Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Pulkannaru kirjoitti:Yksi Laura vielä lisää.
Kyl määki!1
Täällä aina ollaan omimassa MINUN naisiani!
Saattaisin tosin panna sitä 70's Shown Mila Kunistakin. Vaikka se on liian pieni ja liian latino.
Toivottavasti jatkossa tekee laadukkaita elokuvia, joissa taiteellisen vaikutelman vuoksi esiintyy alasti, peittelemättä. Tässä on jo vähän yritystä, tosin peitellään niin ettei nakuilusta huolimatta tissitkään näy kuin kerran sivultapäin vilahtaen:
No jos kuvia voi laittaa, niin totta kai giffejäkin kuten ennenkin.
Muuten paheksun naisia, jotka nussivat pitkät sukat jalassa tai yleensä mitään vaatteita päällä saati seksihepeneitä. Joillekin ehkä erroottista, minulle suttanuhjaista pikkutuhmaa, kun voisi olla reilusti ihan nakuna. Itselläni tosin on maailman rumimmat vaurioituneet ukkovarpaankynnet, joten omista sukistani en luovu.
En kettään. Oon jossain epäeroottisuuden aljossa. Ahjossa. Alhossa? Luulen, että huijaan tällä itseäni niin, että kohta joku yrittää kauheesti saada mut pois täältä. Niin kai se yleensä toimii. Tai sit ei
nowaysis kirjoitti:En kettään. Oon jossain epäeroottisuuden aljossa. Ahjossa. Alhossa? Luulen, että huijaan tällä itseäni niin, että kohta joku yrittää kauheesti saada mut pois täältä. Niin kai se yleensä toimii. Tai sit ei
Lisää sihijuomaa sis!
Oikeasti sun täytyy vain odottaa seuraavaa ovulaatiota.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Gat kirjoitti:Äsken kävin ostamassa lisää Karhua Siwasta. Kassajonossa oli useampi ihminen, minun edelläni nuori, hoikka tummapitkätukkainen misu. Mustissa tiukoissa vaatteissa, jotka paljastivat minun standardieni hyväksymät vartalon muodot. Kauniit kasvotkin, sitä suosimaani brittiläistyyppiä. En uskaltanut katsoa kovin tarkkaan, oliko rintsikoita eli näkyvätkö nännit, mutta timmiä peppuaan vaihvihkaa silmäilin. Misukin huomasi minut, katseemme kohtasivat, eikä hän näyttänyt muulta kuin kiinnostuneelta!
Pisti hieman miettimään näitä projektin- ja ammatinvalintakysymyksiä, kun tsiigailin eka Jannen ottamia kuvia Hussista ja näitä muita jo aiemmin. Ei sen puoleen kaveri on hemmetin taitava nyt. Upeat valot ja kuvat on siis ilman photaria tehtyjä.

HMMM.. Kuvasta tulee Niinistön virallinen rallikuva mieleen? Ihan oikeesti Niinistön kuvaa on haukuttu oikein porukassa, vaikka en olekaan ammattikuvaaja niin..
Vai onko tämä on muotia sitten "kuvaajien" piirissä? Muoti-ilmiö tai jotain? Ton tytön valitsisin koska vaan Suomen ressan vaativaan hommaan!
huima kirjoitti:Upeat valot ja kuvat on siis ilman photaria tehtyjä.
Mistä näin päättelit? Minusta tosta naamasta näkee melko selvästi photarin käytön. Ja esitteleehän kuvaaja ihan sivuillaankin, miten on kuvakäsittelyllä "jatkanut" valokuviaan.

Selkeää Kokoomus-materiaalia, kuvataan toista ja toinen puhuu jotain muuta? Siis muuntanut todellisuutta paremmin mielikuviaan vastaavaksi?
Neitokaisen kropasta on turha etsiä vihrettä, virheet täydentävät kuvia, joten ne olisivat tarpeen..
Okei, vähemmän mustaa silmien ympärille, mutta muuten..
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
^
Kyllä meikkejä pyyhkiessä pitää käyttää kostukkeena GT:tä.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Vesper kirjoitti:Ja me naiset ollaan kuulema nirsoja...
Aina nirsompia kuin me Miehet.