Kiviäkin kiinnostaa
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 716
- Liittynyt: 13.11.2010 14:05
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Löysin itsestäni pienen rasistin viime vapun tienoilla (vappusiivousta tehdessäni). Yhden kirjahyllymme päällä on tarjotin, jonka päälle mies on jostain tuntemattomasta syystä asetellyt 20 Patrik-hahmoa (Paavo Pesusieni -pääsiäismunista tulleita, kun puolitoista vuotta sitten yritin koota koko sarjaa) tanssimaan kansantansseja. Koska kyseiselle hyllylle aina välillä päätyy tavaroita lasten ulottumattomiin, kaatuvat Patrikit joskus niiden takia. Tuolloin kaikki Patrikit olivat nurin, minkä lisäksi kasassa oli myös yksi surffaava Paavo Pesusieni. Jätin Patrikit läjään, jotta mies asettelisi ne takaisin paikoilleen, mutta Paavon siirsin vieressä olleeseen metallikupuun piiloon. Mies sitten kysyi, että minne se Paavo oikein on kadonnut, se kun kuulemma oli osa asetelmaa, jonka tarkoitus oli sotkea symmetria. Hämilläni kaivoin Paavo-paran pois keskitysleirikuvusta, jonne sen olin torpannut Toiseuden edustajana.
Meinasin laittaa ylläolevan tekstin norjalaisketjuun, mutta tajusin sentään siirtää sen oikeaan osoitteeseen...
Meinasin laittaa ylläolevan tekstin norjalaisketjuun, mutta tajusin sentään siirtää sen oikeaan osoitteeseen...
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Manaaja kirjoitti:Pillu.

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Pe olin muutaman kurssikaverin kanssa siis Kosmoksessa. Yksi psykiatri (btw håttis suomenruotsalainen nainen, kauniin naisen suomenruotsalainen suomi on tosi seksikkään kuuloista) mainitsi ohimennen yhdestä pikku keinosta, jota jossain terapiamuodossa annetaan ohjeeksi joillekin ihmisille, jotka murehtivat liikaa turhasta. Heidän tulee joka päivä sanoa itselleen useita kertoja, että todella pahoja asioita tapahtuu. Tämä kuulosti mulle todella toimivalta idealta. Ei siis pidä pelätä pikkujuttuja, kun koko ajan tapahtuu oikeita kauheuksia, jotka sitten tapahtuvat sulle, jos tapahtuvat.
Lapsi voi sairastua syöpään. Sinä voit sairastua syöpään. Puoliso voi kuolla liikenneonnettomuudessa. Itse voit vammautua liikenneonnettomuudessa. Turha siis stressata etukäteen pikkuasioista.
Otan tästä uuden elämänohjeen!
Lapsi voi sairastua syöpään. Sinä voit sairastua syöpään. Puoliso voi kuolla liikenneonnettomuudessa. Itse voit vammautua liikenneonnettomuudessa. Turha siis stressata etukäteen pikkuasioista.
Otan tästä uuden elämänohjeen!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia. Silleen niinku jonkinlaista suurta kollektiivista rakkautta, jos nyt vahvasti liioitellaan.
Dear Eki, onx tää vaarallista?
Dear Eki, onx tää vaarallista?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6332
- Liittynyt: 05.10.2010 12:11
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Susta on tulossa nainen!NuoriDaavid kirjoitti:Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia. Silleen niinku jonkinlaista suurta kollektiivista rakkautta, jos nyt vahvasti liioitellaan.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Kääk! PMS pelottaa jo etukäteen!!1exsu kirjoitti:Susta on tulossa nainen!NuoriDaavid kirjoitti:Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia. Silleen niinku jonkinlaista suurta kollektiivista rakkautta, jos nyt vahvasti liioitellaan.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Missä ihmeen ruokalassa??NuoriDaavid kirjoitti:Jostain syystä pössis on hyvä. Ruokalassa huomasin katselevani siellä olevaa porukkaa ja tuntevani heitä kohtaan positiivisia tuntemuksia.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Looney-tooney house?
Eiku, mä ymmärrän kyllä. Ehkä oot pääsemässä sun depiksistä eroon vihdoin? Kyllä mullekin tulee semmosia I'm in love with this world -kohtauksia toisinaan ja se on ihan normaalia.

Viimeksi muokannut nowaysis, 22.11.2011 14:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Prepare for the worstest.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
No työpaikan, daah!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
No ei se Suomessa oo!!!1nowaysis kirjoitti:Looney-tooney house?Eiku, mä ymmärrän kyllä. Ehkä oot pääsemässä sun depiksistä eroon vihdoin? Kyllä mullekin tulee semmosia I'm in love with this world -kohtauksia toisinaan ja se on ihan normaalia.
Missä on haulikko ja viinaa, perkele!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Kiviäkin kiinnostaa
No mut ruokala?! Ooks sä jossain laitoksessa töissä?NuoriDaavid kirjoitti:No työpaikan, daah!
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
No tää on sellainen iso kompleksi, missä mä sorvaan. Kait se "henkilöstöravintola" virallisesti on.Vesper kirjoitti:No mut ruokala?! Ooks sä jossain laitoksessa töissä?NuoriDaavid kirjoitti:No työpaikan, daah!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Wardrobe malfunction-päivä.
Mulla on farkkupaita, jonka nepparit ovat äärimmäisen heikosti kiinni. Yhtä yritin korjata sillä lopputuloksena, että se ei pysy kiinni ollenkaan. Muutkin aukeavat pienestäkin vedosta.

- Viestit: 2202
- Liittynyt: 15.08.2005 0:23
- Paikkakunta: Turku
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Pidä sitten lääkärintakkia visusti kiinni päivän ajan ettei paljas, salitreenattu rinta rävähdä esiin tutkiessasi potilasta. Saat vielä syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Tai pillua.NuoriDaavid kirjoitti: Mulla on farkkupaita, jonka nepparit ovat äärimmäisen heikosti kiinni. Yhtä yritin korjata sillä lopputuloksena, että se ei pysy kiinni ollenkaan. Muutkin aukeavat pienestäkin vedosta.
Hetkinen, farkkupaita? Syytteen.
Elämä kantaa, jos sen antaa
-
- Kitisijä
- Viestit: 4217
- Liittynyt: 17.04.2007 11:39
Re: Kiviäkin kiinnostaa
ROFL.Melnais kirjoitti:Hetkinen, farkkupaita? Syytteen.
Missä tää Melnais on ollut piilossa taas niin pitkään?
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Aina voi koittaa sitoa ne paidanhelmat vaan yhteen vyötärölle, ainakin jos on nainen tai silleen feminiinisesti gayhenkinen ja ikä alkaa kakkosella. Tai sitten ei. Ei mun mielestä yksittäinen vaatekappale ole automaattisesti mitenkään horror. Monet vyölaukutkin on ihan ok, siis muutenkin kuin hiihtäessä.
Prepare for the worstest.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
nowaysis kirjoitti:Aina voi koittaa sitoa ne paidanhelmat vaan yhteen vyötärölle, ainakin jos on nainen tai silleen feminiinisesti gayhenkinen ja ikä alkaa kakkosella..
Mulla ei oiken taida olla tässä voiton mahdollisuuksia

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 15279
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kiviäkin kiinnostaa
Sträppärit on hauskoja!nowaysis kirjoitti:Monet vyökalutkin on ihan ok, siis muutenkin kuin hiihtäessä.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiviäkin kiinnostaa
No oikeasti lääkärintakki ratkaisee tän ongelman.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.