Koronavirus
-
- Kitisijä
- Viestit: 16742
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Koronavirus
^ Luin saman jutun ja olin pääsääntöisesti samaa mieltä. Ehkä pidin ensimmäistä selitystä, joka ei jutun mukaan ollut ihan stetsonista vedetty, vaan taustalähteistä kuultu, aavistuksen verran uskottavampana kuin sinä. Ainakin pandemian alussa kaikenlaiset valtaa keskittävät pakkotoimet olivat joillekin hallituspuolueille hankalampia kuin autoritaarisen kurin puolueille. Ja kyllähän se Halla-aho I:n varjo jo etukäteen tässä painaa.
Lisäksi - ja voi olla, että tässä vaikuttaa joku irrationaalinen hallitussymppaus minun taholtani - olen taipuvainen lukemaan hallituksen ja oikeuskanslerin välisen sekoilun nolona molemmille osapuolille, ei vain hallitukselle. Kuulostaa, että myöskään oikeuskansleri ei ole hoitanut hommaansa kunnolla.

"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ Natseja. Pieniä natseja kaikkialla. Samaan aikaan oikeat mummot kuolee.
-
- Kitisijä
- Viestit: 16742
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Koronavirus
^ Sä nyt vaan olet tuollainen arkkityyppinen anti-liberaali, joka haaveilee autoritaarisesta koronanyrkistä ja ei huolestu vahvasti lisääntyvästä valtion vallasta yhteiskunnassa ja taloudessa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ Minähän olen liberaali, joka kannattaa valtion roolin pienentämistä? En vain näe natseja kaikkialla.
EDIT: ja koronan suhteen olen koko ajan toivonut hallitukselta sitä, että se hyödyntäisi enemmän markkinoita.
EDIT: ja koronan suhteen olen koko ajan toivonut hallitukselta sitä, että se hyödyntäisi enemmän markkinoita.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4304
- Liittynyt: 28.01.2011 22:35
- Paikkakunta: Pökäle
-
- Kitisijä
- Viestit: 16742
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Koronavirus
^ tapansa mukaan Hallis puhuu roskaa. Koko ajan on ollut selvää, että eu-maat voivat ihan vapaasti tehdä sopimuksia eu:n ohjelmaan kuulumattomien rokotteiden kanssa. Uutisen mukaan tässä muutama eu-maa kehittelee uutta rokotetta uuden valmistajan kanssa nykyrokoteohjelman jälkeistä aikaa ajatellen. Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Suomi ei tee tätä israelilaisten kanssa vaan Kuopion nenäsuihkeproffien kanssa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 16742
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Koronavirus
Maksumuurin takana, mutta nopeasti otti HS onkeensa Kitinästä uuden pääkirjoituksen sisällön: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2 ... 36313.html
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
^Vaikea meidän on ulkopuolelta tietää, onko vika hallituksessa vai oikeuskanslerissa vai molemmissa.
Oman ennakkoasenteensa perusteella voi valita sopivan syyllisen.
Oman ennakkoasenteensa perusteella voi valita sopivan syyllisen.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 23547
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Koronavirus
Taitaa olla pitkälle sama tilanne muuallakin.
'NINETY PER CENT of Germany's severe Covid-19 patients have migrant background and more than half are Muslim' despite making up 4.8% of the population
'NINETY PER CENT of Germany's severe Covid-19 patients have migrant background and more than half are Muslim' despite making up 4.8% of the population
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ Onko Ano muslimi!?
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
Katsoin eilen pitkästä aikaa näköradiota, A-talk koronavirustrategiaan liittyen. Paikalla hallitus ja oppositiopuolueiden puheenjohtajia (jostain syystä Orpo puuttui).
Keskustelu oli mielestäni asiallista. Mestari sekoitti juontajan konseptit heti alussa todetessaan, että hänellä ei ole kompetenssia arvioida, ovatko hallituksen koronarajoitustoimet olleet oikeita. Mestari huomattavan paljon ymmärsi hallituksen toimia.
Kaikkiaan hyvä keskustelu.
Keskustelu oli mielestäni asiallista. Mestari sekoitti juontajan konseptit heti alussa todetessaan, että hänellä ei ole kompetenssia arvioida, ovatko hallituksen koronarajoitustoimet olleet oikeita. Mestari huomattavan paljon ymmärsi hallituksen toimia.
Kaikkiaan hyvä keskustelu.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ Selvisikö se meidän strategia? Annetaanko me edelleen viroilaisten tulla testaamatta maahan samaan aikaan kun suunnitellaan ulkonaliikkumiskieltoa?
-
- Kitisijä
- Viestit: 23547
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Koronavirus
Luulin, että THL on mennyt lopullisesti vintti pimeäksi noiden aivan naurettavien päivätartuntalukujen kanssa, mutta ilmeisesti nämä ovatkin peräisin oikeusministeriöstä.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
^Se oli THL:n korkoa korolle eksponenttifuntkio. Eli kaavana on 750 * R potenssiin t, missä t+1 5 vrk:n välein. Keskimmäinen arvio oli saatu R arvolla 1,25
Eli ts. oletetaan, että infektio jatkaa eksponentiaalista leviämistä ja esim. nyt alkanut sulku ja poikkeustila eivät vaikuta siihen mitenkään. Eo. funktiolla saadaan, että vuoden kuluttua Suomessa on n 8,9 miljardia tartuntaa päivässä.
Thl itse sanoo, että kyseessä ei ole heidän ennusteensa tulevasta. Veikkaan, että Oikeusministeriössä ei ymmärretty, mistä laskelmassa on kyse. Se siis Thl:n mukaan ei ole ennuste.
Muistio
https://thl.fi/documents/10531/634402/l ... 5043489509
Pääjohtaja Tervahauta: ”Oikea elämä on erilaista kuin kompuutteriin syötetty matematiikka”
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007844756.html
Mä uskon, että tuota Tervahaudan lausetta tullaan vielä toistamaan..
Mitä veikkaatte, mitä tapahtuu, kun alkuperäisenä äänestyspäivänä tartuntoja on suunnilleen sama määrä kuin nytkin?
Eli ts. oletetaan, että infektio jatkaa eksponentiaalista leviämistä ja esim. nyt alkanut sulku ja poikkeustila eivät vaikuta siihen mitenkään. Eo. funktiolla saadaan, että vuoden kuluttua Suomessa on n 8,9 miljardia tartuntaa päivässä.
Thl itse sanoo, että kyseessä ei ole heidän ennusteensa tulevasta. Veikkaan, että Oikeusministeriössä ei ymmärretty, mistä laskelmassa on kyse. Se siis Thl:n mukaan ei ole ennuste.
Muistio
https://thl.fi/documents/10531/634402/l ... 5043489509
Pääjohtaja Tervahauta: ”Oikea elämä on erilaista kuin kompuutteriin syötetty matematiikka”
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007844756.html
Mä uskon, että tuota Tervahaudan lausetta tullaan vielä toistamaan..
Mitä veikkaatte, mitä tapahtuu, kun alkuperäisenä äänestyspäivänä tartuntoja on suunnilleen sama määrä kuin nytkin?
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 23547
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Koronavirus
Ei mitään.James Potkukelkka kirjoitti: ↑07.03.2021 14:41Mitä veikkaatte, mitä tapahtuu, kun alkuperäisenä äänestyspäivänä tartuntoja on suunnilleen sama määrä kuin nytkin?
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ laskin juuri skenaarion, jossa valtion kannattaa lahjoittaa minulle miljoona euroa. Skenaario ei tietenkään toteudu, mutta rahat kannattaa silti maksaa. Tilinumeron saa yv:nä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
^Mun laskelmassa mulle maksettava 10 miljoonaa euroa hävittää Suomesta koronan kokonaan!
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ tuleeko tuo toteumaan, siis häviääkö korona?
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
Tarkoitus oli havainnollistaa, miten kaikki parhaassa tapauksessa voisi käydä.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 23547
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Koronavirus
Sadalla tonnilla lupaan hävittää koronan vuoteen 2222 mennessä.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
Kuulostaa hyvältä! Skenaarion toteutumisen todennäköisyydellä ei tässä ole väliä, kunhan siinä päästään koronasta eroon. Oikeastaan nämä tiedot jo riittävät. Ilmoitan hallitukselle, että he ovat voittaneet koronan tulevaisuudessa joka ei tapahdu. Ritva laittaa rahaa tilillesi.James Potkukelkka kirjoitti: ↑07.03.2021 16:55 Tarkoitus oli havainnollistaa, miten kaikki parhaassa tapauksessa voisi käydä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 25820
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Koronavirus
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 21487
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Koronavirus
^ En ajatellut noudattaa. Sakottakoot.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23547
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41