James Potkukelkka kirjoitti:^Njoo, mutta fiktion tulee olla sisäisesti koherenttia.
Höps. Sun kirjallisuustieteellinen sivistyksesi on jäänyt jonnekin tamperelaisen realismin asteelle (tiedäthän, Toijalan takana ei ole paljon mitään).
Tämä havaitsemasi fiktion ristiriitaisuus on vain viimeinen naula persujen nöyryyttävän hallitustien arkussa. Vähän yliyksinkertaisten kun voisi kai sanoa, että vaikka modernistinen kirjallisuus hylkäsi perinteisen ulkoisen realismin ja siirtyi, esimerkiksi, kuvaamaan maailmaa subjektiivisen kokemuksen ja tajunnanvirran muokkaamana, osin fragmentaarisenakin mosaiikkina, mukana säilyi kuitenkin kyseenalaistamattomana perusvireenä jonkinlainen vaade tai pyrkimys siihen, että fragmentit - mosaiikin palaset - ovat kuitenkin jotenkin oikeasti koherentin kokonaisuuden osia, vaikka tätä kokonaisuutta ei eksplisiittisesti koskaan kirjassa kuvattaisikaan. Lukija voi kuitenkin luottaa kokonaisuuden sisäiseen koherenttiuteen ja järjellisyyteen.
Postmodernissa fiktiossa sitten tämä fragmentaarisuus viedään astetta pidemmälle: siinä missä modernistiselle fiktiolle fragmenttien ristiriitaisuus oli ennen muuta ongelma, joka piti ratkaista, jonkinlainen eksistentiaalinen kriisi, jonka tulee laueta ristiriidan hälvenemiseen, niin postmodernissa fiktiossa fragmenttien yhteensopimattomuus ja ristiriitaisuus on ratkeamatonta. Postmodernistien juhlima tekjiän kuolema tarkoittaa osaltaan myös sitä, että postmodernissa kirjallisuudessa jopa fiktion kirjoittaja on avuton ja voimaton kaaoksen keskellä, hän ei saa ristiriitaisia elementtejä loogiseen järjestykseen, jolloin jäljelle jää vain jonkinlainen ironinen, mustan huumorin sävyttämä leikki kaaoksen keskenään ristiritaisilla osatekijöillä. Lukija ei saa ottaa häntä vakavasti.
Sipilä on nimenomaan postmodernin fiktion mestari. Ja kirsikkana kakun päällä, tämä on aivan erinoamisen nöyryyttävä näpäytys persujen suuntaan. Heidän ehdottomista vaalilupauksistaan - jos persut pääsevät hallitukseen, euroakaan ei enää lähetetä Kreikkaan, humamamujen määrää tippuu heti, ja mitä niitä nyt olikaan - jäljellä taisikin enää olla vain lupaus siitä, että valtion rahoilla tehtävä postmoderni tekotaide loppuu seinään. Nyt koko historian ensimmäisestä (ja, toivon, viimeisestä) persuhallituksesta on tullut yksi mahtava postmodernin fiktion performanssi!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
