Ihmissuhdepaskanjauhantaketju

[James Potkukelkka]

En usko, että ajaudut koskaan elämässäsi tilanteeseen, jossa se ettei vaimo ota suihin "loppuun saakka" näyttäytyisi kunnioituksen puutteena.

Tämä on persoonallisimpia näkemiäni kohteliaisuuksia

[elco]

Mä en tajua tuosta exsun sepustuksesta mitään muuta kuin että minua kehutaan, mikä sinänsä riittää!

[RolloTomasi]

Mistä naiset tykkäävät.

[annepa]

Ei silti käy kieltäminen että itselle olisi varmaan todella iso kynnys äitinä lähteä uuteen suhteeseen. En tiedä pelkäisinkö niinkään eron vaikutusta, vaan ennemmin ehkä sitä miten lapsi ottaisi uuden ihmisen elämäänsä ja vielä enemmän toisin päin. Olen ehkä vähän ennakkoluuloinen, mutta epäilen, ettei varsinkaan monen miehen ole helppoa rakastaa lasta, joka ei ole biologisesti oma. Ja rakkaus lapseen olisi se edellytys, jotta voisin uuden ihmisen kotiimme ottaa. Missä välissä se rakkaus sitten kehittyisi jos sille ei edes anna tilaisuutta, enpä tiedä. Hankalaa!

Me muutettiin eilen yhteen. Siihen taloon minkä ostin. Remontti on vielä kesken. Näin tehtiin, vaikka minä olen sanonut, että hänen lapsensa ovat minulle hänen takiaan tärkeitä (siis koska he ovat hänelle tärkeitä), mutta toistaiseksi persoonina minulle yhdentekeviä. Uusperhekuvio tähän nyt kuitenkin tuli. On tämä mulleki opettelua.

Aikaisemmin mainitsemani "tarkoitan mitä sanon" ei vielä ole täysin mennyt perille herralle, mutta eiköhän se siitä.

[So Hard]

Anteeksi, mutta kuulostaa melkoisen hätiköidyltä ratkaisulta. Vastahan te tapasitte, vielä on namipusivaihe menossa.

[annepa]

Saat anteeksi.

[annepa]

Edellistä jatkaakseni, mikä olisi herra So Hardin mielestä sopiva aika edetä ns. seuraavalle tasolle? Mitä nämä tasot ovat? Pitääkö joka "tason" välissä odottaa joku tietty aika? Entä muiden mielestä?

En yritäkään vittuilla, minua vain kiinnostavat mielipiteet.

Takaporttina muuten, että pääsehän tästä pois, jos homma ei pelitä. Niinkuin kaikista (pari)suhteista.

[So Hard]

Sulle ei se parisuhteesta lähteminen tunnu olevan kovin helppoa ja et juuri ehtinyt olla itseksesi. Kun kuviossa on lapsia, pitäisi kaikenlaisiin isoihin askelin suhtatua niin ettei niitä ihan kevyin perustein sitten muutella. Omapa on tietty elämäsi, mutta ei voi välttyä hätäisyyden tunteelta näin sivustaseuraajana.

[annepa]

Sulle ei se parisuhteesta lähteminen tunnu olevan kovin helppoa ja et juuri ehtinyt olla itseksesi.

Kuinka kauan pitäisi olla itsekseen, ennen kuin voi hyvillä mielin ja turvallisesti aloittaa uuden suhteen? Ehkä joku ½ vuotta? Vuosi? Mitä tänä itsekseenoleskeluaikana sopisi tehdä? Tavata ystäviä? Treffailla? Paneskella ympäriinsä? Vai olla oikeasti itsekseensä ja esim. muuttaa korpeen? Haen tässä rajanvetoa sille, mikä on "nopeaa" ja "sopiva aika" "edetä" "seuraavalle tasolle".

EDIT: niin ja semmonen, että lasketaanko aikaisemmin "itsekseen" vietetty aika vai pitääkö joka suhteen välissä olla tällainen "itsekseen-aika"?

Kun kuviossa on lapsia, pitäisi kaikenlaisiin isoihin askelin suhtatua niin ettei niitä ihan kevyin perustein sitten muutella.

Uskon, että lasten huoltaja on ottanut tämän huomioon. [Ja epäilen, että tästä lausunnosta tulee täällä paskaa niskaan.]

Omapa on tietty elämäsi, mutta ei voi välttyä hätäisyyden tunteelta näin sivustaseuraajana.

Kiitos näistä kommenteista. Haluaisitko sitten vastata edellä esittämiini kysymyksiin, sekä tämän viestin, että edellisen?

[So Hard]

Suhteen voi aloittaa heti kun tuntuu siltä, mutta vaikea nähdä mitä lisäarvoa pikatahdissa perustettu uusioperhe tuo kenellekään osapuolelle. Seukata voi eri katon allakin.

[Melnais]

Minkäikäisiä mukuloita? Eihän kukaan voi mitään aikarajoja asettaa milloin uudessa suhteessa on aika muuttaa saman katon alle, oli toisella/molemmilla lapsia tai ei, itse olisin hyvin varovainen viemään lapsiani uuteen kotiin tutustumaan uuteen ihmiseen. Samoin kuvitteellisen, lapsellisen uuden miehen löydettyäni saisivat kyllä asustaa ihan itsekseen melko pitkään. Ehkä enemmin kuin aikarajoja haluaisin nähdä reaktioita ja toimintatapoja eri tilanteisiin; toinen raivostuttaa, rahat on loppu, exän kanssa neuvottelut lasten tapaamisista, juhlapyhien vietto, arkiset siivous, ruuanlaitto ja pyykkäys, päihteiden käyttötottumukset yms.

Kyllä ennen lapsia oli helpompaa tämä. Ilman muuta annepa pääset helposti suhteesta pois jos se ei toimikaan, vähän hankalampi tilanne on sillä miehellä lapsineen joka luonasi bunkkaa. Mutta jos homma on tehty jo niin mitäpä sitä vatvomaan, ei kai tästä elämästä tule mitään jos kaikkea pelkää ja arvioi excelillä. Asutte, elätte ja tutustutte, kasvakaa kauniisti yhteen ja pysykää yhdessä.

[annepa]

Minkäikäisiä mukuloita?

3, 7, ja 9.

Ehkä enemmin kuin aikarajoja haluaisin nähdä reaktioita ja toimintatapoja eri tilanteisiin; toinen raivostuttaa, rahat on loppu, exän kanssa neuvottelut lasten tapaamisista, juhlapyhien vietto, arkiset siivous, ruuanlaitto ja pyykkäys, päihteiden käyttötottumukset yms.

Check, ei oo kokemusta, check, check, check check check, check. Yms tulee kun on tullakseen.

Ja nyt joku kysyy, että miten voi olla kokemusta siitä, että toinen raivostuttaa, vaikka on halipusivaihe menossa
Rahahommista oon sanonu, että en ala ketään elättään. Ei voi olla paljoa selkeämpi viesti tästä asiasta.

Kyllä ennen lapsia oli helpompaa tämä. Ilman muuta annepa pääset helposti suhteesta pois jos se ei toimikaan, vähän hankalampi tilanne on sillä miehellä lapsineen joka luonasi bunkkaa.

Kyllä, mutta hän lienee ottanut huomioon tämän jo aikoja sitten. Tai siis ei "lienee", vaan ON ottanut huomioon.

ei kai tästä elämästä tule mitään jos kaikkea pelkää ja arvioi excelillä. Asutte, elätte ja tutustutte, kasvakaa kauniisti yhteen ja pysykää yhdessä.

No niinpä! Kiitos!

[annepa]

Suhteen voi aloittaa heti kun tuntuu siltä, mutta vaikea nähdä mitä lisäarvoa pikatahdissa perustettu uusioperhe tuo kenellekään osapuolelle. Seukata voi eri katon allakin.

Niinpä voi, mutta mikä sitten olisi sopiva aika uusioperheen perustamiselle? Kuinka pitkään ennen yhteenmuuttoa pitäisi seurustella eri kattojen alla, että yhteenmuutto olisi sinun mielestäsi soveliasta? Vuoden? Kaksi? Niin kauan, että kaikki lapset olisivat 15-vuotiaita tai vanhempia?

[So Hard]

Suhteen voi aloittaa heti kun tuntuu siltä, mutta vaikea nähdä mitä lisäarvoa pikatahdissa perustettu uusioperhe tuo kenellekään osapuolelle. Seukata voi eri katon allakin.

Niinpä voi, mutta mikä sitten olisi sopiva aika uusioperheen perustamiselle? Kuinka pitkään ennen yhteenmuuttoa pitäisi seurustella eri kattojen alla, että yhteenmuutto olisi sinun mielestäsi soveliasta? Vuoden? Kaksi? Niin kauan, että kaikki lapset olisivat 15-vuotiaita tai vanhempia?

Riippuu kaikkien osallisten keskinäisistä suhteista, mutta alle vuoden kuulostaa jo tosi hätäilyltä. Pahaa pelkään ettei se lasten huoltaja lastensa etua tässä mieti vaan lähinnä omaansa. Mutta turhaan sä multa mitään kiinteää aikarajaa tiukkaat, ei sellaista ole. Päätökset voivat joko olla virheitä tai olla olematta, ei siitä koskaan tiedä varmasti. Tämmöisiä ajatuksia on varmaan sun lähipiirissäkin, eivät vain kehtaa sanoa. Tosiasiassa noin lyhyellä tutustumisella ei vielä tunne sitä ihmistä jonka kanssa yhteen muuttaa.

Tarkoitus ei ollut tietystikään kettuilla, mutta vähän aina hirvittää lasten puolesta jos aikuisillakaan ei pysy jalat maassa. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, voihan se olla erinomaisen palkitsevakin tie. Kitinäperinnettähän olisi, että tässä vaiheessa pitäisi olla jo maha pystyssä.

[annepa]

Riippuu kaikkien osallisten keskinäisistä suhteista, mutta alle vuoden kuulostaa jo tosi hätäilyltä. Pahaa pelkään ettei se lasten huoltaja lastensa etua tässä mieti vaan lähinnä omaansa.

Joo voi olla. En ota kantaa muiden lastenkasvatukseen, paitsi jos homma menee aivan persiilleen ja lapsia esim. ei ruokita, kulkevat rääsyissä tai heitä piestään.

Mutta turhaan sä multa mitään kiinteää aikarajaa tiukkaat, ei sellaista ole. Päätökset voivat joko olla virheitä tai olla olematta, ei siitä koskaan tiedä varmasti.

Kyllä ja asioihin vaikuttaa mm. käyty kommunikaatio. Olen puhunut parisuhdeasioista enemmän kuin varmaan viimeisen 5 vuoden aikana yhteensä.

Tämmöisiä ajatuksia on varmaan sun lähipiirissäkin, eivät vain kehtaa sanoa.

Jaa-a. Mua kyllä vähän epäilyttä, että kehtaisivat sanoa. Itse olen pähkäillyt, että meneeko liian lujaa ja lähipiiri (2 läheistä ystävätärtä, sisko ja serkku) on sanonut, että jos tuntuu hyvältä ja järjen puolestakaan ei mikään töki niin why not. Sama hellun puolella, kukaa ei ole älähtänyt siihen suuntaan, että olemme etenemässä liian nopeasti. Ei edes lasten äiti. Päinvastoin ovat ilmaisseet olevansa tyytyväisiä, kun mies löysi näin mahtava naisen (suora lainaus).

Olen siis itse ollut samassa jamassa kuin sinä, että "mikä on sopiva aika edetä". Ei sellaista standardia ole.

Tosiasiassa noin lyhyellä tutustumisella ei vielä tunne sitä ihmistä jonka kanssa yhteen muuttaa.

Eipä niin, mutta voi sitä olla suhteessa monta kymmentä vuotta tuntematta ihmistä. Ei aikakaan tässä ole mikään avainasemassa oleva asia vaan keskustelu.

Tarkoitus ei ollut tietystikään kettuilla, mutta vähän aina hirvittää lasten puolesta jos aikuisillakaan ei pysy jalat maassa. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, voihan se olla erinomaisen palkitsevakin tie.

Kyllä minä sen ymmärsin, että kyse ei ole kettuilusta. Mulla on jalat täysin maassa, en näe vaaleanpunaisia pilviä enkä sateenkaaria.

Kitinäperinnettähän olisi, että tässä vaiheessa pitäisi olla jo maha pystyssä.

En vielä uskalla, koska mulla on koeaika töissä menossa Ja voihan se olla, että olen maho.

[So Hard]

Niin siis lähinnä meinasin, että hätäilystä on kuitenkin (omalta kannaltasi) aika vaaratonta verrattuna siihen mitä hämmästyttävän moni täällä on tehnyt.

[annepa]

Niin siis lähinnä meinasin, että hätäilystä on kuitenkin (omalta kannaltasi) aika vaaratonta verrattuna siihen mitä hämmästyttävän moni täällä on tehnyt.

Lienet oikeassa. En minä tiineeksikään hakeudu, ennen kuin olen niin varma kuin voi olla, että pystyn yksin hoitamaan jälkeläisen tai monikossa (ei ole sukurasitetta monikkoraskauksista, mutta mistä sitä ikinä tietää).

[Kiukkutipu]

Aina se eri osoitteista seukkailu ei vain onnistu, syistä jos toisistakin.
Meidän uusioperhe rakennettiin muutamassa kuukaudessa (tosin ollaan tunnettu yli vuosikymmenen verran toisemme). Asioiden toimimisen eteen pitää tehdä vähän töitä, ja molemminpuoleisesta tahdostahan se hyvin pitkälti on kiinni.
Yhteisiä mukuloita ei oo tulossa

[annepa]

Onnea matkaan Annepan uusioperheelle

Tuo aiempi omani oli siis hypoteettinen ajatus miten käyttäytyisin itse näin äitinä, ei mikään yleispätevä ohjenuora. Voi olla että olisin niin varovainen ettei mistään sen takia tulisi mitään.

Kiitos! Ymmärsin kyllä, että tämä oli oma ajatuksesi eikä yleispätevä ohje. Jatkoin vain keskustelua toteamalla, että kaikki eivät toimi noin. Olen kysellyt kerran jos toisenkin, että onko tämä nyt lasten kannalta ok. Minulle on vakuutettu että on. Mikäpä minä siihen tosiaan olen puuttumaan, miten toiset lapsiaan kasvattaa, jos ei mene aivan päin mäntyä (minun mittareiden mukaan siis).

Uusperheet ovat ihan oma lukunsa. Jos kemiat natsaavat alusta alkaen (ja jumankauta teette yhteisen/yhteisiä lapsia) voi mennä hyvinkin. Tuo suluissa oleva kannattaa varsinkin lapsettoman ottaa huomioon. Jos yhteisiä lapsia ei tehdäkään ja suhde ajaa karille voit huomata olevasi "vanhemmasta lapsettomaksi" vuorokaudessa.

Voi mennä niin tai näin. Voi myös käydä niin, että koko porukka koirineen kuolee auto-onnettomuudessa matkalla vanhemmanvaihtoon ja sitten ollaankin taas pönterin kanssa kahden.

Minä muuten olen edelleen lapseton ja tulen olemaankin kunnes (jos) sikiän. Mieheni lapsilla on jo äiti, en ole hinkumassa hänen paikalleen.

Meidän uusioperhe rakennettiin muutamassa kuukaudessa (tosin ollaan tunnettu yli vuosikymmenen verran toisemme).

Serkkuni tarina. Tosin he rakensivat vielä talon samaan syssyyn. Eivät ole katuneet ja ovat ällöromanttisen rakastuneen oloisia vielä melkein 10 vuoden jälkeenkin. Ja kaikki lapset ovat omia vaikka yhden biologinen vanhempi ei olekaan tässä porukassa mukana (thank god ei ole!).

[So Hard]

^ tämä vaan on yleinen suositukseni. Normiperheessä joku yhteys lapsiin yleensä jää erossa, uusperheessä et vaan eroa kumppanistasi vaan isommasta porukasta.

Mun mielestä lapsen tekeminen sen naulaamiseksi, että jää yhteys puolison toisiin lapsiin kuulostaa ihan päättömältä. Jos välit menee niin huonoiksi ettei lasten etua voi tavalla tai toisella toteuttaa, ei se kyllä toteudu silloin yhteisenkään lapsen kohdalla/kanssa.

Mun yleinen kokemus tuttavapiiristä on, että uusperhessä puolison entiset lapset joutuu jämän asemaan siinä tilanteessa kun tulee uusi yhteinen herranterttu.

[sivustahuutaja]

Mun mielestä lapsen tekeminen sen naulaamiseksi, että jää yhteys puolison toisiin lapsiin kuulostaa ihan päättömältä. Jos välit menee niin huonoiksi ettei lasten etua voi tavalla tai toisella toteuttaa, ei se kyllä toteudu silloin yhteisenkään lapsen kohdalla/kanssa.

Tuota meinasin itsekin ihmetellä. Lapsi siis hankitaan, jotta ei aikuinen ei jäisi yksin? Ei se ole lapsen hommaa toimia asiansa sössineen aikuisen kainalosauvana. Hommatkaa yhteinen koira.

Mun yleinen kokemus tuttavapiiristä on, että uusperhessä puolison entiset lapset joutuu jämän asemaan siinä tilanteessa kun tulee uusi yhteinen herranterttu.

Lasten eriarvoinen kohtelu on todella sairasta. Eräässä tuntemassani perheessä nuorempi lapsista oli itse ylösnoussut ElvisJeesus ja vanhempi lähinnä kasa paskaa. Muuta selitystä en keksinyt kuin toisen isän. Jos vanhemmuuden osan ottaa jossain muodossa, niin se vastuu lapsen lapsen oikeudesta hyväksyntään ja rakkauteen pitää sitten kantaa.

[annepa]

Mun mielestä lapsen tekeminen sen naulaamiseksi, että jää yhteys puolison toisiin lapsiin kuulostaa ihan päättömältä. Jos välit menee niin huonoiksi ettei lasten etua voi tavalla tai toisella toteuttaa, ei se kyllä toteudu silloin yhteisenkään lapsen kohdalla/kanssa.

Tuota meinasin itsekin ihmetellä. Lapsi siis hankitaan, jotta ei aikuinen ei jäisi yksin? Ei se ole lapsen hommaa toimia asiansa sössineen aikuisen kainalosauvana. Hommatkaa yhteinen koira.

Mielenkiintoista. Silloin, kun en vielä halunnut siitä, oli yleisin päänkääntämis-, mielenmuuttamis- ja ympäripuhumiskommentti se, että "kuka sua sit käy vanhainkodissa katsomassa". Eräs mieleenpainuva oli kans "no mitä te sitä omaisuutta keräätte, kun ei teillä ole edes lapsia". Jaa.

Epäilen kuitenkin, että pertsa tarkoitti sitä, että jos on yhteisiä lapsia ja toisen lapsia, niin jos se ero tulee, niin ei joudu "vanhemmasta" lapsettomaksi yhdessä yössä, koska se oma lapsi on eronkin jälkeen oma.

Mun yleinen kokemus tuttavapiiristä on, että uusperhessä puolison entiset lapset joutuu jämän asemaan siinä tilanteessa kun tulee uusi yhteinen herranterttu.

Lasten eriarvoinen kohtelu on todella sairasta. Eräässä tuntemassani perheessä nuorempi lapsista oli itse ylösnoussut ElvisJeesus ja vanhempi lähinnä kasa paskaa. Muuta selitystä en keksinyt kuin toisen isän. Jos vanhemmuuden osan ottaa jossain muodossa, niin se vastuu lapsen lapsen oikeudesta hyväksyntään ja rakkauteen pitää sitten kantaa.

Samaa mieltä. Varmasti omaa lastaan rakastaa eri tavalla kuin toisen lasta, mutta pointtina ei minun mielestä olekaan se tunne, vaan käytös ja teot eli tasapuolista pitää kohtelun olla.

[sivustahuutaja]

Samaa mieltä. Varmasti omaa lastaan rakastaa eri tavalla kuin toisen lasta, mutta pointtina ei minun mielestä olekaan se tunne, vaan käytös ja teot eli tasapuolista pitää kohtelun olla.

Uusperheen ei-biologiselta vanhemmalta voidaan vaatia vähintään yhtä asiallista käytöstä lasta kohtaan kuin mitä esim. päiväkodin aikuiset lapsiin soveltavat. Tosin pitäisin todella omituisena sitä, jos niihin 'muiden' lapsiin ei kykenisi synnyttämään aitoa tunnesidettä yhdessä elettäessä.

[exsu]

Tosin pitäisin todella omituisena sitä, jos niihin 'muiden' lapsiin ei kykenisi synnyttämään aitoa tunnesidettä yhdessä elettäessä.

Joo, ei adoption tms. kautta tulleisiin "muiden" lapsien kohdalla tuollaista epäillä.

Mä luulen, että perheelliset heijastelee näihin keskusteluihin myös omia pelkojaan ja ajatuksiaan siitä, miltä tuntuisi kun oma kolmevuotias asuisi jonkun vieraan ihmisen kodissa perheenjäsenenä.

[sivustahuutaja]

Silloin, kun en vielä halunnut siitä, oli yleisin päänkääntämis-, mielenmuuttamis- ja ympäripuhumiskommentti se, että "kuka sua sit käy vanhainkodissa katsomassa". Eräs mieleenpainuva oli kans "no mitä te sitä omaisuutta keräätte, kun ei teillä ole edes lapsia". Jaa.

Jos lapsia on se 1½ mahdollisesti toisella puolen Suomea, niin kannattanee rakentaa vanhainkodin ohjelma muiden virikkeiden varaan.

Tuo omaisuusaspekti on kyllä totta. Perinnön jättäminen ei ole kovin rationaalista, jos niitä perillisiä ei ole.