoa itselleen useita kertoja, että todella pahoja asioita tapahtuu. Tämä kuulosti mulle todella toimivalta idealta. Ei siis pidä pelätä pikkujuttuja, kun koko ajan tapahtuu oikeita kauheuksia, jotka sitten tapahtuvat sulle, jos tapahtuvat.

Lapsi voi sairastua syöpään. Sinä voit sairastua syöpään. Puoliso voi kuolla liikenneonnettomuudessa. Itse voit vammautua liikenneonnettomuudessa. Turha siis stressata etukäteen pikkuasioista.

Otan tästä uuden elämänohjeen!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
masa

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja masa »

NuoriDaavid kirjoitti: Otan tästä uuden elämänohjeen!

Kuva
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

:D ^Muuten hyvä, mutta nyt on liian kylmä!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia. Silleen niinku jonkinlaista suurta kollektiivista rakkautta, jos nyt vahvasti liioitellaan.

Dear Eki, onx tää vaarallista?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6332
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exsu »

NuoriDaavid kirjoitti:Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia. Silleen niinku jonkinlaista suurta kollektiivista rakkautta, jos nyt vahvasti liioitellaan.
Susta on tulossa nainen!
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

exsu kirjoitti:

Kääk! PMS pelottaa jo etukäteen!!1
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11473
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

NuoriDaavid kirjoitti:Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia.
Missä ihmeen ruokalassa??
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Looney-tooney house? :D Eiku, mä ymmärrän kyllä. Ehkä oot pääsemässä sun depiksistä eroon vihdoin? Kyllä mullekin tulee semmosia I'm in love with this world -kohtauksia toisinaan ja se on ihan normaalia.
Viimeksi muokannut nowaysis, 22.11.2011 14:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Prepare for the worstest.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

No työpaikan, daah!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

nowaysis kirjoitti:Looney-tooney house? :D Eiku, mä ymmärrän kyllä. Ehkä oot pääsemässä sun depiksistä eroon vihdoin? Kyllä mullekin tulee semmosia I'm in love with this world -kohtauksia toisinaan ja se on ihan normaalia.
No ei se Suomessa oo!!!1

Missä on haulikko ja viinaa, perkele!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11473
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

NuoriDaavid kirjoitti:No työpaikan, daah!
No mut ruokala?! Ooks sä jossain laitoksessa töissä?
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Vesper kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:No työpaikan, daah!
No mut ruokala?! Ooks sä jossain laitoksessa töissä?
No tää on sellainen iso kompleksi, missä mä sorvaan. Kait se "henkilöstöravintola" virallisesti on.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Wardrobe malfunction-päivä.

Mulla on farkkupaita, jonka nepparit ovat äärimmäisen heikosti kiinni. Yhtä yritin korjata sillä lopputuloksena, että se ei pysy kiinni ollenkaan. Muutkin aukeavat pienestäkin vedosta.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2202
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Melnais »

NuoriDaavid kirjoitti: Mulla on farkkupaita, jonka nepparit ovat äärimmäisen heikosti kiinni. Yhtä yritin korjata sillä lopputuloksena, että se ei pysy kiinni ollenkaan. Muutkin aukeavat pienestäkin vedosta.
Pidä sitten lääkärintakkia visusti kiinni päivän ajan ettei paljas, salitreenattu rinta rävähdä esiin tutkiessasi potilasta. Saat vielä syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Tai pillua.

Hetkinen, farkkupaita? Syytteen.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja huima »

Melnais kirjoitti:Hetkinen, farkkupaita? Syytteen.
ROFL.

Missä tää Melnais on ollut piilossa taas niin pitkään?
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Aina voi koittaa sitoa ne paidanhelmat vaan yhteen vyötärölle, ainakin jos on nainen tai silleen feminiinisesti gayhenkinen ja ikä alkaa kakkosella. Tai sitten ei. Ei mun mielestä yksittäinen vaatekappale ole automaattisesti mitenkään horror. Monet vyölaukutkin on ihan ok, siis muutenkin kuin hiihtäessä.
Prepare for the worstest.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

nowaysis kirjoitti:Aina voi koittaa sitoa ne paidanhelmat vaan yhteen vyötärölle, ainakin jos on nainen tai silleen feminiinisesti gayhenkinen ja ikä alkaa kakkosella..

Mulla ei oiken taida olla tässä voiton mahdollisuuksia :)
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 15279
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

nowaysis kirjoitti:Monet vyökalutkin on ihan ok, siis muutenkin kuin hiihtäessä.
Sträppärit on hauskoja!
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Hakaneula?
Prepare for the worstest.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

No oikeasti lääkärintakki ratkaisee tän ongelman.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.